6.RAID LAPONIE 2/96

 

Jo Sloveniassa keräilimme nimiä halukkaista kuudennelle Raid Laponielle lähtijöistä. Kuten tunnettua, Sloveniassa oli tuolloin melkoiset helteet. Kun on kuuma, haluaa vilpoisempiin keleihin. Tähän perustuen saimme kerättyä aikamoisen nimilistan mahdollisista lähtijöistä.

Hanénin Jussi

Vaan syksy kun saapui ja talvi sai, alkoi nimilista ohentua. Tammikuussa erilaisten yhteydenottojen jälkeen listoilta löytyi 25 autokuntaa, jotka olivat valmiita uhmaamaan talven tuiskuja ja tulipalopakkasia.

Paljon tuli mitä erilaisempia kyselyitä Euroopasta, mutta toisaalta se on ymmärretävää, sillä Keski-Euroopan näkövinkkelistä Lappi ja Nordkapp ovat kaukaisia ja eksoottisia paikkoja, joista on kuullut vain toisten näkemyksiä. Olimmehan toki lähetelleet ulkomaalaisille tietoja sätkän lämpöeristämisestä, pukeutumisesta, poroista jne, mutta tuntui että tietoa piti olla vielä enemmän.

Torstaina Suhosen Lasse tuli iltapäivällä työpaikalleni tuomaan Telen sponssipuhelimia. Hän järjesti kasseihin kanssani Raid,- ja sponssitarroja jokaiselle lähtijälle. Aavaluoman Jouni oli tuonut Atoysta H 4 polttimoita jokaiselle lähtijälle.

Vihdoin koitti perjantai ja 2. päivä helmikuuta. Ensimmäiset ihmiset tulivat tällöin jo klo 8.30 firmaani vaihtaakseen renkaita. Jätin kolme sätkällistä ulkomaan eläviä touhuamaan työpaikalleni. Kerroin vain missä on vessa ja missä kahvivehkeet.

Minulla oli kiireinen päivä ennen Raidille lähtöä. Töitteni lisäksi kävin Radio Mafiassa tekemässä neljän minuutin jutun ja vastailin matkapuhelimessa mm. STT:n toimittajalle. Juttu levisi sitten aina Lapin lehtiin asti. Iltaviideltä ehdin Auto-Artikkelista hakemaan kiitettävän kokoisen varaosapaketin. Sieltä sitten kiireen vilkkaan ruuhkassa Auto-Boniin hakemaan Citroën talvilippikset ja Citroën jääskrabat.

LAUANTAI 3.2.

Aamulla ruiskuun ja baanalle. Ajoimme töihin, jossa tein vielä ennen satamaan lähtöä WELCOME TO 6th RAID LAPONIE kilven ulkolaisten opastukseksi. Tosin kyseinen kilpi jäi kaikessa kiireessä työpaikalleni seinää vasten nojalle. Meillä piti olla 2-3 henkilöä oppaana 17 ulkomaalaisen sätkän ryhmälle, mutta sherpat olivat nukkuneet pommiin tai eivät saaneet sätkiään käyntiin.

Satamaan saavuttuamme tapasimme hyvän joukon vanhoja tuttuja ja muutaman uuden yrittäjän. Pienen juttutuokion jälkeen päätimme jakaa porukan kahteen ryhmään, joten Pia hyppäsi hollantilaisen Gert-Janin kyytiin ja toimi peräpään oppaana.

Ajoimme kahdessa ryhmässä kohti Käpylää ja työpaikalleni, jossa ihmiset kahvittelivat, kävivät vessassa ja vaihtoivat renkaat. Jaoimme sponssitavarat lippalakkkeja ja Auto-Artikkelin sponsseja lukuunottamatta, sillä ne oli päätetty jakaa myöhemmin. Pia hyppäsi kyytiini ja sätkät lähtivät sitten pikkuletkoissa ajamaan kohti Vaasaa.

Meidän porukkamme koostui neljästä sätkästä, jotka kävivät ensiksi tankkaamassa Käpylän Shellillä, jonka jälkeen opastimme porukan Tampereelle johtavalle tielle. Tämän jälkeen lähdimme ajamaan omaa vauhtiamme kohti pohjoista. Soitin Arolammin kohdalla Bitterin Hessulle, joka odotteli vielä Sergén saapumista Pariisisita Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Tämän piti tapahtuman neljän kieppeissä iltapäivällä. Hessu laski olevansa Vaasassa vasta puolen yön aikoihin.

Ajelimme huolettomina Riihimäen ja Hämeenlinnan ohi Längelmäen sillan jälkeiselle Nesteen huoltamolle. Siellä odotteli Niemisen Pasi. Hän oli jättänyt 2 cv Saharansa tien varteen, joten se oli helposti havaittavissa. Ulkolaiset olivat siinä vaiheessa vielä niin kiihkoissaan, etteivät olleet sitä huomanneet tai malttaneet pysähtyä.

