Hollantilaisten rättäristien epävirallisen huoltojoukon seikkailut pohjoisessa -16
Olimme ranskalaisen kaverini Serssin kanssa pohjustaneet tulevaa Lapin reissuamme Pariisissa marraskuun vierailumme aikana. Olimme ajatelleet järjestää retken samaan aikaan hollantilaisen Gert-Jan Asperenin kuusi henkisen ryhmän kanssa. Hollantilaiset olivat suunnitelleet retkeä huolella ja heitä piti olla lähdössä lukuisia henkilöitä retkelle kohti Nordkappia, mutta kuten usein käy, retkue pieneni ja lopulta lähtijöinä oli kuusi henkilöä kahdella pakulla ja yhdellä kutosella. Pakuissa oli kuskeina miehet ja kartturina naiset Kutosessa oli kaksi naista. Sain hollantilaisten reittisuunnitelman, jonka kirjoitin paperille, päästäkseni selville heidän reittinsä todellisen aikataulun ja välimatkat.
Olimme päättäneet tehdä retkemme C5:lla, sillä Garfield oli jumissa Paavolan Masan ladossa. Olisi pitänyt muutama kuljin siirtää edestä pois. Garfield on loppujen lopuksi herkkä ja ujo ja jäänyt pussinperälle muiden taakse. Eikä minulla ollut talvirenkaita, kun omani ja Pian renkaat olin luvannut hollantilaisille. Kaveriltani Maralta olisin saanut Dyanen lainaksi, mutta se oli vielä ilman suurempia lämpöeristyksiä, enkä ollut halukas niitä rakentamaan, sillä tallissani oli Pian ruskea sätkä uudistumassa, ja se tarvitsi tallitilaa, joten lämmin talli oli vallattu.
Serssin kanssa olin useamman kerran sähköposti yhteydessä, sillä mies on ekonominen eikä käytä puhelinta. Lopulta 19. päivä tammikuuta Serssi tuli illan suussa Helsinki- Vantaalle. Olin paikalla, mutta puoli tuntia odotettuani hän tuli oikeasta portista palatakseen takaisin, sillä hänen matkalaukkunsa oli jäänyt Amsterdamiin lentokoneen vaihdon yhteydessä. Hän sai todistuksen siitä, että matkalaukku oli Hollannissa. Seuraava lento oli lähtevä Amsterdamista vasta puolen yön aikaan. Eli olisimme saaneet laukun vasta tuossa kahden jälkeen yöllä. Sovimme soittavamme kentälle, kun tulisimme kotiimme.
Söimme
Pian tekemää ruokaa ja nautimme purkilliset ruotsalaista olutta.
Tuliaisviinit ja muu rekvisiitta seikkailivat Serssin matkalaukussa
puukenkä maassa. Pia soitti kentälle ja sovimme, että hakisimme
matkalaukun Oulunsalon kentältä, sillä tulisimme yöpymään
seuraavan yömme Oulussa. Aamulla rakentelin aamiaisen ja monsieur
heräili kahvintuoksuun. Kauhea pakkailu, sillä Sersiin tavarat olivat yön aikana löytäneet aivan uusia sijoituspaikkoja ympäri huonetta.
Pääsimme
liikkeelle ennen klo kahdeksaa. Ajoimme kylmässä säässä kohti
Citixiä ja kävimme tutustumassa uuteen sitikkaliikkeeseen ja
samassa yhteydessä myytäviin PSA tuotteisiin. Anttosen Juha näytti
paikkoja ja täytyy todeta, että heillä on hieno uusi paikka
Kärkimerkkien kanssa samassa talossa. Kävimme koeistumassa C4:sta,
Cactusta ja paria Peugeotia. Ihmettelimme Peugeotin mattaa harmaata
maalausta, pienen pientä rattia ja kaikkea muuta uutta teknologiaa,
josta en tainnut mitään ymmärtää. Enkä ymmärtänytkään.
