Marraskuun 2015 retki Pariisiin

Olin syksyllä kaverini Serssin kanssa ollut sähköpostiyhteydessä ja ilmeni hänellä olevan Dyanen, jonka hän halusi myydä jollekin pois. Kerroin asiasta kaverilleni Maralle, joka olikin erittäin kiinnostunut Dyanen hankinnasta. Aloimme suunnitella matkaa Pariisiin. Mara varasi lennot ja minä varasin hotellit ja paluumatkan Travemündesta Helsinkiin. Serssi lähetti Dyanesta kolme kuvaa, josta selvisi Dyanen olevan aivan kelpoisessa kunnossa.

Torstaina 19. marraskuuta meidän oli tarkoitus lähteä Maran kanssa lentäen Pariisiin, vaikka muutamaa päivää aiemmin oli Pariisissa suoritettu terroristien toimesta verilöyly rokkiklubilla ja jalkapallostadionilla. Kaupunki vaikutti uutisten perusteella olevan täydessä kaaoksessa. Hieman huoletti reissuun lähtö. Moni kaveri toivotti hyvää matkaa ja suurta varovaisuutta. Miten voi olla varovaisempi kuin muulloinkaan. Eivät kai terroristien uhrit olleet varomattomia ja pelastuneet olleet varovaisia. Olosuhteista, karmasta ja kohtalosta moni asia johtuu.

Menin aamulla töihin siivoamaan toimistoni lattioita ja tyhjentämään roskiksia. Kun ei oikein tekemättäkään voinut olla. Tiskasin likaantuneet astiat ja lähdin kaverini Maurin luokse kolmen kilometrin päähän firmastani. Sain jättää kovakaton hänen omakotitalonsa pihaan. Reilun viikon se saisi huilata rauhassa.

Kaverini Irina ja Mara tulivat hakemaan hyvissä ajoin minut lentoasemalle. Vettä satoi oikein urakalla, mutta pääsimme turvallisesti lentokentälle ja T1 terminaaliin. Jatkoimme Maran kanssa lentoaseman sisätiloihin. Opastavat neitoset saattoivat meidät lähtökuntoon ja skannasivat matkalaukkumme. Turvatarkastus oli jälleen se hankalin kohta retkessä. Vyö, lompakko ja pikkurahat jätettiin tarjottimelle. Takki kamera, puhelin ja iPad toiselle. 

Taxfree puolella tapasimme Niemisen Matin tyttären Sonjan, joka oli siellä töissä. Hetken juteltuamme jatkoimme odottelemaan koneeseemme pääsyä. Taisimmepa puraista yhdet Ahvenanmaalaiset Stallhagenin oluet, - ihan vain matkajännitykseen.

Arlandassa oli koneen vaihto, vaikka olin ymmärtänyt vaihtavamme Kastrupissa. Jäipähän hyvät röde pölsat syömättä. Vaihtoehtona Arlandassa oli kaksi hodaria, sinapit hodarissa ja käsissä sekä olut. Ranskan lentokoneessa maistoimme pienet pullot viiniä ja jonkin ajan jälkeen alkoikin laskeutuminen. Pariisiin saavuimme pimeässä ja sateessa klo 18.30 jälkeen ja Serssi oli meitä vastassa. Pariisin pommi-iskujen jälkeen olimme varmat, että tullitarkastus olisi tiukkaa, mutta kaikkea muuta. Poliiseja ei näkynyt lainkaan. Normaalit siniset vilkut vilkkuivat kaupungilla, mutta niin aina Pariisissa.

                                Apehtimista Narcyjen tapaan


Perille Le Raincyyn päästyämme saimme tavanomaiset huoneemme ja Catherine olikin valmistanut runsaan maalaispadan. ADHD setterinsä Glen oli saapuessamme niin innostunut, että ei ollut enää pysyä karvoissaan. Padassa, jonka Catherine tarjosi, oli naudanlihaa ja runsaasti vihanneksia ja juureksia. Ruoka oli maukasta ja se huuhdottiin reilulla määrällä punaviintä. Todella reilulla. Ranskassahan viini on elintarvike eikä alkoholijuoma. 


 
                   Apehtimista Pariisilaisittain. Juustoa ja viiniä

Koska olimme tulleet ostamaan Ranskasta Maralle Dyanea, sen kuntoa lähdimme talliin sopukoihin katsomaan ruokailun jälkeen. Väriltään kerman valkoinen ja maali oli pintaan tempaistu telalla. Dyanessa oli siistit erillispenkit ja taitettava takapenkki, - samanlainen kuin omassanikin. Muuten ehkä ehjä. Katto oli kutistunut ja olimmekin päättäneet vaihtaa sen jo matkan aikana. Samalla tsekkasin huoneemme, jotka sijaitsivat alakerrassa. Mara oli saanut lepolassen, joka ei vakuuttanut minua, mutta Mara valehteli nukkuvansa hyvin siinä. Oma sänkyni oli ainakin 150 cm leveä. 

