Eu euroopassa marraskuussa -95
Nythän on niin, että ihminen tekee työtä, jotta voisi pitää lomia.
Se on motto, johon minä ainakin uskon.
Päätimme viimevuotisten sankarien Masiksen ja Veskun kanssa lähteä osienhakumatkalle Belgiaan. Ja mikä tärkeintä tapaamaan monien tuntemaa ystäväämme André Masurea, joka oli joutunut sairaalaan kohdattuaan vakavan sairauden. Olimme hankkineet Andrélle – suurelle Suomen ystävälle ison lapinleukun ja vaimolleen Jacquelinelle suuren käsintehdyn sinivalkoisen kynttilän.
Tietysti, kun meikäläinen pakkaa kassinsa lähtöpäivän aamuna, jotain unohtuu. Tällä kertaa se oli kamera, joka jäi kaappiin pölyttymään. Kävin kuitenkin ostamassa kertakäyttökameran, jotta matkaltamme voisi hieman dokumentteja ottaa. Saimme lainaksi hyväksi havaitun riisipussipakun, jonka nimeä en nytkään paljasta, sillä se saattaa ilmetä kuvista.
Eihän minun oikeastaan pitäisi lainkaan kirjoittaa tällaista tarinaa, kun emme itse retkeä sätkällä tehneet, mutta nipottajat kääntäköön sivua.
Toisaalta olimme lähdössä hakemaan sätkän osia, eikä se menopelin merkki osiin tartu.Torstai iltapäivänä 23.11. sain pakun käyttöömme. Pojat saapuivat työmaalleni tuossa klo 17n jälkeen. Räntää satoi koko matkan Helsingistä Turkuun. Muurlan Myrkyssä (keksitty nimi, söimme lihapiirakat ja jatkoimme matkaamme. Emme käyneet Rajaloilla Muurlan kylällä, sillä kokemuksestamme tiedämme, että silloin myöhästyy laivasta.
Turussa teimme pienen sightseeingin, kun ei aikoihin ole tullut kylällä käytyä. On aina ajettu äkkiä satamaan ja sieltä pois. Säädimme sataman Kesoililla tuulilasille tulevan veden suuntaa ajotapojamme vastaavaksi ja pesimme sulat Sinolilla.
Ote okulaarista tiehen parani huomattavasti.
Perjantai aamu oli vesisateinen, mutta parani matkan edistyessä. Allekirjoittanut ajoi Ruotsin läpi, koska olen sen aina ajanut. Olen joskus sanonut sen olevan työpäivän pituinen sessio, joka pitää vain ajaa, jos jonnekin haluaa. Helsingborgin satamassa ostimme edestakaiset liput Ruotsi – Tanska – Saksa. Lipuista pulitimme 995 SEK. Ehdimme Helsingborg - Helsingör linjalla röde pölsa jonoon ennen koululuokkaa, joka oli lähdössä keski- Eurooppaan laskettelemaan. Kyllä nitriitin värjäämä makkara maistuikin hyvältä. Niin- ja joimmehan me legendaariset kultatuuborit. Meinasi aivan unohtua.
Tanskassa Vesku hyppäsi puikkoihin ja Masis jäi keskituhdolle ja kertoi, että koneessa oli hieman ääni muuttunut. Tasaisessa hurinassa taisin hieman torkahtaa enkä kuullut mitään erikoista. Toisaalta olin koko alkumatkan ajanut ja kuskin pallilta oli hieman erilainen ääni kuin keskijakkaralla olijalla. Epäilimme aluksi pakoputken klemmarin löystymistä.
Siinä me seisoimme dieselpeleistä ymmärtämättöminä ja mietimme mitä pitäisi tehdä. Avasimme moottorisuojan ja tarkistimme öljyt. Öljytikku oli kuivaakin kuivempi. Kone oli kuiva ulkopuoleltakin.
Hämmästelimme asiaa ja päätimme työntää auton pois sillalta, sillä sillalla ei ollut oikein riittävästi leveyttä voidaksemme tutkia rikkoutunutta pakua sen enempää. Jos olisimme päässeet vielä 500 metriä, olisimme päässeet laskettelemaan kohti etelää.
Vesku, joka oli suurin rikollinen sai istua pakun puikoissa. Masis näytti taskulampulla pimeässä illassa varoittaen takaatulijoita ja minä työnsin keulasta tuotetta kohti mäen alkua. Sillalla ja tiellä oli paljon sokerijuurikkaita, jotka olivat pudonneet kuorma-autoista, sillä oli juuri juurikkaiden kuljetusaika. Ne narahtelivat pakun ja jalkojeni alla, koska työntäessäni autoa en pimeässä ehtinyt juurikkaita väistää.
