Kevättä etsimässä Belgiasta veljeni kanssa v. 2015

Kevättä etsimässä veljeni kanssa  v.2015

Kevättalvella 2015 päätimme  vuotta nuoremman veljeni Jonten kanssa lähteä käymään Belgiassa, sillä häneltä oli automatkailu Euroopassa jäänyt vähemmälle. Emmekä muutenkaan olleet paljoa retkeilleet keskenämme. Hän oli paremmin liikkunut lentokoneilla kaukomaissa. Ja ne eivät minua juuri kiinnosta. 

Liki ainoa yhteinen retkemme oli, kun 4- 5 vuotiaina lähdimme isovanhempiemme huvilalta Lopen Kesijärvellä retkelle kahdestaan. Äiti laittoi meille punaista veriappelsiini limsaa ja muutaman keksin mukaamme. Kapusimme pienten poikien päättäväisyydellä pienen metsäisen mäen päälle, jonka takaa emme enää huvilaa nähneet. Löysimme sopivan kumpareen retkemme päätepisteeksi, jossa nautimme limsat ja keksit ja palasimme vanhempiemme seuraan. Yli kuudenkymmenen vuoden tauon jälkeen päätimme tehdä yhteisen matkan uudelleen.

Aikaisin keväällä varasin matkat Finnlinesiltä ja hoidin hotellivaraukset ja suunnittelin retkellemme hieman nähtävää. Nähtävää olisi paljon, jos aikaa vain olisi riittävästi.

Vapunpäivänä Tu-Jä-Ken vappuajelun jälkeen pakkasin vähäisen omaisuuteni sitikkani perään. Klo 17 veljeni saapui Tuusulaan ja lähtiessämme kysyin, että onko hänellä kaikki mukana, kuten passi ja rahat.

Selvisi, että passi oli jäänyt kotiin Tikkurilaan. No ei muuta kuin 20 km.n kiekka passinhakuun. Kolmoskehää jatkoimme kohti Turun tietä ja Muurlaan Ailan ja Ekin luokse kahville.

Puoli tuntia pöydän antimista ja keskustelustamme nautittuamme, päätimme lähteä kohti Naantalia, josta Finnlinesin laiva oli ilta myöhäisellä lähtevä. 

Klo 22.00 pääsimme laivaan ja viemään tavaramme hyttiin. Tämän rituaalin jälkeen siirryimme ruokailemaan, koska se kuului laivamatkan hintaan. Baarimikko möi oluen kanssa kylkiäisenä jekkulasillisen snapsiksi. Kokonaishinta oli 5,-. Eikä matkakaan tolkuttomia maksanut. Edestakainen matkamme välillä Naantali-Kapellskär maksoi illallisineen ja aamupaloineen 286,-. Koska yömme tulisi olemaan lyhyt, siirryimme yöpuulle. Hytissämme oli hyvät alatason sängyt.

Aamiaisen jälkeen klo 6.n jälkeen pääsimme laivasta ulos, vaikka rampin laskussa taisi mennä viisitoista minuuttia. Oli ramppi jumittunut yläasentoon. Matka suuressa maailmassa saattoi alkaa.

Kevät näytti olevan hieman pitemmällä kuin asuinalueellani. Jouduimme pysähtelemään matkalla muutaman kerran, sillä veljelläni ei ollut koulutettua matkarakkoa, joka kestäisi vähintään 500 km.n yhtäjaksoisen ajamisen. Lisäksi häntä vaivasi suunnaton tupakanhimo, joka lisäsi taukojen määrää. Meillä jokaisella on omat heikkoutemme.

Olin tehnyt tavoitetaulukon, jotta pääsisimme hotelliimme ja ruokapaikkaamme ajoissa. Taulukossa oli tavoiteajat mm. Nyköpingin, Linköpingin, Jönköpingin ja Rödbyhyn saapumiseen. Hyvin tunnuimme pysyvän etukäteen suunnitellussa aikataulussa.

Helsingborgissa oli tulipalo, jonka savu levisi moottoritielle ja tie oli poikkaistu, joten jouduimme ajamaan noin 10 kilometriä kiertoteitä. Kenties ruotsalaista holhoamista ja ylireagointia. Rypsi tahi rapsi oli jo täydessä kukassaan ja skoonelaisten herkku lenteli suurina parvina moottoritien reunamilla. Tuo herkku on nimeltään mustavaris.