                                   Maran haaveilema Dyane

Ranskalainen aamiainen voi olla kovinkin vaatimaton. Kahvin lisäksi pussillinen teollisia sämpylöitä, hilloa ja voita. Aamiaisen jälkeen lähdimme Serssin Nissanilla tout petite voiture liikkeeseen, eli T P V- 2 cv:hen. Firman piti sijaita liki nurkan takana, mutta sinne tuli matkaa noin 120 km. Google mapsilla olisi matkaa tullut 82 km, mutta se olisi edellyttänyt maksullisten teiden käyttöä. Ja eihän meidän Serssi sellaista tekisi. Kaupunki, jossa liike sijaitsee, on nimeltään Provins. Löysimme liikkeen hyvin ja sen seinässä oli iso logo, josta kaupan tunnisti. 

Paljon oli valikoimaa, mutta emme nyt paljoa tarvinneet. Ostimme liikkeestä katon ja muita pikkutarpeita. Nyytisten kuvittajalle Esalle löysin alumiiniset Robrit joka kulmaan. Kyllä Esalla sätkä kiiltää ensi kesänä. Lisäksi erikoisia sytytyspuolia oli tarjolla. Itselleni en löytänyt yhtään mitään, vaikka siellä oli kaikenlaisia tarvikkeita, joita en ollut ennen nähnyt, kuten muovinen pakun takaosa, jonka saattoi liittää sätkän keulaan sekä pick upin keula. Pakun takaosa maksoi noin 5000 €. Mukana seurasi takaovet, mutta ikkunoita ei ollut. Jokainen kai tekee ikkunan reiät ihan itsekseen.

                                         Sätkän sähköosia
 

                                       Isompi peräpukama

                                          Ja asennussarja

Olisin ostanut Dyanen vanhanmalliset umpiot, mutta tarjolla oli vain muovipohjiin asettuvat painettavat umpiot. Pohjat ovat helposti rikkoutuvat, varsinkin pakkasella. Ehkä pohjat ja uudet umpiot joutunee jonain päivänä vielä hankkimaan, jos ei vanhoja löydy. Saattaa kuitenkin olla, että varastostanikin löytyy uudet umpiot, kunhan ne vain kätköistäni löydän. 

 

                                     Torialue St´Dennisissä

Kaupungissa kävimme nauttimassa oluet ja viinit pienessä kuppilassa, ennen kuin suuntasimme matkamme jälleen kohti Le Raincyä. Glen koira oli jälleen riemuissaan kuin olisimme olleet retkillämme ainakin vuoden. Illalla asensimme katon ja apumiehen peilin. Tylsillä poranterillä saimme työhömme lisää vaikeutta ja asennus kesti melko kauan. Poistin lämpöputkista kesän ajan viihtyneet kangastollot. Lisäksi asensimme mukanamme tuomamme pistokkeen, jolla saatoimme pitää navigaattorin työn touhussa. Saimme Serssiltä työkaluja varmuuden vuoksi retkellemme. Työkalut saattoivat olla hänen isänsä aikuisia, ja ne voisivat tulla olemaan hyödyksi tulevalla matkallamme.

Serssin piti seuraavana aamuna klo kahdeksan lähteä ampumakerhonsa puheenjohtajien kokoukseen, joten mekin nousimme aamulla aikaisin. Suihkun ja aamiaisen jälkeen pakkailua. Kuljin oli tallissa kolmen haan ja yhden lukon takana. Lisäksi pihassa oli metallinen lukollinen portti, joka aukesi taittumalla. Kadussa oli kipattava metallinen vastin portin haalle, joka piti nostaa pystyyn. Kätevää.

Ulos pääsimme ja hyvästelimme Catherinen. Pienen miettimisen jälkeen navi näytti tien kohti Montmartrea. Reilun 19 km.n ajamiseen meni taas aikaa, sillä Pariisin katurakenne eroaa huomattavasti suomalaisesta. Kadut saattavat lähteä vain 30 metrin päästä toisistaan ja navigaattori ei aina ehdi mukaan. 

              Pariisilaista parkkeeraamista. Takana yhtä runsaasti tilaa

Muutaman immelmannin jälkeen saavuimme Montmartrelle ja samalla tuli taas katsastettua Sacre Coeurin basilika. Vain ulkoa. Basilika on seissyt paikoillaan vuodesta 1914. Sehän näkyy kaukaa, sillä se on Montmartren kukkulan korkeimmalla kohdalla. 

            Montmarten valtias Sacre Ceur basilika. Suosikkini Pariisissa

Dyane päästeli surutta pakokaasuja sisälle, joten ristin sen Citroen Bergen Belzeniksi. Työkaluja ei ollut tarpeeksi mukanamme, jotta olisimme viitsineet vuotoa lähteä etsimään, - saatikka korjaamaan. Hajunpoistossa käytimme rättejä, joita tungimme toiseen lämpöputkeen, mutta koska se oli väärä putki, jouduimme tekemään saman toiselle putkelle. Kumpaakin putkea ei voinut tukkia, sillä kelit olivat liki nollan vaiheilla ja lämpöä piti saada ainakin tuulilasille. Haju oli hieman liian pistävä, jotta koko matkaa olisi voinut ajatella noilla hajuilla ajettavan.

