Reissu Kreikan maailmankokoukseen heinäkuu -99

Olimme kauan arponeet kavereiden kanssa siitä, että lähtisimmekö Kreikan maailmankokoukseen, vai emme. Matkaa olisi paljon ja monta rajanylitystä edessämme. Hankalalta kuullosti. Valuuttaa piti vaihtaa jos monenmoista. Talvella juttelimme mm. Maakaasu Penan ja Sinikan ja Ossin kanssa retkestä Hämeenlinnan talvikisoissa. Olimme päätyneet siihen ratkaisuun, että jos lähdemme, yöpyisimme enimmäkseen hotelleissa. Kevät tuli ja meni ja matkamme lähestyi. Lappeenrannasta lähti 3 sätkää ja me Järvenpäästä. Viikkarilla lähdimme kohti Tallinnaa ja sieltä sitten kohti via Balticaa.

Pena johti porukkaamme ja ajoi kovalla vauhdilla edellämme ja huusin LA puhelimeen, että pysäytetään kahville Halingaan, joka on noin 100 km Tallinnasta etelään. Naiset saattaisivat käydä vessassa ja kahvilla ja minä säätäisin sytkän sytytystä hieman myöhäisemmälle, sillä kone ei kestänyt kovinkaan paljoa kaasua. Pena tuli vihaisena takaisin, kysyen mitä me kupataan. Kerroin, että olin huutanut LA:han kahvittelusta. Pena oli joukostamme ainoa, joka ei ollut sitä kuullut. Oli kai luullut, että meillä oli jonkinlainen kisa menossa. Ei kai sitä kisailla vielä näin alkuvaiheessa.

Saatuani sytkän kuntoon, me kaikki olimme valmiita jatkamaan matkaamme. Ensimmäinen tiukempi tulli oli Eestin ja Latvian välinen raja. Yövyimme varsinaisessa Elvis parkissa Riikan pohjoispuolella. Vessat, muistuttivat kaukaisesti vessoja ja olivat kaikkiaan karmeita hajuineen kaikkineen. Onneksi olimme kuitenkin lähellä meren rantaa. Maisema oli kaunis. Tällaista kämppäriä ei kai tänä päivänä voi enää edes Baltiasta löytää. 

                                       Tullissa odottelua

Lopulta pääsimme Liettuaan. Oli jo jotenkin eksoottisempi maa Latvian jälkeen. Olimme jostain lukeneet, että Puolaan pääsee vain yhtä tietä pitkin. Reitti kulkisi Marijampolen kautta. Rajalla oli toinenkin tulli, Lazdijaissa rekoille. Tulliasemien välimatka oli noin 30 km, joten oli hyvä tietää alunalkaenkin oikea raja-asema. No ei muuta kuin tullialueelle. Kaiken voimistelun ja rahanvaihdon jälkeen Puolaan.

Tallinnasta Lubliniin 1118 km

Lublin on Puolalainen kaupunki, joka sijaitsee Valko Venäjän rajan läheisyydessä. Siellä tuli yö vietettyä kämppärillä. Lublinista olin varannut meille mökin, joka näytti hyvältä, mutta haisi todella voimakkaasti homeelle. Panimme muiden kanssa teltan suosiolla pystyyn.

Aamulla kohti Unkaria ja seuraava yö Unkarin Debrezenissä aivan itä rajalla. Olimme ajatelleet yöpyvämme hotellissa ja muut kämppärillä. Löysimme itsellemme majapaikan ja Hotelliteksti luki rakennuksen seinässä isoilla punaisilla neonkirjaimilla. Kirjoitettuun tekstiin on tullut uskottua tähän asti. Maksoimme respaan 50 DEM ja respan virkailija tuli näyttämään huonettamme. Voi melkein sanoa, että leukamme loksahtivat auki, kun näimme tulevan yösijamme. Seinällä oli alastomien naisten kuvia. Sängyt olivat päällekkäin. Suihkua ei ollut lähistölläkään ja huoneessa oli vain käsienpesulavuaari. Tulimme nopeasti siihen tulokseen, että tästä ei tulisi meidän yöpaikkaamme. Palasimme laukkuinemme respaan ja haimme viisikymppisemme takaisin. Jälkeenpäin mietin, että taisi olla unkarilainen veljesmaja, jossa yksinäiset miehet saattoivat asustaa.

