Siitä on jo kauan
Vuotta ja päivämääriä en enää muista, kun minua pyydettiin Killan ottopojaksi. Se oli V-P Rusanen, silloinen ottopoika, joka kysymyksen esitti. Minut kutsuttiin kokoontumaan Jyräksen Kimmon luokse Nastolan perukoille. Meitä oli monta henkeä, joista tunsin vain muutaman. Lähinnä Helsinkiläisiä, kuten Rautiaisen Onnin mutta opinhan porukkaa tuntemaan sitten myöhemmin. Sain kuulla, että tehtäväni olisi toimittaa Killan jäsenlehteä Nyytisiä. Lehden nimihän koostui kahdesta sanasta Uutiset ja Nyheter.
Sain työvälineekseni IBM pallokoneen yhdellä fontilla. Eihän sitä alkuun ollut ihmeellisiä vaatimuksia. Vähemmälläkin luultiin pärjättävän. Jotta lehden layout olisi hieman "ammattimaisempaa", hankimme Letraset fontteja, jotka olivat melko arvokkaita. Fontteja ei oltu suunniteltu suomalaisten tarpeisiin. Osa fonteista loppui jo melko alkuvaiheessa.
Meitä oli pieni, mutta pippurinen tiimi tekemässä Nyytiset lehteä. Jäsenten lähettämiä kirjeitä luettiin ja kirjoitettiin puhtaiksi. Meitä oli hyvä porukkaa tähän hommiin. Oli Lahtiset, Närväset, Tikan Raisa ja Urpo. Toimittaminen tehtiin kotonamme. Porukka istui osin lattialla, koska siinä oli parasta lajitella sivuja. Lehti oli kahdeksalla jaollinen, joten sivuja tuli olla sinä suhteessa.
Merkillepantavaa oli mm. se että Itkosen Lea , joka oli vuosia killan Matroona, kirjoitti osoitelaput manuaalisesti. Aikamoinen suoritus, kun ajattelee, että alkuaikoina jäseniä oli liki 1800. Raadin kokoukset pidettiin aina raatilaisten kotona. Se oli asia, josta pidin. Nykyiset raadin kokoukset eivät ole mieleeni, mutta onhan kyse säästöistä ja se, että raati asuu eri puolin Suomea.
Suomen 2 cv kilta ry taitaa olla Suomen vanhin merkkikerho ja se ei ole lainkaan huono juttu. Killan jäsenistö on pienentynyt merkittävästi, sillä vanhemmat alkavat jo haipua rivistöistä.
Oma havaintoni on, etteivät nuoret oikein jaksa innostua järjestötoiminnasta. Sen todistaaa mm. killan kevätkokouksessa tehty kysely keväällä -23 nuorten kiinnostuksesta järjestää mailmankokous Suomessa. Kiinnostus oli melko minimaalista.
Me vanhat saimme järjestettyä 1. ja 10. maailmankokouksen Suomeen. Ensimmäiseen kokoukseen osallistuin omalta osin vain painamalla tapahtumatarrat. Toiseen olin melko paljon enemmän vastaamassa järjetelyistä. Se oli vielä näin jälkeenpäinkin melko iso ponnistus.
Olin viimeisenä kokouspäivänä pakkailemassa tavaroitani kotimatkaa varten, kun minulle kerrottiin, että olin lupautunut ohjastamaan 50 sätkää ja kaminaa kohti Nordkappia.
No eihän siinä muuta kuin suunnitelmat uusiksi. Otin poikani Matin mukaani lähtöpaikalle. Jaoimme painamani ovitarrat osallistujille. Kertoilimme summittaisen reitin osallistujille.
Lähdimme ajelemaan pienissä ryhmissä itärajaa pitkin kohti pohjoista. Kaverinani toimi Halosen Kari Joensuusta. Hän ajoi vihreällä sätkällään aina Karasjoelle saakka. Sinne hän jätti sätkänsä muutamaksi päiväksi ja jatkoimme omalla Dyanellani. Kiersimme itärajan sotapaikkoja ja saavuimme lopulta Nordkappiin.
Ulkolaiset eivät tienneet, että pohjoisessa ei kaupasta saanut kuin ykkösolutta. Iltanuotiolla joimme siis ykköstä. Osa porukkaamme kävi Inarissa Pielpajärven erämaakirkolla. Matka oli toisille melko raskas. Tulihan matkaa kaikkiaan 14 km yli kaatuneiden puunrunkojen ja kivikoiden. Sunnuntaiaamuna lähdimme Karin ja Matin kanssa laivalle. Muut jäivät heräilemään ja me jatkoimme lautalla kohti Norjan rantaa.
Aikanaan saavuimme Karalaksin kämppärille ja saimme Karin sätkän matkalle kohti etelää. Karalaxista ajoimme normaalia matkavauhtia Ivaloon kämppärille. Yövyimme kenenkään häiritsemättä pikkuisessa majassa. Aamulla aamiaisen jälkeen Kari suuntasi kohti Karjalaa ja sen laulumaita. Me Matin kanssa sitävastoin jatkoimme kohti etelää ja mökkiämme Kausalan ja Nastolan välille. Saavuimme mökille puolen yön maissa ja kaivauduimme yöpuulle. Näin oli kahden nuoren retki saatettu päätökseen.
Kommentit
Lähetä kommentti