Jatkoimme matkaamme kohti pohjoista ja sieltä löytyi Kuopion kaupunki, jonka torin alaiseen parkkipaikkaan panimme hyhmäisen auton sulamaan. Olimme kuljettaneet useita kiloja turhaa lunta mukanamme. Kattoikkunakin oli sisältä paksussa jäässä, joten vedin lasin sisäsuojan eteen, ettei jää sulaessaan olisi valunut niskaamme. Nousimme rullaportaat ylös ja kävelimme halliin aistimaan ilmapiiriä. Koska sisältä emme löytäneet haluamaamme, kävelimme torin laidalle Hanna Partasen kalakukkokioskille ja ostimme nyrkin kokoiset muikkukukot.
Menimme takaisin hallin vierustassa sijainneeseen ruokapaikkaan, jossa saattoi valita ruokatarpeensa, jotka wokattiin ja lämpimät ateriat tuotiin pöytäämme. Ruoka oli hyvää ja maittavan kahvin jälkeen kapusimme takaisin parkkihalliin. Siellä asetimme kukot C5:n lämmitettävään hansikaslokeroon, jotta iltaruoka olisi valmis Oulussa. Jatkoimme matkaamme Lapinlahden ja Iisalmen kautta kohti Oulua. Lämpötila lähenteli jo -28. Sisällä oli mukavaa lämpöisillä jakkaroilla. Iltaseitsemältä kurvasimme Oulunsaloon, jossa liki jokainen tuntui tietävän Serssin matkalaukun kohtalon.
Matkalaukku oli tosi suuri. Olin ottanut hollantilaisille hieman varaosia, talvirenkaan ja työkaluja mukaani, mutta C5 breakissa on iso tavaratila, joten ongelmia ei syntynyt. Ajoimme hotelliimme Asemakadulle, jossa laitoin auton samointein narun päähän, jotta pelin moottori olisi aamulla hieman lämmin. Moottorin pinnassa oleva lohkolämmitin ei ole kovin viisas keksintö. Parempi olisi ollut vesitilaan tullut vastus, mutta kun niitä ei ollut löytynyt. Kannoimme hirmuisen matkalaukku läjän hissiin ja huoneeseemme. Kerroin Serssille, että alakerran diskossa olisi mahdollisuus osallistua karaokeen.
Serssi katsoi kuin olisin ehdottanut hammaslääkäriin menoa. En minäkään karaokesta perusta. Huoneessamme Serssi kaivoi tuliaisensa. Tämän jälkeen kierrätin niitä loppumatkan mukanani paljon pienemmässä matkalaukussani. Matkalaukun purun jälkeen nautimme Hannan kukot. Oli hyvää ja ruumiinlämpöistä. Koska ilta oli nuori, päätimme kurkistaa hieman Oulua iltasella. Ajattelin, että katsoisimme Alkon tarjonnan, Stockmannin ja Rotuaarin.
Näin teimmekin, mutta kuinka ollakaan, olin kadottanut koordinaatit. Viimeisestä käynnistäni Oulussa lienee kulunut parikymmentä vuotta. Kummallakaan ei ollut pitkiä kalsareita. Tuntui melko raikkaalta. Lopulta näimme nuorenparin, jolta kysyin neuvoja löytääksemme kotipaikkamme.
Nainen selitti ummet ja lammet.
Kadotin johtoajatuksen ja kiitin hyvistä neuvoista. Serssi kysyi
miksi hän selitti niin paljon. Kerroin hänen olevan puheliasta
rotua, mutta en tiedä vieläkään hotellimme sijaintia.
Liikennevaloissa löysimme herran, joka halusi viedä meidät
Asemakadulle, vaikka ei tiennyt rautatieaseman sijaintia. Hän oli hieman maistissa. Hänellä
oli tulppaaneja muovikassissa. Tulppaaneja naisystävälleen. Ei
tainnut olla suhde kovin pitkä, sillä tulppaanit taisivat paleltua
retkellämme. Lopulta pääsimme riittävän lähelle hotellia. Niin
lähelle, että Serssi pelkäsi hänen tulevan myös hotellihuoneeseemme. Ei onneksi tullut.
Kiitimme opastuksesta ja menimme huoneeseemme ottamaan hieman lämmikettä. Päätin, että aamulla ostan itselleni kunnon kerraston. Illalla saimme viestin, että Gert-Janin kone oli hajonnut. Hän oli joukkoineen palannut kasitieltä Jukan ja Päivin luokse koneenvaihtoon. Mietimme mitä tekisimme. Meillä oli hapansilakkaa hollantilaisille ja olimme ajatelleet jakavamme sen hollantilaisille Juoksengin napapiirin majalla. Siitä ei nyt tulisi mitään. Muutenkin olimme jo niin kaukana pohjoisessa, että emme halunneet enää hirveitä odotella.