Päästyämme Tampereen moottoritielle, ohitimme saksalais- amerikkalaisen parin Ulin ja Adamin. Emme olleet päässeet heistä kuin kilometrin, kun konehuoneesta kuului iso pamaus. Matkamme päättyi siihen.

Adam nousi sätkästään ja kysyi mitä on tapahtunut. Vastasin, että kone lopetti toimintansa ja sillä ei enää ajeta. Adam huomasi, että imusarjan alla oli lohkossa iso reikä, joten koneeseen oli tullut tunnit täyteen. Pojat hinasivat meidät Kuljun liittymään, jonne rikospaikalta oli noin 500 metriä. Soitin Suhosen Lasselle, jos hän voisi tulla hakemaan meidät kotitalliinsa Kangasalle, jotta voisimme vaihtaa koneemme. Moision Mikollekin tuli soiteltua Helsinkiin, sillä olin aikoinani uskonut firmani avaimen hänelle.

Hänellä kun ei ollut parempaakaan tekemistä, hän lupautui tuomaan työpaikkani Citroën 2 cv huoneesta noin 80,000 km ajetun sätkän koneen. Lasse saapui ja hinasi meidät Kangasalalle, jossa aloitimme purkutyöt. Mikko saapui Helsingistä klo 18, jolloin olimme Marken ja Lassen keittiössä kahvilla. Joimme makoisat kahvit tykötarpeineen. Välillä kävi Kivisen Pirkkokin katsastamassa huono-onnisia Raidilaisia, kun asui aivan naapurissa.

Rikkoutuneesta koneesta otimme kytkimen, kaasuttimen, laturin ja muutamia muitakin osia tulevaan koneesemme. Olimme iltayhdeksältä valmiita lähtemään kohti Vaasaa. Kone kävi huonosti. Se pätki, eikä ottanut kierroksia. Ulkona alkoi voimakas lumisade, joka vaikutti siihen, että emme avanneet nokkapeltiä etsiäksemme käyntihäiriön syytä. Saavuimme klo 00.30 hostelli Teklaan, jossa moni oli meitä vielä odottelemassa. Salaatin ja oluen jälkeen kapusimme yöpuulle.

Nukkumisesta ei tahtonut tulla mitään, sillä päivän tapahtumat pyörivät päässäni. Tuli myös miettittyä sitäkin, mikä mahtoi sätkän koneessa olla vikana.

SUNNUNTAI 4.2.

Aamupalapöytään vähän myöhässä, sillä huonosti nukuttu yö vaikutti omaan käynnistyvyyteen. Tästä johtuen emme nytkään ehtineet nokkapellin alle, koska laiva oli lähtevä kohti Uumajaa klo 9.00, joten äkkiä sätkä jotenkin käymään ja satamaan. Satamassa Uli kyseli sätkän takatukivartta sätkäänsä, sillä se oli taittunut edellisillan jäärata-ajoissa.

Ei muuta kuin Jukka ja Adam nopeasti Pohjanmaan jaoksen tallille hakemaan kokonaista taka-akselia. Yritin pidätellä laivaa lähtemästä ilman heitä. Onneksi yksi rekkakin oli myöhässä, joten pojat ehtivät laivaan.

Laivalla saimme käyttöömme kokoushuoneen ja kaksi päivähyttiä. Kokoustiloissa kävimme tulevaa reittiämme läpi, keräsimme rahat vuokrarenkaista ja laivalipuista.

Osa porukasta kävi seisovassa pöydässä ja osa sarvikuono puolella. Me teimme poikkeuksen, emmekä menneet syömään lihapullia, vaikkakin seisovasta pöydästä otinkin yhden lihapullan, jottei kukaan päässyt sanomaan, että olisin ylpistynyt ja hienompi kuin muut. Kello 13 saavuimme Uumajan satamaan, jossa suoritimme tankkauksen ja lähdimme ajamaan kohti Arvidsjauria, jonne oli matkaa noin 250 km.

Perillä olimme klo 18 aikoihin. Saimme kuuden hengen mökin, jossa yövyimme Suhosen Lassen, Hanénin Jussin, Isomäen Jukan ja Aavaluoman Jounin kanssa. 

                                         Jussi tarjoaa selkähierontaa

Illalla iski nälkä ja lähdimme, Lasse, Jussi ja Pia Statoilin huoltamolta hakemaan meille jotain syötävää. Sinne piti olla matkaa noin 200 metriä, mutta todellisuudessa matkaa kertyi yhteen suuntaan 1,5 km. Iltakahdeksalta siirryimme hirsitaloon, jossa jälleen pidimme ajajakokousta, tällä kertaa takkatulen loimussa. 

