Retki Lontooseen joulukuu 2016
Lontoo, lontoolaiset ja englantilaiset ovat aivan eri porukkaa kuin muut. Se heille suotakoon, sillä omassa saaressaan he elelevät ja kukaan ei käske heitä elämään ihmisiksi. Tämä on kansa, joka joulukuussakin kävelee T-paidassa ja shortseissa ja kukaan ei kummeksu vähääkään. Heistä monilla on runsaasti pisamia ja ovat punahiuksisia. He nauttivat lämpöisestä ja laimeasta oluesta. Tässä maassa voi lisäksi kuolla kaksi kertaa suojatietä käyttäessään, jos kummallakin kerralla katsoo väärään suuntaan. Heillä on ollut sama kuningatar jo yli 65 vuotta ja mitä tapahtuu, kun hän siirtyy tuonpuoleiseen. Sitä en tiedä, mutta ainakin kansallislaulu, postimerkit ja rahat vaihtuvat.
Torstaiaamuna klo neljä herätys, tunti ennen kellon soittoa. Viimeiset valmistelut ja kohti Go-Parkin lentokoneparkkia, jonne meiltä on matkaa vajaat 12 km. Auto pysäköitiin ja Transitilla viidessätoista minuutissa Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Normaalit lentokenttätoimet alkuun ilman yllätyksiä. Vihdoin päästiin Lontoon lennon portille, jonne olikin tosi pitkä matka.
Jouduimme itsepalveluna skannaamaan passimme ja kuvauttaman itsemme. Kone vertasi passikuvan kuvattavan henkilön naamaan. Vihdoin portti aukesi ja pääsimme odotusaulaan. Kuppi kallista kahvia ja odottelemaan koneeseen pääsyä. Koneemme oli lähtevä klo 8.00. Siirryimme paikoillemme odottamaan lentoonlähtöä. Lähdön aikaan kapteeni ilmoitti jostain tietokoneviasta ja tulevasta jäänpoistosta siivistä.
Ilmaan pääsimme lopulta klo 8.45 jäänpoiston jälkeen ja siihen kului reilut viisi minuuttia. Koneemme oli Finnairin Airbus 350-900 ja tilaa oli paremmin, kuin monissa vanhoissa koneissa. Istuimen selkänojassa oli jonkinlainen viihdekeskus, josta saattoi valita itselleen sopivan elokuvan, näki matkanopeuden, jäljellä olevan matkustusajan jne. Lentoemäntä toi kaksinapaiset kuulokkeet, joilla saattoi seurata elokuvia. Penkit olivat kolmessa rivissä ja joka rivissä kolme istuinta. Matka taittui seuratessani lentokoneen sijaintia näytöltä. Lisäksi peräsinkameralla ja rungon alakameralla saattoi seurata pilviä, jos sattui olemaan niistä kiinnostunut. Monet katsoivat elokuvia, mutta niitähän näkee tarvittaessa kotonakin.
Saavuimme Heathrow’n lentoaseman ilmatilaan klo 9.05 paikallista aikaa, mutta sitten kapteeni ilmoitti lentotilassa olevasta ruuhkasta, joka myöhästyttäisi laskeutumistamme noin 15:llä minuutilla. Seurasin ruudusta laskeutumisen edistymistä. Noin 120 km:n kohdalla ennen lentokenttää, kone alkoi kiertää kenttää. Se kaartoi vasemmalle ja oli välillä jopa 140 km:n päässä kentästä. Kävi lähempänä ja väliin kauempana, mutta lopulta se pääsi aloittamaan laskeutumisen. Matka oli kestänyt noin kolme tuntia, mutta aikaerosta johtuen, menetimme vain reilun tunnin.
Lentoaseman käytävät ovat pitkiä. Välillä mentiin kuljettimilla, välillä kävellen. Lentoasemalta ei käveltykään pois kuin muualla, vaan seurasi maahantulotarkastus. Hirveä määrä ihmisiä kiemurteli aidatuissa jonoissa, joissa madeltiin kuin labyrintissä. Lopputarkoituksena oli kuvata passi ja koko ihminen. Minun tapauksessani se ei onnistunut, vaan jouduin passin kanssa manuaalitarkastukseen.Tietysti, minun tuuria.
