Ruotsin rajatreffi 2.-4. 6. 2017


Torstaina 1.6. klo 16 pieni ja hento ystäväni Esa Lehtineva tuli meille. Meidän oli nimittäin tarkoitus lähteä pohjoismaiseen Rajatreffiin Ruotsin Grännaan. Niinpä pakkasimme työkalupakin ja hylsysatsit mukaamme. Tarkistimme vielä, että mukanamme oleva kärkikotelo oli täydellinen pikkusokkaa myöten. Varakannukin oli matkassamme, joten laitoin telttatuolin ja sateenvarjon vaatekassin kaveriksi Verneriin ja siirryimme nauttimaan tuomaani Kroatialaista kahvia.

Meiltä matkaa Naantalin satamaan on reilut 200 km, joten päätimme lähteä klo 17 jälkeen ajamaan kohti Vakka-Suomea ja sen vanhaa Birgittalaisluostarin omaavaa pikkukaupunkia, nimeltään Naantali. Nykyisin se tunnetaan paremmin muumien asujaimistona. Vanhalla Turun tiellä Suomusjärven ja Muurlan välissä kävimme nauttimassa rekkamiehen eväät. Oli tuhtia evästä. Otin lihapiirakan kahdella nakilla, joten ei aivan hankala tuote syötäväksi. Esalla joku hampurilainen.

Hyppäsin vuorostani ratin taakse. Ajoimme vanhaa tietä Muurlan liittymään ja siitä moottoritielle. Matka Turkuun ja Naantaliin on tehty niin monta kertaa, ettei tästä matkasta ole juurikaan kerrottavaa.

Koska olimme hyvissä ajoin Naantalin satamassa, päätimme ajaa vielä vanhaan kaupunkiin katselemaan vanhoja puutaloja. Kauniita ovat. Paljon oli ajokieltoja ja vain tonteille sallittua ajoa, mutta me naurettiin vain ja käytiin tonteilla. Kaupasta kävimme hakemassa kertakäyttöastioita seuraavan päivän yhteisruokailuun.

Lopulta ajoimme satamaan jonottamaan laivalle pääsyä. Juttelimme muutamien motoristien kanssa, sillä ei siellä paljon muuta tekemistä ollut. Satamassa oli kylmää ja tuulista. Vähän säälitti motoristit, jotka joutuisivat treffissään yöpymään teltassa.

Pääsimme laivaan ja sieltä suoraan hyttiin, päästäksemme samantein ruokasaliin, sillä iltaruokailu ja aamiainen kuuluivat matkan hintaan. Edestakainen matka kahdelta henkilöltä hytillä maksoi reilut kaksisataa euroa.

Laiva lähti ajallaan tai jopa etuajassa. Hyvissä ajoin puolen yön aikaan siiryimme yöpuulle. Minä suostuin yläsänkyyn, joka ei ole mielestäni oikea paikka isolle miehelle, mutta koska olemme kumpikin isoja, niin minä ketterämpänä suostuin yläpunkkaan makaamaan.

Aamulla herätys viiden jälkeen. Suihkuun ja aamiaiselle, jonka jälkeen autokannelle. Moni oli lähtenyt edestämme jo pois, joten pääsimme jonottamatta kohti ruotsalaista maaseutua. Ohitimme Tukholman Solnan ja Sundbybergin kautta, joten emme joutuneet juurikaan ruuhkiin. Emmekä maksamaan Tukholman ruuhkamaksuja. 

Norköpingissä kävimme ICA:ssa ostamassa maksaa, pekonia ja muita tykötarpeita iltaa varten. Olimme sopineet Jukka Porrin ja Risto Uolan ryhmien kanssa tapaamisesta Linköpingissä lentokonemuseossa klo 11.00. Me myöhästyimme 6 minuuttia, koska jouduimme tielle, jossa oli paljon tietöitä ja ruuhkaa. Lopulta tulimme paikalle ja tapasimme myös Tuijan ja Suvin sekä Salosen Hannun, Ruotsin ja Saksan emigrantin.

Menimme joukolla museoon katsomaan harvinaisia lentokoneita. Niitä oli mahtava määrä. Lisäksi tutustuimme alakerrassa 50-, 60- ja 70-luvun tyypillisiin ruotsalaiskoteihin, sekä varoituksiin vakoilusta ja Neuvostoliittolaisten hankkeista. Ruotsissa oli varsinkin -50 ja -60 luvulla suoranaista neuvostohysteriaa. 