Lublin-Debrezen 540 km

Saimme puhelimella yhteyden Maakaasu Penaan ja hän kertoi kämppärin koordinaatit. Näillä tiedoilla löysimme kämppärin. Suomalaiset istuivat jo baarissa, koska heillä oli jo teltat pystyssä. Pena tuli avaamaan puomin ja pääsimme laittamaan oman telttamme paikalleen ja pystyyn. Vietimme iltaamme yhdessä puoleen yöhön saakka. Kaukasen Pupelta sain muutaman astmatabletin, kun illalla tuli melkoinen hengenahdistus. Onneksi lääkkeet auttoivat.

Debretsenistä jatkoimme Romanian rajalle. Ensimmäisessä Romanian kaupungissa, Oradeassa liikennevaloissa mustalaislapset tulivat pesemään, eli sotkemaan tuulilasimme. Mihinkään emme päässeet, kun meille paloi punaiset valot. Yritin näyttää, ettei tarvita ikkunapesua. Nostivat vielä kaikkein pienimmän lapsen sätkämme eteen. Ei auttanut, kuin painaa kaasua niin, että pienin alkoi parkumaan. Vihreillä sitten jatkoimme matkaamme kohti itää eli Transsilvaniaa ja Sigisoaraa. Ihmettelimme kylissä kiiltäviä peltikattoja. Olivat kuin kromattuja. Missään muualla emme sellaisia olleet nähneet. 

                                    Drakula narun jatkeena

Sigisoarassa kuljimme hetken kaupungin kujilla. Vaihdoimme valuutanvaihto kioskissa rahaa ja jatkoimme matkaamme löytääksemme seuraavan kämppärin. Melko askeettisen kämppärin löysimmekin. Panimme teltat pystyyn. Vessassa ei voinut käydä. Oli se niin siivoton ja siellä haisi niinkuin sitä ei olisi puhdistettu koskaan. Eikä varmaan oltukkaan. Päätinkin hoitaa kevyemmän suoritteeni lähimmässä metsässä. Meinasi oksennus tulla, kun näin pitkällä mätänemistilassa olevan lehmänruhon. Haju oli kuvottava ja lehmä oli muuttunut palloksi. Aamulla jatkoimme tästä karmeasta paikasta kohti Brasovin kaupunkia. Tien varressa näimme mm. lukuisia kuolleita koiria. 

Matkallamme näimme suuren mustalaisleirin kauempana pellolla. Oli vaikuttava näky. Runsaasti hevosvankkureita ja paljon tummia. Nuotiot paloivat, joten kait siellä ruokaa valmistettiin. Pena ja Markku ei näitä havainneet, kun taisi olla kisakiilto silmissä. Brasovista ajoimme taksilla Braniin, jossa sijaitsi ns. Drakulan linna. Matkaa tuli yhteen suuntaan noin 30 km. Olimme sopineet taksikuskin kanssa paluumatkasta noin parin tunnin päästä. Taksi myöhästyi liki tunnin. 


                                 Pientä alustahuoltoa Romaniassa

                   KUVAT: Draculan linna on nyt myynnissä - MTVuutiset.fi 

                                 Drakulan linna (Wikipedia)

Tutustuimme linnaan, mutta ei se ollut millään lailla pelottava, eikä kovinkaan kiinnostava. Linna sijaitsi jyrkän kallion laella. Linna on varmaan kuutamolla mielenkiintoisempi. Opas yritti myydä omia tai jonkun toisen valmistamia villapaitoja. Olivat komeita, mutta myös hintavia. Kämppäri oli meillä Brasovin kaupungin liepeillä. Kävimme kämppärin läheisessä ravintolassa syömässä. Meille syntyi positiivinen herja nuoresta ja nätistä naistarjoilijastamme Mutista.