Lopulta pääsimme hullunmyllystä pois ja löysimme undergroundin, eli tuben, joksi lontoolaiset sitä kutsuvat. Se lähti kuljettamaan hotellillemme, joka sijaitsi lähellä Russell Squaren underground-asemaa. Matka, joka on noin 24 km, kesti reilun tunnin. Oli melko lailla hidasta matkantekoa. Asemia oli parisen kymmentä, joilla pysähdyttiin. Alkumatkan menimme maan päällä, mutta reilusti yli puolet matkastamme mentiin maan alla.
Täytyi välillä seurata ovien yläpuolella olevaa asemakarttaa, jotta löytäisimme oman asemamme. Lopulta olimme perillä ilman junan vaihtoja ja hyvän karttamme avulla löysimme hotellimme.
Hotellimme oli vanha, kuten liki kaikki Lontoon keskustassa. Jostain väärinkäsityksestä johtuen, huoneessamme ei ollut kylpyhuonetta, vaan vessa ja suihku löytyivät käytävältä. Lopulta ilmeni, ettei koko hotellissa ollut huonetta, jossa olisi ollut kylpyhuone.
Tähän oli tyytyminen, sillä ihmisellähän menee melko vähän aikaa suihkuun ja vessassa käyntiin päivätasolla. Viereisessä huoneessa asui yksi mummo, jonka huoneessa telkkari oli päällä aina kun hänen huoneensa ohitimme. Vessat ja suihkut olivat aivan vieressämme ja ne olivat aina vapaat.
Kun olimme asettuneet huoneemme käyttäjiksi, siirryimme samassa rakennuksessa olevaan, mutta hotelliimme kuulumattomaan kahvilaan nauttimaan aamusämpylät ja kahvin. Nyt kello oli yksitoista.
Lähdimme aamiaisen jälkeen kävelemään lähellä sijaitsevaan British Museumiin. Minua kiinnosti erityisesti Egypti-osastot ja niiden tarjonta. Olin käynyt edellisen kerran museossa vuonna 1981. Kiertelimme ja katselimme ihmeissämme hienoja näyttelyesineitä. Pari tuntia saimme ihmeiden töllistelyssä kulumaan.
Jonkin verran
oli muutoksia tapahtunut vuosien varrella. Eräs silloin näkemäni
koskettava muumio oli joko konservoitavana tai palautettu Egyptiin.
Englantihan ryösti museoesineitä melko surutta aikaisemmin 1800- ja
1900-luvun vaihteessa. Lisäksi kissa- ja haukkamuumioita oli
vähemmän kuin aiemmin.
Seuraava kohteemme oli vuonna 1835 perustettu Madame Tussaudin kupolimainen vahakabinetti, jossa oli tarkkoja jäljennöksiä eri alojen kuuluisista henkilöistä. Näyttelyssä esiintyi kuninkaallisia, näyttelijöitä, kirkonmiehiä ja musiikin edustajia. Ärsytti pienet kiinalaisen näköiset, sukupuoleen katsomatta, joiden oli pakko poseerata mallien kanssa. Vahahahmot olivat melko taidokkaita ja -näköisiä, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.
" Pieni kiinalainen" John Waynen kaverina
Jossain vaiheessa ryhmämme joutui Sherlock Holmesin tutkimusten pyörteisiin. Pari näyttelijää meuhkasi ja toimi ikään kuin oppaina. Kävimme mm. patologin pöydän ääressä tutustumassa avattuun ruumiiseen. Koska en ole katsellut ko. sarjaa, olin hieman pihalla tarinan juonteista.
Eräällä
osastolla esiteltiin vahamallien muotteja ja niihin liittyviä
työvaiheita. Lontoon takseilla menimme jonossa läpi
kauhugallerioiden. Olisimme päässeet vielä 4D-elokuviin, mutta
nälkä ja jano alkoivat yllättää. Jotain jäi siis näkemättä,
mutta ehkä joskus toiste. Tai sitten ei.
Onneksemme löysimme kadun toiselta puolelta mukavan oloisen italialaisen pitserian, jossa nautimme herkulliset pitsat ja nautimme italialaiset oluet. Jälkiruuaksi Irish coffet. Hyppäsimme jälleen tubeen ja suuntasimme matkamme kohti Harrodsin tavarataloa. Tavaratalo oli komeasti jouluvalaistu. Tavaratalon vartijat olivat puvuissaan ja kravateissaan enempi hovimestarin näköisiä, kuin vartijoiden.
