Henkan Rättäriretket

Talvella 2019-2020 olimme suunnitelleet kaverini Jukan kanssa lähtevämme Ranskanmaalle ja Sveitsiin heti vapun jälkeen, mutta kuten tunnettua ei aina kaikki suju, kuten suunnitellaan. Varasin Autoliitosta matkan Kapellskäriin 3.5. kuluvaa vuotta ja paluun 9.5 takaisin Naantaliin. Sain jonkin aikaa painia AL:n kanssa, jotta voisin siirtää matkan elokuun loppuun. Tätä kirjoittaessani en usko, että lähdemme minnekkään vielä elokuussakaan. No tuleehan noita päiviä. En tiedä minkälaiseen ratkaisuun päädymme laivamatkamme suhteen. Voisimmehan toisaalta lähteä Vuosaaresta Travemündeen. Pitkän merimatkan ja aikataulujen reistailun vuoksi tämä vaihtoehto ei suuresti minua enää kiinnosta. Toisaalta laivamatka polttaa toista vuorokautta lyhyestä lomastamme. Koska tällä hetkellä emme tiedä pääsystämme Ruotsiin ja Ranskaan, olemme enempi kuunteluoppilaina ja teemme tuoreita suunnitelmia, kun siihen on aika. Neljä kuukautta olin coronakaranteenissa kotona käymättä juuri missään ja nyt oli aika k

Niinhän sitä sanotaan, että aina on lähdettävä, jos vain pystyy ja vaikkei pystyisi, niin lähdetään vaan. Eli kertomus siitä, kun kolme nuorukaista ja ”Hullu lehmä” kävivät sätkien 24 tunnin kisoissa Belgian Ardenneilla. Saavuimme Finnjetin terminaalin hyvissä ajoin Masis, Kärsä ja minä. Kärsä oli jaappanilaisen ”Hullun lehmän” omistaja. Hänen riisipussillaan olimme tehneet moninaita retkiä. Nyt hän uskaltautui itsekin mukaan, sillä Vesku, entisestä matkatoveristamme, oli tullut työmies ja työmiehethän eivät ehdi reissailla. Hyttimme löytyi helposti, sillä sitä vartioi kaksi vihättävää hyttiemäntää. Syykin selvisi oitis. Hytin ovessa luki: ”Hääparille”. Kaverimme Mara oli varannut meille edullisen matkan Travemündeen. Pettyneille hyttiemänille lupasimme pullon viiniä lohdutukseksi, kunhan laivan myymälä avautuisi. Eivät kai tytöt olleet odottaneet tällaista hääseuruetta, mutta joskus elämässä tulee yllätyksiä. Vietimme ensimmäiset 23 h laivalla ottamalla kauneusunia ja syömä