Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2020.

OPERAATIO ARI VATANEN

Kuva
    Nyytiset 1/94 Eli kuinka toimitimme, - 10-kokouksemme suojelijalle Ari Vataselle virallisen kymppivideon. Olimme jo keväällä ison, mutta turvallisen ystäväni Heikki Bitterin kanssa päättäneet lähteä katsomaan Englannissa ajettavaa RAC- rallia. Sehän on meillä jo perinne, sillä edellisen kerran kävimme katsomassa kyseistä kilpailua vuonna 1988. Ajattelin voivani lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja toimittaa virallisen kymppimaailmankokous videon 10- tapahtuman suojelijalle Ari Vataselle. Ei muuta kuin matkaan! Ajoimme torstaina 18.11 Turkuun ja Vikingin Amorellaan. Seisovassa pöydässä kävimme kehittämässä keskivartaloitamme. Terveellisen ilta-aterian jälkeen siirryimme sänkyyn – kumpikin alasellaiseen, sillä minulla on huonoja kokemuksia yläsängyn vaaroista. Tukholmasta lähdimme ennakkoaikataulun mukaisesti kohti Helsingborgia, jonne on Tukholmasta noin 560 km ja olimmekin satamassa tuossa kello 14 kieppeissä. Jouduimme turvatarkastukseen, jota Heikki ihmetteli, sillä