Harrodsin tavaratalo
Talon hinnat olivat varovasti sanottuna korkeahkoja. Joukossamme pyörähteli varmaan joukko sheikin haaremin naisia, joilla ei rahasta tehnyt tiukkaa. Osastot olivat suuria ja kaikkea emme kerenneet edes näkemään. Ostin kuitenkin Harrods merkkisen kosmetiikkalaukun 10:llä punnalla. Sisällä oli niin kuuma, että ulos oli päästävä. Ulkona oli noin 8-9 astetta lämmintä. Lopulta pimeässä matkustimme hotellillemme. Oli hieman liian lämpimät vaatteet yllämme.
Tänään tuli käveltyä reilut 10 km ja portaita noustiin kaikkiaan 29 kerrosta. Portaita on tubekäytävissä väliin paljonkin. Kyllä nyt uni maistuikin, sillä päivästä tuli melkoisen pitkä. Sisäpihalta kuului outoa meteliä. Emme pimeässä saaneet selvää eläimestä. Se saattoi olla vaikka mikä, mutta lopulta päädyin kettuun, joita englannissa on tosi paljon. Tästä metelöinnistä tulikin joka öisiä.
Perjantaina, eli seuraavana aamuna menimme aamiaiselle. Henkilökohtaisen pettymyksen koin, kun tarjoilija Pakistanin englannilla selitti, että meille tulee continental breakfast, english breakfastin sijaan ja kokemus olikin melko kolkko. Henkilökuntaa oli ruokasalissa neljä henkeä ja meitä ruokailijoita jotakuinkin saman verran. Seurasin erästä miestarjoilijaa, joka käytti aikaa noin viisi minuuttia asetellessaan pöytää ja tuoleja pikkusen kerrassaan. Lopulta hän palautti huonekalut alkuperäiseen järjestykseen.
Söimme kaksi pienen pullan kokoista eilistä sämpylää, jossa oli voita päällä. Grapeviipaleita ja mysliä hieman lisäksi. Aamiaiseen kuului lisäksi kaksi kuppia kahvia, teetä ja pari mehulasillista.
Olin jo alkujaan ajatellut nauttivani papuja, makkaraa, pekonia, paistettuja munia ja paahtoleipää. Episodin jälkeen lähdimme taas kylille. Laitoimme tänään vähemmän vaatteita päällemme, koska lämpötila oli edelleen noin +9 astetta.
Russell Squaren asemalta suuntasimme Trafalgar Squarelle, jossa Nelson patsasteli korkean pylvään nokassa. Täällä näimme miehen, jolla oli haukka mukanaan. Hän oli kaiketi henkilö, jonka tehtäviin kuului pitää pulut loitolla. Puluja näkyi kuitenkin lähistöllä, eivätkä olleet millänsäkään haukan läsnäolosta. Lopulta haukka lensi läheisen puun oksille. Mitä enemmän mies käskytti haukkaa, sitä kauemmas haukka lensi. Emme jääneet seuraamaan loppuselvittelyä, sillä haukka näytti nauttivan tilanteesta. Etsiydyimme sitten China Towniin Piccadilly Circuksen kautta.
Katselimme hetken ruokapaikkoja, mutta emme löytäneet mieleistämme. Siispä jälleen tubeen ja vaihdoimme junaa South Bankilla. Paikka oli täynnään korkeita pankkien tornitaloja. Emme tahtoneet löytää asemaa, joten kysyimme vartijoilta, jotka kauhealla murteellaan neuvoivat astelemaan lasiseen odotustilaan.
Muutaman vaihdon jälkeen saavuimme Greenwichiin, jossa kävimme nauttimassa englantilaiset aamiaiset, sillä kello oli vasta 11.30 ja aamiaista tarjottiin klo kahteentoista. Vihdoin saimme kunnollista ruokaa mahan täytteeksi. Tätä olinkin jo odottanut.
Kävimme myös tutustumassa Greenwichin joulumarkkinoihin. Nautimme siellä lämmintä hehkuviiniä, eli mulled wineä, joka oli makeaa, mutta ei niin vahvaa kuin Saksan joulumarkkinoilta saatava glühwein. Katsoimme vuonna 1869 valmistettua teeklipperi Cutty Sharkia, mutta meridiaani jäi tällä kertaa löytämättä. Olen sen kerran aiemmin "livenä" nähnyt, mutta niilläkin kulmilla on paljon tapahtunut.