Nyt näkyi jo poliiseja ja santarmeja. Ajoimme Saint Dennisin kautta ja näimme stadionin, jonka edessä pommimiehet olivat itsensä räjäyttäneet. Matkalla paljon tummia torimyyjiä ja yksi osin keltainen Camina. Dyane laitettiin parkkiin ja puikahdimme baariin, jossa Amelié elokuvan kahvilakohtaus oli kuvattu. Löytyi vitriinistä elokuvassa esiintynyt puutarhatonttukin ja muuta rekvisiittaa. Espresso kahvien jälkeen jatkoimme matkaamme Reimsiin, jonne tuli matkaa noin 140 km.

Reimsiläisessä ravintolassa tuli mutusteltua burgeria, jossa oli itse tehty herkullinen jauhelihapihvi ja baconia tomaatilla ja suolakurkulla. Mara söi possun medaljonkia ja sinappikastikkeella. Nyt ruokajuomana oli uuden sadon Beaujolais Noveauta, joka olikin varsin maittavaa pitkän lämpimän satokauden jälkeen. Paljon parempaa kuin edellis marraskuussa.

Olemme aina retkillämme laittaneet yhteiskassaan muutaman satasen, jolla maksamme kaiken minkä yhdessä kulutamme. Yhteislompakosta on helppo maksaa ruokailut, yöpymiset, ja bensat. Kun rahat loppuvat kassakukkaro täytetään.

Tutustuimme Reimsin Notre Dame katedraalin, jonka rakentaminen on aloitettu vuonna 1211. Katedraali oli mittavan kokoinen ja veistokset tosi taidokkaita. Lasimaalauksia uusittiin, joten osa katedraalia oli pressujen peitossa. Lopulta kävelimme Dyanelle ja lähdimme ajamaan kohti Epernayta, joka on samppanjan tuotannon keskus. Tutustuimme Champagne de Castellanen museoon ja sen samppanjakellariin. Castellane on toiminut vuodesta 1895. 


                                        Reimsin katedraali

Epernayn kaupungin alla on kaikkiaan yli 100 km katuja louhittuna kalkkikiveen. Lämpötila luolastossa on +10 astetta vuoden ympäri. Kiersimme mielenkiintoisen samppanjamuseon ennen kuin pääsimme tutustumaan päällisin puolin tuotantoon. Tämän nähtyään ei enää ihmettele samppanjan hintaa. Pulloja pyöritetään neljänneskierroksen joka päivä ja seuraavana päivänä toisinpäin. 

 

                 Epernayn yksi monista shampanjan valmistamoista


Nykyään tosin koneellisesti, mutta edelleenkin on paljon käsityötä. Osa pulloista oli kymmeniä vuosia vanhoja. Paksun pölyn peitossa. Rypäleet kasvavat Marne joen varrella. Kahdessa erilaisessa maaperässä. Kalkkisessa ja savisessa. Niitä saatettiin sekoittaa toisiinsa, koska sillä saattoi makua vaihtaa. Kävelyn jälkeen saimme nauttia lasillisen paikallista samppanjaa. Nyt taas muistin miksi en juo samppanjaa. Ei maistu millekään. Likkojen juoma.

Kävimme illalla vielä nauttimassa Peleforth oluet ja minä nautin lasagne bolognaisen Maran nauttiessa puolestaan peräsuolelle tuoksuvan Andouillette makkara-annoksen. Siitä lähtevä haju on sen kaltainen, että naapuripöydän täti kurkisti kolme eri kertaa katsomaan, onko jollain tullut tuote housuihin tai onko tultu vain herkuttelemaan. Tuskin haistoi lasagneani.

   Mara nauttii maalaisten herkkua Andouilette makkaraa lisukkeineen.

Paavolan Masalta voi kysyä mille makkaraa maistuu. Pari vuotta aiemmin olimme Pariisissa käydessämme Masan, Erkkilän Lassen ja Villen kanssa käyneet ravintolassa syömässä ja he olivat tilanneet makkarat, vaikka tarjoilija epäili heidän todellista haluaan makkaraa kohtaan. Kaikilta jäi makkarat puolitiehen. Oman hyvin valmistellun hampurilaisen söin nikottelematta. En voinut ymmärtää kavereiden nirsoilua. Tosin olin tietoinen makkaran hajusta jo edelliseltä retkeltämme Maran kanssa.

Kun tästä olimme selvinneet, kävimme ostamassa suuren pullon samppanjaa Maran matkaan. Samalla hankimme yömyssyksi pullon pastista. Sitähän voi laimentaa vedellä, joten kyse ei liene väkiviinasta. Pullon oli tarkoitus kestää muutaman illan ja niin se taisi kestääkin. Lyhyen päivämatkan, mutta pitkän runsaasti kokemuksia tarjonneen päivän jälkeen saavuimme Epernayn yläpuolisille kukkuloille, jossa hotellimme sijaitsi. 

Mainittakoon, ettei navigaattori löytänyt hotellin osoitetta, mutta nähdessäni hotellin, sanoin Maralle, että tuo on meidän seuraava yöpaikkamme. Osoite oli noin kolmen kilometrin päässä, mutta päätimme kokeilla kepillä jäätä ja hotelli oli juuri tämä. Hotelli sijaitsi suurten viiniviljelmien keskellä. 

                               Runsasta alkuruokatarjontaa

Kannattaa tulostaa hotellista mahdollisimman paljon kuvia, jotta löytää juuri sen oikean. Aina osoitteet eivät täsmää.