Aamiainen oli tyypillinen. Se nautittiin vastaanottoaulassa. Runsas, mutta aamulla ei maistu kauhea lappaaminen. Kahvia, baconia ja omelettia.
Pakattuamme ja kolme kertaa hehkutettuani ajoimme Raksilan Prismaan ja sieltä ostin kerraston, jossa oli bambua. Ja miksi jouduin hehkuttamaan kolme kertaa, johtui siitä että kaksi hehkutulppaa oli hajonnut. Ne korjattiin vasta seuraavana syksynä.
Vähän epäilytti, kun bambu on etelän kasvi. Mahtaa olla piikikäskin päällä, mutta oli lämmin ja varsin pehmeä.
Kävimme Kemissä katsomassa Lumilinnaa, sillä sen avajaiset olisivat parin päivän päästä. Oli, kuten normaalisti, hieman kesken, mutta sisäänastuminen ei maksanut vielä mitään. Haaparannassa kävimme ostamassa tykötarpeita hapansilakan lisäksi. Haarukoita, veitsiä ja kertakäyttölautasia. Systembolagetista ostin 10 purkkia ruotsalaista starköliä. Oli ainoa mahdollisuus ostaa nyt, sillä palaisimme takaisin sunnuntaina, jolloin olutta ei olisi saanut. Purkit maksoivat reilun 8 euroa, sillä minulla on seikkaillut Ruotsin kruunuja jonkin vuoden mukanani ja sain kruunut kulutettua Systeemissä.
Jatkoimme
matkaamme kohti pohjoista Ruotsin puolella. Övertorneåssa tuntui,
että jotain voisi syödäkin. Pitseria oli auki, mutta nehän ovat
kaikkialla auki ja pitsaa emme halunneet syödä. Löysin jonkin
kerrostalon pihasta lakanan, jossa luki ”lunch”. Auto parkkiin ja
menimme kerrostalon kellariin, jossa sijaitsi ruokala. Serssi oli hieman epäileväinen ruokapaikan sijainnin suhteen. Tarjolla oli
kalaa ja ärtsoppaa pannukakun kera. Kerroin Serssille, että joka
torstai Ruotsissa ja Suomessa syödään hernekeittoa. Hernekeitto
oli sangen hyvää. Herneet olivat melko keltaisia. Taitaa olla joku
eksoottinen lajike. Luulen. Pannukakku nautittiin mansikkahillon ja
kermavaahdon kera ja kahvinkin sai samaan hintaan, jos olisi
jaksanut. Hinta oli kohtuullinen ja ruoka oli hyvää.
Övertorneåsta jatkoimme siltaa pitkin Suomen puolelle. Suomen puolella soitin Anjalle ja Manulle, jotka toivottivat meidät tervetulleiksi heidän Ylitornion kotiinsa. Joimme kahvit ja kuluttelimme aikaa, sillä tarkkailin välillä puhelintani, jotta tietäisin missä hollantilaiset etenevät. Soitin Gert-Janille ja sovimme tapaavamme Rovaniemellä Napapiirin majalla. Lähemmin Jussi Jangerin Taigakoru myymälässä. Päivi soitti ja kertoili, että Gert-Jan on tulossa Jussin Rovaniemen kaupungin myymälään. Soitin taas Gert-Janille ja kertoilin odottavamme Napapiirillä. Hän lupasi tuoda joukkionsa puoli viideksi sinne. No sinnepäinhän se taisi mennä. Mies joka ajaa Lapissakin puukengissä ei voi olla läpeensä paha. Todettakoon, että parhaat kellot tehdään edelleen Sveitsissä.
Kahvien jälkeen lähdimme ajamaan pikkuteitä kohti Rovaniemeä. Katsastimme Rovaniemeä pitkästä aikaa. Keskustasta ei ole pitkää matkaa Napapiirille.