Illalla istuimme Brasovin kämppärillä ja ilmassa oli hieman kummallinen, jopa odottava tunnelma. Sinikka ja Ossi olivat päättäneet lähteä kanssamme käymään Turkissa. He olivat ainoat, jotka eivät alun alkaen halunneet lähteä Turkkiin ja muut, jotka lupasivat lähteä Turkkiin laistivat koko matkasta. Muut sitten jatkoivat minne halusivat.

Jatkoimme matkaamme Sinikan ja Ossin kanssa hieman hitaammin kuin aikaisempina päivinä. Emme liioin käyneet korjaamoilla paikkaamassa rikoutunutta jousitusta tai iskunvaimennusta. Tiemme johti kohti Romanian pääkaupunkia Bukarestia. Meitä hämmästytti kaupungin laitamilla hautausmaiden porteilla nojaavat ruumisarkut. Ruumisarkut liikkuivat myös kätevästi autojen katoilla. Joltain hautausmaan portilta ostimme joitain romanialaisia matkamuistoja kuten aurinkohatut ja joitain puuleluja.Vesimeloneita tarttui myös kyytimme. Ne veivät janon ja näläntunteen. 

Debrezen-Bukarest 700 km

Romanian entisen presidentin massiivinen presidentinlinna ja ylileveät bulevardit hämmästyttivät mahtipontisuudellaan. Kymmenen vuotta ennen siellä käyntiämme tyrannimainen presidentti Ceausescu oli ehkä oikeutetusti teloitettu. Teloitus nähtiin vuonna -89 heti joulunpyhien jälkeen. Varsinaista tosi TV:tä. Ihmiset elivät orjien lailla, ruokaa ei tahtonut olla ja lämmön, sekä sähkönsaanti oli rajoitettua. Presidentti oli määrännyt monia vanhoja rakennuksia jyrättäväksi uuden palatsinsa tieltä. Maailma katsoi ihmetellen Romanian tilan huononemista. Salainen poliisi Securitas piti kansan hiljaisena.

                                       Presidentin palatsi

Bukarestistä jatkoimme kohti etelää ja Bulgariaa. Tulliasemalle, joka sijaitsi aivan Tonavan rannassa oli matkaa vain 70 km.

Virtasen Weltti soitti ja varoitti Tonavan yli menevällä sillalla olevista poliiseista, jotka kiikaroivat ja etsivät turisteja, jotka valokuvaavat raja-aluetta. Sehän on yleisestikin kiellettyä. Weltti oli saanut 50 DM:n sakot.

Korkealta olisi saanut hienoja kuvia, mutta meillä ei ollut kameraakaan lähettyvillä. Jouduimme ajamaan sätkän desinfiointialtaaseen. Onneksi ehdin vetää katon kiinni ennen suihkua. Ihmettelin kovasti tullialueella eläviä russakoita. Niitä oli niin paljon, että niitä ei voinut väistää, vaan ne rusentuivat sandaalien alle. Jouduimme maksamaan 30 DM ekologiaveroa. Taas joutui turisti ihmettelemään näitä sääntöjä, mutta saahan sitä ihmetellä. Tullialue vilisi torakoita, mutta meidän kulkimemme desinfioidaaan, ettemme tartuttaisi jotain pöpöjä. Jatkoimme ihmetellen matkaamme kohti etelää.

Minulla oli mukanani paksu saksalainen Camping opas Reiseführer, joka ilmoitti että läheisessä Velke Tarnovon kaupungissa olisi 3 kämppäriä. Yhtäkään emme löytäneet. Kyseltyämme asujaimistolta kämppärien sijaintia, yksi näytti erään omakotitalon ullakkoa ja toinen oli viemässä meitä Ladallaan kohti Varnaa eli kultarannikkoa. Sinne olisikin ollut matkaa vain noin 220 km.

Lopulta keksimme, että Pia hyppäisi taksin kyytiin, joka löytäisi meille hotellin. Taksia seurasimme halki kaupungin ja lopulta saimme tyylikkäät huoneet. Kallishan hotelli oli, -sikakallis, mutta aina ei voi valita. Huone maksoi 150 DM. Tilasimme oluet ja lankkuleivät, sillä ravintolan keittiö oli jo suljettu. Kyllä leipä maistuikin. Emme tienneet kenen tekemiä leivät olivat. Eikä sen ollut väliäkään.