 




                            Lintujen kylä lentokonemuseon kupeessa

Suurimpana kohteena oli DC-3, joka oli ollut 50-luvulla vakoilulennolla Saarenmaan lähistöllä. Koneen ampui alas venäläinen MIG hävittäjä. Kone makasi pimeässä haudassaan nelisenkymmentä vuotta. Lopulta saatiin Neuvostoliitolta lupa koneen nostoon. Näytillä oli lentokoneen hylky, miehistön varusteita, pienoismalli sekä havainnekuvia lentoreitistä.

Kun olimme kaiken nähneet, siirryimme ruokailemanan Ravintola Callesiin. Minä nautin Vichyn (!!!, toim. huom.) kanssa jauhettua villisikaa, joku nautti makkaraa, kalaa tahi kanaa.

Museosta jatkoimme osin pikkuteitä pitkin kohti Mjölbytä ja sieltä Boxholmiin, paikkaan jossa työskentelin 70-luvulla. Kylä on tullut tutuksi juustoista ja rautatehtaastaan. Maisema oli täynnään kivisiä peltoja ja kauniita maisemia. Sommenin kylän kautta saavuimme mutkaisia pikkuteitä pitkin Tranåsin ohi Grännaan. Paikan nimi kirjoitetaan joko ä:llä tai e:llä. En tosin ymmärrä tätä logiikkaa. 

                                       

                            Grännantori, taustalla Vätternjärvi

Muut jatkoivat Vätternin rannassa sijaitsevalle kämppärille. Me sitävastoin kävimme tutustumassa tulevaan kotiimme, jossa ajattelimme yöpyvämme seuraavat kaksi yötä. Talo sijatsi Grännan yläpuolisessa rinteessä. Mukavan oloinen vanhempi rouva esitteli meille asuntomme. Huone oli tilava, mutta huolta aiheutti parisänky, jossa tulisimme yöpymään. Huoneessa oli lisäksi jääkaappi ja hella. Kylpyhuoneen yhteydessä oli ruotsalainen Thylö sauna. Huoneemme oli tosi oiva, joten olimme tyytyväisiä Esan huonevaraukseen.

Kävimme vielä Systembolagetissa hankkimassa minulle erilaisia ruotsalaisia oluita. Niitä oli niin paljon, etten meinannut niitä jaksaa kantaa ylämäkeen torille parkkeerattuun sätkään. Esa kävi pääkadulla hankkimassa kaksi kesäpaitaa. Olivat varsin edullisia senkin kokoisista teltoista.

Kävimme rannassa olevalla kämppärillä ilmoittautumassa. Nimiä ei kysytty ja saimme alueelle avainkortin, jolla pääsimme puomin läpi alueelle. Meille kerrottiin vain minne jätämme kortin kun jätämme kämppärin. Kummastelimme seikkaa, mutta emme riitauttaneet tapausta. Eli rajatreffistä emme maksaneet yhtään mitään. Illansuussa veimme tavaramme huoneeseemme. Esa viipaloi maksan ja pesi uudet perunat. Kun olimme valmiit, lähdimme reilun kilometrin pääsä olevalle kämppärille. Pidimme tukikohtanamme Paulan ja Rampan leiriä. 

Klo 19 alkoi yhteisruokailu. Joku laski, että pöytiä olisi ollut noin 65 metriä. Jokaisella oli jotain syötävää ja juotavaa omasta takaa. Elämä ruokailuleirissä oli väliin riehakasta. Varsinkin Norjasta oli paljon nuoria sätkäharrastajia ja elo sen mukaista. Suomalaiset olivat kaikki 50 - 75 vuotiaita.

Hei Suomen nuoret, onko joku vikana, ettette pääse liikkeelle?!

 

Muumiot joutuvat edustamaan. Tosin Mikkeli loistaa yleensä edustuksellaan.

Kaikilla tuntui olevan mukavaa. Keitimme Trangialla uuden sadon perunoita ja kun ne olivat valmiit, tarjosimme muillekin meidän lähellä olleille perunoita ja silliä.

Saatuamme vihdoin Biltemalaisen hiiligrillin toimimaan, Esa alkoi grillaamaan maksaa ja pekonia. Aluksi suomalaiset suhtautuivat hieman varauksella tarjoiluun, mutta lopulta söimme suuren viipaloidun maksan pekonilla kuorrutettuna. Mielestäni maksa pekonilla höystettynä oli varsin oiva ateria. Paljon parempi kuin grillattu tai paistettu makkara. Joimme olutta ja viiniä ja meno oli mukavaa. Ramppa vaihteli Lidlin makkaraa norjalaisten kanssa. Taisi vähän erilaisia juomiakin vaihtaa omistajaansa. Myöhään illalla siirryimme Esan ohjastamana sviittiimme.

