Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuuta 16, 2021.

Marraskuun 2015 retki Pariisiin

Kuva
Olin syksyllä kaverini Serssin kanssa ollut sähköpostiyhteydessä ja ilmeni hänellä olevan Dyanen, jonka hän halusi myydä jollekin pois. Kerroin asiasta kaverilleni Maralle, joka olikin erittäin kiinnostunut Dyanen hankinnasta. Aloimme suunnitella matkaa Pariisiin. Mara varasi lennot ja minä varasin hotellit ja paluumatkan Travemündesta Helsinkiin. Serssi lähetti Dyanesta kolme kuvaa, josta selvisi Dyanen olevan aivan kelpoisessa kunnossa. Torstaina 19. marraskuuta meidän oli tarkoitus lähteä Maran kanssa lentäen Pariisiin, vaikka muutamaa päivää aiemmin oli Pariisissa suoritettu terroristien toimesta verilöyly rokkiklubilla ja jalkapallostadionilla. Kaupunki vaikutti uutisten perusteella olevan täydessä kaaoksessa. Hieman huoletti reissuun lähtö. Moni kaveri toivotti hyvää matkaa ja suurta varovaisuutta. Miten voi olla varovaisempi kuin muulloinkaan. Eivät kai terroristien uhrit olleet varomattomia ja pelastuneet olleet varovaisia. Olosuhteista, karmasta ja kohtalosta moni asia johtu