Istuimme illalla hotellin ravintolassa nauttimassa erilaisista makkaroista ja juustoista. Olivat oikein hyvän makuisia. Eikä viinikään ollut huonoimmasta päästä.

Ranskalaisittain tuhdin aamiaisen jälkeen lähdimme ajamaan kohti Chalon-en-Champagnea, jossa jätimme jälleen Dyanen parkkiin ja jalkauduimme katsomaan vanhoja rakennuksia. Taloissa näkyi seinissä hirsiä betoniin valettuna. Hienon näköisiä. Vähän samankaltaisia kuin esim. Saksassa Cellen keskiaikaisessa kaupungissa. Ulkona oli purevan kylmää, joten jatkoimme matkaamme.


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

                      1. Maailmansodan muistomerkki Verdunissa.

Verdun, tuo kahden maailmansodan solmukohta sai meidät käymään kaupungissa. Turisti-infosta saimme opasteen, jonka avulla pääsimme käyskentelemään ja katsomaan sodan muistomerkkejä. Välillä pistäydyimme syömään konditoriassa kinkulla ja juustolla täytettyä croissantia ja espressoa. Tietty.

Keli oli edelleen vilpoisaa, joten etsiydyimme jälleen tiinalle ja lähdimme ajamaan kohti Metziä, jossa sijaitsi seuraava yöpaikkamme. Parkkipaikat ovat Ranskassa todellinen ongelma. Jouduimme jättämään Dyanen tosi kauas, mutta kyllähän me nuoret miehet jaksoimme kävellä.

                   Nautimme mainiot etana-ateriat kera valkoviinin

Hotellihuoneen tarkastettuamme, kävelimme vanhalle rautatieasemalle, joka oli kaikessa jyhkeydessään komea. Se oli aikoinaan saksalaisten suunnittelema ja rakentama. Aseman vieressä kirsikkapuu puski kukkaansa kovin ennenaikaisesti. Alue oli Saksan omistuksessa vuodesta 1871 vuoteen 1918. Loppu onkin historiaa. 

                                            Sähkömehari

Täältä siirryimme joulumarkkinoille ja nautimme aluksi etana-aterian. Oli tosi hyvää. Kävimme vielä vahvalla belgi- oluellakin, ennen kuin menimme maailmanpyörään katsomaan maisemia. Kyllä sieltä näkyi hienosti yli koko Metzin kaupungin. Pimeän tullen kävimme nauttimassa iltaruuan ja kyytipoikana nautiskelimme lasillisen eau de vietä, eli elämänvettä. Palasimme hotelliimme pilkkopimeässä.


                Kultainen noutaja tuomassa ranskalaista hehkuviiniä

Aamiaisen jälkeen lähdimme ajamaan kohti Saksaa. Tullissa oli kymmeniä poliiseja ja autoja varmistamassa turvallisuuttamme. Heidelbergiin saavuttuamme veimme laukkumme Ibis hotellissa sijainneeseen huoneeseemme. Vessa oli hämmästyttävän pieni isoille miehille, mutta hotellin sijainti oli ihan aseman kupeessa.

                              Heidelbergin pää kävelykatu

Jälleen kylille ja tutustumaan vanhan kaupungin joulumarkkinatarjontaan. Hauptsrasse on Saksan pisin kävelykatu, peräti 1,8 km pitkä. Heidelbergissä tuli käveltyä reilut 10 km, mutta tekihän se jaloille hyvää, tai ainakin muulle osalle vartaloa. Tähtäimessämme oli tutustua makeiskauppa Zuckerladeniin, mutta se oli avautuva vasta seuraavana päivänä klo yhdeltätoista. Siksipä kävimme maustekaupassa hankkimassa kokonaisia kardemummia Maran keittiön tarpeisiin. 

                  Vanhassa ravintolassa kävelykadulla nauttimassa

Meillä puhutaan paljon heijastimista. Niitä en nähnyt kellään, mutta joka polkupyörässä oli valot, niin edessä kuin takanakin. Saksassa jalankulkijat ovat pääsääntöisesti kuuliaisia. Kävelevät tien yli vasta kun valo näyttää vihreää.

Aamulla Dyanea pakatessamme, havaitsin läheisessä puussa suuren parven joitain pitkäpyrstöisiä papukaijoja. Mistähän ne olivat sinne keksineet tulla? Niitä oli arviolta reilut sata ja olivat pääosin vihreä/harmaita väritykseltään.

Jatkoimme matkaamme Koblenziin, jossa Mosel- ja Rein joki yhtyvät. Tutustuimme hetken joulumarkkinoihin, jotka olivat niin tarjonnaltaan kuin puitteiltaan samankaltaiset kuin muissakin saksalaisissa kaupungeissa. Kävimme Schäferin bäckereissä kahvilla ja wienerillä. Kummatkin olivat niin isoja, ettemme kaikkea jaksaneet nauttia.