Sillan alla lisäsimme öljyä 4 litraa ja öljytikku alkoi kastua. Masis hyppäsi puikkoihin ja seuraavasta risteyksestä ajoimme Hotelli Höje Möllen pihaan. Varasimme huoneen ja päätimme soittaa omistajalle hyvät ja huonot uutisemme. Hyvät uutiset olivat, että pääsimme hotelliin yöksi, emmekä joutuneet nukkumaan yötämme autossa, kuten alkuperäisen suunnitelman käsikirjoituksessa kerrottiin. Huonot uutiset olivat, että auton moottori oli romuna. Omistaja pahoitteli, että matkamme oli keskeytynyt. Hän kertoi, autossa olevan kaskovakuutuksen, joten yöpymisemme ja paluumme maksettaisiin vakuutuksista.
Illalla istuessamme hotellin ravintolassa nauttiessamme jubileums akvaviittia ja katkarapuleipiä mietimme strategiaa, jolla matkamme jatkuisi. Tulimme melko nopeasti siihen tulokseen, että matkamme ei ainakaan jatkuisi pakulla, vaan tulisimme tekemään U-käännöksen. Masis alkoi soittaa vakuutusyhtiöiden päivystysnumeroon ja paikalliseen S.O.S palveluun.
Yön nukuttuame oli lauantaiaamu. Aamun aikana pihaan saapui hinausauto, johon paku hilattiin. Sanoimme itsemme irti hotellivahvuudesta ja hyppäsimme hinausautoon matkustajiksi. Toimitimme pakun Nyköpingin merkkikorjaamoon ja kerroimme mitä oli tapahtunut.
Jätimme avaimet tiskille ja lupasimme palata maanantai aamuna uudelleen asiaan. Kävelimme kadun yli Hotel Falsteriin, josta oli tulossa kotimme kahdeksi yöksi. Koska meikäläinen on luotu liikkumaan, sain pojat houkuteltua lähtemään kanssani bussilla n:o 39 Gedseriin jonne oli matkaa 24 km ja siitä laivalla Rostockiin. Laivamatka kesti noin 2 tuntia. Laivalla ei ollut juuri muuta tekemistä, kuin syöminen ja Jultuborgin juominen.
Satama-alue oli suuri ja matka kohti taksitolppaa oli pitkä. Ohitimme terminaalin toisensa perään etsien katseillamme bussia tai taksia. Käveltyämme varmaan parisen kilometriä löysimme taksin tolpalta. Lähestyimme autoa ja taksikuski olisi avannut oven meille, mutta ovet olivat jääneet jumiin, koska kaikki pelit ikkunoita lukuunottamatta toimivat sähköllä. Hän avasi sivuikkunan ja oven avaimella ulkopuolelta ja näin saimme kyydin keskustaan, jonne oli matkaa ehkä 10 km. Auto oli varmaan hankittu läntisestä Saksasta halvalla.
Halusimme tutustua varsinkin vanhaan kaupunkiin. Siellä oli alkaneet joulumarkkinat, jonne meidänkin piti osallistua. Nautimme erilaisia juomia ja ruokia ja teimme pikku ostoksia. Marsipaania ja suklaata monessa muodossa ja ostimmekin näitä kotona odottaville. Paluulaivamme lähti klo 16. Laiva oli täyteen tupattu pikkujoulun juhlijoista. Koska meille ei löytynyt sijaa sisältä ja tanskalaiset polttivat tupakkaa aivan raivona, siirryimme yläkannelle kesäterassille, josta oli kesä kaukana. Istuimme pari tuntia savupiipun takana viimoilta suojassa ja nautimme oluesta pimeällä kannella ja nautimme muutenkin matkailusta. Rantaan tulimme klo 18. Bussin piti lähteä viittä yli, mutta se ehti lähteä ennenkuin sen löysimme. Otimme taksin ja ajoimme hotelliimme, jossa nautimme iltapalan. Ruoka-annos oli suuri ja maittava. Ei sisältänyt kuitenkaan lihapullia. Olimme päivän aikana väsyttäneet itsemme, joten vatsat palleroisina menimme nukkumaan pestyämme iltahampaat,- tietenkin.