Aikanaan näkyviin tuli Malmön kierteinen tornitalo, eli Malmö Turning torso ja siitä 10 minuutin kuluttua saavuimme Öresundin sillalle. Siltamaksu oli muistaakseni noin 40 € tahi 375 SEK. Sillan pituus on 7,85 km ja loput 15,9 km pitkästä väylästä on tunnelia. Maksun pystyi maksamaan Visakortilla, kun Ruotsin kruunuja emme olleet vaihtaneet.

Kööpenhaminassa olimme noin 10 minuuttia aikatauluamme edellä, joten olimme pitäneet melko hyvää vauhtia. Rödbyssä saimme odotella laivaa liki puoli tuntia, sillä laivalla oli taas vaihtunut aikataulut. Laivaan päästyämme kiirehdimme ruokasaliin, sillä täälläkin nopeat syövät hitaat. Veljeni ihmetteli kiirettäni, mutta seurasi perässäni. Olimme liki ensimmäisenä tilaamassa gulashikeitot ja kulta Tuborgit. Se on ollut minulla jo vuosien perinne. Tavathan syntyvät siitä, että tottumuksiaan toistaa riittävän usein.

Syötyämme, siirryimme yläkerran kahvioon nauttimaan hyvästä vasta jauhetusta kahvista ja tanskalaisista rapeista wieneristä. Hyvää oli. Miksei täällä koto Suomessa osata tehdä oikeaoppisia rapeita wienereitä? Sellaisia, joista ohuet leivonnaisen lehtiset leviävät pitkin polvia. Taidamme olla korvapuustimaa.

Satamaan saavuttuamme ajoimme parisen kymmentä kilometriä 80 – 100 km/h, mutta sen jälkeen päätin ottaa moottorista savut pois. Niin kauan kuin pystyin, ajoin 180 km/h, mutta iloa ei yleensä kestä kauaa.

Klo 19.10 saavuimme Sittenseniin hotelli Zur Müehlen pihaan. Totesin matkamme sujuneen melko suotuisasti. Kaikista pysähdyksistä huolimatta olimme etukäteisaikataulua 20 minuuttia edellä. 

Ilmoittauduimme hotelliin. Nautimme oluet ja lähdimme läheiseen myllypuistoon kävelylle. Retkemme ei ollut kuin noin 2 km pitkä. Kasvusto oli jo pitkällä kesässä. Kirsikkapuut olivat täydessä kukassa jo neljä viikkoa ennen Tuusulan tasoa, joka antoikin hyvän syyn mennä kreikkalaiseen ravintolaan syömään. Ravintola oli täynnä, joten emme päässeet kantapöytäämme. Retsinaa ja ouzoa kyytipoikana nautimme hyvin paistetut maksapihvit kreikkalaisittain. Koska matkaa oli tehty melko pitkän päivän, siirryimme huoneeseemme lepäämään.

Sunnuntaiaamuna olimme ylhäällä reilusti ennen seitsemää. Nyt päätimme tehdä pitemmän aamukävelyn ennen aamiaista. Lenkiltä tultuamme, siirryimme aamiaishuoneeseen. Aamiainen oli runsas ja monipuolinen kuten aina tässä hotellissa. Olen vieraillut hotellissa pitkälti yli kymmenen kertaa, joten henkilökunta, eli rouva Bettina on tullut tutuksi.

Maksettuamme, suuntasimme auton keulan kohti Bremeniä ja siitä ohi Osnabrückin. Amsterdamin tien alussa tankkasimme, sillä edellinen tankkaus tehtiin Ruotsissa. Ajoimme yksitoikkoista moottorietä kohti Amsterdamia ja sieltä Schiphoolin lentokentän ohi kohti Haarlemmeerin Citromobile näyttelyä.

Näyttelyssä oli paljon uutta, mutta vanhojen tavaroiden kauppiaat olivat pettymys. Osat olivat huonokuntoisia, ruosteisia ja kalliita kuten Helge on omilta retkiltäänkin todennut. Myytävät sätkät ja muut sitikat olivat tosi kalliita. Yleisön viihdyttämiseksi paikalle oli hankittu mm. Hollannin veripalvelun sairaanhoitajiksi pukeutuneita tyttöjä tankotanssimaan. Ei kovin kiinnostavaa.