                                     Sytytyksen säätöä

MAANANTAI 5.2.

Ennen aamupalaa otin propellin pois ja aloin tutkia kärkiä, kun huomasin kärkikotelon olevan käsisäädöissä, eli kotelo oli saanut maita vain silloin tällöin. Aamiaisen jälkeen lähdimme ajamaan kohti Arvidsjaurin keskustaa, josta ostimme tarveaineet noviisien kastetta varten.

Hapansilakasta ei tarvinnut huolehtia, sillä Lohikarin Keijo oli sen ansiokkaasti tuonut Pohjanmaan kautta-ajoihin jo syksyllä. Olin purkkia hellinnyt pitämällä sitä välillä lämpöpatterilla ja välillä ulkona. Viimeiset kolme viikkoa se oli ollut sen näköinen, että kalat tulevat kurkkimaan minä hetkenä hyvänsä. Purkki oli paisunut pallomaisesksi siten, että pohjaan ja kanteen oli syntynyt ulkoreunastaan sisäänpäin kulkevia teräviä vekkejä. Oli siinä peltipurkki kovilla.

Vaikka lähdimme Arvidsjaurista viimeisten joukossa, tulimme napapiirille ensimmäisinä. Epäilimme, että muut olisivat ajaneet paikasta ohi, sillä napapiirin viitta oli vasemmalla puolella, vaikka muistin sen sijaitsevan oikealla puolella tietä.

Runsaan tunnin kuluttua koko porukka oli koossa ja riitti saattoi alkaa. Pakkasta oli noin 24 astetta, joten mihinkään tuoksukarkeloon emme voineet päästä, mutta varmasti kala lämpisi suussa, joten kyllä makuun pääsisi. Ainoa, joka santsasi, oli Itävallan Doris, josta myöhemmin tuli reissunainen aivan kuten J Karjalaisen kappaleessa. Doris oli alkujaan DDR:läinen, joten siellä on saatettu vastaavan tapaista kalaa suosia.

 

Tilaisuus kesti tunnin ja ilmeitä oli monia, vaikka parhaita en ehtinyt kuvaamaan. Vihdoin lämminhenkinen vaikkakin kylmä tilaisuus päättyi. Suuntasimme nokkapeltimme kohti Norjaa. Aivan rajan tuntumassa sijaitsi pieni kauppa, jossa halusimme ostaa pientä matkaevästä ja tuhlatakseni viimeiset Ruotsin kruunut. Kauppiasta ei näkynyt missään, vaikka etsin häntä takahuonetta myöten. Menin ulos, jolloin hän vihdoin köpötteli vastaani. Vaihdoimme kuulumisia ja tein ostokseni.

Norjan puolelle päästyämme alkoi aikamoinen tiputus alas kohti meren pintaa ja maisemat puineen muuttivat kovasti muotoaan. Merenpinnan vaikutus oli tuntuva. Tiet olivat tosi liukkaita ja hiekoitushiekasta säästeltiin, kuten Norjassa on tapana. Vain mutkissa oli hieman hiekkaa. Polttoaineesta sai maksaa tällä puolella rajaa liki 7 mk/litra, eli parhaimmillaan yli 9 NOK. Kallista, - todella kallista.

Maisemia tähyiltyämme saavuimme Fauskeen, jossa paikallinen kämppäri jo odottelikin väsähtäneitä matkailijoita. Olimme samalla kämppärillä vuonna 1988 ja paikkaa oli tänä aikana modernisoitu huomattavasti. Jouduin täälläkin, kuten Arvidsjaurissakin respan pitäjäksi.

Illalla yhteistiloissa järjestimme arpajaiset, joissa voittoina oli Auto-Artikkelin lahjoittamat varaosat. Arpajaisiin osallistuivat kaikki paikalle päässeet. Tosin osa taisi nukkua mökeissään.

TIISTAI 6.2.

Fauske on kaupunki, jossa asuu noin 4000 ihmistä ja sieltä on lähtenyt marmoria jopa YK:n päärakennukseen New Yorkiin.

Ajeltuamme mäkiä ylös ja alas, kaikki vuononpohjukat tutkien, saavuimme lauttarantaan, jossa E6 tie jatkui kohti Narvikia. Lautalla söimme karbonadet muussilla. Selvisi, että söimme jauhelihapihvit. Ettei kovinkaan kaukana oltu perinteisistä lihapullista.

Narvikiin saavuttuamme asetuimme taloksi retkeilymajaan. Retkeilymajan isäntä varoitti huomisen reitillä seikkailevista hirvistä. 

