Tässä blogissa kerron yli 50 vuotta kestäneestä Citroën 2cv -elämästäni. Välillä menty suoraan, mutta useimmiten mutkien kautta niin Suomessa kuin ulkomaillakin.
Raid Laponie haastattelu
Hae linkki
Facebook
Twitter
Pinterest
Sähköposti
Muut sovellukset
Tämmöinenkin haastattelu löytyi tietokoneelta, vaikka en itse muista ko tapahtumasta paljoakaan. Haastattelu tehtiin aamu seitsemältä, joten herätys oli 5.30.
Ja tuli talvi - kuten niin usein ennenkin. Ja se ei ollutkaan aivan tavallinen talvi, vaan se oli se talvi -ensimmäinen, kymmenennen maailmankokouksen jälkeen. Eikä se talvi ollut muutenkaan tavallinen - sillä se talvi oli kylmä ja runsasluminen. Ja oli se muutenkin melko erikoinen: oli näet päätetty järjestää Raid Laponie Nordkappiin, mutta lähdettäisiinkin ennakkosuunnitelmista poiketeten kohti tundraa ja Murmanskia. Ulkomailta oli kuultu huhuja, jotta suomalaiset eivät enää haluaisi järjestää Raid Laponieta. Huhu piti osin paikkansa, sillä sen enempää Isomäen Jukka, kuin allekirjoittanutkaan eivät olleet kiinnostuneita kymppikokouksen jälkeen järjestämään Raidia. Nordkappiin ei ollut hinkua lähteä, sillä edellinen Raidi suuntasi kulkunsa sinne. Kesällä Nurmeksesta alkanut Raid Suomi päättyi yllätys, yllätys jälleen Nordkappiin ja Venäjän epävakaat olot eivät houkutelleet suuremmasti. Matkailu isossa ryhmässä Venäjälle vaatii erittäin runsaasti vaivannäköä, kärsivällisyyttä ja a
Lauantai 15.7.1978 Kuusamon Kitroen käppäily oli osana Killan kesäretkeä, eli Suomi Runttia. Runtti alkoi Lappenrannan Huhtiniemestä hauskoista Kulkukissan pesijäisistä. Matka jatkui Tohmajärvelle maalaistalon pihaan ja siitä itärajaa nuollen Kuusamoon. Aamun autereisena auetessa , seisoimme retkeilymajamme pihassa muovikassit kätösissämme. Ilmassa oli suuren ”urheilujuhlan” tuntua, kun seisoimme malttamattomina tovereidemme hyvästellessä ja valokuvatessaan meitä. Perjantai-iltana illanistujaisissamme Rukajärvellä esitin kysymyksen siitä, että jos lähtisimme seuraavana aamuna noin 15 km:n erämaakäppäilylle. Illalla lähtijöitä oli noin 10 henkeä, mutta tosi paikan tullen meitä oli vain 5 innokasta. Varusteemme eivät olleet niitä kaikkein tavanomaisimpia, mutta tavallaan omintakeisia. Varustuksessa oli huomauttamisen varaa, sillä minulla oli esimerkiksi punainen nailonhaalari somistettuna erilaisilla jaosten ja ulkolaisten 2 cv kerhojen kangasmerkeillä. Kädessäni oli kelta
Lontoo, lontoolaiset ja englantilaiset ovat aivan eri porukkaa kuin muut. Se heille suotakoon, sillä omassa saaressaan he elelevät ja kukaan ei käske heitä elämään ihmisiksi. Tämä on kansa, joka joulukuussakin kävelee T-paidassa ja shortseissa ja kukaan ei kummeksu vähääkään. Heistä monilla on runsaasti pisamia ja ovat punahiuksisia. He nauttivat lämpöisestä ja laimeasta oluesta. Tässä maassa voi lisäksi kuolla kaksi kertaa suojatietä käyttäessään, jos kummallakin kerralla katsoo väärään suuntaan. Heillä on ollut sama kuningatar jo yli 65 vuotta ja mitä tapahtuu, kun hän siirtyy tuonpuoleiseen. Sitä en tiedä, mutta ainakin kansallislaulu, postimerkit ja rahat vaihtuvat. Torstaiaamuna klo neljä herätys, tunti ennen kellon soittoa. Viimeiset valmistelut ja kohti Go-Parkin lentokoneparkkia, jonne meiltä on matkaa vajaat 12 km. Auto pysäköitiin ja Transitilla viidessätoista minuutissa Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Normaalit lentokenttätoimet alkuun ilman yllätyksiä. Vihdoin päästiin Lo