Sitrosen Kimmon kanssa juttelin vartin ja vaihdoimme kokemuksia. Pyysin häntä kanssamme oluelle, mutta hän päätti jatkaa osien etsintää. Tapansa kullakin.

Burtonin pilttuussa tapasin kaverin, jolta olin tilannut osia. Hän ilmoitti, että tiistaina, jolloin olisimme tulossa Burtonille, olisi kansallispäivä, jolloin kaupat pitäisivät ovensa kiinni. Sovimme, että hän tulisi antamaan tavarani, kunhan soittaisin tulostani etukäteen. Reilun tunnin kuikuilun jälkeen lähdimme ajamaan kohti Haarlemia, josta olin varannut meille hotellin.

Kaupunki on normaali hollantilainen. Kanavia, ruuhkaa, tuhansia pyöräilijöitä ja liki mahdotonta löytää parkkipaikkaa. Tiesin suunnilleen hotellimme sijainnin, joten löysin melko läheltä P- talon, jonne saatoimme ajaa autoni. Lähdimme etsimään kävellen hotelliamme melko kovassa sateessa. Hotellimme oli toimiva ilman respaa ja avaimet saisimme läheisestä Ambassadör hotellista.

Kun meillä oli avaimet, palasimme Joops hotelliimme tsekkaamaan huoneemme. Huone oli kohtuullinen ja lähdimme parkkitalosta hakemaan hotellissa tarvittavia tavaroitamme. Hotelliltamme kävelimme Fijshandel, eli kalakauppa kapakkaan nauttimaan oude geneverin ja paikallisen oluen. Siellä ei ollut tällä kertaa kunnon meininkiä.

Ilman parannuttua kävelimme Thaimaalaiseen ravintolaan syömään mitä lienee. Palan painikkeeksi tilasimme thai oluen. Mitä lienee oli hyvänmakuista, mutta olut oli melko mautonta. Veljelläni ei pysynyt ilmansuunnat lainkaan päässä. Hän oli lähtemässä aina päättäväisesti väärään suuntaan, joten toimin hänelle paikallisoppaana. Lopulta hän totesi mieluimmin kävelevänsä perässäni.

Aamiainen ei kuulunut huoneemme hintaan ja erikseen se olisi maksanut 17€/ naamari, joten emme sortuneet siihen. Kannoimme laukkumme parkkitaloon ja lähdimme ajelemaan Keukenhofin puutarhaan, joka on täynnään erilaisia kevätkasveja. Se on auki vain muutaman viikon keväällä.

Puistossa on aivan mahtavia värejä, kukkien muotoja ja kauniita asetelmia. Nautimme aamukahvit kukkien keskellä- me kaksi hortensiaa. Puisto on muutaman hehtaarin kokoinen ja sitä halkoo pienet lampareet, joissa uiskenteli joutsenia ja muita vesilintuja. Jossain taustalla huusi riikinkukko. Ostin muutaman kukkasipulin ja servettipaketin matkamuistoksi.

Keukenhofista jatkoimme Rotterdamin kautta kohti Belgiaa. Siirryimme kohti Hazeldonkin tullialuetta, jonne ajetaan Hollannista moottoritieltä ulos Shellin bensa-aseman takaa pikkutietä Belgiaan ja lopulta rekkaterminaalin läheisyydessä olevaan ravintolaan. Reitti pitää tuntea, muuten on kohta moottoritiellä matkalla kohti Antwerpenia. Nautimme perinteisen lihapullan, fritit runsaalla majoneesilla ja Jupiler oluen. Miksi sitä muuttamaan, kun on löydetty hyväksi todettu konsepti.

Hollannissa on ainakin kaksi Belgiaan kuuluvaa maasaareketta maan rajojen sisäpuolella. Baarle Hertog ja Baarle Nassau. Niissä on kuulemma Belgialainen hallinto, palolaitos ja poliisi. Kävimme näissä, mutta alueilla oli mielestäni suunnilleen yhtä paljon hollantilaisia kuin belgialaisia autoja. Eli jos ei tiedä paikan erityislaatuisuutta, sitä ei voi mistään havaita.

Täältä lähdimme etsimään Westmallen munkkiluostaria ja sen yhteydessä olevaa ravintolaa, mutta saamastani osoitteesta sitä ei löytynyt eikä mistään muualtakaan. Kerran olen siellä käynyt, mutta nyt en sitä millään löytänyt. En halunnut kysellä sen perään, joten lähdimme ajelemaan Antwerpenin kautta tapaamaan Jacquelinea ja Andréta.

