Ari Vataselle 10- kasetin luovutus Nyytiset 1/94


Eli kuinka toimitimme, - 10-kokouksemme suojelijalle Ari Vataselle virallisen kymppivideon.

Olimme jo keväällä ison, mutta turvallisen ystäväni Heikki Bitterin kanssa päättäneet lähteä katsomaan Englannissa ajettavaa RAC- rallia. Sehän on meillä jo perinne, sillä edellisen kerran kävimme katsomassa kyseistä kilpailua vuonna 1988.

Ajattelin voivani lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja toimittaa virallisen kymppivideon 10- tapahtuman suojelijalle Ari Vataselle.

Ei muuta kuin matkaan! Ajoimme torstaina 18.11 Turkuun ja Vikingin Amorellaan. Seisovassa pöydässä kävimme kehittämässä keskivartaloitamme. Terveellisen ilta-aterian jälkeen siirryimme sänkyyn – kumpikin alasellaiseen, sillä minulla on huonoja kokemuksia yläsängyn vaaroista.

Tukholmasta lähdimme ennakkoaikataulun mukaisesti kohti Helsingborgia, jossa olimmekin tuossa kello 14 kieppeissä. Jouduimme turvatarkastukseen, jota Heikki ihmetteli, sillä hän selviää aina tullista puhumalla. Minulle tilanne oli tuttu, sillä olen ennenkin joutunut Helsingborgissa vastaavaan tilanteeseen.

Laivalla astelimme kahvioon, jossa Heikki tilasi sujuvalla tanskankielellä meille ooperavoileivät ja tietenkin kulta-tuborgit.


Minä ajoin, sillä Heikki ei suostu ajamaan Tanskassa henkilöautoa, koska häneen osutaan kuulemma mitä yllättävimmistä suunnista; ja maksaja on aina tanskalainen. Tanska ohitettiin kahdessa ja puolessa tunnissa, joten ei siitä sen enempää.

Rödbyssä pääsimme välittömästi laivaan ja olimme Saksassa kuuden aikaan. Koska nälkä on aina vieraanamme, poikkesimme Lübeckissa ”poikakotiin”, eli paikalliseen rekkamiesten tauko,- ja yöpymispaikkaan. Söimme currywurstit ja ei muuta kuin baanalle.

Hollantiin päästyämme alkoi tuotteemme etupäässä tuntua ravistelua. Tulimme tulokseen, jotta joko vetari tai kangas renkaasta oli hajonnut. Tunkkasimme kulkimen keulan ylös ja vaihdoimme renkaan. Vetarit olivat ehjät. Diagnoosimme oli oikea, sillä tärinä lakkasi välittömästi.

Hollantilaista pakkasta oli noin kolme astetta ja kello oli noin yksi yöllä. Palelsi ja väsytti, joten etsimme parkkipaikan ja kömmimme vällyihin ajoneuvomme uumeniin.

Kauaa ei unta odoteltu , vaan ryhdyimme samantien ”sahaamaan puita”.

Aamulla moottoritien varteen aamupalalle ja kiireesti Belgian puolelle, Antwerpen kiertäen Oostendeen, josta laivamme lähti klo 13.30. Laiva oli masentava, mutta askeettinen. Ruokaa oli, mutta se oli mautonta. Aloimme päästä Englannin fiiliksiin. Matka kesti neljä tuntia. Koska olimme vanhassa iloisessa Britanniassa, päätimme juhlistaa tilannetta kääntämällä kelloja kaksi tuntia eteenpäin.

Doverista ajoimme Thamesin alitse kohti M1 moottoritietä. Liikenneympyröitä oli tuhansia ja ne piti kaikki pitää kiertää väärää puolta.

Saavuimme kymmenen kieppeillä Birminghamiin, jossa toimi rallikeskus. Lähtölavan näimme, mutta emme saaneet selville hotellia, jossa Ari Vatanen asui. Päätimme siirtää kasetinluovutuksen tuonnemmaksi.

Ajoimme Shutton Parkiin, josta ralli oli alkava. Yövyimme portin edessä, jotta voimme heti aamulla luovuttaa kasetin ja toisaalta kukaan ei pääsisi ohitsemme herättämättä ensiksi meitä.

Niin Vatanen ja Kankkunenkin ajoivat komeasti. Britit olivat innoissaan, minkä kekseiltään ja teeltään termospulloissaan ennättivät. Nopeasti puisto muuttui mutavelliksi tuhansien jalkojen alla ja lordikansalla oli hauskaa kaatuilessan ja kompuroidessaan mudassa.