Olimme ostaneet Heidelbergistä pakoputkikittiä ja pari työkalua, joten otimme rannassa apumiehen puolelta klemmarin auki ja laitoimme reilulla kädellä kittiä sinne mistä se puuttui. Ilma kulkimessa raikastui ja ajoimme Kölniin. Hotellimme sijaitsi Mathiasstrassella Saksan suurimman gay varustekaupan vieressä. Sen kirkkaat valot ja keltaiset teipit hohtivat kutsuvina ja tiesimme olevamme liki hotellissamme. Hotellilla oli sopimus noin 700 metrin päässä olevan Heimarktin parkkitalon kanssa ja liki vuorokauden parkkeeraaminen maksoi vain 6 €. Hotellimme oli toiminut vanhassa kaupungissa satoja vuosia. Edellinen Kölnin hotellimme sijaitsi vastakkaisessa talossa. Täällä vierailimme vuonna 2006 hankkiessani Xantiani.

Parkkitaloon ajaessamme vilkku lakkasi toimimasta. Korjasimme sen kadun varressa, sillä ilman vilkkua ajaminen on pimeässä ja vilkkaassa kaupungissa hankalaa. Vilkun kansi oli irronnut ja vilkunvarren kontaktipala ja jousi olivat vilkkukotelon sisällä.

Korjattuamme vian ajoimme Dyanen parkkitaloon. Tutustuimme Kölnin oluttarjontaan, joka olikin mittavaa, vaikka lasin vetoisuus oli vain 2 dl. Räntää satoi, joten jouduimme kuivattamaan itseämme lukuisissa kuppiloissa. Kastelimme baareissa vain sisäosaamme. Eräässä kellariravintolassa söin pihvin paistetuilla perunoilla ja sipulilla. Mara mitä lie. En viitsinyt edes kysyä. Rännän tulo jatkui, joten lähdimme hotelliimme nukkumaan. Se on kasvaville nuorille oiva harrastus.

Aamulla ennen kuin navigaattori heräsi, olimme ajaneet jonkin aikaa väärään suuntaan. Korjausliikkeen jälkeen lähdimme ajamaan pohjoiseen tarkoituksenamme käydä Niederkürschenissä tutustumassa Citroen liike Autexiin. Sitä ennen lataus lopetti toimintansa. Vika löytyi nopeasti bensiksen pihassa. Laturin plussa johto oli katkennut liittimen juuresta. Pienen johtojen kuorinnan ja uudelleen asennuksen jälkeen olimmekin jälleen valmiita baanalle. Jouduimme runsaan tunnin Stauhun. Matka ei edennyt, mutta meillä oli hyvin aikaa. Olimmehan lähteneet liikkeelle jo aamuhämärissä.

Autexin liikkeeseen emme ennen olleet tutustunetkaan. Sieltä ostin sitikkakirjan kympillä. Kirjan nimi on ”Jetzt helfe ich mir selbst” eli ”nytpä autan itseäni” ja Citroen tehtaan osakkeen, joka ei sitten maksanut yhtään mitään. Aioin laittaa sen seinälle. Mara osti Dyaneen lämpöputket, jotka asensimmekin heti vanhojen lättänöiden tilalle. Täältä jatkoimme Zutpheniin ja Burtonilta noutamaan tilaukseni. Oli juuri ruokatunti ja kaikki asentajat ja myyjät olivat syömässä. Siellä varakkaasta miehestä tuli hetkessä köyhä. Tosi köyhä. Tarkastettuamme varaosat ja pakattuamme Dyanen, jatkoimme matkamme kohti Saksaa. 

                              Galvanoitu sätkä valmistumassa.
 

                     Vähän samanlainen oli minullakin aikoinaan

Saksan puolella jatkoimme Duckserviceen hakemaan vaihdelaatikkoa, jonka olin jo myynyt kertaalleen, mutta se onkin toinen ja monimutkainen tarina. Emme ostaneet muita osia, sillä talvea varten ei tarvittu juuri mitään. Tunnin siellä keskusteltuamme jatkoimme Bad Bentheimiin- hotelliin, jossa olemme yöpyneet pitkälti toistakymmentä kertaa. En muistanutkaan, että kummallakin oli 150 cm leveä vuode ja samassa huoneessa olen yöpynyt useasti. Saatuamme tavaramme huoneeseemme ja otettuamme aperitiivin, siirryimme kaupungille seuraamaan pyörivän joulupyramiidin valojen sytyttämistä. Joulunlapsia kun olemme.

Kaupunginjohtaja avasi tilaisuuden ja monen ikäisistä soittajista koottu torviorkesteri soitti jonkin meille tuntemattoman kauniin joulusävelmän. Tästä riemastuneena siirryimme viereiseen Altes Museum ravintolaan nauttimaan iltaruokaa dunkel oluen siivittämänä. Olin kirjoittanut ja yrittänyt soittaa eräälle monen tuntemalle hollantilaiselle sätkäkaverille, että voitaisiin tavata ko. ravintolassa, mutta hän ei vastannut. Pari päivää aiemmin hän oli luvannut tulla meitä tapaamaan. Tällaista se välillä on. Lopulta havaitsin, että hän oli laittanut Whats Appiin viestin, että on vielä keski Hollannissa. Whats Appia en ole juurikaan käyttänyt.