Olimme kauan arponeet kavereiden kanssa siitä, että lähtisimmekö Kreikan maailmankokoukseen, vai emme. Matkaa o lisi paljon ja monta rajanylitystä edessä mme . Hankalalta kuullosti. Valuuttaa piti vaihtaa jos monenmoista. Talvella juttelimme mm. Maak a asu Penan ja Sinikan ja Ossin kanssa retkestämme Hämeenlinnan talvikisoissa. Olimme päätyneet siihen ratkaisuun, että jos lähdemme, yöpyisimme enimmäkseen hotelleissa. Kevät tuli ja meni ja matkamme lähestyi. Lappeenrannasta lähti 3 sätkää ja me Järvenpäästä. Viikkarilla lähdimme kohti Tallinnaa ja sieltä sitten kohti via Balticaa. Pena johti porukkaamme ja ajoi kovalla vauhdilla edellämme ja huusin LA puhelimeen, että pysäytetään kahville Halingaan, joka on noin 100 km Tallinnasta etelään. Naiset saattaisivat käydä vessassa ja kahvilla ja minä säätäisin sytytystä hieman myöhäisemmälle, sillä kone ei kestänyt kovinkaan paljoa kaasua. Pena tuli vihaisena takaisin, kysyen mitä me kupataan. Kerroin, että olin huutanut LA:han kahvit
Nyytiset 7/1990 Tämä on kertomus kahdesta kulkijasta ja heidän pitkästä matkastaan ruuhka- Suomen rujoilta rajamailta Lapin laajoille lakeuksille ja takaisin – ja tämä tarina on tosi. Molemmat matkaajat olivat herkät nuoruusvuotensa ohittaneet. Toisen parrankasvu oli juuri alkanut ja leukaa koristi muutaman päivän ikäinen parransänki. Toinen oli vielä sileä poskiltaan ja näin hieman nuoremman, lapsenomaisemman näköinen. Edessä olevan syysretken he olivat päättäneet matkata yleisiä kulkuneuvoja käyttäen. Uskolliset hyötykulkimet olivat saaneet ansaitun lepohetkensä jaksaakseen palvella isäntiään rankan talven koittaessa. Toinen miehistä,- tuo salskea siloposki nousi junaan Helsingistä, tasavallan pääkaupungista. Toinen taas, -tuo potra partasuu aloitti matkansa Suomen Turuust. Toisensa he yhyttivät Tampereella ja sieltä matka jatkui kohti Pohjolan villejä erämaita. Menomatkalla he olivat viisaasti varanneet paikat makuuvaunusta herätäkseen levänneinä kohtaamaan seuraavien päivie
Viime vuonna olimme päättäneet lähteä vielä maailmankokousretkelle, vaikka niitä on plakkarissa jo yli kaksikymmentä. Ensimmäisessä olin pieneltä osaltani jo vuonna -75. Painoin sinne tarrat. Kympissä töissä jo täysillä ja teimme myös kovasti töitä saadaksemme 20:nenkin koto-Suomeen. Se meni minne meni ja kiinnostukseni maailmankokouksiin alkoi hiipua. Ikä tekee tepposensa ja teltassa makuu lailla rekikoirain alkoi hieman tympiä. V uosi sitten aloin miettiä reittiämme kohti Samoboria. Helpointa olisi lentää, mutta se ei käynyt vaihtoehtona mielessäni. Finnlinesillä Travemündeen puistatti jo ajatuksena. Niitä retkiä olen jo tehnyt riittävästi, ja laivojen sekä ruuan taso on laskenut kovasti vuosien saatossa. Aikataulut varsinkin Saksan suuntaan ovat melko hankalat seuraavalle päivälle ja majoittumiselle. Lisäksi hinta on kesällä nostettu liian korkeaksi. Ruotsin kautta olen ajanut kymmeniä kertoja, joten piti keksiä aivan toinen vaihtoehto. Siispä suunnittelin reitin Itä-Euroop