Bukarest-Edirne 500 km

Aamulla maksoimme hotellilaskumme ja hinta oli hieman kohonnut edellisillasta. Maksettavahan lasku oli. Saimme automme aidatulta parkkipaikalta ja lähdimme kohti itää ja Turkkia. Tarkoituksenamme oli ajaa lähimpään kaupunkiin eli Edirneen. Tullikäytänteiden jälkeen, tuntui kuin olisi tullut paratiisiin. Asfalttitiet hohtivat uusina, puhtaan mustina. Ei ollut kuoppia, eikä kaivonkansia puuttunut teistä. Isoja mainoksia oli tienreunoilla, joita ei Romaniassa ja Bulgariassa näkynyt. Tien varsilla oli uusia kerros,- ja omakotitaloja. Näki, että olimme saapuneet vauraampaan maahan.

Saavuttuamme Edirneen, istahdimme penkille kaupungin puistossa, kun kengänkiilloittajapoika halusi kiillottaa kenkäni. Tossuja, jotka olivat kankaiset. Vieressä istui vanhempi ukko, joka heitti poikaa muovipullolla päähän. Poika karkasi kiljuen jonnekin kauemmas. Saatoimme istua  hetken puistossa ja aistimme itämaista rauhaa, kunnes minareetista alkoi kuulua melkoista älämölöä ja huutoa. Meinasi teet mennä väärään kurkkuun. Maassa maan tavalla. 


                                         Edirnen keskustaa

Edirnessä olikin toinen meininki, kuin Bulgariassa. Löysimme kämppärin, jossa oli uima-allas ja saimme hyvin varustellut mökit. Kävimme altaalla pulikoimassa ja nautimme iltaruuan, iltaoluet ja viinit. Hyvää oli ja tunnelma oli kohdillaan. 

Hyvän aamiaisen jälkeen uudestaan altaalle ja virkistyneinä lähdimme ajamaan kohti etelää. Pääsimme melko nopeasti tullista Kreikkaan. Aleksandroupolissa kävimme nauttimassa maittavat kreikkalaiset salaatit ja kala-annokset. Ihailimme ranta-alueita ja päätimme jatkaa matkaamme kohti Kavalaa. Sieltä löysimme kämppärin ja pienet mökit itsellemme. Rannassa kävimme pulikoimassa ja sukeltamassa. Yhtäkkiä rapu oli tarttunut varpaaseeni. Onnekseni sain potkaistua ravun korkealle ilmaan ja vapauduin tuosta merten verenhimoisesta hirviöstä. 

       Kreikkalaista salaattia ja Mykonosta nauttimassa Sinikka ja Ossi

Kavalasta jatkoimme sangen vanhaan antiikin aikaiseen kaupunkiin,-Tessalonikiin ja siellä näimme Nopean Oskin poikansa kanssa. Juteltuamme hetken, jatkoimme kohti Skotinaa, jossa maailmankokous oli tarkoitus pitää. Koska olimme ennakkoon maksaneet ilmoittautumisen, pääsimme nopeasti sisään.

Edirne-Skotina beach 480 km

Löysimme rannan läheisyydestä looshin, joka oli aidattu pensasaidoin lohkoihin. Sinikka ja Ossi tulivat samaan lohkoon. Olin talvella nähnyt unen, joka oli kuin kopio toteutuneesta. Ainoa ero oli, että unessa meidän ja meren välissä ei ollut aitaa, vaan nytpä oli. Tapasimme paljon tuttuja suomalaisia ja myös paljon ulkolaisia tuttuja oli saapunut paikalle. Illalla hepokatit pitivät melkoista konserttia, mutta noin klo 22 konsertti loppui kuin seinään.


