Ruotsi, maa joka on lähellä, mutta monelle kaukana. Heinäkuu 2014

Viime kesänä kiertelimme melko paljon omia kiltatapahtumiamme, mutta teki mieli käydä välillä jossain muuallakin. Paikka, jossa ei ole tullut viime aikoina matkailtua on Ruotsi, vaikka se on täynnä pieniä, idyllisiä ja siistejä pikkukyliä sekä vanhoja komeita linnoja. Niitä on jo ajoilta, jolloin me asuimme kuopissa ja tappelimme kaikkea vastaan, joka ei ollut omaa sukuamme. Ja välillä tappelimme lämpimiksemme sukulaistemmekin kanssa.

Tappelimme me muutenkin. Välillä tappelimme Ruotsin tai Venäjän puolesta - tai niitä vastaan - mutta tappelimme paljon. Ehkäpä juuri siksi Ruotsi on jäänyt vauraammaksi. He ovat sodan hetkellä useimmiten olleet vain hiljaa, tai panneet suomalaiset sotimaan. Siellä on paremmat palkat ja kansa on onnellista. Heillä menee aina hyvin. Niin jalkapallossa, jääkiekossa ja elintasossa. He osaavat juoda alkoholia sivistyneemmin ja laulavat niitä iänikuisia juomalauluja. Bellmanneja pikkusormi jäykkänä.

On heillä myös hieman outoja tapoja ja ruokia kuten Falukorv, josta ennen pystyi paistamaan makkarakuppeja, mutta siinäkin on nykyisin muovikuori. Voi syntyä tulipalo tai saada häkämyrkytyksen, jollei poista kuorta. Falukorv on varsin ruotsalainen makkara. Aikoinaan Falunin kuparikaivokseen laskettiin härkiä pyörittämään pumppuja ja kun niille iski viimeinen väsymys, niistä valmistettiin makkaraa. Aina oli uusia härkiä tulossa kaivokseen jatkamaan edellisen hommia. Mielenkiintoiselle maistui myös hernekeitto, joka oli maustettu pitsamaustein. Kalla järpar oli aikoinaan myös outo tuttavuus. Kysyin aikanani työkaveriltani Kallelta, että minkä näköinen ruoka tuo kalla järpär on. Hän vastasi sen muistuttavan koiran paskaa. Taisi olla vasikanlihasta tehty lihakääryle.

Ja unohtaa ei sovi monen ruotsalaisen herkkua Surströmmingiä, eli hapansilakkaa. Siitä on paljon legendoja. Joku väittää, että silakka on hyvä lautasella, mutta haju on kuvottava. Kalaa nautittuaan se ei tahdo pysyä vatsassa, vaan röyhtäysten myötä kaveritkin saavat nauttia kalan aromista. Surströmmingin kausi alkaa muistaakseni elokuun ensimmäisenä torstaina. Sen syömisessä pidetään MM-kilpailut vuosittain - tietysti Ruotsissa. Kalapurkkia ei ole syytä viedä lentokoneeseen. Sattuneista syistä.

Olen muutaman purkin tarjoillut aikoinaan kavereille erinäisissä tapahtumissa. Ilmeet eivät ole kaunista katsottavaa. Melko oudolta maistuu myös Julmust, Sommarmust ja Påskmust. Samasta mehusta tehty juoma, mutta etiketti vaihdetaan sesongin mukaiseksi. Tee on the eikä te, tea tai jotain viisaampaa. Sämpylä on fralla, vaikka täällä se on suomen ruotsiksi semla. Semla on siellä laskiaispulla. Voileipä kutsutaan mackaksi. Fika tarkoittaa kahvinjuontia ja fikapaus on kahvitauko. Ja onhan näitä. Folkets hus, eli kansantalo löytyy monesta kirkonkylästä. Siellä pidetään kansalaistapahtumia, tansseja ja päivisin siellä on usein hyviä lounaita

Omistusasuntoja pystyy hankkimaan pienellä alkupääomalla ja maksamalla ainoastaan korkoja. Laina saattaa olla 75 tai 100 vuoden lyhennyksellä. Eli talo ei tule koskaan omaksi. Valmistalomarkkinat ovat valtaisat ja niihin pääsee todellakin muuttamaan helposti.