Kolmen aikaan olimme perillä ja vastaanottomme oli yhtä riemullinen kuin aina ennenkin. Jouduin taas nostamaan Andrén syliin, mutta en enää jaksanut hyppiä hän sylissäni kuten parikymmentä vuotta aiemmin. Onkohan mies lihonut?

 

Jacquelinen puutarhassa nautimme uutta Belgialaista olutta lämpimässä auringon paisteessa T-paitasillamme. Taisi mittari näyttää + 25 astetta. Katselimme siinä kasveja ja kevään kehittymistä. Jacquelinea huvitti antamani uusi nimi hänen puutarhalleen: "Mini Keukenhof." Siellä on pienellä sisäpihalla aivan mahtava kasvimäärä. Tutustuimme lisäksi Andrén työhuoneeseen, joka on tiptop kunnossa. Kaikki on omilla paikoillaan. Kaapit täynnä pieniä laatikoita, joiden etureunoissa lukee laatikon sisällys tekstinä tai Citroen koodina. Hänellä oli työn alla pari konetta ja vaihdelaatikko. Kaikki kuluvat osat ovat uusia Citroenin valmistamia alkuperäisosia.

Alkuillasta siirryimme sisälle syömään. Nautimme aluksi sienikeittoa krutonien kera. Tarjolla oli lukuisia vihanneksia kuten porkkanoita, voissa haudutettuna endiivejä juustopedillä ja kinkkukuorrutuksella. Lisäksi pöydässä oli papuja, parsaa, lammasta ja porsaankotletteja. Jälkiruokana tarjoiltiin suklaa moussea kermavaahdolla Douwe Egbert kahvilla ryyditettynä. Jos ei ollut riittävän makeaa, korissa oli pieniä suklaalevyjä, joihin en enää koskenut. Ruokajuomana punaviini.

Illalla nautimme veljeni kanssa pari lasillista sitruunageneveriä. Ihan vain yömyssyksi. Näissä maissa sitruuna on muuten citroën.

Puolen yön maissa Jacqueline lähti nukkumaan kissansa kanssa ja me teimme saman tempun jonkin ajan kuluttua.

Parisängyssä ja yhteisen peiton alla nukutun yömme jälkeen koko talon väki oli hereillä jo ennen seitsemää. Suihkun jälkeen siirryimme runsaalle aamiaiselle. Sen jälkeen oli vuorossa haikeat jäähyväiset ja matkasimme lähikauppaan ostamaan kahvia ja muita mielihalun nostattamia tuotteita.

Olimme saaneet Andrélta tietoomme Bierhallen uuden osoitteen, jossa en ennen ollutkaan vieraillut. Ostimme kumpikin 2 boksia Jupilerin olutta ja saman verran Palmia. En ollut ikinä ostanut niin vähäistä määrää olutta ja vielä tällaisia normaaleja pilsneri tyyppisiä oluita. Mietojakin olivat.

Ostoksemme suoritettuamme ajoimme kohti Antwerpenia ja sieltä kohti Melleä löytääksemme eilen kadottamamme Westmallen panimon. Paikka sijaitsi Antwerpenersteenwegillä, mutta kun katuja olikin saman nimisenä kaksi. Toinen toimi pääkatuna ja toinen sivukatuna ja sen perältä löysimmekin etsimämme, mutta olutkapakkaa emme löytäneet.

Siispä eteenpäin kohti Hollantia, jossa olikin tänään kansallispäivä. Ajoimme Eindhovenin, Nijmegenin ja Arnhemin kautta Zutpheniin, jossa Burtonin myymälä sijaitsee. Soitin tutulle kaverille sopimukseni mukaan saapumisestamme.

Kävimme kevyen tilaukseni läpi ja totesin kaiken olevan kunnossa. Annoin kaverille suomalaisia suklaakonvehteja ja kävin yläkerrassa irrottamassa Dyanen ovista kaksi muovista ikkunalistaa. Ne olivat tarpeelliset, sillä toinen lista oli omastani hieman vaurioitunut.

