Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuuta 18, 2023.

Kohti talvista Eurooppaa marraskuussa 2023

Kuva
 Kohti talvista Eurooppaa Oli jälleen tullut kylmä sää tänne pohjoiseen Eurooppaan. Olimme ajatelleet lähteä Häyrysen Jukan kanssa Puolan kautta Francoschampsin katsomaan rättärien 24 h:n kisoja. Matka kuitenkin peruuntui aikatauluongelmien vuoksi. Ja olinhan aikoinaan käynyt kisoja katsomassa pariinkin otteeseen. Lopulta teimme päätöksen lähteä marraskuussa Belgiaan, jolloin Saksan joulutorit olisivat auenneet. Lisäksi silloin oli mahdollista hankkia Beaujolois Noveau punaviiniä ihan paikan päältä melko edulliseen hintaan,-siis Ranskasta. Ajattelimme viipyvämme retkellämme 8 päivää ja yötä. Hotellit olimme varanneet jo hyvissä ajoin. Olin tilannut omat Burtonin varaosani Duckservicen kautta. Burton olisi kiinni maanantaina, kun olisimme olleet juuri menossa sinne. Meitä olisi Duckservicessä odottamassa mm. levyjarrulaatikko ja muutamia pienempiä käytettyjä ja uusia sätkän osia. Hankimme kavereille jonkin verran tuliaisia, jotta emme olisi reissussa ihan tyhjin käsin. Autooni oli p