Retken suunnittelu ja laivalla

Asiaan: Olin luvannut hoitaa matkan opastuksen ja ekonomisen puolen vähän niin kuin syntymäpäivälahjaksi Pialle. Suunnittelin reittimme ja tutustumiskohteemme huolellisesti. Ja kun tulimme siihen tulokseen, että voisimme pitää viikon loman, tilasin edestakaisen matkan Viking Lineltä. Tuusulasta Katajanokan satamaan on vain reilut kolmekymmentä kilometriä, joten laivaan ei ollut pitkä matka. 

Herraskaisesti nautimme illalla ruuan hieman paremman kaavan mukaan laivan Buffet ravintolassa. Saimme kulutettua pari tuntia syömishommissa. Totesin, että buffetissa kylmät ruuat ovat hyviä, mutta lämmin ruoka ei saanut minulta juurikaan pisteitä. Tax-freesta kävimme hankkimassa tuliaisia ystävillemme Ruotsin päässä. Minulla olikin aikamoinen tilaus. Suomen ja Ruotsin välillä ei kuljetella samanlaisia lasteja kuin Virosta. 

Otin riskin, kun olin kerran tuliaisia luvannut tuoda. Minulla oli pari laatikkoa olutta, muutama likööri naisille, vodkaa ja viskiä isännille. Ostin meille vielä pienen pullon jallua iltapaukuksi pitkiin hotelli-iltoihin. Ja tietysti merimiespiippuja - ihan muuten vaan, kun oltiin niin merihenkisiä.

Ruotsinmaalle

Aamulla aurinkoiselta Slussenilta suuntasin automme keulan kohti pohjoista. Navigaattori ei tietenkään antanut mitään tietoja, koska sillä oli parempaa tekemistä. Se oli keskittynyt tärkeämpään – etsimään satelliitteja. 

                                               Kohti pohjoista

Tukholmassakin asuneena löysin kuitenkin helposti tien kohti pohjoisen E4:n alkua. Suuntasimme Enköpingiä, Salaa ja Avestaa kohden. Sala tuli viikkoa retkemme jälkeen kuuluisaksi suurista pitkään kestäneistä metsäpaloistaan. Jatkoimme Borlängeen, jossa vietimme ikimuistoisen rajatreffin ja maailmankokouksen vuonna 2007. 

                                                  Faluhäst

Emme kauaa viipyneet Borlängessä, vaan jatkoimme kohti pohjoista. Leksandissa kävimme näkkileipätehtaassa tehtaan myymälästä ostamassa knäckebrödiä useammassa muodossa. Jatkoimme Siljan järven rantaan pieneen idylliseen Tällbergin kylään, joka on kuulu herkullisista vohveleistaan.

Kylässä on paljon vanhoja, kauniita punaisia taloja ja erikoista oli, että siellä oli katuja- gattu. Sieltä löytyi esimerkiksi Perusgattu. 

Mansikkahillolla ja kermavaahdolla päällystetyn vohvelin ja kahvin jälkeen tutustuimme jalkaisin kylään, joka olikin kerrassaan viehättävä. Kylä on kumpareisessa maastossa ja lepäsi kauniisti järven välittömässä läheisyydessä. Tässä kylässä on vain ja ainoastaan puutaloja, useimmat maalattu Falunin punaisella. Kylässä on ainakin kahdeksan hotellia tai kestikievaria. Hotellien määrä on suhteessa korkein koko Ruotsissa. Tällberg on ollut olemassa jo 1320-luvulta. 

                                Hra Andersson nauttii kesäaamusta

Koska matkaa oli vielä paljon jäljellä, jatkoimme kohti Moraa. Matkallemme osui Rättvikin kylä, jossa sijaitsee noin 600 metriä pitkä puinen laivalaituri. Muistona vanhoista höyrylaiva-ajoista. Jatkoimme edelleen kohti pohjoista. Tulimme vanhoihin suomalaismetsiin, josta vanhat kaskenkaatajat ovat jo muuttaneet kaupunkeihin.

                                       Siisti rivistö Dalahevosia

Nusnäsissä sijaitsevaan Faluhäst tehtaaseen tutustuimme perusteellisesti. Näimme sahausta, veistämistä ja puuhevosten maalausta. Taidokasta käsityötä. Tunnin pällistelyn jälkeen siirryimme jälleen isommalle tielle.