  Sätkän palaneita johtoja paikkailemassa. Työnjohtajana Hessu Bitter

Aamulla kävin sätkän takaluukusta hakemassa jotain ja yhtäkkiä sätkästä nousi sankka savu. Jääkaapille menevä johto, oli kuoriutunut ja mennyt maihin. Avasin nopeasti nokkapellin ja sain revittyä johdon akusta irti. Kämmeneen tuli melkoinen haava, mutta onneksi savuaminen loppui. Minulla oli varajohtoa jonkinverran, mutta jouduin kavereiltani lainaamaan lisää johtoa. Kattolaatikko ja kattokonsoli, jossa oli mm. autoradio piti purkaa. Lopulta vedin johdon hieman toista kautta ja korjauksen jälkeen se ei vetänyt enää maihin.

Kreikkalaiset olivat päättäneet, etteivät hankkisi isoa tapahtumatelttaa, ”koska Kreikassa ei sada koskaan”.

Yhtenä päivänä kävimme läheisellä Olymposvuorella ja silloin taivas repesi. Vettä tuli niin paljon, etten sellaista määrää ollut aiemmin nähnyt. Osa porukkaa oli lähtenyt tapaamaan jotain suurta hengenmiestä, mutta onneksi me emme lähteneet, sillä kaikki siellä käyneet olivat palatessaan likomärkiä. Vuorelta laskeuduttuamme havaitsimme tien soran edessämme liukuvan edestämme pois. Niin paljon vettä tuli. Alas kuitenkin päästiin.

Eräänä iltana vietimme alueella Superfinn tapahtumaa. Turkulainen sitikkamies saapui juhliin kontaten, mutta musta puvuntakki päällään. Herrasmies vaatteistaan tunnetaan.

Tarjolla oli pitkä pöytä täynnään laseja ja karahveja, jossa oli 55%:sta ouzoa. Muoviastiassa luulin olleen vettä, mutta siinäkin oli samaa ouzoa. Ei auttanut laimentaminen. 

        Helpottunein ilmein "puheen" jälkeen. Dimitra on toinen meistä

Jouduin lukemaan tervehdyspuheen kreikaksi, mutta eihän siitä mitään tullut, kun teksti oli kreikankielisillä aakkosilla. Onneksi eräs raidin kävijä edellistalvelta, Dimitra tuli viereeni ja kuiskasi korvaani mitä minun tuli lausua. Ainakin kreikkalaiset nauroivat puheelleni, josta en itse ymmärtänyt vähääkään.

Jossain vaiheessa karkelot loppuivat ja lähdimme ajamaan kohti Igoumenitsaa, josta laivamme oli lähtevä Italian Brindisiin. Matkalla oli aivan mahdottomasti tienvarsi- ikoneja maantiellä kuolleiden muistoksi. Niitä oli todella paljon. Autoilijat ja moottoripyöräilijät luottivat enemmän Ave Mariaan, kuin omaan järkeensä.

Belgialainen kaverini André oli aikoinaan kertonut, että Meteorassa kannattaa käydä. Varasimme Romantica hotellista huoneet ja lähdimme kohti Meteoran munkkiluostareita. Ne ovat hämmästyttäviä rakennelmia. Korkeiden kivipaasien päällä sijaitsivat luostarit. Lopulta pääsimme luostariin rippusiltaa pitkin. Luostari, johon menimme oli varmasti noin 100:n metrin korkeudella. Naiset pukivat ylleen kaavun ja huivit. Kuljimme peräkkäin ahtaissa käytävissä ja ihmettelimme luostarin nähtävyyksiä ja sitä minkälaista elämä on ollut ja on nytkin munkin elämä. 

 

Munkit, jotka aikanaan kuolivat, jätettiin aurinkoon kuivumaan. Sisällä luuvarastossa oli paljon ruskeiksi ja mustiksi palaneita vanhoja munkkien luita ja pääkalloja. Ostimme luostarin matkamuistomyymälästä kirjoja ja ikoneja, kun sellaisia ostosmatkailijoita satuimme olemaan. 

                                   Huimat oli näkymät   

Kaiken nähtyämme menimme takaisin hotelli Romanticaan syömään ja juomaan. Hotellin viereisellä kämppärillä kävelimme katsomassa Niemisen Masan leiriä. Masa esitteli pientä kilpikonnaa, joka oli ryöminyt telttaan. Huippuhetket kullakin.

