KUUSAMON KITROEN KÄPPÄILY heinäkuu 1978

Lauantai 15.7.1978   

Kuusamon Kitroen käppäily oli osana Killan kesäretkeä, eli Suomi Runttia. Runtti alkoi Lappenrannan Huhtiniemestä hauskoista Kulkukissan pesijäisistä. Matka jatkui Tohmajärvelle maalaistalon pihaan ja siitä itärajaa nuollen Kuusamoon.

Aamun autereisena auetessa, seisoimme retkeilymajamme pihassa muovikassit kätösissämme. Ilmassa oli suuren ”urheilujuhlan” tuntua, kun seisoimme malttamattomina tovereidemme hyvästellessä ja valokuvatessaan meitä.

Perjantai-iltana illanistujaisissamme Rukajärvellä esitin kysymyksen siitä, että jos lähtisimme seuraavana aamuna noin 15 km:n erämaakäppäilylle. Illalla lähtijöitä oli noin 10 henkeä, mutta tosi paikan tullen meitä oli vain 5 innokasta. Varusteemme eivät olleet niitä kaikkein tavanomaisimpia, mutta tavallaan omintakeisia. 

Varustuksessa oli huomauttamisen varaa, sillä minulla oli esimerkiksi punainen nailonhaalari somistettuna erilaisilla jaosten ja ulkolaisten 2 cv kerhojen kangasmerkeillä. Kädessäni oli keltainen Kodakin mainos- kylmälaukku, jossa ei ollut ruokaa. Vain hieman kahvinporoja Trangian pannussa ja aski Sisua. Ja tietysti jokin pieni opaskirja, josta ei saanut selvää reitin mittasuhteista. Luulemamme 15 km:n matka osoittautui jälkeenpäin noin 30 km:ksi.

Ken sitten ne valokuvat kehittääkään, havainnee siinä 5 antiretkeilijän näköistä veikkoa, joista Oskulla oli repunkuvatus selässään ja repussa oli ainakin pullo Durolia. Durol oli kirsikan makuinen maksa-rauta valmiste, sekä kamera - tämä kuuluisaksi tullut matolaatikko. Repuista puuttui mm. kartta ja kompassi, mutta sitä ei vielä lähdössä tiedetty. Ompulla oli satulareppu ja siellä painona ainakin ongenkoho ja villapaita. Petterillä oli Kodak kylmälaukku eväineen kaikkineen ja alkumetreillä ehjä kamera. Karilla oli Ompun vanha alakoulun selkäreppu. Näytti vähän hölmöltä tämän 120 kiloisen vaeltajan selässä. Oli kuin herne olisi ollut pykälässä.

Kellon kopsahtaessa yhtätoista, kapusimme Lahtisten 2 cv- kutoseen ja Asikaisen Karin puoli kutoseen. Puoli kutonen oli nelkun kone, jossa oli kutosen männät ja poratut sylinterit. Kaija kutosella edellä ja Pekka muiden kanssa perässä Juuman kylään, josta olimme päättäneet kulkeutua Kiutakönkäälle.

Jätimme itkunsekaiset jäähyväiset jälkeenjäänneille ja suunnistimme kohti ensimmäistä maamerkkiä – matkailumajaa, jossa oli baari. Ostimme Sisua, suklaata ja Kari tuo ”pikkupoika” -kermaleivoksen. Petteri olisi myös ostanut kartan, mutta muiden hymistellessä hänelle, tyytyi vain pelkkään Sisuun.

Astuimme majasta auringonpaisteeseen ja otimme suuntiman kohti vaeltavaa väkijoukkoa. Väkijoukko liikkui kohti Jyrävänjoen ylittävää riippusiltaa. Petteri ja Kari olivat vakuuttuneita sen ylitystarpeesta, vaikka sillan kantavuus oli vain 160 kg. Tuli mieleemme, että vankat toverimme Hessu Bitter ja Roope Wilcken eivät olleet Runtissa mukana.

Sain pojat broshyyrin avulla liki vakuuttuneeksi siitä, että sillan ylitys veisi kohteestamme aivan väärään suuntaan. Jätimme sillan ylityksen ja oiottuamme kilometrin umpimetsää, havaitsimme olevamme noin 500 metrin päässä baarista ja että suuntamme olisi oikea. Petteri totesi sätkäkuskin joutuvan ottamaan jatkuvasti riskejä. Hän ottaa ekan riskin sulkiessaan  sätkän oven perässään. 

Muutaman kilometrin patikoituamme, Kari löysi Ounasjoesta valkoisen kalkkikiven, painoltaan noin 7 kg, joka oli pakko saada mukaan. Otettiin ja kivi sai nimekseen ”Lennart”. Nimen keksijä kuului suomenruotsalaiseen vähemmistöön. Suunnistimme auringosta, naavasta ja muurahaispesistä kohti koillista. Havaitsimme, ettei digitaalisella kellolla voinut suunnistaa auringon mukaan.

Saavuimme Kitkajoelle, josta löysimme nuotiopaikan. Paistoimme makkaraa ja keitimme kahvit. Maistui hyvältä tuo nokinen samea nektari. Olimme kävelleet 3 tuntia ja noin 8 kilometriä, joten vauhti oli ollut tosi reipas, ottaen huomioon että maasto ei ollut mitään asfalttia. Jouduimme kävelemään kantojen ja kaatuneiden puiden yli, juurakoissa, kuin myös niljakkaisissa kivikoissa. Matkamme jatkui Kitkajoen vartta ja eräässä kohdassa Kari horjahti sillä seurauksella, että Lennu kuin  reppukin putosi jokeen. Omppu nouti Lennun ja repun kippurakärkisaappain joesta. Kari nousi omin voimin vettävaluvana hieman hämmentyneenä.