                                          Sahattuja Dalahevosia

                               Kitattuja ja pohjamaalatuja hevosia

Tarkoituksenamme oli löytää televisiosta tuttu Vasaloppetin maalipaikka. No se löytyikin helposti. Kait siitäkin tuli kuva jos toinenkin otettua. 

Hiihto on muistona 1500- luvulta, jolloin Gustav Erikson niminen mies oli yrittänyt paeta Taalainmaan talonpoikia. Sen muistona hiihdetään maaliskuun ensimmäisenä sunnuntaina Sälenistä Moraan. Matka on vaatimattomat 90 km. Palasimme vähän matkaa kohti etelää ja siirryimme pikkutielle, joka johdatti meidät Edbyn kautta Alftaan, jossa tuttavaperheemme Astrid ja Stig asuivat. Olin tutustunut heihin vuonna 1984 ruotsalaisten järjestämällä Polar Raidilla, joka suuntautui Nordkappiin.

                                             Stigin CX

Stig oli tilannut meiltä jonkin verran tuliaisia. Joten meillehän saattaisi tulla hauska ilta. Astrid oli loihtinut meille hyvän kalapäivällisen ja sen makua taitoimme viinillä ja oluella. Illalla naiset siirtyivät toiseen huoneeseen katsomaan kruununprinsessa Viktorian syntymäpäiviä. Me miehet tutustuimme viskin bukeeseen ja kuuntelimme vanhaa ruotsalaista musiikkia, josta pidän. 30- ja 40-luvun slaagereita. Ilta päättyi aikoinaan ja siirryimme katsomaan keskiverto ruotsalaisia unia. Matkaa oli taitettu ensimmäisenä päivänä reilut 480 km.

Aamiaisen jälkeen lähdimme kolmistaan Stig, Pia ja minä tutustumaan museomäelle vanhoihin rakennuksiin, jotka olivat täynnään erilaisia käyttöesineitä. Osa samankaltaisia, joita meilläkin nähdään. Matkasimme Stigin -78 mallisella CX:llä.

Siinä oli jo paljon kilometrejä, mutta pelitti vielä varsin hyvin. Eräässä isossa talossa oli näyttely alueen ihmisten Amerikkaan lähdöstä tuolta 1850-luvulta aina 1920-luvulle. Lounasajan koittaessa, siirryimme Astridin keittojen äärelle.

 

                                    Hälsinglandilainen pihapiiri

Meillä oli mennyt hieman kauemmin museoalueilla kuin olin olettanut, mutta tuossa yhden aikoihin pääsimme taipaleelle. Jatkoimme matkaamme etelään kohti Falunia. Astrid oli laittanut eväät mukaamme.

 

 

                            Karin ja Carl Larsonin kotitalo

                                     Sunbron kylän kylänraittia

Sunbornin kylässä vierailimme Carl ja Karin Larssonin ateljeeseen. Pääsimme opastettuun ryhmään. 

Ryhmän koko oli säädelty. Talo oli valmistunut vuosien 1889 – 1912 välillä. Siellä hurahtikin reilu tunti. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Talo oli rakennettu sen ajan mukaisesti useampana vuonna perheen ja tarpeiden kasvaessa. Talo on varsin omintakeinen, jossa tyylinvaihdoksia ei hävetty. Suunnittelijoina toimivat Karin ja Carl Larsson. Ruotsissakin oli viime vuosisadan alussa taiteilijat yhtä tiukilla kuin meilläkin, mutta jollain tavalla kaikki tuntui lopulta järjestyvän.

                            Kaivoksen pohjalla hylättyjä maansiirtokoneita

Jatkoimme matkaamme kohti Falunin kuparikaivosta, jonne kerkesimmekin viimeisessä ryhmässä. Saimme kuulla kaivoksen ja alueen historiasta sujuvalla ruotsin kielellä.

