Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuuta 29, 2020.

OPERAATIO SALLAN KERÄYSTILI

Kuva
Nyytiset 1/1987 Se oli lokakuuta, kun mieleeni tuli ajat entiset. Muistin, että Suomen 2cv kilta oli jo ammoisina aikoina toimittanut jouluiloa rajaseudulle. Ainakin Inariin ja Sallaan.Möötin yhteydessä olleessa Raadin kokouksessa toin asian esille, jolloin havaitsin ainakin raatilaisten olevan hankkeessa mukana. Oltermannikin sanoi: ” Kuoki suosi”, joka tarkoittaa: Hyvä idea, kunhan hoidat asian itse ja kunnolla. Arjen koettaessa soitin Rajaseutuliittoon ja kyselin mahdollisia avustettavia armaasta Suomenmaassamme. Minulle kerrottiin sellaisia henkilöitä Suomesta löytyvän vaikka millä mitalla. Kerroin olevani kiinnostunut Sallan kunnasta ja siellä avuntarvitsijoista. Lisäksi luvattiin, että Sallan kunnasta joku ihminen soittaisi ja kertoisi enemmän avustettavista kohteista.Minua on Salla kiinnostanut jo lukuisia vuosia, sekä talvisista pakkasista että talvisodan tapahtumien johdosta. Oli minulla omakin ”lehmä” ojassa, sillä halusin tietää miten sätkä käyttäytyisi kovilla pakkasilla.…