Lopulta porukka saapui. Kokoonnuimme Taigakorussa. Jussi jakoi meistä jokaiselle hopeisen pororiipuksen. Hieno ele ja komea koru, jonka vein korufriikille kotiin. Pakkanen oli kiristynyt -32 asteeseen. Menimme ulos pitkän pöydän ääreen ja otin surströmming purkin esille. Gert-Jan tarjosi jokaiselle Jaegermeisteriä pienet lasilliset. Viereisestä myyntikodasta kaveri kantoi kuuman glögikahvipannun meille. Hieno ele. Hän ei aavistanut, että aamulla hänen kotansa ulkopuoli saattoi hieman tuoksahtaa, vaikka pyrimme viedä hapansilakka jämät kauemmas roskikseen.
Ilmoitin Gert-Janille, että olin tarjoillut hapansilakan niin monta kertaa, että hän saa jakaa kalan. Lisäksi vetosin siihen, että hän puhuu niin hyvää hollantia. Ruokailu sujui aivan hyvin. Yhdeltä tytöltä tuli tosin hieman yli-pitkä sylki. Paikat siivottuamme, hollantilaiset jäivät vielä katsomaan aluetta. Me sitä vastoin lähdimme ajamaan kohti Leviä, jonne Gert-Jan oli varannut meille huoneen Hullusta Porosta. Sinne oli matkaa yli 170 km ja pakkanen laski -34 asteeseen. Päästyämme perille, löysimme huoneemme kaukaisimmasta perukasta ylimmästä kerroksesta. Etsiydyimme pitseriaan, sillä muut ruokapaikat olivat sulkeneet ovensa. Ruokailun jälkeen istuimme aikamme hollantilaisten kanssa Hullun Poron aulabaarissa. Parin oluen jälkeen omaan huoneeseen nukkumaan.
Ahmiaisella Hullussa Porossa
Aamulla virkkuna hereillä ja Nadinen ja Gert-Janin kanssa samaan aamupalapöytään. Aamiainen melko tyypillinen. Positiivisena puolena lämpöisiä lihapullia, niinkuin pitääkin. Aamiaisen jälkeen siirryimme ulos seuraamaan hollandeerojen moottorin lämmitysyrityksiä.
Silmät suurina seurasimme Gert-Janin lämmitysvirityksiä. Jonkinnäköinen kaasukeitin työnnettiin mitään pelkäämättä mottorin alle. Lopulta sätkät käynnistyivät yksi toisensa perään. Kun retkitavaramme oli kyydissä, lähdimme ajamaan kohti pohjoista.
Päästimme hollantilaiset edellemme ja pari kertaa ohittelimme matkallamme kohti Hettaa, mutta tapasimme hollantilaiset vielä Sannan putiikissa Sonkamuotkassa. Sanna tarjosi munkit ja kahvit hintaan 50 senttiä. Puodissa on tarjolla hillitön määrä mitä erilaisempia matkamuistoja. Ruuasta lämpöisiin vaatteisiin. Minä ostin melko ison leukun ja sain terään kaiverrettua nimeni. Serssi tarkkana miehenä ei aikonut tuhlata rahojaan, mutta keskusteltuamme hetken, hän muisti hänellä olevan lapsenlapsia, joten hän hankki pieniä lappiaiheisia lastenvaatteita.
Jätimme hollantilaisile jäähyväiset ja he jatkoivat kohti Nordkappia ja me jatkoimme matkaamme kohti Hetan majataloa, jonne on Sonkamuotkasta noin 45 km. Sinne on ollut aina mukavaa palata. Saimme siistin neljän hengen huoneen. Sovimme, että minä nukun alakerrassa ja Serssi yläkerrassa, sillä hänellä on ilmiömäinen kyky levitellä tavaransa ympäri asumusta.
Aamulla oli tarkoituksemme ajaa Kautokeinoon, Norjan puolelle. Halusimme käydä Juhlsin Silversmidessä. Matkaa oli alta 90 kilometriä, eli ei matka eikä mikään. Siellä oli vaihtuvia näyttelyitä ja paljon mielenkiintoista nähtävää. Joku suomalainenkin oli siellä harjoittelemassa. Sangen mielenkiintoinen paikka, jossa on tullut useasti käytyä. Illalla kävimme Hetan kylällä käppäilemässä ja varaamassa kummallekin päiväksi moottorikelkat. Istuimme ruokailemassa vanhassa majatalossa. Huoneessa nautimme ranskalaista aperitiiviä.