Muistuipa mieleeni tarina 1600-luvulta: eräs kaivosmies oli pudonnut kaivoskuiluun ja kuollut sinne. Hänen oli tarkoitus mennä naimisiin mielitiettynsä kanssa seuraavana kesänä. Kun miestä ei kotiin kuulunut, morsian päätteli että kaveri oli laistanut, ettei naimisiin tarvitsisi mennä. Meni kolmisenkymmentä vuotta ja miehen hyvin säilynyt ruumis löytyi. Ruumis oli säilynyt kuparikaasujen ansiosta. Entinen morsian tunnisti ruumiin ja sai pyörtää pahat epäilynsä miehen pelkuruudesta. Ruumis haudattiin lopulta 1930-luvulla, ollen sitä ennen kiertävänä näyttelyesineenä.

Kaivoksen oli aikoinaan löytänyt vuohi 1200-luvun puolivälissä. Vuohi oli tullut laitumeltaan parta punertavana. Omistaja lähti seuraavana päivänä tutkimaan vuohen laidunaluetta ja löysi punertavia kiviä. Lähikartanon varakas maanomistaja päätti aloittaa koekaivuut. Kaivos osoittautuikin sangen rikkaaksi.

Ruotsin kuningas sai sotilailleen puolet kaivoksen tuotosta. Tämä tapahtui 1400-luvulla. Paljon rahaa tarvittiinkin, sillä Ruotsi valloitti Eurooppaa ja siinä kului runsaasti rahaa. Aikoinaan Taalainmaan miehet saivat valita kaivoksen ja sotaväen välillä. Kummatkin ammatit olivat sangen vaarallisia. Kaivoksen eri kerrosten välisille kaivuukamareille kiivettiin tosi korkeita puutikkaita pitkin. Kapuamista ei helpottanut, ettei valoja ollut, vaan suussa pidettiin pitkävartista tervaspärettä. 

Monelta oli palanut tukka, silmäripset ja kulmakarvat. Joiltain lähti henkikin putoamisonnettomuuksissa. Vaikka olen paljon tikkailla kiipeillyt töissäni, ei tehnyt mieli kokeilla tikkaita. Nykyään kaivos toimii pelkästään museoalueena. Vanhojen kaivosperinteiden mukaisesti työkalut jätettiin niille sijoilleen, kun kaivos lopetettiin. Alueelle oli jäänyt paljon työkaluja. Alas kaivokseen katsoessamme kaivosaukoilla näkyi suuria traktoreita ja työkoneita hylättynä.

Olimme pukeutuneet oransseihin sadetakkeihin ja kypäriin. Retki oli mielenkiintoinen, vaikka ei ollutkaan ajallisesti kovin pitkä. Saimme kuitenkin runsaasti mielenkiintoista tietoa kaivoksen historiasta. Lisäksi kävimme tutustumassa kaivosmuseoon.

Falunin hiihdon MM-kisojen televisioinnissa näkyi monesti satojen metrien levyinen avokaivos ja museoalue.

Borlängessä kävimme tutustumassa maailmankokouspaikkaan, jonka pienessä paviljongissa nuori pari tanssi tunnelmallisesti mankan säestyksellä. Heinä oli polvenkorkuista, mutta löysin oman entisen leiripaikkamme vuodelta 2007, sillä se oli pienessä koivikossa aivan soratien varressa. Jatkoimme täältä Stora Tunan kirkkomaalle, jonne oopperalaulaja Jussi Björling on haudattu. 

                                        Jussi Björlingin hauta

Alkoi hieman jo olla nälkä, joten etsimme Borlängestä pizzerian, joka löytyikin kauppakeskus Kupolenin alakerrassa. Syötyämme siirryimme hissillä erilaisia koodeja naputellen hotellihuoneeseemme, joka taas sijaitsi Kupolenin yläkerrassa.

Aamiaisen jälkeen lähdimme käymään Borlängen Citrofixissä, jossa Jorma eli Jorpe esitteli paria Dyanea ja kaminaa. Aikamme pelejä ihmeteltyämme ja nuoren Dobermannin kanssa leikittyämme, lähdimme jälleen ajamaan kohti Falunia. Edellisenä päivänä emme kerenneet tutustua Ornässtugaan, jossa aikoinaan 1520-luvulla Kustaa Vaasa pakoili tanskalaisia valloittajia.