Aamulla heräsin viiden aikaan ja havaitsin, ettei vessassa ollut valoa. Sehän onnistuu pimeässäkin, mutta suihkussa käynti olikin jo hankalampaa, vaikka eihän se suuria ongelmia tuottanut, kun oli puhelimen valolla katsonut suihkuhanan sijainnin. Hammastahnan laitto hammasharjaan olikin jo ongelmallisempi tehtävä. Vessa ja suihku olivat ikkunattomia, joten katuvaloistakaan ei ollut hyötyä. Valot tulivat seitsemän jälkeen. Onneksi aamiainen saatiin, sillä sulakkeet olivat palaneet vain meidän kerroksestamme.

Aamu kahdeksalta taipaleelle ja tankkaamaan. Sisälle tulvi melkoinen bensan haju. Arvelin tankkauksen menneen hieman ”pitkäksi”. Ajoimme noin tunnin. Mistään ei valunut bensaa, joten avasin kaasarin tarkistaakseni tilanteen. Puhdistimme kohokammion pohjan, poistin tiivisteen välissä olleen sinne kuulumattoman prikan ja säädin polttoaineen pinnan alemmaksi. Ei haissut enää. Lopulta hajun lähteeksi paljastui Serssin vanha varakannu, jonka kyljessä oli pieni mitätön reikä.

              Harrastustoimintaa Deutschlands Eckessä Moselin ja                                                     Reinin risteyksessä

Lähestyessämme Hannoveria keli oli mitä kaunein ja saatoimme jatkaa matkaamme ilman takkia. Sätkä liikkui iloisesti ja mieliala oli korkealla. Matkavauhtimme hieman sadan yläpuolella. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun ajoimme Hannoverin kautta kohti Hampuria. Matka on noin 40 km pidempi, mutta välillä on kivaa ajaa jotain toista reittiä. A1 Autobahn on ajettu edestakaisin ainakin 30-40 kertaa.

Jollain Rastplazilla kävimme nauttimassa gulassikeiton. Keittoja on lounasaikaan paljon tarjolla ympäri laajaa Autobahn verkostoa.

Kävimme Möllnin pikkukaupungissa, Hampurin itäpuolellla tapaamassa Maran tuttuja. Lääkärimies Reinhard oli tullut päivällä kotiin tuodakseen minulta osin kotiin jääneitä korvaavia lääkkeitä. Perheen emäntä Hannele oli tehnyt tyttärensä kanssa chili con carnéta, jota jäimme mielihyvin syömään. Mara nautti punaviiniä, joten tiesin ajovuoron automaattisesti siirtyneen minulle. Minä tyydyin kivennäisveteen. Ajaminen ei ole koskaan ollut minulle ongelmallista. Tällä reissulla ei ollut pitkiä päivämatkoja. Pisimmillään vain noin kolmesataa kilometriä.

Tunnin vierailun jälkeen suuntasimme matkamme kohti Hampuria, jossa seuraava hotellimme sijaitsisi. Möllnistä Hampuriin on matkaa noin 60 km. Kaupunkiin pimeässä saapuessamme tyhjäkäynti hävisi. Toisella jalalla kaasutellen pääsimme keskustaan. Emme olleet aivan varmoja siitä, voimmeko ajaa kaupunkiin, kun meillä ei ollut vihreää ympäristötarraa tuulilasissa. Tosin kuka sitä nyt pimeässä olisi kyttäämässäkään. Hotelli sijaitsi aseman läheisyydessä ja katu, jolla hotellimme sijaitsi, oli täynnään tummia miehiä ja epämääräisiä naisia. Kaupat joita kadulta löytyi, oli enempi etnisiä. Ei siis mitään meille. Saatuamme hotellihuoneen, lähdimme etsimään ruokapaikkaa.

Löysimmekin melkoisen kävelyn jälkeen vihdoin portugalilaisen ravintolan, jossa oli sangen ystävällinen tarjoilu. Siitä ilahtuneena tilasimme itsellemme viinit. Mara valkoviiniä ja minä punaista kannullisen. Eturuuaksi mustekalaa ja varsinaiseksi ruuaksi simpukoita päälärillisen kummallekin. Ateria oli herkullinen ja eikä erityisemmän kalliskaan. Kylläisinä oikaisimme erään joulutorin kautta nauttiaksemme yhden glühweinin ihan vain siksi, että oli hieman kylmä. Nyt alkoi ravintoloitakin löytyä, kun ei niitä enää tarvittu. Dyane oli ollut hyvässä vartiossa Bagdadin parhaiden poikiensa toimesta, joten siirryimme nukkumaan.

Aamiainen oli retkemme paras ja monipuolisin. Tarjoilijoita oli useita traditionaalisiin tarjoilijoiden asusteisiin pukeutuneina, ja astiat hävisivät hetkessä pöydästä. Illalla sätkästä hävinneen tyhjäkäynnin aioimme korjata, joten ajoimme Hampurin sataman alueelle. Poistimme ilmanpuhdistajan kumiputken, kannen ja laitoimme rätin kaasarin eteen, ettei seossuutin irrotettaessa katoa, jos se sattuisi putoamaan.

                Komentokeskus Miniatur Wunderlandissa Hampurissa
 

Puhalsin suuttimen puhtaaksi ja jatkoimme matkaamme. Menimme tutustumaan pienoismallimuseoon osoitteessa Miniatur Wunderland Kehrwieder 2-4 Block D, Speicherstadt, joka olikin melkoinen kokemus. Kannattaa käydä, jos Hampurissa käy.