Juhls galleria hämärässä
Aamupalalle viereiseen vanhaan hotellirakennukseen. Majatalo oli ollut samalla paikalla muistaakseni vuodesta 1924. Tarjolla oli kylmiä ja lämpimiä ruokia. Varsin maittavia. Kävelimme majatalon ja Ounastien välissä olevasta kelkkavuokraamoon varaamaan moottorikelkat. Varmistin, että tankit olisivat täynnä. Luvattiin, että kaikki on OK. Kävimme majatalon kellarissa pukemassa ajovarusteet päällemme. Saimme isännältä vielä muovitetun kartan alueesta.
Otimme mukaamme laukkuun pienen pullon punaviiniä, kertakäyttöastiat ja jotain ranskalaista makkarasäilykettä lisukkeineen. Kun olimme valmiit, suuntasimme kelkat Ounasjärven jäälle. Ajoimme pari kilometriä itään pitkin Ounasjärven jäätä. Sitten jatkoimme jäältä kohti pohjoista yli Ounastien ja kohti Näkkälän kylää.
Serssi touhukkaana odottelemassa lähtökäskyä.
Muistin matkalta löytyvän autiotuvan, jos olisimme oikealla polulla. Se löytyikin, mutta kauempaa kuin muistinkaan. Metsähallituksen kämppä oli aivan jäässä ulkoa ja sisällä taisi olla kylmempi kuin ulkona. Serssi kantoi hieman puita sisälle ja minä laitoin uuniin tulet. Viini oli nuoskamaisessa muodossa, mutta lähellä uunia, viini alkoi muuttaa olomuotoaan. Saimme makkaramössömmekin lämpimäksi ja juuri kun kämppä alkoi lämmetä, oli aika hypätä moottorikelkan päälle. No olihan taas kylmää, ennenkuin lämpeni kelkan selässä.
Tarkoituksemme oli jatkaa Näkkälän kylän ohi kohti Galdotievaa nauttimaan lounasta. Visiirit olivat aivan jäässä samoinkuin silmälasimme. Minä ajoin edellä ja toivoin Serssin pysyvän perässäni, vaikka en ajanutkaan kovin kovaa. Suunnilleen kilometrin välein tarkistin, että kaveri on perässäni. Näkkälän jälkeen havaitsin, että mies oli häipynyt, kuten on joskus ennenkin tapahtunut.
Ei muuta kuin ympäri ja jossain vaiheessa havaitsin miehen kääntyneen vasemmalle. Sammutin kelkkani ja odottelin hetken ja kas kummaa sieltähän toverini palasi. Kerroin, että täältä ei kukaan tule sinua hakemaan, sillä tällaisena päivänä kun on kolmattakymmentä astetta pakkasta, porukka lämmitteli mieluummin lämpöisissä pirteissään. Serssi ei välttämättä ymmärtänyt sanomaani, sillä Pariisissa poliisit lähtevät välittömästi etsimään kun saa kuulla jonkun eksyneen. Tai sitten ei.
Eteemme tuli kyltti, jossa kerrottiin, että järven jäällä on vettä. Mietimme hetken ja sanoin, että pidetään parinsadan metrin välimatkaa seuraavalle rannalle. Rannassa yritin katsoa kartasta Galdotievan sijaintia, mutta en saanut luettua karttaa, sillä silmät olivat aivan jäässä, koska jouduimme pitämään visiiriä auki ja silmälasimme olivat jäässä. Siristämällä löysin Norjaan menevän 95 tien varresta tekstin Galdotieva. Ei muuta kuin vasemmalle. Matkaa ruokapaikkaamme oli reilut 10 km. Matalaa suota ja aapaa.
Ruokapaikkaan päästyämme jätimme kypärämme pöydälle sulamaan. Tämän paikan olimme ohittaneet viimeksi eilen matkallamme Kautokeinoon. Tilasimme ruokamme ja hyvin tuntui kummallekin maistuvan. Lopulta meillä oli jälleen lämmin. Kysyin tarjoilijalta, josko reitti kulkisi aivan kuin ennenkin. Kuulin, että reitti on uusittu, eikä tarvinnut ajaa Norjan tien yli. Nyt etsin uudet koordinaatit ja pääsimme oikealle reitille. Hettaan tulisi matkaa noin tunnin matka. Olin alkanut huolestua kelkkani polttoaineen kulutuksesta. Tankissa oli kuuden viivan sijasta enää yksi viiva.