Kävelimme noin reilut sata vuotta aiemmin rakennettuun Thamesin alle menevään tunneliin. Koska maisemat olivat enempi kaakeliseinäisiä, eikä kalojakaan näkynyt, käännyimme puolessavälissä takaisin.
Etsimme ja löysimme Double Deckerin eli punaisen kaksikerroksisen bussin, jonka toisesta kerroksesta katselimme kuljettajan taidokasta bussilla kurvailua kapeilla Lontoon vanhoilla kaduilla ja kujilla.
Lopulta
pääsimme Thamesin pohjoisrannalle, jossa hyppäsimme pois.
Sattumalta tai siitä huolimatta löysimme itsemme espanjalaisesta
ravintolasta. Pia tilasi valkoista sherryä ja minä espanjalaista
olutta. Olut juotiin suoraan pullosta, tapa josta en varsinaisesti
pidä. Eli inhoan pullosta juontia.
Karttaa katsottuamme totesimme olevamme liikaa lännessä ja seuraava kohteemme oli kaksi kilometriä enempi itään. Koordinaattien tarkistuksen jälkeen otimme uuden suunnan. Löysimme Jim Morrisonin kukitetun muistopaikan ja luistelukentän, jossa heikon luistelutaidon omaavat henkilöt nauttivat haparoivasta luistelutaidostaan vilpittömän riehakkaasti. Kyllä vuokraluistimet varmasti kävivät nilkoille ja märät takapuolet osoittivat, ettei luistelu briteiltä oikein sujunut. Hauskaa oli kuitenkin.
Jatkoimme matkaamme ja löysimme monivuotisen toiveideni kohteen - Sant Pauls Cathedralin. Kirkko oli hieno, mutta sinnekin piti maksaa 18 £, joten katsoimme kirkosta vain ilmaiset osuudet. Kuiskausten kappeliin olisi ollut 257 porrasta ylös ja saman verran alas.
Kirkossa on ollut suuria tapahtumia, kuten:
1806 Amiraali Nelsonin hautajaiset
1940 toisessa maailmansodassa saksalaisten ensimmäisiä salamasota-pommituksia, joista katedraali selvisi tuolloin ja koko sodan ajan vähin vaurioin
1964 Martin Luther Kingin saarna katedraalissa hänen matkustaessaan Osloon vastaanottamaan Nobelin rauhanpalkintoa
1965 Winston Churchillin hautajaiset
2006 Kuningatar Elisabet II:n 80-vuotispäivän juhlajumalanpalvelus
2013 Margaret Thatcherin hautajaiset
Thamesin vartta kävelimme Templen tubeasemalle, josta ajoimme yhden pysäkin välin, vaihdoimme jälleen kulkuvälinettä ja lopulta olimmekin jälleen kotiasemallamme – Russell Squarella.
Täällä pääsee portaita pitkin, tai kolmella 50 henkeä vetävällä hissillä yläilmoihin. Menimme huoneeseemme hetkeksi lepäilemään, mutta viiden minuutin jälkeen lähdin respan luokse etsimään kadonnutta wifi yhteyttäni. Ei löytynyt.
Päätimme lähteä syömään kreikkalaiseen ravintolaan, joka oli tuben ja hotellimme välissä. Pia nautti risoton ja minä lihavartaat. Annokset olivat suuria ja maittavia. Nautimme ruokamme Retsinan eli pihkaviinin kanssa. Ouzon unohdin tilata. Harmi. Tunsinkin, että jotain puuttui. Vieläkin harmittaa.
Täältä lähdimme pienelle iltakävelylle ja kävimme Mark&Spencerin kaupassa hakemassa hieman iltanaposteltavaa, jota emme kuitenkaan jaksaneet nauttia. Kello yhdeksän jälkeen olimme liki valmiita yöpuulle. On se tämä turistina oleminen varsin rankkaa puuhaa.
Pia pyydettiin pakistanilaisten ryhmäkuvaan
Lauantaiksi olin suunnitellut muutaman kohteen, jossa olisi vielä hauska käydä vilkuilemassa: Buckinghamin palatsilla vahtien pokkurointia, Westminster Abbey, House of Parlament, Big Ben, Tower of London, sekä Tower Bridge. Kyllähän näitä voi käydä pintapuolisesti katsomassa, koska ovat melko lähekkäin, mutta hiemankin tarkempi tutustuminen vie aikaa. Näin lyhyessä ajassa tube asemien oppiminen vie aikaa, sillä niitä on kaikkiaan 270 kpl.