  

Sovittuani puhelimessa seuraavana aamuna tapahtuvasta lehtihaastattelusta, otin puhelun Nordkappiin, sillä tien auraus viimeiselle 12 kilometrille tuntui tuottavan enenevässä määrin hankaluuksia. Hinta vaihteli 12,500 NOK ja 18,500 NOK välillä ja meidän piti maksaa raha etukäteen Nordkapp Reiselivs AS:n tilille. Asia ei edennyt, joten päätin soittaa Enontekiön Hetasta sinne uudelleen.

KESKIVIIKKO 7.2.

Norjalaisittain runsaan aamupalan jälkeen lähdimme Jussin ja Lassen kanssa etsimään Jussille Miss Narvikia, mutta jouduttuaan hetkelliseen ujouspuuskaan, veimme hänet ostamaan katkarapuja.

                                Hanénin Jussilla on hauskaa
 

Jussi löysi pussista varsin pitkät tuntosarvet omaavan katkaravun, joka oli hänen mukaansa Atlantin pohjassa kavereillen visioinut kuoleman jälkeisestä elämästä sanoen: ”Minulla on sellainen näkemys, että meidät troolataan täältä ja toimitetaan Narvikin kalahalliin, jossa neljä suomalaista rättärillä ajavaa ostaa meidät. Pussissa meidät viedään pankkiin, roikumme kahvilan tuolin selkänojassa näiden neljän juodessa kahvia ja mutustaessaan omenapiirakkaa. Lopuksi meidät syödään Tromsassa”. Muut katkarapukaverit pitivät visiönääriä hieman outona, mutta totta puhui tuo suihimme syöty katka. Matkaa Narvikistä Tromsdlenin tulee noin 240 km ja pienellä alueella näimme kaikkiaan 7 hirveä.

Tromsdalenin kämppäri sijaitsee,- yllätys, yllätys vuonon reunalla Norjassa kun olimme. 

                            Hessu ja Serssi Tromsdalenin portilla
 

Saimme mökit ja jälleen allekirjoittanut sai toimia respana. Amerikan Adam oli 24 asteen pakkasessa päättänyt rakentaa itselleen lumiluolan, jossa aikoi yönsä viettää. Pidimme itseämme hieman pelkureina, kun halusimme itse majoissamme maata ja syödä visiönäärin kavereineen. Illalla Hanénin Jussi hieroi selkäni kuntoon.

TORSTAI 8.2.

Aamulla yritin saada bensalämppärin toimimaan, mutta se oli halvaantunut. Tromssa on kaunis kaupunki, josta Pia osti hautalöytöjen mukaiset viikinkikorvakorut. Norjalaiset villapaidat olivat paljon kalliimpia kuin Narvikissä. Koska aamiainen oli jäänyt väliin, ostin meille karbonadeja ja leipää. Pienen kaupunkipalloilun jälkeen läksimme ajamaan takaisin E 6:lle. Olimme puhelimitse yhteydessä Lassen ja Jukan porukkaan. Kerroin, että jäämme keittelemään kahvia jollekin levikkeelle. Samalla päätin hieman tarkastaa sytytystä, sillä kone kilisteli hieman ylämäessä. Lassen porukka saapuikin melko nopeasti ja Lassen avustuksella sääsimme sytytyksen runsaan 20:n asteen pakkasessa.

Skibotnissa tie kääntyy itään ja Kilpisjärvelle. Tie nousee koko ajan, pakkasen kiristyessä samanaikaisesti meren vaikutuksen vähetessä. Kilpisjärvellä kävimme Matkailuhotellissa kahvilla. Lisäksi täydensimme ruokavarastoja Kilpisjärven K-hallissa. Karesuandoon päästyämme päätimme käydä Ruotsin puolella tankkaamassa edullisempaa bensaa. 

                                 Tuttu ja turvallinen Hetan Majatalo

Hettaan saavuttuamme keulalta kuului voimakas rasahdus ja valot hieman himmenivät. Tiesin heti, että nyt propelli hajosi, sillä se on hajonnut minulla aiemminkin, kun siihen kerääntyy riittävästi lunta ja lumi jäätyy.

Hetan majataloon päästyämme havaitsin, että talon väki oli muissa askareissaan, joten päätin ryhtyä hotellin johtajaksi jakamalla huoneita niitä tarvitseville. Koska Suomessa oltiin, oli jokaisen täytettävä majoituskortti.

PERJANTAI 9.2.

Aamupala oli jälleen tukeva, kuten se on tavannut ollakin. Soitin jälleen Nordkapp reiselivs AS:n. Puhelu kesti noin 10 minuuttia, jonka aikana tuli selväksi se, minkä olin jo tiennytkin, eli he halusivat 12.500 NOK tämän perjantaipäivän aikana tililleen. Tarjosin vaihtoehtona, että he saisivat rahat huomenna käteisellä. Se ei käynyt, joten totesin heidän olevan röyhkeämpiä kuin venäläiset. Vastapuoleni löi minulle puhelimen korvaani.