Tavarat autoon kannettuamme jatkoimme kohti Bad Bentheimiä, jossa seuraava hotellimme sijaitsi. Matkallamme pysähdyimme hollantilaisen bensiksen baariin ja sitten yhtäkkiä ilma muuttui täysin harmaaksi. Vettä tuli niin, ettei moottoritiellä menty kuin kävelyvauhtia. Puhuri heitti kaiken irtaimen tavaran uusiin paikkoihin.

Nopeasti oli tapahtuma ohi ja saatoimme jatkaa matkaamme hotelliimme. Heitimme kassit huoneeseemme ja lähdimme katsomaan olut ja ruokatarjontaa. Ohimennen huomasimme hotellin isolla parvekkeella suurten ruukkukasvien ja tuolien lennelleen hujan hajan samaisen myrskyn ansiosta.

Moni paikka oli kiinni, mutta eräässä nautimme lasilliset dunkelia, kun vaaleita oli tullut juotua pitkin retkeämme. Ilta seitsemältä menimme hotellimme ravintolaan syömään herkulliset snitselit parsalla höystettynä. Illalla huoneessamme katselimme uutisia ja havaitsimme, että Rostockin alapuolella Güstrowin kaupungissa oli samainen myrsky voimistunut pyörremyrskyksi. Siellä oli 84.sta talosta irronnut katto, useat autot oli lentäneet ilmassa ja muutama ihminen oli kuollut. Onneksi emme olleet siellä.

Aamiaisen jälkeen jatkoimme Duckserviceen, josta kävin hakemassa tilaamani vaihdelaatikon. Hinnat ovat kovasti nousseet käytetyissä sätkän osissa. Pitkän tinkimisen jälkeen sain laatikon siihen hintaan, että kannatti ostaa. Koska muuta en tarvinnut, katselimme paria sinkittyä Dyanen koppaa ja niiden valmistumista. Taitavat nekin olla hinnoissaan.

Jatkoimme matkaamme kohti Osnabruckia ja siinä Vechtan kaupungin kohdalla iski Stau. Siinä seisoimme paikallamme reilun tunnin. Lopulta syykin selvisi. Rekka oli ajanut heinäpaaleja täynnä olevan rekan perään. Peräänajajan hytti oli täysin murskana. Kuljettajalle on täytynyt käydä tosi huonosti.

Koko Autobahnilla oleva autoilijajoukko siirtyi kantatielle ja sieltä Delmenhorstin moottoritielle. Lopulta pääsimme Bremeniin ja siitä kohti Hampuria. Matkamme jatkui normaalia vauhtia aina Lübeckia kohden ja Moislingin liittymästä ajoimme Citti Marktiin tekemään joitain Saksan ostoksia. Olisin ostanut edullisen matka partakoneen, mutta kiinnostukseni kohde oli loppunut hyllystä. Ostimme hieman tuliaisia, kuten pari saksalaista olutkoria, munakupit ja hammastahnaa. Veljeni hankki lisäksi alkoholivapaata deodoranttia mukaan otettavaksi. Eli ei me alkoholin kanssa juurikaan läträtty.

Ostoksemme hankittuamme etsiydyimme hotelliimme, joka sijaitsi pohjoisen moottoritien länsipuolella. Hotelli Hotelchen löytyikin navigaattorin osoittamasta paikasta. Kirjauduimme sisään ja nautimme oluet. Olin päättänyt, että kävelisimme noin 4 km.n matkan vanhaan kaupunkiin. Reilussa puolessa tunnissa saavuimme Raatihuoneen torille ja Raatihuoneen kellariin.

Tilasin meille isot oluet ja tarkastelimme ruokalistaa. Olin jo etukäteen päättänyt syöväni perinteisen Baijerilaisen Eisbeinin. Kysyin veljeni mielihaluista, mutta hän kertoili ottavansa saman, sillä häneltä ei vähäinenkään saksa taittunut.

Ajallaan ruoka tuli pöytään. Veli kysyi kauhistuneena, että mitä v….a ne meille toi. Eisbein on vähän heikko kattauksellisesti, kun ruokalaji on iso harmaa klöntti sian polvea. Ruoka sisältää mureaa lihaa ja riittävästi läskiä. Lisäksi annokseen kuului perinteinen hapankaali ja jokin muhennos. Eisbein valmistetaan perinteisesti ensin keittämällä ja sitten ruoka laitetaan uuniin. Tilasin meille kyytipojaksi kornin, eli vehnäsnapsin. Minulle ruoka maittoi, mutta herkältä veljeltäni suurin osa jäi syömättä. Hän oli valmis pizzeriaan, mutta siihen en suostunut.