Uusin metrolinja on Jubilee Line, rakennettu 1979, Vanhin Metropolitan Line, rakennettu 1863.
Pisin linja on Central Line, 74 km ja Lyhin on Waterloo & City Line, 2 km.
Välimatkat eivät tässä ajassa ehdi selvitä ja jatkuva Oyster kortin lataaminen maksaa rahaa ja joka kerta tulee epäillyksi, ettei kortissa ole enää rahallista potkua. Muuten matkakortti on varsin kätevä. Asemien sisääntuloissa ja ulostuloissa on latauslaitteet, joissa voi maksaa lippunsa kolikoilla, seteleillä ja luottokorteilla. Saldon voi tarkistaa korttia laitteeseen vilauttamalla.
Onneksi saimme kortit lainaksi Niemisen Sonjalta, jonka luona kävimme muutaman päivän ennen retkeämme. Hänen pari viikkoa aiemmin kuvattuja valokuviaan katsottuamme, havaitsimme että Lontoo näytti hieman syksyiseltä ja siellä tulisi olemaan paljon nähtävää.
Olimme jo hieman oppineet valitsemaan tubelinjat ja parhaimmillaan junia vaihdettiin kolmekin kertaa suuntaansa ja joka kerta kumma kyllä aivan oikein. Mainittakoon, että Helsingissäkin on metro, jossa olen käynyt kerran.
Lauantainakin aamiainen oli yhtä vaatimaton kuin edellisenä aamuna. Suorastaan kopio edellisaamuisesta. Eilen söin kokonaisen sämpylän. Tänään vain puolikkaan. Aamiaisen jälkeen kävelimme jälleen totuttuun tapaan Russell Squaren asemalle ja parilla vaihdolla olimmekin Buckinghamin palatsin porteilla. Pia kiinnitti huomionsa kaikkialla oleviin istutettuihin kukkiin ja palmuihin, joita olikin lukuisissa paikoissa.
Koimme ensimmäisen kerran Lontoon sumun. Onneksi palatsin kohdalla se hieman hälveni. Kuvasimme vartiomiehiä, jotka äkseerasivat karhunnahkalakeissaan, harmaissa mantteleissaan ja paksupohjaisissa kengissään. Kuvasimme kuningatar Viktorian patsasta ja jotain ryhmää, joka oli tekemässä yhteistä matkaa Pakistaniin. Paikalle saapui kolme poliisia ja hetken päästä he joutuivat yhteiskuvaan ja Piakin pyydettiin kuvaan.
Täältä lähdimme kävelemään kohti seuraavaa kohdettamme Westminster Abbeytä. Sumu tiheni jälleen.
Maksoimme reilut 20 £ sisäänpääsystä. Kyllä kannatti. Oli näyttävä kirkkorakennus. Katedraali on otettu käyttöön jo vuonna 1065 ja sitä on rakennettu ja laajennettu 1500-luvulle saakka. Kirkko on 69 metriä korkea ja runsaasti koristeltu. Kuninkaallisia ja merkkimiehiä sekä naisia on tänne haudattu kymmenittäin 1200-luvulta alkaen. Kirkossa oli melko monta eri kokoista kappelia itsessään. Audiolaitteella saatoimme opastaa itse itseämme.
Siirryimme tutustumisen jälkeen ulos ja kuvasimme House of Parlamenttia ja Big Beniä. Thamesissa laskuvesi oli noin 2 metriä alempana kuin normaalisti. Ainakin yksi jokeen heitetty polkupyörä tuli joen syleilystä esille.
Kävelimme Westminster siltaa pitkin kohti Waterloon asemaa. Samalla havaitsin ravitsemusliikkeen, jonne astuimme sisään. Tilasimme jälleen englantilaiset aamiaiset ja pitkät oluet. Kyllä nytkin maistui juuri sille mille pitikin. Ei näitä enempää kuitenkaan jaksaisi. Rasvaa monessa muodossa.
Waterloo asema oli suljettu remontin takia, joten kävelimme Lambethin tunneliasemalle ja suuntasimme Tower Hillin asemalle, josta kävelimme Tower of Londoniin. Linna on toiminut 1000- luvun jälkeen mm. kuninkaanlinnana. Monille kuninkaallisille myös vankilana. Siellä on ollut vankina myös monia kapinallisia, mm. suomalainen Irlannin itsenäisyysliikkeessä mukana ollut upseeri 1700-luvun lopulla. Viimeisin valtiollinen vanki oli saksalainen natsi Rudolf Hess vuonna 1941.