Lähtöä odottelemassa Hämäläiset. Isä Pentti kameran takana Kaikkihan alkoi siitä, että duunikaverit eivät uskoneet mahdolliseksi lähteä sätkällä kaukomaille. Syksyn pimeinä iltoina alkoi karttojen ja broshyyrien tarkastelu. Niitä tarkasteltuani tuli mieleeni, josko samanmielisiä löytyisi matkaseuraksi. Joulunumeroon viime vuonna laitoin ilmoituksen, joka puri sillä seurauksella, että lähtijöitä oli kaikenkaikkiaan 17 sätkällistä, eli noin 40 ihmistä. Perustimme pienen ryhmän, jonka tarkoituksena oli hankkia matkallemme taustavoimat eli sponsorit. Teimme myyntikirjeet, lähettelimme kirjeitä ja soittelimme sponsorikandidaateille. Yritys onnistui melko hyvin. Saatoimme lauantaina 11.7. Korson Jokivarren koululla pidetyissä ”teippajaisissa” jakaa joukoille kylmälaukun, jossa oli metwurstipötkylä, emmenthaljuustoa, varaosia reissulle, 2 lippua laivan seisovaan ja aamiaispöytään, sekä gallonan hyvätapaista moottoriöljyä. Teippajaisten ohjelmaan kuului makkaran gril
Kevättä etsimässä veljeni kanssa v.2015 Kevättalvella 2015 päätimme vuotta nuoremman veljeni Jonten kanssa lähteä käymään Belgiassa, sillä häneltä oli automatkailu Euroopassa jäänyt vähemmälle. Emmekä muutenkaan olleet paljoa retkeilleet keskenämme. Hän oli paremmin liikkunut lentokoneilla kaukomaissa. Ja ne eivät minua juuri kiinnosta. Liki ainoa yhteinen retkemme oli, kun 4- 5 vuotiaina lähdimme isovanhempiemme huvilalta Lopen Kesijärvellä retkelle kahdestaan. Äiti laittoi meille punaista veriappelsiini limsaa ja muutaman keksin mukaamme. Kapusimme pienten poikien päättäväisyydellä pienen metsäisen mäen päälle, jonka takaa emme enää huvilaa nähneet. Löysimme sopivan kumpareen retkemme päätepisteeksi, jossa nautimme limsat ja keksit ja palasimme vanhempiemme seuraan. Yli kuudenkymmenen vuoden tauon jälkeen päätimme tehdä yhteisen matkan uudelleen. Aikaisin keväällä varasin matkat Finnlinesiltä ja hoidin hotellivaraukset ja suunnittelin retkellemme hieman nähtävää. Nähtävää ol
Kuten keväämmällä oli Nyytisten palstoilla tarinaa, pidettäisiin Superfinnien bileet Hollannin Heukelumissa 20.-21.7 1997. Koska meitä Pian kanssa on helppo yllyttää, päätimme hypätä Finnjettiin. Kaverini Mara oli järkännyt meille liput edullisesti. Lipuissamme luki: 2 opiskelijaa ja mopo, pituus 2 m. Hinta oli tasan 900 FIM. Ilahduimme nähtyämme nukkumapaikkamme, joka oli vaihtunut kuin taikasauvasta nukkumahyllystä eli penaalista ikkunahyttiin 5:ssä kerroksessa. Matka Helsingistä Travemündeen sujuu kesällä 23:ssa tunnissa, joten sen kestää jotenkuten. Laiva kulkee noin 56 km/tunnissa kaasuturbiineilla. Talvella matkanteko on hitaampaa, sillä matka kestää 36 tuntia ja silloin ajetaan dieselmoottoreilla. Laivalla on mielestäni vaikeaa saada aikaa kulumaan, joten nukuimme pitkään ja söimme mm. vaahtokarkkeja. Parturissa käyntikin kulutti aikaa. Merikorttien tutkiminen Panoraama osastolla oli mielenkiintoista ja oli hauskaa seurata kulloistakin olinpaikkaamme. Iltapäiväll
Kommentit
Lähetä kommentti