Päätimme kävellen tutustua kaupunkiin, sillä veljelleni Lübeck oli uusi tuttavuus. Olimme ajatelleet palata hotelliimme taksilla, joten jostain se piti löytää. Tiesin että rautatieasemalta taksin voisi löytää. Hauptbahnhoffin edessä niitä olikin runsaasti. Hieman yllätti, kun ei joukossa ollut normaaleita beigen värisiä takseja. Saimme vanhan mustan Mersun. Kerroin kuskillemme hotellimme nimen ja sen sijainnin. Hän huuteli muille taksikuskeille kysyäkseen missä sijaitsi Schönböckener Strasse 64. Kaverit näyttivät oikeaan suuntaan ja istahdin luottavaisesti kartta kädessäni kuskin viereen.

Ensimmäiset kaksisataa metriä meni hyvin, mutta sitten hän alkoi uudestaan kysymään osoitetta. Teimme monta U-käännöstä. Hän oli monta kertaa jättämässä meidät keskelle matkaa väittäen olevamme perille. Pyysin häntä laittamaan navigaattorin päälle. Hän laittoikin, mutta näpytteli siihen Hampurin koordinaatit. Pyysin häntä laittamaan Lübeckin tiedot, mutta tuntui sen olevan liian ylivoimaista. Jossain vaiheessa hän kysyi, että olimmeko me Amerikasta. Kerroin meidän tulevan Suomesta, joka tuntui hänelle tarkoittavan samaa asiaa.

Vihdoin saavuimme risteykseen, jonka ohi olimme aiemmin kävelleet. Kerroin, että hotellimme sijaitsi reilun kilometrin päässä, mutta hän epäili ohjeitani. Lopulta löysimme hotellimme aivan oikealta kadulta.

Mainittakoon, että kuski oli maahanmuuttaja. Matka maksoi 15 €, kun oikea kuski olisi hoitanut retken kympillä. Nautimme hieman Weisskornia ja vaivuimme yöpuulle.

Aamiainen oli vaatimaton, mutta riittävä. Pakattuamme auton jatkoimme Travemündeen, jossa oli lukuisia minulle tuttuja paikkoja, mutta veljeni ei ollut siellä käynyt koskaan. Kaupunki on täynnään yksisuuntaisia katuja, joten niitä aikamme ajettuamme päätimme jatkaa kohti Fehrmanin siltaa ja Meerencentrumin akvaariotaloa.

                                 Sukellusveneen ahtaita käytäviä

Sen piti sijaita Burg am Fehrmanissa. Emme sitä heti löytäneet, mutta löysimme sukellusvenemuseon. Sukellusveneen tutkimisessa meni aikansa ja vaikutti varsin klaustrofobiselta paikalta. Ohittaminen oli hankalaa ja punkat oli niin kapeita, ettei nukkuminen voinut ollut helppoa. Päällystölläkään ei ollut liikaa yksityisyyttä.

Vihdoin löysimme Meerescentrumin ja menimme katselemaan vedenalaista eläinkuntaa. Oli värikkäitä pikkukaloja, meriahvenia, makrilleja, hietahai, piikkirauskuja ja monta muuta lajia.

Kun olimme kalat nähneet, ajoimme lauttarantaan, jossa odottelimme puolisen tuntia laivaan pääsyä. Matka maksoi 85 €. Ruokailun suhteen kaikki samat kommervenkit kuin tullessamme. Matka kesti tutut 45 minuuttia.

Rödbystä ajoimme yhtä soittoa Roskildeen. Polttoaine alkoi olla vähissä, sillä olimme tankanneet noin 930 km aiemmin lähellä Osnabruckia. Huonosti oli bensiksiä, mutta eräällä sivukadulla havaitsin Q8 aseman, jolla tankkasimme.

                                                 Veljeni röökillä

                                      Viikinkiveneellä harjoittelua

Olimme menossa Viikinkimuseoon, mutta se oli sulkenut ovensa samalla minuutilla kun paikalle tulimme. Joitain veneitä näimme satama-altaissa. Eihän siinä auttanut kuin suunnata auton keula kohti pohjoista ja Helsingöriä, jossa olisi seuraava hotellimme. Halusin ajaa maaseudun teitä, sillä olimme ajaneet niin paljon moottoriteillä. Hotellimme löytyi kaupungin laitamilta teknisen museon vierestä. Huoneet olivat bungalow tyyppisiä. Tavarat siirsimme huoneeseemme ja jatkoimme kohti kaupungin keskustaa.