Joten ei muuta kun soitin Skarsvågin Turistihotellin johtajalle ja kerroin tapahtumien uudesta käänteestä. Ilmoitin hänelle, jos hän haluaa 2 yötä heidän luonaan viettävää 48:aa asiakasta, hän järjestäisi tien avauksen meille sunnuntaiksi. Kerroin, että kyse on siitä että heidän pitää luottaa meihin niinkuin mekin luottaisimme heihin. Huh, olipa raamatullista. Kerroin, että emme tulisi Nordkappiin ollenkaan, mikäli homma ei toimi. Lisäksi lupasin kerätä rahat lauantai-iltaan mennessä. Hän päätti hoitaa homman ja hinta aleni 10.500 kruunuun. Eli kiukuttelullani voitin 2000 NOK.

Lisäksi Nordkapp hallin avaaminen olisi maksanut 8500 NOK, toisen tarjouksen hinta olisi ollut 150 kr/hlö. Kolmas tarjous olisi ollut 75 NOK/hlö, johon vastasin, että hinnoissa oli koko ajan ollut niin paljon ilmaa välissä, että emme tulisi halliin lainkaan.

Hetan majatalosta olin alunalkaen varannut 5-8 moottorikelkkaa, mutta loppujen lopuksi niitä tarvittiin peräti 9 kpl, joista Kristina Isolan hajosi jo ennen Näkkälän kylää. Siinä oli kuulemma tehty varsinaiset teippiviritykset sähköpuolella.

Porukka oli innoissaan moottorikelkkailupäivästä. Pakkanen kiristyi jälleen iltaa kohti ja majapaikkaan tultaessa keräsin porukkaa lähtemään ilta-ajelulle Sioskuruun noin 15 km Hetasta etelään. Meitä lähti painojärjestyksessä Bitterin Hessu, minä, Suikkasen Pekka, eli Suikki ja Isoo-Jukka, Jukka Isomäki. Ajoimme kylän läpi hiljalleen Ounasjärven jäälle, jossa kiihdytimme vauhtia kohti kelkkareittiä. Jäällä jolkotteli jänis, joka sai vauhtia kelkkojemme valokiilan nähtyään. Jätimme jäniksen juoksentelemaan illan pimeyteen. Vihdoin etsitty kelkkareitti löytyi. Ajoimme jonossa melko hyvää vauhtia.

En voinut ajaa kovinkaan kovaa tuntemattomassa maastossa, sillä Hessun valot häikäisivät ja peilasivat tuulilasistani. Hessu ajoi ohitseni niin, että pusikko kahisi. Huomasi Heikki, ettei edessä ajeta niin hirveän kovaa oudossa maastossa. Oli poika lentänyt kuulemma niin pitkälle, että oli puheääni kuin murrosikäisillä. Oli kai itseään hieman satuttanut. Silloin tällöin nousivat riekot ilmaan meidän pelästyttäminä.

Ajoimme syvissä kuruissa, suolla ja tunturin rinteillä, kunnes saavutimme Sioskurun kämpän. Kävimme sisällä lämmittelemässä. Kämppä oli pimeä, mutta lämmin. Sytytettyämme kynttilän, havaitsimme jonkun asustavan kämppää, sillä hän oli jättänyt rinkkansa kerrossängyn viereen. Kirjoitimme nimemme vieraskirjaan ja olimme juuri lähdössä, kun kämpän asukas saapui. Hän oli pikalomalla ja hiihteli kämpältä kämpälle. Melko mielenkiintoista ja yksinäistä puuhaa.

Keskusteltuamme tovin, lopulta hyvästelimme yksinäisen vaeltajan.

Hessu oli huomauttanut jotain vauhdinpidosta, joten päästelin menemään ja pojat perässä. Tultuani takaisin Ounasjärven rantaan havaitsin, että kaverit olivat jääneet jonnekin. Ensiksi tuli mieleeni, että oli sattunut onnettomuus, mutta ajettuani kilometrin takaisin, sammutin kelkan. Kuulin moottorikelkan äänen, joka pysyi paikallaan. Ei muuta kuin kelkka tulille ja paikalle. Jukan kelkasta oli variaattorin hihna katkennut ja pojat olivat varahihnaa vaihtamassa.

Kylmissämme, mutta tyytyväisinä saavuimme majapaikkaamme. Jätimme kelkkamme Majatalon pihalle ja veimme varusteemme varastoon. Kyllä iltaruoka maistuikin mahtavalle.

LAUANTAI 10.2.