Hetken kuluttua Omppu oli vuorostaan joessa, kun havaitsimme joen pohjassa kiiltelevän räiskälepannun ja otimme sen mukaamme. Osku oli näitäkin tapahtumia todistamassa matolaatikoineen.

Aloimme vuorottelemaan Lennun kantamisessa. Erosimme Kitkajoesta ja alkoi pitkä nousu Pesospuron vartta kohti Kulmakkojärveä ja saavuimme suon ylitettyämme uudelle Jussin kämpälle.

Täällä laskimme kävelleemme noin 13-14 km. Kämpällä tapasimme pari ukkelia, jotka kertoivat kävelleensä tätä väliä 2 vrk ja pitivät meitä varovaisestikin sanoen hieman omituisina muovikassimiehinä ja varsinkin nähdessään vähäiset, ellei suorastaan olemattomat eväämme ja Lennartin repussa.

Kämpältä läksimme luoteeseen ja pari sataa metriä pitkospuita rämmittyämme Lennart ja Kari upposivat suohon. Karin vajotessa, Osku otti pari kuvaa kiltaveljen viimeisiksi tarkoitetuista hetkistä. Kari pyyteli jotain kättä pidempää ja sai Petteriltä koivuisen karahkan ja Karin saatua sen käsiinsä, päästi siitä irti, joten tilanne oli +-0. Ja me muut nauroimme niin.

Olihan se kaveri sieltä suon imusta lopulta nostettava ja niin matka jälleen jatkui. Oli hieman raskasta tällainen kaatumatautisten ohjastaminen. Kari kertoi, ettei olisi uskonut suossa olevan niin kovaa imua. Saavuimme uudestaan Kulmakkojärven rantaan missä Kari ja Omppu saivat 10 minuuttia aikaa onkimiseen.

Ompulla ei ollut vapaa, joten hän alkoi koivunoksasta onkivapaa rakentamaan. Melkein se onnistuikin, kunnes Marttiinin terä otti ja katkesi. Omppu siihen: ”Kyllä sillä vielä kosmoskynän teroittaa”. Kari sai silläaikaa kaksi affenaa, johon hetken kuluttua Omppu vastasi yhdellä tosi isolla – "Kakella".

Tämän jälkeen jatkettiin taas reissua Osku, Omppu, Kari, Petteri, mä ja Kake ja sen kaverit, sekä tietysti Lennart. Elivät ihan sioiksi Kake ja sen kaverit siellä multaisessa matopussissa. Hetken kuluttua tulimme jälleen suolle eikä löytynyt enää kiinnostusta väistellä märkiä kohtia, vaan upottiin puolipohkeeseen. Pojat alkoivat yhä lisääntyvässä määrin istahdella kaatuneiden puiden rungoilla ja kivillä, vaikka matkaa oli vielä jäljellä noin 9 km.

Osku lähti tästä innostuneena liikkeelle. Sanoi menevän paremmin, kun liikkuu koko ajan, vaikka hitaamminkin. Omppukin alkoi sekoilla Isotonicin ja muiden voimajuomien vaikutuksesta.

Pari kilometriä ennen Kiutaköngästä aukeni eteemme miellyttävä ylämäki.

Tästä innostuneena lähdimme Petterin kanssa iloisesti kirmata reput selkää hiertäen ja Lennart Kiltakivi ja kavereidemme onget selässämme. Yritimme näin poikia kannustaa, mutta yrityksemme ei saanut suurempaa vastakaikua kavereissamme. Oskun tavoitimme ensimäisellä Kiudan könkäällä tavailemassa jotain luontoaiheista infotaulua. Saavuimme uljaassa ruodussa Kiutakönkään parkkipaikalle ja tiedustelin halukkuutta vielä 4 km.n luontopolulle. Yksin olisi pitänyt lähteä.

Horjahtelimme Karin sätkälle, jonka Kaija ja Pekka olivat sinne hyväntahtoisesti ohjastaneet. Avaimet löytyivät vasemman etulyhdyn sisältä. Pojat menivät kuin rekikoirat taakse makuulle ja Kari istui kaverinani etupenkillä.

Rukalla kertoilimme muulle porukalle kokemuksistamme kuntoilun saralta. Totesimme tämänkaltaisten improvisoitujen ohjelmanumeroiden olevan ainakin tässä muodossa paikallaan. Aamulla Lennart kuvioitiin ennenkuin se lähti lastenistuimeen köytettynä kohti Hämeenlinnaa.

11 tuntia kestäneeseen vaellukseen osallistuivat:

Askaisten Parooni Martti ”Omppu” Suominen, Turku

Kari Asikainen, Hämeenlinna

Lennart kiltakivi, Kuusamo Oulankajoki

Osku+matolaatikko, Jyväskylä

Petteri ja Henkka, Helsinki

Muiden ruokavarastoista en uskalla sanoa juuri mitään, mutta jollain oli janojuomana pari omppupulloa ja yhdellä pottu kossua. Tällainen ei nykyään tulisi kuuloonkaan. Ilman kunnon eväitä en lähtisi nykyään tuollaiseen maastoon ja puolet matkastakin riittäisi.

Muistan, kun eräillä pitkospuilla meitä vastaan asteli pari germaania nahkahousuissaan ja täydellisiin retkeilyvarusteisiin sonnustautuneena. He kommentoivat meitä hieman vähättelevästi. Kertoi Petteri saksan taitajana.

Näin muistelee Henkka yli 40 vuoden takaisia kokemuksiaan.