Helsingörissäkään ei voi enää pysäköidä maksamatta, joten jätimme auton maksulliseen parkkiin. Siirryimmekin jalkamatkustajiksi ja aloimme etsimään sopivaa ruokapaikkaa. Sellainen löytyikin. Olimme talon ainoat asiakkaat. Isäntä kertoili mitä kannattaa tilata ja mistä saa vatsansa täyteen. Tilasimme herkulliset pihvit ja ison oluen. Isännän kanssa keskustelimme suomalaisugrilaisista kansoista ja lihakauppojen ja teurastamojen loppumisesta Helsingörissä. Varsin mieltä ylentävä keskustelu.

Teimme pienen kävelyretken kaupungilla ja ajoimme illaksi hotelliimme. Veli taisi katsoa telkkarista lätkää ja minä luin kunnes väsymys yllätti. Meillä oli jääkaappi pyörinyt koko yön, sillä siellä oli Belgiasta ostettuja endiivejä ja muutama oluttölkki sekä purkki belgialaista majoneesia. Pienin eväin oltiin vielä tässä vaiheessa liikkeellä.

Aamiaisen jälkeen, joka olikin melko mittava, lähdimme satamaan odottamaan pääsyämme Ruotsin puolelle. Matka maksoi noin 40€. Tällä matkalla emme käyttäneet rahoja lainkaan, sillä olimme juuri nousseet aamiaispöydästä. Olin aluksi ajatellut tilaavani röde pölsan leivällä ja paahdetulla sipulilla, mutta se jäi nyt ensi kertaan.

Helsingborgista jatkoimme kohti Grännaa, jossa oli seuraava hotellimme. Koska olimme aikaisessa, ehdotin käyntiä Tåkernin lintujärvelle, joka sijaitsee noin 50 km pohjoiseen Grännasta. Ödeshögiin ajoimme halki kauniiden maalaismaisemien. Täältä oli pakko käydä hakemassa kartta, sillä en enää ulkomuistista muistanut  Tåkern järven sijaintia. Mainittakoon, että meillä ei ollut lainkaan pohjoismaiden karttoja mukanamme. Näin turisti-infon kyltin ja pysäköin auton.

Veljeni sai jälleen ansaitun tupakkatauon. Turisti-infon löytyminen ei ollutkaan helppoa. Infon kyltin löysin, mutta en itse infoa. Lopulta nousin toiseen kerrokseen kunnantoimistoon, jonka ohessa oli kirjasto. Kirjastontädiltä sain kuin sainkin pari karttaa, jolla löytäisimme järven. Mutkaisia pikkuteitä ajaen saavuimme järvelle, jossa oli pieni koulutuskeskus.

Tutustuimme näyttelyn tarjontaan ja kiipesimme lintutorniin. Sinne oli kaksi reittiä, toinen tervejalkaisille ja toinen pyörätuolilla liikkuville. Tuuli oli voimakasta, kuten tuntui olleen koko keväänä. Muutamia lajeja näimme, mutta joutsenten ja sorsien lisäksi emme juurikaan lintuja tunteneet. Joitain lokkeja yritti pesiä meistäkin huolimatta.

                                                André museossa

Olimme nähneet linnut, joten päätimme kääntyä takaisin Grännaan ja sen torille, jossa sijaitsi museo. Itse museo ei niinkään kiinnostanut, vaan siellä sijaitseva André osasto. André yritti vetypallolla 1800- luvun lopulla päästä Huippuvuorelta kahden toverinsa kanssa pohjois- navalle. Toisena päivänä oli pallo saanut niin paljon kosteutta, ettei pysynyt ilmassa. 

Heidän varusteensa oli mielenkiintoista nähdä. Niin paljon miehillä oli tavaraa mukanaan. He pystyivät metsästämään hylkeitä ja merilintuja, sekä jääkarhuja. He tekivät retkillään paljon havaintoja. He ottivat paljon valokuvia retkeltään ja pitivät päiväkirjaa. Miehet tekivät mittauksia, mutta lopulta kuolivat yksi kerrallaan. Heidän ruumiinsa löydettiin vasta 1930- luvulla.