Aamiaisen jälkeen lähdimme Suhosen Lassen kanssa ostamaan tulevaa Nordkapin Superfinn iltaa varten ruokatarpeita Ounasjärven rannassa sijaitsevasta K-kaupasta. Kaksi ostoskärryä tuli täytettyä piripintaan erilaisilla herkuilla. Joukossa oli 3 purkkia suolakurkkuja, tomaatteja, italiansalaattia, pieniä pyöreitä näkkileipiä, juustoja, metwurstia, leipäjuustoa, Kallen kaviaaria, voita, mehua, tilliä, 50 kananmunaa, kurkkua, paprikaa, muutama pussi herne-maissi-paprikaa, kertakäyttöastioita ja muita tykötarpeita. Eli tuttua ja turvallista.

Ostosten jälkeen siirryimme siivoamaan huoneemme, johon olimme jo ehtineet kotoutua. Majatalon isäntäväki ojensi Jukalle ja minulle kaiverretun kuksan kiitokseksi käynnistämme. Tulisimmehan me sinne toki muutenkin. Kaikki siellä käyneeet voinevat yhtyä mielipiteeseeni. 

                                         Matkalla pohjoiseen

Jäähyväisten jälkeen Hetan Essolle ja tankki täyteen. Hetan Esso oli aikoinaan varsinainen tavaratalo. Ostin sieltä aikoinaan Rukan talvitakin,- sellaisen, joka sopi mm. moottorikelkalla ajeluun. Löytyipä sieltä 2 kpl Michelinin 125:set kesärenkaat ja paljon muuta. 

Muutaman sätkän ohitus ennen rajaa ja ollaan Norjassa. Jonkin kilometrin jälkeen koneesta kului outoa ääntä ja propelli oli irronnut. Toisen kerran tällä reissulla. Ei muuta kuin nokkapelti pystyyn. Onneksi kuulimme sätkän ääneen lähenevän, mutta kaikkoavan hetken päästä. Pari ei viitsinyt pysähtyä katsomaan, mikä meillä oli hätänä. Se oli hyvä osoitus kotimaisen kiltahengen laaja-alaisuudesta. Täällä oltiin kahdestaan erämaassa. Onneksi pystyimme korjaamaan vian itse.

Jälkeenpäin saimme todeta, ettei perässämme tullut enää yhtäkään sätkää, eikä puhelimet toimineet sillä kohtaa. Kautokeinon ja sen hopeapajat ohitimme Pian harmitukseksi. Kautokeinon jälkeen huomasin, että en ollut siirtänyt kelloja Norjan aikaan, joten meillä olisikin ollut mahdollisuus käydä Juhlsin hopeasepillä.

Kautokeinon läpi ajaessani, muistin ensimmäistä vierailuamme kylässä kesällä vuonna -62. Olin tällöin vasta mopoikäinen. Kylä oli silloin paljon pienempi. Kauppaa ei ollut löytää millään ja sitten kun sen löysimme, ostettiin ruokaa enemmän kuin jaksoimme syödä. Seuraavan kerran vierailimme kesällä -84 ja uuden vuoden aattona vuonna -84. Pakkasta oli -28 astetta. Revontulet rätisivät sinisen vihreinä ja koirat haukkuivat läpi yön.

Osallistuimme tällöin ruotsalaisen Robert Svartholmin järjestämälle Polar Raidille, joka olikin viimeinen hänen järjestämistään. Ensimmäisellä Raid Laponiella yövyimme myös Kautokeinossa ja samassa Aleksanders kro o overnattingissa. Kautokeinosta käännyimme kohti Karasjokea, joka on saamelaisten epävirallinen pääkaupunki. Kävimme kahvilla ja wienerillä, sekä tarkkailemassa lappalaisia käsitöitä. Oli hyvä pitää pientä taukoa, sillä alueella oli miinusasteita -29 ja sisällä ei juurikaan lämpöisempää. Onneksi olin aamulla laittanut pitkät kalsongit jalkaani, ettei keli olisi ollut aivan sietämätöntä. Ennen Lakselviä alkoi lumimyräkkä, joka ennusti vaikeuksia mustine pilvineen. Onneksi sää parani ennen Russnesiä ja jäämeren rantaa. Saatoimme jatkaa vaikeissa, vaikkakin vakaissa oloissa kohti laivarantaa.