Olin kertonut Serssille, että jos minulla loppuisi bensa, siirtyisin Serssin kelkan kuskiksi ja hän saisi olla kyyditettävänä. Hän oli pari kertaa perässäni eksynyt ja olin löytänyt hänet ja pari kertaa hän oli juuttunut vaivaiskoivuihin ja uponnut lumihankeen. Oli melko raskasta nykiä syvässä lumessa kelkkaa takaisin reitille. Hyvä moottorikelkkailija olisi ajanut normaalisti kelkan pois, mutta kun vaivaiskoivut olivat kietoutuneet suksien ympärille, hommasta tuli melko haastavaa. Yhtäkään muuta kelkkailijaa emme nähneet koko armaana päivänä.
Koetin kuullostella autoja, jotka matkasivat Norjaan tai sieltä pois, tietääkseni meidän olevan oikeassa sunnassa. Edes yhtäkään poroa emme nähneet koko päivänä. Pimeys oli laskeutunut erämaahan. Onneksi kelkassa oli hyvät valot. Lopulta tuntui, että edessämme siintäisi Hetan valot. Hettahan se oli. Ajoimme entiselle Essolle, nykyiselle St1:selle tankkaamaan. Ei ihme että epäilin tankkini olevan vajaan, sillä kelkkani tankkiin meni 18 litraa enemmän kuin Serssin kelkkaan.
Palautimme kelkat rehdille kelkkavuokraajallemme. Valitin, että kelkkani tankki ei ollut täynnä vuokratessani. Vuokraaja valitti asiaa kohauttelemalla olkiaan. Kävelimme loppumatkan majataloon. Siellä olikin jo ruoka valmiina. Kerroin tankkausongelmasta ja he lupasivat opastaa seuraavia vuokraajia tarkastamaan tankin tilan. Bensan loppuminen erämaassa voi olla hengenvaarallista. Käveleminen raskaissa kelkkahaalareissa tiettömässä erämaassa voi olla kohtalokasta.
Ruoka oli hyvää kuten jokaisena kertana, kun olen Hetan Majatalossa vieraillut. Illalla nautimme muutaman lonkeron ja oluen ennen nukkumaanmenoa.
Aamulla reipas aamiainen ja auton irroittaminen töpselistä. Heipat majatalon isäntäväelle ja kohti etelää. Hetasta Tornioon on matkaa noin 350 km. Olin varannut Haaparannasta meille retkeilymajan. Osoitteena oli kaupungintaloa muistuttava paikka, josta saimme kirjekuoren, ja siinä oli koordinaatit Svefin asuntoon. Kerrostalon rappuun päästyämme löysimme postilaatikon, josta löytyi meidän asuntomme avain. Serssi oli aivan huuli pyöreänä tästä järjestelystä. Jätimme automme parkkiin jollekin yksityiselle parkkipaikalle. Oletin siinä voitavan parkkeerata, koska oli viikonloppu.
Etsimisen lomassa Serssi löi jarrut päälle ja sanoi, ettei kävele pidemmälle. Kerroin, ettei ruokapaikka paikallaan seisomalla löydy. Ilmoitin, että Lapissa ruokapaikat eivät löytyisi kuin jossain Pariisisa. Pitkän etsimisen jälkeen löysimme kiinalaisen ruokapaikan, jossa ruoka olikin melkoisen maukasta.
Täältä käänteisessä järjestyksessä kohti asumustamme. Pakkasimme osan tavaroistamme, jotta aamulla pääsisimme lähtemään melko nopeasti aamiaisen jälkeen. Aamiainen käytiin nauttimassa kaupungintalon läheisyydessä sijainneessa ravintolassa. Seisova pöytä oli normaali. Kävelimme taas noin 400 metriä asumukseemme ja heitimme kassit olalle. Autolle oli vain 50 metriä ja pääsimme jatkamaan matkaamme kohti Torniota ja siitä kohti Tuusulaa, jonne olikin vain 710 km. Hauska, mutta kylmä retki.
Henkka
Kommentit
Lähetä kommentti