Alue on laaja ja siellä on paljon nähtävää ja sangen paljon kiipeilyä ahtaissa portaissa. Esillä oli haarniskoja ja miekkoja, muita vanhoja aseita ja komeita kruununkalleuksia. Paikalla tavattiin myös paikallisia hienosti pukeutuneita vartijoita - Beefeatereita. Musta-punaisissa asuissaan he olivat melko näyttäviä. Towerin kuuluisat korpit raakkuivat kopeissaan.
Kävimme vielä Tower Bridgellä ihmettelemässä näkymiä. Silta oli suurelta osaltaan remontissa, mutta osan siltaa pääsi kävelemään ja sitten täytyi kääntyä takaisin tulosuuntaansa. Täältä kolmella vaihdolla hotelillemme hetkeksi huilaamaan.
Nyt Russell Squaren hissit olivat niin täysiä, että päätimme kiivetä raput ylös. Ei olisi pitänyt. Rappuja oli 173 kpl ja reisiä alkoi poltella jo puolessa välissä. Tässä oli kyse yhdestä kerroksesta ylöspäin. Hotellillamme hetken huilailu päätyi siihen, että emme lähteneet enää minnekään. Pia joi hieman viiniä ja minä Giniä.
Tänään kävelty 13,3 km ja monta kerrosta. Olemmeko olleet urheilijoita? Kyllä, jo vähän siltä tuntui. Olemattomat jalkalihakset melko herkkänä.
Sunnuntaisen aamiaisen jälkeen laukut respaan säilöön päivän ajaksi ja British Museumin ohitse Oxford Streetille ihmettelemään jouluvaloja. Kävimme irlantilaisessa pubissa ajatuksenani nauttia yksi stout, mutta laki ei antanut myöden siemailla olutta sunnuntaina ennen klo 12. Nöyränä sulauduimme jälleen katujen vilinään.
Havaitsin kesken kävelymme, että Selfridgesin tavaratalo olisi lähellä. Sinne olisi vain noin 5 minuutin kävelymatka. Kyseinen tavaratalo on esiintynyt jossain englantilaisessa tv-sarjassa.
Kävimme jopa kolmannessa kerroksessa toteamassa, että eräillä ihmisillä on kaikkea, sillä emme ostaneet mitään. Ajoimme jälleen pari pysäkinväliä ja löysimme itsemme italialaisesta ravintolasta syömästä spagettiateriaa.
Lentoasemalla oli aika hulina. Porukkaa oli lähdössä mm. jenkkeihin ja muille kaukomaille. Oli vilkkaampaa kuin kotoisella pääkentällämme. Turvatarkastuksen ja naaman skannauksen ja kuvauksen jälkeen odottamaan koneeseen pääsyä.
Kone oli paljon pienempi kuin tullessamme. Penkin selkänojat varmaan kymmenisen senttiä lähempänä kuin tullessamme. Nyt koneemme oli Airbus A 321. Kyllä oli hankalaa istua pitkillä koivilla. Kone odotteli lupaa lähtöön kentällä varmaan noin 30 minuuttia ennen kuin pääsimme yläilmoihin.
Helsingin päässä olimme puolen yön tienoilla. Go Parking kävi hakemassa meidät autollemme ja pääsimme jatkamaan matkaamme kotiin.
PS. Neljän päivän aikana tuli käveltyä 51 km ja portaita noustiin satoja. Kertaakaan ei ihmeeksemme satanut ja julkisilla liikkuminen oli odotettua helpompaa. Aiemmin olen ollut Lontoossa 4 kertaa, mutta aina omalla autolla. Nyt tunsi itsensä oikeaksi turistiksi. Kartta kädessä etsimässä kiinnostavia kohteita. Meillä oli hienosti laminoitu Lontoon kartta, jota sieti taitella. Pari opaskirjaa oli tukenamme reitin suunnittelussa.
Lontoon englanti ei ole välttämättä samanlaista kuin tv- sarjoissa, mutta kyllä sitäkin jotenkin ymmärsi. Ja nyt ei ollut edes suomenkielistä tekstitystä mukana.
Henkka
Kommentit
Lähetä kommentti