Ennen Kåfjordin lauttarantaa hollantilaiset tulivat meitä vastaan ja pysäyttivät meidät. He kertoivat sataman olevan tyhjän ja aution, jonka vuoksi päättivät käydä katsomassa kahdenkymmenen kilometrin päässä Repvågissa, josko sieltä lähtisi laivaa Honningsvågiin, eli saaren pääkaupunkiin. Ilmoitin, että sataman tulikin olla tyhjänä ja ilman go-go tyttöjä. Me olimme nyt pohjois- Norjassa. Ajoimme peräkkäin satamaan ja opastin kaverukset ”väntesaliin”, jossa he keittivät spriikeittimellä kahvit. Meille oli ilmoitettu neljä erilaista lautan lähtöaikaa, joten ei muuta kuin odottelemaan. Laiva saapui ajallaan,- omallaan. Emme saaneet karbonadeja, joten tyydyimme sämpylään ja kaakaoon. Laivamatka kesti noin 50 minuuttia. Meitä oli kerääntynyt melkoinen joukko raidilaisia laivalle.

Olemme neljä kertaa aiemmin yöpyneet pääkylässä hotel Valanbossa, mutta kaksi tarjouspyyntöä piti minun hotelliin lähettää, ennenkuin kaksi kuukautta ensimmäisestä, hotellista tuli tarjous. Eli rahaa on ja uusi ei kiinnosta.

Laivasta päästyämme lähdimme tielle 92 ja kohti Skarsvågia, jonne oli matkaa noin 25 km.

Käännyimme siis ensimmäisestä risteyksestä vasemmalle. Ohitimme Vejverketin, varikon, Honningsvågin kämppärin ja lentokentän. Jatkoimme merenlahden reunaa joutuaksemme 9% nousuun. Tie kaartuu koko ajan aina 270 asteeseen asti. Vauhti ei ollut kovin kovaa, mutta silti vuonna -84 lumimyrsky heitti nokkapellin pystyyn kyseisessä mäessä.

Emme päässeet pitkällekkään, kun edessämme oli tiellämme puomi, joka jöpötti alhaalla. Soitin hotellinjohtajalle Skarsvågin turistihotelliin puomin avaamisajasta. Hän sanoi, että meidän tuli odottaa kaksi tuntia, sillä runsas lumentulo oli sulkenut tien ja tie avattaisin ilta puoli yhdeksältä.

Ei muuta kuin uukkari ja keulat takaisin kohti Honningsvågia. Kävimme hotelli Havlyssä syömässä. Tilasimme jonkun muonan, jossa oli kaksi perunaa. Kahvilan hoitaja oli liki shokissa, kun sisään astui liki kolmekymmentä raidilaista ja kaikki halusivat jotain. Meitä oli hetkessä ravintolassa yhtä paljon kuin paikallisia normaalina viikonloppuna. Jälkiruuan täti pyyhki liitutaulultaan pois vähän meidän tulomme jälkeen, mutta tivattuamme saimme annoksen, jossa oli yksi vohveli pystyssä.

Ilta  kahdeksalta lähdimme takaisin puomille. Puomialue oli norjalaisen tie- insinööritaidon mestarinäyte. Se oli sijoitettu risteysalueelle keskelle pitkää mäkeä. Aikoinaan aura-auto tuli perästämme ja heitti niin paljon lunta eteemme, että liki kaikki sätkät jäivät mäkeen sutimaan. Hässäkkä oli valmis. Ulkolaiset oppivat tämän jälkeen tietämään mitä tarkoitti long distance.

Saavuimme noin kymmenen aikaan hotelliin, joka olikin hieno paikka verrattuna kaikkiin aikaisempien norjalaisiin vastaaviin. 

 

                            Skarsvågin kalastajakylässä hotellin edessä
 

Osa porukkaa jäi istumaan hotellin ravintolaan, jota alunalkaen ei oltu tarkoitettu avata, sillä hotelli oli aiottu pitää auki vain syyskuuhun asti.

Keräsin ennen nukkumaanmenoa jokaiselta 240 NOK tien aurausta varten. Monimutkaisten matemaattisin kaavoin päädyimme hotellinjohtajan kanssa summaan 10.500 NOK, joka tyydytti herra hotellinjohtaja Bjornan Peterseniä- sillä juuri se oli hänen nimensä.

SUNNUNTAI 11.2.

Aamupalaa emme syöneet, sillä siinä menee aikaa ja se on aina melkoisen sotkuista hommaa. Sitävastoin kävimme hotellihuoneessamme ruiskussa ja nautimme siitä, niin kauan kuin vettä tuli. Lyhyetkin nautinnot voivat olla hyviä. Pukeuduimme lämpimästi, sillä entuudestaan tiesin, että huipulla tuulee – aina. 

