24th SPA-FRANCORCHAMPS 5.6. 10 -96

Niinhän sitä sanotaan, että aina on lähdettävä, jos vain pystyy ja vaikkei pystyisi, niin lähdetään vaan. Eli kertomus siitä, kun kolme nuorukaista ja ”Hullu lehmä” kävivät sätkien 24 tunnin kisoissa Belgian Ardenneilla.

Saavuimme Finnjetin terminaalin hyvissä ajoin Masis, Kärsä ja minä. Kärsä oli jaappanilaisen ”Hullun lehmän” omistaja. Hänen riisipussillaan olimme tehneet moninaita retkiä. Nyt hän uskaltautui itsekin mukaan, sillä Vesku, entisestä matkatoveristamme, oli tullut työmies ja työmiehethän eivät ehdi reissailla.

Hyttimme löytyi helposti, sillä sitä vartioi kaksi vihättävää hyttiemäntää. Syykin selvisi oitis. Hytin ovessa luki: ”Hääparille”. Kaverimme Mara oli varannut meille edullisen matkan Travemündeen. Pettyneille hyttiemänille lupasimme pullon viiniä lohdutukseksi, kunhan laivan myymälä avautuisi. Eivät kai tytöt olleet odottaneet tällaista hääseuruetta, mutta joskus elämässä tulee yllätyksiä.

Vietimme ensimmäiset 23 h laivalla ottamalla kauneusunia ja syömällä tulisia pihvejä ja käymällä brunssilla ja parturissa.

Saksaan saavuttuamme saimme kuulla, että koko maa olisi suljettu muurin murtumisen vuosipäivän johdosta. Eli 3.10. ei kannata mennä Saksaan.

Ajoimme kohti Hannoveriä ja siitä Luneburgin nummilta siirryimme pikkuteille tarkoituksenamme käydä Bergen-Belsenin keskitysleiriä katsomassa. Olin saanut Isomäen Jukan työkaverilta lainaksi kirjan, joka käsitteli ko. leiriä ja juuri tästä syystä kävimme leirillä, joka oli liki matkamme varrella.

Vastaanottohallissa oli hieman dokumentteja leiristä. Lisäksi paikasta tehty pienoismalli oli sangen vaikuttava. Leiri oli alunperin tarkoitettu belgialaisille ja ranskalaisille sotavangeille. Itse leiri oli muutettu sittemmin suureksi hautausmaaksi ja puistoksi. Puistossa oli paljon nuoria ja vanhoja juutalaisia. Miehillä kipat päässään.

Yövyimme Saksan ja Hollannin rajan läheisyydessä eräässä gasthausessa. Omistaja tarjosi meille kierroksen, koska taisimme olla syksyn ensimmäiset asiakkaat. Odotellessamme huoneen valmistumista, söimme keveän iltapalan, joka sisälsi kukkakaalikeittoa ja pääruokana oli leivitetty pihvi ja runsaasti perunaa ja kasviksia. Masis oikoi emännän epäilyjä meidän siirtotyöläis-taustastamme.

Aamulla söimme tukevan aamupalan ja emäntä kiikutti vielä paperipussin, jossa oli eväät, joita voisimme nautiskella ojankaivuun ohessa. Eli ei tainnut Masiksen vakuuttelut upota Hanneloore -rouvaan.

Hollannissa kävimme Maurikissa tutustumassa tulevaan maailmankokouspaikkaaan. Pannukakkutalo oli suljettu. Joten ei muuta kuin Goringshemin ja Bredan kautta Hazeldonkin BP:n rekkarastille aterioimaan.

Aina ennen oli ollut tarjolla Stella Artois olutta, mutta nyt oli tyytyminen Jupileriin, joka sekin oli sangen juotavaa olutta. Lihapulla oli mitätön pienen nyrkin kokoinen, vaikkakin oikean makuinen. Frittien ja majoneesin kanssa sangen herkullista. 

Iltapäivällä saavuimme Merelbekeen, Gentin kaupungin pohjoispuolelle. Jätimme  tuliaisemme isäntäperheelle, Jacquelinelle ja Andrélle. 