Sunnuntaiaamuna ei paljoa neuvoteltu aamupalalla, kun päätimme lähteä koskemattomilla lipuillamme käymään uudestaan Saksan puolelle. Tällä kertaa kohteemme oli Puttgarden. Alkuvaiheessa laivamatkaamme päätimme tutustua laivamme gastronomisiin erikoisuuksiin. Päädyin samaan kuten aina ennenkin: gulashikeittoon ja pullolliseen eino grööniä.
Taxfreeosasto oli runsas, mutta melko kallis, lukuunottamatta Sonyn langatonta puhelinta, jonka sai Suomen rahassa noin 500 markalla. Tulimme siihen tulokseen, että jos saavumme takaisin saksalaisella laivalla, ostamme puhelimet pois kuleksimasta.
Rantaan saavuttuamme aloimme kuluttaa aikaamme tutustumalla Puttgardenilaiseen hevoseen kylmällä laitumella. Melko murheellisen näköistä näin marraskuulla. Oli sumuista ja hieman vihmoi vettä. Se on paikka, jossa ei ole muuta kuin terminaali ja sen bistro, hotelli ja Aviksen bensa-asema. Bensikseltä ostimme väkijuomia 4 cl:n pikkupulloissa. Nautimme pikkupullolliset hevosen kanssa. Bensistä ei ole ollut enää moneen vuoteen, eikä hevostakaan ole enää näkynyt. Bistrossa tutustuin currywurstiin, hapankaaliin ja muihin lisukkeisiin. Pojille seuraa pitäen söin lopulta saksalaisen kreemiwienerin kera saksalaisen runsasaromisen kahvin.
Kun oikea aika koetti, siirryimme Deutchland nimiseen laivaan, jossa teimme kaikki tulevat ostoksemme puhelimia unohtamatta. Paluumatkalla emme nauttineet ravinnosta, sen paremmin kuin juomastakaan. Rödbyn satamasta otimme junan kohti Nyköpingiä ja hotelli Falsteria. Iltapalana söimme maukkaan Biefe Parisiennen. (ohessa aksentteja, joita voitte sirotella oikeisiin kohtiin ´`¤*”).
Maanantai aamuna kävimme runsaan aamiaisen jälkee tutustumassa paikalliseen Korpivaaraan, jossa kerrottiin koneen olevan aivan pa…., siis pahoin vaurioituneen.
Sovittiin, että artisti maksaa, eli vakuutusyhtiö toimittaa auton Suomeen. Kävimme hotellissa luovuttamassa huoneemme sen alkuperäiselle omistajalle eli herra Falsterille ja läksimme pakaasiemme kanssa autolle. Jätimme pakuun kaikki ostoksemme, joita emme juuri nyt tarvinneet. Siinä oli muutama laatikollinen olutta, viiniä ja muut joulujuotavat. Koska olimme käyneet kaksi kertaa Saksassa, autosta löytyi kaksinkertaiset juotavat. Silloinhan sai tuoda vain 6 pullollista olutta ja litran viinaa tai viiniä.
Taivalsimme keventynein kassein kohti Nyköpingin asemaa, josta lähtisimme pikkuhiljaa kohti Kööpenhaminaa, jossa oli junan vaihto. Odotellessamme Helsingörin junaa ostimme Long Johnyt. Ne olivat pitkiä hodareita, jossa oli sipulia, chiliä, kurkkua ja 35 cm pitkä makkara.
Asemalla vaihdoimme lisää Tanskan rahaa ja siirryimme paikallisjunaan. Noin 50 km:n matka kesti noin tunnin, mutta matka oli mielenkiintoinen. Naiskonduktööri touhusi koko ajan suurten avainten kimpussa. Puhalteli pilliä, kun matkustajat olivat päässeet vaunuihinsa. Kuulutteli tulevia asemia ja me seurasimme näyttötaululta, mitä hän kuulutteli. Ei mitään asemaa osattu arvata kuulopuheen mukaan. Tai oikeastaan Kööpenhminan arvasimme, mutta se olikin pääteasemamme.
Helsingörissä kävelimme turisti-infoon kyselemään jotain lähihotellia. Sellainen löytyikin aivan rannan tuntumasta. Hotelli Hamlet oli juuri sisustettu uusiksi ja kunnostettu isolla rahalla. Huoneemme seinät olivat tumman vihreät, katossa paksut parrut ja sisustuksessa oli käytetty antiikkihuonekaluja ja paljon messinkiä. Tanskahan on antiikkiesineiden taivas.
Jätimme laukkumme huoneeseemme ja siirryimme shoppailemaan Helsingörin keskustaan, jossa olikin paljon mielenkiintoista nähtävää, kuten voimakkaat kuminajuustot.