Aamiaisen jälkeen jatkoimme kohti Igoumenitsan satamaa. Matkalla pysähdyimme Ioninassa tippukiviluolassa ja amfiteatterissa. Nähtävää olisi ollut vaikka kuinka, mutta lauttarantaan piti keritä. Näin tuttuja kavereita, joilta kysyin, että mikä systeemi täällä on, kun oli niin monta jonoa laivalle. Sain vastaukseksi -”kaaos”. 

                  Meteora on melko vaikeasti lähestyttävä kohde

               Joku oli hermostunut kotiinsa ja pannut kaikki säpäleiksi

Aikanaan saimme luvan ajaa laivaan. Kaikki neljä jonoa eri suunnista lähtivät kohti laivaa. No sumppuhan oli selviö. Lopulta saatuamme Dyanen paikoilleen, otimme kannella sätkästä laukun, jossa oli kaikki tarpeellinen yhdeksi yöksi. Päästyämme hyttikäytävään piccolo otti laukkumme ja kantoi laukut hyttiimme. Hytin ovi oli niin tiukka, että ovea sai riuhtoa oikein kunnolla, että se aukeaisi.

Skotina beach-Igoumenitsa 310 km

Läksimme melkein heti etsimään ruokapaikkaa. Löysimmekin ravintolan. Saatuamme ruokamme, vedettiin metalliset verhot alas, ettei meidän jälkeemme kukaan enää saanut ruokaa. Leipäautomaateista sai jotain evästä. Outoa,- mielestämme. Ihmisiä makaili lattioilla siellä ja täällä, joten päätimme siirtyä ensin baariin ja sieltä hyttiimme. Antiikin Kreikka jäi taaksemme. Laivamme ajoi Korfun ja Albanian välistä kohti Italiaa ja sen saappaan korkoa. 

Olimme aamupäivällä Brindisissä Italiassa. Ajoimme itä- länsisuunnassa noin 350 km ja saavuimme Pompejiin. Koska oli melko myöhä, kun pääsimme perille, emme ehtineet tutustua Pompejiin kuin reilun tunnin. Kaupunki oli aikoinaan ollut melko suuri. Sieltä löytyi kauppoja, asuntoja, viinibaareja, bordelleja ja kaikkea sellaista mitä siihen aikaan saattoi kuvitella. Mielenkiintoisia oli kiviset kadut, joilla oli avoviemärit teiden sivussa. Teillä oli korotettuja suojateitä. Katuihin oli jäänyt rattaiden jättämiä painautumia. Olisin halunnut olla paikalla vielä kokonaisen päivän, mutta aikataulumme ei sitä sallinut. 

 



                        Taidetta Pompejissa. Kuvassa Venus.     

Vesuviuksen purkaantuminen tapahtui v. 79 jKr.  Vesuvius oli elämöinyt jo muutaman päivän, mutta asukkaat eivät uskoneet kovinkaan voimakkaaseen purkaukseen. Osa lähti kaupungista pois, mutta aika kauas sai lähteä, jos halusi välttyä magmapurkaukselta. Linnuntietä tulivuorelta Pompejn kaupunkiin oli vain runsaat 10 kilometriä. 

 

Meillä oli Pompejissa pienet hotellihuoneet, joissa saatoimme yöpyä. Aamulla vahingossa Napoliin aamuruuhkassa. Olihan kokemus. Ihmiset kuvittelivat pääsevänsä tööttäämällä paremmin perille. Napolin aamuruuhka oli korvia koetteleva kokemus.

Olisi kannattanut odotella ainakin pari tuntia, jotta ruuhka olisi edes hieman helpottunut. Liikenneympyröissä Vespat tulivat mistä pääsivät ja halusivat. Ei mikään rentouttava kokemus. Vaikka kaikki tiet vievät Roomaan, emme tahtoneet sitä kaikkein oikeinta tietä löytää. 

                         Strategiset neuvottelut ilmansuunnista                         

Pompejista Roomaan tuli maksullista moottoritietä noin 250 km. Matkalla oli hauskaa katsoa tien laidoilla olevia vanhoja kyliä, jotka sijaitsivat kukkuloiden laella. Olivat tosi tiiviisti rakennettuja. Kirkkojen kupolit ovat pitkälti samanlaisia kaikissa Italian vanhoissa kaupungeissa. 