Yövyimme Masiksen kanssa parivuoteessa, kuten olimme aikoinaan tehneet Veskun kanssa.

Aamulla otimme suunnan kohti itää ja Ardenneita. Keli oli melko viileää, ollen alimmillaan noin 9 astetta. Välillä vettä satoi melko runsaastikin. Brysselin jälkeen tiet alkoivat polveilla laaksoissa ja kukkuloilla. Pilvet roikkuivat melko matalalla, mutta se ei mieltämme synkistänyt, sillä olimme täynnä odotusta. Ajoin edellä Andrén kyydissä ja kummatkin Matit tulivat lehmällä perässä. Francoshampsin rata sijaitsee melko korkealla lähellä Luxemburgin ja Saksan rajaa.

Saimme jätettyä lehmän lähikylään ja nelistään jätimme sätkän 2 cv parkkiin aivan radan tuntumaan. Keskellä mutaisinta peltoa oli kansainvälinen sätkäkokous, jossa viivyimme vain hetken, sillä halusimme seuraamaan kisoja ja päästä varsinkin varikolle katsomaan sätkien tekniikkaa.  

Siellä oli näytillä kevlarkorisia protoja. Levyjarrut edessä ja takana. Moottoreina ilmajäähdytteisen Visan ja BMW:n sopivat viritykset. Oli ahdinta ja ruiskuja. Tukivarret olivat vahvistettuja ja niin edelleen.

 

Kaikki hauska päättyy aikanaan ja niin mekin palasimme kisoista. André soitti kotiin, että olemme kotona klo 21, jolloin Jacqueline lupasi ruuan olevan valmista. Matkaa Spasta Merelbekeen on kilometrilleen 200 km, joten matka taittui runsaassa kahdessa tunnissa. Tosin André ei muistanut kääntyä kotiinsa oikeasta risteyksestä, koska meillä oli mielenkiintoinen keskustelu käynnissä.

Ateria oli runsas ja mahtava, kuten talon tapoihin on aina kuulunut. Illalla katselimme videoita ja maistelimme paikallista geneveriä.

Sunnuntaina kävimme ”Old fellowin” luona. Hän kuuli ensimmäisen kerran käyttämäämme lempinimeä ja jatkoi, että englantilaiset kutsuivat häntä ”Old foxiksi” - eli vanhaksi ketuksi. Kävimme Andrén kantakapakassa Meersblomenissa, jolle annoimme nimen Anus mundi,- eli maailman takapuoli. Niin hämärässä ja vaikeasti löydettävässä paikassa se sijaitsi. Maistelimme paikallista sikaolutta eli Zwyntjeä. Ihan hyvää oli ja André sai hankittua Kärsälle Zwyntje lasin kotiinviemiseksi. Andrélle oli selvinnyt mitä kärsä tarkoittaa ja lupasi ehdottomasti käydä Kärsämäellä kun seuraavan kerran Suomeen saapuu.

 

Maanantai aamuna läksimme jälleen kohti pohjoista ja Saksaa. Matka sujui kuten se on aina sujunut. Lübeckissa aloimme etsiä itsellemme majapaikkaa. Sellaisen löytää liki jokaisesta kylästä. Niin löytyi tämäkin. Ajoimme Ratekaun liittymästä pois ja kohta edessämme häämötti gasthaus. Masis lähes saksalaisena varasi meille huoneen. Huone aamupalalla maksoi alta 130 Fim/hlö. Huoneessamme katsoimme jotain saksalaista apinaohjelmaa, joka olikin riittävän sekava seurattavaksemme.

Aamupalasta jäi mieleeni, että se oli niukin koskaan näkemistäni. Sämpylä, juusto, makkaraviipale sekä muna. Isäntä pyysi meitä sammuttamaan puhelimemme, sillä häneen oli ommeltu sydämentahdistin, joka toimi puhelinten kanssa samalla taajuudella. Ajattelimme, ettei hänestä olisi hotellin pitäjäksi Suomessa, sillä liki jokaisella täällä oli taskupuhelin.

Kuvasi ja kirjasi Henkka