Illalla söin Hamletin erikoisen, joka oli maukkain pihvi syömistäni koko reissun aikana. Pojat ottivat paistettua lohta, jossa oli lisukkeena sinisimpukkaa ja turkkilainen jokirapu. Kerrassaan hyvän näköinen annos.
Aamulla lähdimme jälleen laivaan. Tällä kertaa Helsingborgiin ja Ruotsiin. Lippuamme ei nytkään leimattu.
Helsingborgista siirryimme junaan, joka oli vievä meidät yhden junanvaihdon jälkeen Tukholmaan. Meillä oli varattu numeroidut paikat siten, että Masis olisi joutunut istumaan toisella osastolla kuin minä ja Vesku. Järjestimme itsemme kuitenkin siten, että istuimme toisiamme vastapäätä. Oletimme istuvamme ruotsalaisessa ”Inter Cityssä”. Juna kulki muuten kovaa, mutta seisten pitkiä aikoja asemilla. Seisoimme viidensadan kilometrin matkalla varmasti 20 kertaa. Pisin pysähdys oli 15 min.
Toisella puolella käytävää istui kolme korealaista liikemiestä, jotka olivat kiinnostuneita Nokialaisesta matkapuhelimestani. Olivat kai menossa Saloon tai muuhun puhelimia valmistavaan yritykseen. Merkillepantavaa oli, että seurue koostui vanhemmasta miehestä, joka puhui englantia ja kahdesta nuoremmasta, jotka puhuivat ainoastaan koreaa.
Kaikki olivat pukeutuneet tyylikkäisiin pukuihin. Heillä oli kalliit matkalaukut, mutta söivät itse tekemiään eväitä kuten mekin. Liekkö hotellin aamupalalta rakennettuja eväitä. Hauskaa oli seurata, kun he eväiden syönnin jälkeen kävivät pesemässä itsensä junan vessassa. Ahtaassa vessassa he vaihtoivat myöskin paitansa. Että mistäkö tiedän?
Vähän väliä joku pissavaivainen ruotsalainen ryntäsi korealaisten syliin, kun nämä eivät osanneet lukita vessan ovea. Ruotsalaiset olivat kohtauksesta pahoillaan.
Tukholmassa saavuimme T-Centraaliin, josta pujottelimme itsemme ulos ja taksiin. Taksikuski ajoi melko agressiivisesti, mutta toi meidät ehjänä Värtahamniin. Ostimme liput Helsinkiin tuovaan Silja Serenadeen, jossa en aio tämän jälkeen vierailla. Sehän on merta kyntävä supermarket. Seisovaan pöytään ja sen jouluherkkuihin tutustumisen jälkeen painuimme pehkuihin. Matkailimme aina puoli kahdeksaan saakka, joten aamutoimien jälkeen oli aika astua maihin.
Pienen jonottelun jälkeen saimme taksimme, joka osoittautuikin varsinaiseksi vauhtiveikoksi. Automaattimersulla vedettiin nelipyöräluisua muita autoilijoita haukkuen, mutta vihdoin pääsimme perille paikkaan, josta saimme Masiksen sätkän allemme. Ajoimme pakun omistajan töihin kiittämään auton lainasta ja palauttamaan ainoan, joka tuotiin Suomeen, eli auton virta-avaimen.
Pakun omistaja oli pessyt ja vahannut Tiinani. Se olikin ensimmäinen kerta keväisen maalauksen jälkeen, kun sitä pestiin ja varsinkin vahattiin.
PS. Kerrottakoon, että soittelin seuraavana aamuna Jacquelinelle Belgiaan ja kerroin tilanteestamme. Hän ei juurikaan englantia puhu, mutta sain asiani selvitettyä. Hän oli varmasti hankkinut kassikaupalla ruokaa meille, mutta vierailumme siirtyy edemmäksi.
Illalla aion kirjoittaa Andrélle sairaalaan ja kertoa lyhennetystä Belgian matkastamme ja kertoa kaikilta suomalaisilta ystäviltään terveisiä. Ja heitä on paljon.
Seuraavana keväänä käytyämme Belgiassa, Andre oli jo silminnähden tervehtynyt leukemiasta.
PS 2. Kerroin, etten aio Silja Serenadella seikkailla, mutta olen sillä ja Symphonilla ollut muutaman kerran teippauskeikoilla. Unohtamatta lukuisia Viikkarin teippauskeikkoja.
Eli puhumatta paras.
Henkka – se joka paikkaan tunkeva
Kommentit
Lähetä kommentti