                                        Nordkapin P-paikalla

Olimme valmistautuneet siten, että olisimme Nordkappiin johtavan tien puomilla tasan klo 10. Vain Sven Tuuvaa ei siellä näkynyt. Hetken odotettuamme 25 sätkää ja yksi etelä-Norjalainen moottoripyörä oli valmiina kapuamaan vaivalloisen, mutta mielenkiintoisen reitin kohti huippua, joka sijaitsee 307 metriä merenpinnan yläpuolella. Olimme sopineet, että jäisimme odottelemaan alamäen alkuun aura-auton pääsyä seuraavan noin 700 metriä pitkän mäen laelle. Vejverketin autonkuljettaja oli jättänyt meidät kuitenkin mäen alle, josta oli vaikeaa saada riittävää vauhtia. Hän saikin kuulla haukkumiset hotellin johtajalta, joka yllätys, yllätys oli myös linkokoneen omistaja ja tavallaan tien avaaja. Saavuimme lopulta ilman suurempia hankaluuksia huipulle ja myrskyn tuivertaessa noviisit tutustuivat tuuliseen ja karuun Nordkappiin.

Minä päätin huipulla keittää kahvit. Trangia toimi kovassa tuulessa mainiosti. Syttyi jo kahdeksannella tikulla. Kahvi oli hyvää, mutta jäähtyi nopeasti muovisessa kuksassa, jonka ostin Ruotsin Jokkmokista vuonna -84, kaupasta nimeltään Raiden.

Olihan sitä meikäläisenkin tutustuttava paikkoihin. Merkillepantavaa oli, että myrsky oli rikkonut panssariaitaa. Se ehkä kertoo luonnonvoimista, jotka alueella vaikuttavat. Noin tunnin odottelun jälkeen olimme valmiit jättämään jylhän, mutta arvokkaana paikoillaan seisovan kallion. 

Saavuttuamme hotelliin, aloimme valmistella iltapalaa. Välillä otin vastaan ”enough drinkin” eli riittijuoman aineosia. Jukka kirjoitteli tällä väliin Superfinn sertifikaatteja. En ole koskaan aiemmin keittänyt 50 munaa kerrallaan, mutta se on yhtä helppoa kuin yhden munankin keitto. Kahden appelsiinikilon kuorimisessa menee sopivasti aikaa, samoinkuin Pialta 50:n näkkileivän päällystämisessä. Hanénin Jussilta sain apuja munien kuorimisessa. Lautaselta löytyi kaksi munan puolikasta höystettynä Kallen kaviaarilla ja tillillä. Lisäksi lautaselta löytyi kaksi appelsiinin viipaletta munien jarruina. Pahviselta lautaselta löytyi tomaattia, kurkkua, tonnikalaa, italian salaattia, ja lapin leipäjuustoa. Lautasia kanssani rakenteli Pia ja Jussi. Enough drinkistä löytyi pirtusta katkeroihin ja Kenialaiseen banaaniviinaan. Kenialaiset naiset olivat möyhentäneet banaanit suissaan, jonka jälkeen mössö laitettiin käymään. Hollantilainen kaveri oli ollut Keniassa YK hommissa pahimpaan AIDS aikaan.

Sopivalla annostuksella pystyin takaamaan, ettei kukaan tullut pyytämään lisää,- eli se oli riittijuomaa. Tosin ei mukejakaan ollut kuin yksi kullekin.

Ruuan jälkeen Frans van Riel Belgiasta luki sujuvalla Suomen kielellä sertifikaatin sisällön iloiselle juhlakansalle. Kaikilla oli mukavaa, vaikka vain suomalaiset saattoivat arvailla mitä Frans luki. 

                            Frans van Riel lukee SF sertifikaattia
 

Jokainen sai Auto-Bonin lahjoittaman talvilippalakin ja käteen juoman, Kun kaikki olivat saaneet ansioittensa mukaan, kohotimme maljan. Superfinn ei irvistä, ähkäisee vain vähän. Juttua riitti vielä pitkään, mutta jossain vaiheessa unihiekkaa alkoi valua silmiin ja silloin alkaa iltahampaiden pesu. 

 

MAANANTAI 12.2.

Olimme valmiita poistumaan saarelta aamulla vähän ennen yhdeksää. Kävimme Honningsvågissa vielä hankkimassa jonkun korun ja hipelöimässä villapuseroita. Sitten tulikin aika kiiruhtaa lauttarantaan, jossa melkein kaikki muut jo olivatkin. Alkoi runsaan viidensadan kilometrin taival kohti Tankavaaraa, mutta se ei haitannut, sillä joukkomme koostui pelkistä Superfinneistä. Tämähän oli kuitenkin pelkkää verryttelyä seuraavan päivän 1000 km:n koitokseen, ilman lämmitystä. Laukaassa havaitsin, että jaloille tulevan lmpöputken olevan tukossa. Sieltä löytyi kesän jäljiltä aikamoinen kangastollo, joka piti lämmön koneessa. Semmoista se on kun luottaa pelkkään bensalämppäriin. No kesällä on eri ongelmat.

Teksti: Henkka ja kuvat Pia