                                               Ornästugan

Talo on suuri kaksikerroksinen punaiseksi maalattu hirsirakennus. Katto on taidokkaasti veistettyä paksua paanua. Osallistuimme opastuskierrokseen ja sain jopa esittää pari mieltäni askarruttanutta kysymystä. Jälleen paikka, jossa kannattaa käydä. Lisäksi pihassa kasvoi harvinainen Ornäsin koivu, jota ei löydy kuulemma mistään muulta. Puun lehti on kapea ja sahalaitainen.

                                                Ornäs björk
 Kohti etelää

Koska olimme tänään nähneet kaiken sen, joka mielestäni oli alueella erityislaatuista, lähdimme ajamaan kohti Göteborgia. Retkemme kulki Ludvikan, Kopparbergin, Örebron ja Mariestadin kautta kohti Vårgårdaa, jossa kaverimme Kenneth ja Carina asuvat. Kopparberg ja Mariestad ovat tulleet tutuiksi oluistaan.

Saavuttuamme heille havaitsin, että siellä olivat vanhat tuttuni Inga-Britt ja Ingemar Segersson Lerumista läheltä Göteborgia. Iltapäiväaurinko lämmitti, kun istuimme patiolla nauttimassa ohraisesta juomasta. Illan viiletessä siirryimme sisälle ja ruokailun jälkeen vieraat lähtivät takaisin kotiinsa. Olivat tehneet reilun sadan kilometrin tervehtimisretken, joka oli mielestäni heiltä hieno ele. Tosin he olivat ostaneet samalla viikolla uuden sitikan, jolla olikin hyvä tehdä maantiekoeajo.

Välillä on levättävä, joten siirryimme yöpuulle. Lupasin olla hereillä ennen kuin talonväki lähtisi töihinsä. Totta kai nautimme ennen lähtöämme maittavan ruotsalaisaamiaisen gevalioineen, filmjölkeineen, makeine leipineen ja mietoine juustoineen.

Ja sitten taas pohjoista kohti

Ulricehamnista jatkoimme Jönköpinkiin ja täältä Grännaan, jossa tutustuimme vanhoihin kauppoihin ja divareihin. Lisäksi ostimme polkagrisejä eli piparminttukarkkeja pari pussillista polkkagriskeittämöstä. Grännasta jatkoimme matkaamme Tranåsiin ja Boxholmiin, jossa työskentelin 70-luvun alussa. 

Löysin vanhan työpaikkani, jossa oli vanha valomainoskilpi paikallaan, vaikka firma meni jo kahdeksankymmentäluvun alussa konkurssiin. Yritin löytää ensimmäisen asuntoni, mutta alueelle oli tullut paljon uusia taloja ja kävelykatuja, enkä viitsinyt lähteä jalkaisin etsimään taloa, kun ei siitä mitään iloa olisi ollut. Toisen asuntoni löysin, mutta en siitäkään mihinkään tunnekuohuihin joutunut.

Ajoimme reilut 20 km Mjölbyhyn, jossa kävimme lounaalla. Oli hauska katsella ulkona liikkuvia ihmisiä ja heidän edesottamuksiaan. Ruokajuomaksi olisi voinut valita lättölin, mutta jätin väliin. Olen kerran sitä maistanut. Jatkoimme matkaamme Skänningeen, joka on Ruotsin vanhimpia kaupunkeja. Siitä tiedetään jo 1000-luvulta. Jalkauduimme ja tutustuimme kaupunkiin. Aikamme kierreltyämme nupukivikatuja, ajoimme läheiseen Vadstenaan ja sen Birgittalaisluostariin. Kaupunki on perustettu 1200-luvulta ja luostari 1350-luvulla.

                                          Vadstenan luostarialuetta

Pia sai jopa puettua itselleen nunnan varusteet. Vaatehuoneessa oli puolalainen isä kaksine tyttärineen, jotka vaikuttivat haltioituneilta tästä luostarimiljöstä. Ovathan puolalaiset sangen uskovainen kansa. Tulette näkemään sen tulevana kesänä, kun osallistumme Puolan maailmankoukseen Torunissa.