Jokainen tiilinen blokki, joita on kanavan ranta täynnä, on merkitty kirjaimella. Rakennukset ovat vanhoja makasiineja ja niitä on paljon. 

 

Sveitsin huoneessa oli Alpit ja käkikellot sulassa sovussa. Junat kiersivät eri korkeudella Alppien rinteitä. Ruotsista oli Kiirunan kaivos ja sen yläpuolinen kaupunki. Välillä kuului mahtavia räjähdyksiä, kun malmia louhittiin. Suomi esiteltiin lumisena ja Suomen liput liehuivat. Jonkin puutalon pihaan oli asetettu Sibelius monumentti. Ihan tuosta vain. Säännöllisin väliajoin maisemaan tuli hämärä ja yö. 

                                     Lentoaseman taksitolppa

Saksalaista kaupunkia näytettiin 1600- luvulta aina tähän päivään. Näkyi, miten kirkot olivat vuosien saatossa muuttaneet muotoaan. Varsinkin kirkontornien muodot olivat muuttuneet vuosisatojen kuluessa. Näytettiin kuinka ensimmäinen ja toinen maailmansota oli muokannut ja vaurioittanut kaupunkia. Merkillepantavaa oli, että natsiliput olivat punaisia, mutta hakaristin tilalla oli valkoinen pallukka, kuten Japanin lipussa, mutta värit vain päinvastoin.

Halusimme mennä vanhaan Elbe tunneliin, jossa autot ajetaan hissillä tunnelitasolle. Tällä kertaa se oli juuri kiinni. Tunneli avattiin vuonna 1911, mutta se ei auennut meille. Jalankulkijat ja pyöräilijät pääsivät tunneliin portaita pitkin tunneliin ilmaiseksi. Autoilta otettiin pieni maksu. Tunnelin pituus on 426 metriä pitkä. Koska se oli juuri nyt suljettu, siirryimme nykyiseen Elbe tunneliin, joka on Autobahn 7.n osa ja sen pituus on 3325 metriä. 


 
 
                                               Lutra lutra, eli saukko                                                                                          

Jatkoimme matkaa Zwarte Bergenin eläinpuistoon katsomaan eläimiä, jossa eläimet saivat olla suurissa aitauksissa. Alue sijaitsee Hampurin eteläpuolella Autobahn A1.n ja keskustan välissä. Matkaa keskustasta tulee noin 20 km. Karhu ja ilves vaikuttivat tosi stressaantuneilta, sillä ne kävelivät samaa reittiä ympäri. Tosin eri aitauksissa. Minipossut ja kauriit saivat olla vapaana. Löysimme pienen kioskin, josta sai makkarat ja oluet. Lämmin makkara teki hyvää kylmässä ilmassa. Makkara tarjottiin pahvilautaselta ja lisäksi lautasella oli pieni kartonginpala, jonka merkitys selvisi. Sillä otetaan makkara käteen, jotta sormet eivät sotkeennu.

Lopulta eläimet nähtyämme lähdimme pikkuteitä ajaen kohti Lyypekkiä ja sen jo tutuksi tullutta Citti Marktia. Matkallamme sinne eräs autoilija tuli liikennevaloissa kertomaan, että oikea takapyörämme vipottaa. Näin oli tehty jo Möllnin lähellä kertaalleen. Pultit olivat kiinni ja koska mitään emme vanteessa nähneet, jatkoimme matkaamme.

Cittissä oli kesän aikana tehty suuria uudistuksia. Osa toisesta kerroksesta oli siirretty ensimmäiseen kerrokseen. Osastot olivat myös vaihtaneet paikkojaan.

Ajoimme moottoritietä pitkin Lyypekin keskustaan syömään. Nyt Dyanen valot osoittivat todellisen luonteensa. Niillä ei nähnyt juuri mitään. Saksalainen pimeys sateella on totaalista.

Meille on tullut Lyypekissä tutuksi eräs kapakka, -eli kneipe, mutta koska joulumarkkinat olivat avautuneet, porukkaa oli kiitettävästi liikkeillä. Sillä seurauksella, ettei parkkipaikkaa tahtonut löytyä. Lopulta löysimme paikan erään makasiinin seinustalla, jossa emme havainneet pysäköintikieltoa. Paikka sijaitsi liki toisella puolelta kaupunkia, mutta syömään päästiin. Kapakka oli täynnä ja ainoa paikka jossa saatoimme syödä, oli baaritiski. 

Hyvinhän se sujui ja saatoimme nauttia baarimestarin nopeasta ja määrätietoisesta toiminnasta. Hänelle virtasi tilauksia, mutta hän ehti toteuttaa tilaukset, pestä lasit, kuivata ja laittaa ne hyllyyn. Kertoili meille, että pitää olla tehokas, jotta saa maahanmuuttajana pitää työpaikkansa. Hän oli varsinainen tehopakkaus. Samaa vauhtia piti myös tarjoilijatkin.

