Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2021.

Virossa nähtävyyksiä etsimässä -13

Kuva
Olimme viime syksynä käymässä Hakojärven Markun ja Mian mökillä Lokalahdella. Siinä sienestyksen jälkeen ja illanistumisen yhteydessä tuli puheeksi, että ensi kesänä voisimme lähteä kiertelemään Viroa. Emme tienneet vielä mitään Tuomaisen Raunon vastaavasta retkestä, joten päätimme lähteä puolessa välissä heinäkuuta reissuun Caminalla ja Dyanella. Varasin hyvissä ajoin Viikkarilta matkan. Kaverini oli hankkinut meille henkilövapaaliput, joten Dyanelle ja matkalle tuli hintaa vain 33 €. Tapasimme hyvissä ajoin Markun ja Mian Viking Linen terminaalissa. Markku ajoi caminansa rekkamiesten tapaan alakannelle ja me pippurihyllylle. Kahdeksannella kannella nautimme kevyen aamupalan. Minä en jaksanut syödä enkä juoda mitään, sillä olin jo aamu viideltä nauttinut aamiaiseni. Matka kesti normaalin 2,5 tuntia. Keli oli mitä mainioin. Avasin rannassa katon ja Markku ei. Olimme sopineet ajavamme Paldinskin maantielle, sillä meidän ensimmäinen pysähdyspaikkamme tulisi olla Laulasmaall

Minne hävisi Sätkälän Säpinöissä huutokaupattu matkalippu? v. 2012.

Kuva
Viime heinäkuussa -12,  vietimme kiltamme 50- vuotisjuhlaa ja siinä yhteydessä viimeisenä päivänä eli sunnuntaina järjestettiin huutokauppa, jossa oli tarkoituksena huutaa ylijääneitä ja lahjoituksena saatuja tavaroita. En ollut ajatellut huutaa haravia tahi lapioita, sillä matkamme tulisi jatkumaan kohti Nordkappia. Enkä ollut sinne menossa olemattomiin puutarhatöihin. Ja eihän siellä kasvakkaan juuri mitään. Minä en halunnut järjestäjän ominaisuudessa osallistua huutokauppaan, vaan olin sopinut kaverini Maran kanssa, että hän hoitaisi huutamisen. Päätimme, että tulisimme kohdistamaan energiamme Finnlinesin laivalippuun A2 luokan hytistä. Olimme sopineet limitiksi 400 € ja siitä tulisimme pitämään kiinni. Huutokauppa alkoi aikanaan pohjalaisen meklarin toimesta ja huudot alkoivat kohota pikkuhiljaa lähelle kriittistä 400 €:n rajaa. Seisoin ringissä muun yleisön seassa Maraa vastapäätä. Kun huudot olivat päätyneet 400.n euroon, mietin mitä tehdään, kun limitti oli jo saavu