Shutton Parkista lähdimme seuraavalle pikikselle, joka oli numero 5. Se sijaitsi erään linnan puistossa parisataa kilometriä Birminghamista. Vatanen ajoi ohitsemme huomattavaa vauhtia, eikä hän halunnut pysähtyä vastaanottamaan kasettiaan. Emme kuitenkaan luovuttaneet, vaan suuntasimme kulkuneuvomme noin kolmesataa km lounaaseen Aberystwyth nimiseen Walesilaiseen yliopistokaupunkiin. Yövyimme herroiksi RAC hotellissa. Hotelli oli järkyttävän englantilainen.

Aamupalalle tilasimme walesilaisen breakfastin. Aamiainen oli englantilaista vastaava, paitsi että siihen oli lisätty kaksi sinilimajalkaseitikkiä ja gofpallon kokoinen mustavalkoinen möhkäle. Luulimme sitä joko sieni- tai simpukkapalleroksi. Saattoi olla myös merisiiliä. Tai portobello sientä. Ruoka tai mikä se sitten olikaan, oli mautonta, joten ei siitä sen enempää. Ja koska olimme Englannissa eli Walesissa, emme juuri ihmetelleet mitään, emmekä liioin halunneet tietää mitä söimme.


Aamiaisen jälkeen lähdimme päivän kolmannelle erikoiskokeelle. Vatanen saapui katsomispaikkaamme kipeän näköisesti. Häneltä oli eturengas hajonnut ja kohdallamme koko vanne irtosi. Hän kytki paikallaan etuvedon pois päältä ja jatkoi ontuen pikiksen maaliin kolmella pyörällä. Olisin voinut heittää kasetin avoimesta ikkunasta sisään, mutta en olisi ehtinyt sanoa Arille kasetin luovutussanoja, joten ei muuta kuin seuraavaan kertaan.

Yövyimme illalla Lion Hotellissa, kuten horoskoppimerkkiimme kuuluikin. Kylässä, joka alkoi kahdella Llällä ja muutamalla konsonantilla. Oli nimeltään lyhyempi kuin maailman pisin kylä nimi, joka sijaitsi kylästämme melko lähellä. Se nimi oli: Llanfairpwllgwyngyllgogerychwyrndrobwllllantysiliogogogoch. Aikoinaan pikku poika lausui kylän nimen 10:llä penscellä vierailtuamme siellä. Se siitä ja asiaan:

Huone oli viihtyisä, mutta sangen – etten sanoisi järkyttävän kylmä. Heikki istui toppatakki päällään ja katsoi telkkarista RAC rallia. Ikkunat olivat umpijäässä niin sisältä, kuin ulkoakin. Pahimman kylmän piti loitolla paksu verho ikkunan edessä. Englannissa kaikki ikkunat olivat pääsääntöisesti yksinkertaisia ja nousevat ylös,- alas ja kiilataan puukiilalla paikalleen. Pistorasioissa oli usein katkaisija; epäilimme sen johtuvan siitä, että englantilaiset sähkölaitteet räjähtelisivät muuten omia aikojaan. Sininen täplä vesihanassa saattaa tarkoittaa kuumaa tai päinvastoin. Kylpyhuoneissa on poikkeuksetta kokolattiamatto. Patjat ovat upottavia ja peitot raskaita. Televisiosta tuli sattumoisin samaan aikaan ajankohtainen keskusteluohjelma, jossa ihmeteltiin, että skandinaviassa ihmiset eivät jäätyneet koteihinsa, vaikka pohjolassa on paljon kylmempää kuin englannissa. Varsinkin vanhukset olivat kuolemanvaarassa pakkasilla. No ei se meistä ollut ihme, kun katsoimme hotellihuoneen ikkunan alustaa. Siellä oli patteri ympäröity kuvioidulla kovalevyllä, jonka kautta lämpö pääsi sisälle vain osittain. Ikkuna oli yksinkertainen ja ikkunassa ei ollut mitään tiivistettä.

Menimme yhdeksältä nukkumaan ja luikahdin amukuudelta kuumaan kylpyyn, joka oli liki parasta mitä Wales saattoi tarjota. Kylpyhuoneessa oli liki pari astetta pakkasta. Paljon parjattu kokolattiamatto imi kaiken ammeesta roiskuneen veden itseensä, joten saatoin kävellä kuivin jaloin kylpyhuoneesta makuuhuoneeseen, jossa Heikki vielä nukkui Ruususen untaan.

Aamiainen oli normaali englantilainen, eli tee, paahtoleivät, bacon, paistettu muna, paistettu tomaatti, pork sausage, eli kovakuorinen rasvamakkara, tuoremehu, mysli ja voimakkaassa rasvassa paistettu paahtoleipäkolmio.

Päästyämme hotellista Heikki havaitsi eturenkaan tyhjentyneen. Onneksi hotellin vieressä oli huoltamo, josta kävin kysymässä ilmaa ja paikkaspraytä. Walesilaisen Esson Veijo kertoi hänellä olevan parempaa ainetta. Aine oli muovipullossa ja keltaista väriltään. Se oli iljettävän limamaista. Heikki ja Walesin Veijo tunkivat mönjän väkipakolla renkaaseen ja eiku äkkiä muutama kilopauna ilmaa perään.