Syötyämme, kävelimme pilkkopimeässä kulkimellemme ja lähdimme ajamaan kohti Travemünden Skandinavienkajta, josta rahtilaivamme oli lähtevä seuraavana yönä. Meillä oli hyvää aikaa, joten hankin täältä salkun ruotsalaista ja tanskalaista olutta. Dyane oli Sari Bernerin liikkeen takana, joten saimme oluet helposti pakattua. 

Koska pääsisimme laivaan vasta klo 23 ja olimme buukanneet itsemme laivalle, lähdimme kävellen ja hissillä takaisin kauppaan ostamaan hyttioluita. Sari Berner toimi aikoinaan vanhassa Travemünden satamassa. Samassa osoitteessa oli Mikos, josta sai ostaa sen aikaista elektroniikkaa. Vuonna -79 ostin sieltä Philipsin kasettisoitinradion, joka olikin siihen aikaan tosi huippulaite. 

                Laivalla ei ole paljoa aktiviteettejä. Itse piti järjestää

Saatuamme Dyanen laivaan, etsimme hyttimme, joka oli seitsemännellä kannella. Eli autokannen tasolla. Hyttiin päästyämme laitoimme kylmää kaipaavat ruokatavarat ikkunalle ja verhon alas. Olimme valinneet kalliimman ulkohytin juuri ruokatarpeidemme viileänä pitämiseen.

Nyt oli aika käydä nauttimassa oluet laivan baarista. On ollut aina ennenkin Stella Artoisia, niinpä myös nytkin. Samalla kävimme lainaamassa yhden veitsen ja lasit hyttiin. Niitähän on aina hyvä olla hytissä. Muovimukista viinin juonti on melko brutaalia ja sulatejuuston ja maksapateen levittäminen sormella olisi ollut tosi vulgääriä.

Puolen kymmenen aikaan aamulla heräsimme hyvin nukutun yön jälkeen. Aamukahvin ja croisantin nautimme hieman ennen yhtätoista. Laivalla oli paljon ihmisiä itäisiltä mailta. Oli lapsia ja aikuisia. Värikästä joukkoa. Suomeen olivat matkalla, vaan kuinka pitkäksi aikaa. Olimme nyt menettäneet tunnin ajasta siirtyessämme kohti kototanhuvia.

Matka sujui tätä tarinaa kirjoitellessa ja kirjaa lukiessa, sekä hyttieväitä syöden ja juoden. Maisemia ei tarvinnut juurikaan katsella, koska olimme jatkuvasti kaukana mantereesta. Tarkoituksenamme oli saapua Vuosaaren satamaan sunnuntaina klo 9.30, mutta purseri kertoi tavatessamme, että laivan neljästä koneesta kaksi oli pudotettu ylikuumentumisen takia pois ja saapumisaikamme siirtyneen pitkälle iltapäivään. Normaalisti laivan nopeus olisi ollut 25 solmua, mutta nyt vain 16,2 solmua. Meillä on tapanamme katsella hytissämme paljon hyttikanavaa, jossa havaitsimme vauhdin hidastumisen.

Nyt alkoi viiniä kulua. Sen huomasi jo siitä, että rekkakuskit alkoivat humaltua iltaa kohden. Me sitä vastoin nautimme punaviiniä. Pikkusormi tanassa. Huulet kevyessä punassa. Rahtilaivallahan ei ole mitään ohjelmaa, joten se pitää keksiä itse.

Huonolla mielikuvituksella varustettu ihminen, läträä oluella tai viinillä. Ja meillä ei sattunut olemaan mielikuvitusta, kun olimme täyttäneet Dyanen tullauspaperit. Huomionarvoista on, ettei Wifi toiminut oikeastaan lainkaan. Tanskan, Gotlannin ja Latvian rannikolla oli hetken kenttää. Aamulla laivayhtiö tarjosi myöhästymisen takia brunssin ja kävimme vielä uudella ilmaisella lounaalla puolen päivän aikoihin.

Lopulta olimme Vuosaaren satamassa klo 17.30 jälkeen, eli hämärissä päästiin maihin. Myöhästyimme tällä kertaa n. 8 tuntia. Viimeksi 4 tuntia. Jotenkin tuntuu, ettei Finlinesiin voi luottaa, jos aikatauluista vähänkään ymmärtää. Säälitti katsella venäläisiä, jotka lähtivät polkemaan kohti raja-asemaa ja sen jälkeiselle Viipurin mutkaiselle ja kuoppaiselle tielle. Päivänvalossa ajaminen olisi ollut kevyempää.

Keväällä ajelen taas Ruotsin läpi vanhaan malliin. Aikataulusta vastaan vain minä. Vaikka onhan Öresundin silta jouduttu sulkemaan kovan tuulen takia ja Rödbystä Puttgardeniin menevä lautta saattaa vaurioitua.

Näin tällä kertaa. Henkka

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

5:th RAID LAPONIE Nyytiset 2/94 ELI SAATTUE MUURMANSKIIN -94

Retki Lontooseen

KUUSAMON KITROEN KÄPPÄILY heinäkuu 1978

Reissu Kreikan maailmankokoukseen heinäkuu -99

LAPIN KULTAA

Kroatiaan 2019

Englannin kautta Belgian maailmankokoukseen -81

Retkeilyä myöhäissyksyisessä Euroopassa

Kevättä etsimässä Belgiasta