Viljavien peltojen läpi löysimme itsemme vihdoin nelostieltä ja nokka oli kohti pohjoista. Jossain Norrköpingin kohdalla seuraavan hotellin täti soitti kysyäkseen tuloaikaamme. Hotellin respa oli menevä kiinni klo seitsemältä ja avaimet voisi löytää jemma nimisestä paikasta. Kerroin navigaattorimme ilmoittavan meidän olevan paikalla 7 minuuttia yli yhdeksäntoista. Täti lupasi odottaa. Painoin kaasua hieman lisää ja kuinka ollakaan olimme perillä pari minuuttia vaille iltaseitsemän. Saimme avaimemme ja tutustuimme siistiin hotellihuoneeseen, joka sijaitsi kaksikerroksisessa puutalossa.

Koska nälkä alkoi jo hieman kurnia, päätimme kävellä paikallisen golfklubin ravintolaan, vaikkemme golfia harrastakkaan. Siellä nautimme gurmeeta koko rahalla. Pia nautti valkoviiniä ja minä taisin nauttia traditionaalisen oluen. Yömyssyn jälkeen nukkumaan ja katsomaan viimeiset ruotsiunemme tällä retkellä. Tänään tuli kilsoja melkein 500.

Aamulla olimme päättäneet aamiaisen jälkeen ajaa lähelle Uppsalaa Skoklosterin linnaan, koska olimme lukeneet linnasta artikkelin antiikkilehdestä. Saavuimme hyvissä ajoin, joten saimme hiukan tutustua linnan piha-alueeseen, kauniiseen puistoon ja ympäristöön. Sisään päästyämme kello kymmeneltä saimme tutustua taiteeseen erilaisissa muodoissaan. Kuuluisin siellä oleva maalaus oli hedelmistä muotoiltu Vertumnus-niminen öljyvärimaalaus. Minusta se on luotaantyöntävä, mutta joidenkin mielestä se on nerokas. Näytti kuin kuvattu henkilö olisi eriväristen paiseiden peitossa.

                                                                    Vertumnus
Linnan on rakennuttanut sotapäällikkö Carl Wrangler vuosina 1654–1668. Kun Wrangler vuonna 1676 kuoli, linnan rakentaminen jäi kesken. Rakentajat nimittäin epäilivät etteivät enää saa palkkojaan. Vieläkin yläkerran isossa salissa tikkaat nojaavat seinään juuri siinä kohdassa, jossa rakentamistoimenpiteitä piti tehtämän.

Ehdotin vielä käyntiä Uppsalan tuomiokirkossa. Kiersimme komeaa kirkkoa pitkän tovin. Eräässä vaiheessa halusin tietää, että onko suurimmassa sarkofagissa haudattuna Kustaa Vaasa, sillä hautamuistomerkin jalustassa oli useita suomalaisia vaakunoita. Kävin kysymässä tytöltä, joka möi matkamuistoesineitä. 

Häneltä sain vastauksen: Inte vet jag, eli ettei hän tiedä. Siihen oli tyytyminen, mutta sain kuitenkin jälkeenpäin tietää, että epäilykseni osui oikeaan. Kävimme vielä ICA-kaupassa ostamassa Ruotsin herkkuja. Kassalla kerroin Pialle, että meillä on melkoinen kiire laivaan. No ei muuta kuin shoppailut takaluukkuun ja menoksi kohti Tukholmaa.

Taas laivalle

Kaikki meni hyvin kunnes satuimme Tukholman neljän ruuhkaan ja keskeneräisiin tunnelitöihin kaupungin pohjoissuunnalla. Slussenille saavuttuamme ajoin väärään paikkaan, mutta vartijalta sain selville, että valokuvamuseolta käännetään satamaan. Täältä saatoimme ajaa laivaan. Mietin, että miksi ajoin väärään paikkaan. 

Muistelin, että olen yleensä aina liikkunut Siljalla ja Viikkarilla vain Suomesta Ruotsiin. En juurikaan päinvastoin. Illalla taas herkkuravintolaan ja palloilua kannella, jossa aurinko paistoi lämpimästi ja saatoimme katsella kaunista, sangen kaunista Tukholman saaristoa.

Matkamme oli vain alta viikon mittainen, mutta etukäteen etsimäni paikat auttoivat retken rungon suunnittelussa. Kumpikin meistä oli tyytyväinen näkemäämme ja kokemaamme.

Henkka