Roomaan päästyämme, kävimme tarkastamassa Paavin kesäasuntoa, mutta liian korkeat aidat estivät näkyvyyden. Seuraavaksi tsekkasimme Colosseumin ulkopuolelta. Legionalaiset halusivat kuvauttaa itsensä meidän kanssamme, vai oliko se toisinpäin. Jatkoimme kuitenkin vielä Vatikaaniin.

Yritimme vetää sätkät parkkiin, mutta karabinieerit eivät sitä sallineet. Ehdimme kuitenkin hankkia postikortit ja postimerkit ennenkuin saimme lopullisen häädön Vatikaanista. Kolme kertaa palasimme kuitenkin Vatikaaniin, sillä edessämme oli iso katutyö ja ajoimme väärästä ympyrästä joka kerta takaisin Vatikaaniin, kuten kunnon pyhiinvaeltajan tuleekin.

Lopulta jätimme Roomalle jäähyväiset, jonne meidän ei alkujaankaan pitänyt mennä. Roomasta suuntasimme kohti pohjoista Orvietoon, josta löysimme seuraavan kämppärin. Se sijaitsi rehevässä lehdossa. Yön siellä telttailtuamme lähdimme seuraavaan kohteeseemme, joka tulisi olemaan Venetsia, josta Garfield lähtisi aivan omille teilleen.

Orvietosta Venetsiaan on matkaa 420 km, joten matkaan tulisi menemään noin 6 tuntia.

Venetsiassa meidän täytyi ajaa parkkitaloon, ties monenteenko kerrokseen. Virta-avain piti jättää virtalukkoon, jotta autoa voisi siirtää mikäli paikkoja vapautuisi. Arvatkaa vain jätimmekö. Kävelimme Marcuksen torilla, ihailimme gondoleita, mutta emme hypänneet kyytiin. Kävimme sitävastoin moottoriveneajelulla katsomassa merellisiä ihmeitä. Palattuamme moottoriveneajelulta, siirryimme hakemaan Garfieldin parkkitalosta paikalta, johon olimme sen jättäneet. Emme ostaneet matkaevästä mukaamme, sillä Venetsiassa kaikki oli paljon kalliimpaa, kuin muualla Italiassa.  Jatkoimme matkaamme ilman muuta matkaseuraa kohti Itävaltaa. 

Jossain Innsbuckin tietämillä oli tien varressa Hotelli am Wald. Huone oli mukava ja illallinen viineineen oli maittava. Aamiaisen jälkeen maantie kutsui, sillä meillä alkoi jo olla kiire kotomaahan. München kierrettiin itä kautta. Matkamme jatkui vääjäämättä kohti pohjoista ja Berliinissä vietimme viimeisen yön manner-Euroopassa.

Insbruckista Berliiniin oli matkaa 750 km ja Berliinistä Rostockiin noin 230 km. 

 

                                             Laivalla

                           Niin paljon mahtuu pieneen rättäriin
 
                                 Ja nämäkin olivat kyydissä

Rostockista jatkoimme viimeisen osuuden merellä, eli Superfastilla kohti Helsinkiä. Matkaa tuli kaikkiaan yli 6200 km ilman suurempia murheita. Kaikkiaan tuli reissullemme 13 Euroopan maata. Kauan meni matkatavaroidemme purkamisessa, sillä monessa Euroopan maassa olimme matkallamme käyneet ja kaikenlaista olimme matkaltamme hankkineet.


Henkka


 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

5:th RAID LAPONIE Nyytiset 2/94 ELI SAATTUE MUURMANSKIIN -94

Retki Lontooseen

KUUSAMON KITROEN KÄPPÄILY heinäkuu 1978

LAPIN KULTAA

Kroatiaan 2019

Englannin kautta Belgian maailmankokoukseen -81

Retkeilyä myöhäissyksyisessä Euroopassa

Kevättä etsimässä Belgiasta