Lähdimme ajamaan kohti itää eli Lontoota. Matkalle osui pahin kohtaamamme sumu ja hetken ajettuamme vastakkaisella puolen moottoritietä oli kymmeniä autoja ketjukolarissa. Tien kaikki kolme kaistaa olivat tukossa yli kymmenen kilometrin matkalla. Jatkoimme matkaamme pitkin M 4:ää ja suuntasimme kulkumme kohti Londoniumin kylää, jossa suoritin pienen ostoksen.

Täältä jatkoimme kohti Clacton-on-Seata, jossa asuu vanha ystävämme Reg Myhill. Keskustelimme, joimme olutta ja keskustelimme. Takka oli päällä, mutta talo vain jatkoi kylmenemistään. Yövyimme Heikin kanssa kumpikin omissa makuuhuoneissamme. Makuuhuoneitten lämpötila oli arviolta -2 astetta. Palelin Haltin pussissasini aivan tönköksi. Hessulta salpautui hengitys ja korvat olivat jäätyä. Meille tarjottiin käyttöömme sähköhuopia, mutta emme menneet halpaan, sillä parempi jäätynyt suomalainen, kuin palovammoihinsa kuollut suomalainen.

Aamulla Reg herätti meidät kuudelta. Laskeuduimme alakertaan jäykin jaloin. Nautimme lämminhenkisen, mutta melko kylmän aamiaisen, jonka jälkeen jätimme pitkät, mutta hellät jäähyväiset havaitaksemme, että rengas oli jälleen tyhjä. Saimme Regiltä lainaksi ilmapumpun, joka hajosi kahden kilopaunan jälkeen. Jatkoimme Regiltä kohti Doveria – saadaksemme tietää, että Belgiassa on joku lakko ja belgit eivät meitä kaipaisi, emmekä mekään heistä olleet kovin kiinnostuneita, vaikka on meillä monta hyvääkin belgikaveria…

Siirryimme Ranskaan johtavaan laivajonoon. Tunnin seilaamisen jälkeen olimme Calaisissa. Rengas oli jälleen tyhjentynyt, joten etsimme lähimmän rengaskorjaamon, joka löytyi Calaisin ja Duncequen väliltä pienestä kylästä. Poika laittoi meille sisärenkaan, mutta pulmaa tuotti renkaan ja rengastyön hinta. Pomo ei ollut paikalla ja puoli tuntia odoteltuamme Heikki tarjosi sataa frangia. Poika piti hintaa kovana ja päätti antaa puolet takaisin.

Täältä ajoimme kohti Belgiaa havaitaksemme moottoritien oikealla puolella sijaitsevan ison tavaratalon, johon päätimme poiketa. Ja poikkesimmekin. Tuhlasimme vähät frangimme hanhenmaksapalleroihin ja jälkipolttojahtimakkaraan.

Belgian läpäisimme runsaassa tunnissa ja jatkoimme Hollannin kautta Saksaan, jossa yövyimme lähellä Putgardenin lauttasatamaa.

Lunta alkoi olla runsaasti ja keli kylmeni muutamaan pakkasasteeseen. Kellon lähennellessä aamu kolmea asetuimme pitkäksemme kulkimemme ahteriin. Nukuttuamme nelisen tuntia, jatkoimme laivalle, jossa söimme vaatimattoman, mutta arvokkaan aamiaisen. Tanska hoidettiin jälleen kahdessa ja puolessa tunnissa.

Ruotsin puolessa Ödeshögissä söimme torstain kunniaksi paikallisen ärtsopan. Kokille oli annettu lahjaksi kaiketikin suuri purkki oreganoa, jota hän olikin säästelemättä käyttänyt. Tukholmassa olimme hyvissä ajoin. Laivalla söimme seisovan pöydän kuleksimasta ja pyörryimme sänkyihimme.

Tätä kirjoittaessani voin nähdä edessäni Ari Vatasen videokasetin, joka on edelleen minulla. Eiköhän se lähtene vaikkapa postitse Arille ennen joulua sinne etelä- Ranskaan.


Toivoo ainakin hupimestari Henkka

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

5:th RAID LAPONIE Nyytiset 2/94 ELI SAATTUE MUURMANSKIIN

KUUSAMON KITROEN KÄPPÄILY

LAPIN KULTAA

Retki Lontooseen

Retkeilyä myöhäissyksyisessä Euroopassa

Kevättä etsimässä Belgiasta

OPERAATIO SALLAN KERÄYSTILI

1st RAID LAPONIE winter 86 Nyytiset 2/86

TANSKAN MAASSA VAIN VÄHÄN MÄTÄÄ