Oli tullut jälleen nälkä, joten siirryimme pääkadun varren pieneen ravintolaan nauttimaan isot oluet ja pihvit. Oli varsin hyvänmakuinen ateria. Ajoimme automme lopulta hotelliimme, kaksikerroksiseen Grännagårdeniin. Huoneemme oli toisessa kerroksessa ja näköala kohti kylän keskustaa.

Lähdimme taas kävelylle ja kohti rantaa, josta lähti laiva Visingsön saarelle. Emme päättäneet lähteä mukaan, sillä olen joskus aikoinaan siellä käynyt. Tuulisesta rannasta, kävelimme taas keskustaan ja hotellillemme.

Aamulla tulimme ehkä liian aikaisin aamiaiselle, sillä kaikki tarjottava ei ollut vielä valmiina. Aamiaisen ja pakkaamisen jälkeen kohti Linköpingiä ja sen lentokonemuseota. Koska meillä oli hyvää aikaa, ajoimme Boxholmiin, jossa olin työskennellyt reilut 40 vuotta sitten. Matka ei tehnyt paljoakaan mutkaa, joten olimme Lentokonemuseossa kymmentä vaille näyttelyn avajaisten. Paikalla oli paljon mm. suomalaisia lentokoneharrastajia. Näyttely avautui meille uteliaille tasan klo 10.00

Ulkona pihalla oli kolme komeaa konetta, joista tunsin vain Caravellen, joka oli toiminut tiedustelukoneena. Veljeni, joka on toiminut Finnairilla lentokoneasentajana ja nykyään Malmilla pienlentokoneasentajana, oli kaikesta näkemästään kiinnostunut. Tutustuimme varsin suureen helikopteri ja lentokonetarjontaan. Koneet oli hienosti entisöity. Vanhin kone oli vuodelta 1912.

Täältä jatkoimme Söderköpingiin, jossa ruotsalaisilla oli Citroen tapahtuma. Pahaksi onneksemme he olivat juuri raidilla, eli kiertämässä jossain lähistöllä. Sain vain Camionettesta kuvan. Kaikki muut olivat jossain.

Koska meillä oli runsaasti aikaa, ehdotin käyntiä Kolmårdenin eläinpuistoon. Jätimme auton suurelle parkkialueelle ja toivorikkaina käyskentelimme kohti eläinpuiston porttia, mutta siellä myytiin vain päivälippuja. Siihen meillä ei ollut aikaa. Lipunmyyjä tyttö kävi ankaraa manipulointikampanjaa minua kohtaan, mutta en suostunut maksamaan 400 SEK, joka vastaa lähes viittä kymppiä. Hän käveli hetken vielä perässämme, mutta kerrottuani että meillä olisi aikaa vajaa kaksi tuntia ennen kuin laivamme lähtisi, hän palasi asemapaikalleen. 

Oikeasti meillä oli aikaa yli neljä tuntia, mutta ei ne häkkieläimet niin kovasti kiinnostaneet ja tuskinpa osasivat meitä edes odottaa. Ostimme kioskista pehmikset, jotta eläinpuistolle tulisi jotain hyötyä käynnistämme. Tai ei meistä hirveästi hyötyä ollut, sillä tilasin pehmiksen suklaakuorrutuksella. Tyttö tiputti kaksi jäätelöpalloa suklaakastikepyttyyn ja toinen tyttö teki minulle jäätelön.

Norrköpingissä kävimme ostamassa hieman maksapasteijaa, näkkileipää sekä seljankukkamehua. Jatkoimme kohti Tukholmaa, jossa tarkoituksenamme oli tutustua Wasamuseoon, mutta myöhäisen ajankohdan takia emme sinne päässeet. Lisäksi Tukholman keskusta oli suuri rakennustyömaa. Jokaiseen suuntaan johon olimme kääntymässä, oli kieltokilpi.

Kungsträdgårdenissa ehdimme hieman ajella, ennen kuin käänsin keulan kohti Kapellskäriä. Tunnin odotuksen jälkeen pääsimme laivaan, jossa jälleen syömään ja yhdet oluet. Aamulla olimme Suomessa ja kohti kotia. Olimme reissussa kahdeksan päivää ja kilometrejä syntyi 4620.

Henkka – tuo ratin takana istunut