               

             50-luvun kahvila. Oma leipomo alakerrassa. Kannattaa käydä. 

Lauantai aamuna aikaisin tunnelmalliseen Fiket kahvilaan kahville ja kinkku/juustosämpylälle. Täältä ajoimme taas kämppärille, sillä sieltä oli alkava klo 9 jonoajelu. Niinhän me luulimme, mutta jono pääsi liikkeelle vasta 45 minuutin kuluttua ajatellusta ajankohdasta. Ajoimme aluksi Grännan nupulakivikatuja kohti etelää. Sieltä noin 50 km mutkaisia, varsin kauniita ja mäkisiä teitä kohti Huskvarnaa ja sen loistavaa museota. 

 

                                Matkalla kohti Husqvarnaa






Museossa näimme vaikuttavan määrän Husqvarna-merkkisiä moottoripyöriä, joita tehdas oli valmistanut viime vuosisadan alusta lähtien. Oli kaksitahtisia ja isoja nelitahtisiakin. Siellä oli paljon polkupyöriä, ompelukoneita ja moottorisahoja. Ulkona pyöri maamoottori lähettäen savukiehkuroita ilmaan. Museolta jatkoimme Jönköpingiin, mutta siellä ei oikein liikenne toiminut ja paikalliset kuskit saattoivat pysähtyä ilman näkyvää estettä. Emme ymmärtäneet, emmekä pitäneet näkemästämme, joten siirryimme E4:lle ja kohti Grännaa. 

                                    Suomalaisten ajoneuvot
 

Klo 15 alkoi maaottelu melko pahasti myöhässä. Tehtävinä oli ajaa kahden sätkänviiksipahvin päälle. Piti arvioida etupyörien leveys ja toinen ajoi ja toinen asetti pahvit mahdollisimman oikeaan paikkaan. Ajomatka oli noin 10 metriä ja tyylejä oli monia. Eräs otti jopa etuoven irti nähdäkseen pahvin tarkan sijainnin. Tämän lisäksi piti heittää sätkän suuria alumiiniviiksiä väärinpäin olleen vanhuksen ratin lähelle. Meillä oli kolme eri heittäjää. Paras meistä oli Anneli Vetri. Viimeisenä tehtävänä oli tehdä kaksi solmua pitkään naruun ajatelluksi Dyanen pituudeksi ilman mittaa ja ilman fuskaamista. Kaikki tuntuivat keksivän erilaisia tapoja fuskata, mutta kukaan ei päässyt kovinkaan lähelle oikeaa Dyanen pituutta.

Koska meillä oli vielä aikaa ruokailuun, menimme suomalaisjoukolla Grännän kulturhusetin katsomaan polarexpeditionia, eli insinööri Andrén vetypalloseikkailua Huippuvuorilta Valkosaareen 1870-luvulla. Oli heillä tavaraa mukanaan. Retkikunta kuitenkin tuhoutui, sillä palloa ei oltu koelennetty ja vety puski kaikista mahdollisista raoista ulos. Heidät löydettiin menehtyneinä vasta 1930-luvulla. Olimme melko vaikuttuneita, vaikkakin museossa ei ollut kaikkia esineitä, kuin joskus aiemmin. Ostin museosta kirjan, joka käsitteli retkikunnan viimeisiä aikoja. He elivät äärimmäisissä olosuhteissa noin 3 kk. He ampuivat yhteensä noin 10 jääkarhua, muutaman partahylkeen ja jäälokin ruuakseen. 

                                       Esa mietteliäänä

Klo 19 alkoi ruokailu ravintolassa. Minä ehdotin Esalle, ettemme lähtisi yhteisruokailuun, sillä minulla oli aavistus, ettei se oikein tule toimimaan. Me lähdimme sitä vastoin pääkadun Amalia ravintolaan, jossa nautimme metsästäjänpihvin ja oluen, jonka mausta en oikein pitänyt. Tuoksu oli kovin hedelmäinen, mutta kitkerä. Ehkäpä oli juomaan uutettu liikaa humalaa. Esalla oli ruokajuomana puoli perosenttinen lageri, jonka on täytynyt maistua lähinnä lehmän virtsalle.

Palattuamme leirintään kuulimme, että yhteisruokailun ruokaa oli saanut odottaa 45 minuuttia. En siis ollut aivan väärässä. 


                                        Paula ja Ramppa

Iltaa istuimme kaverien kanssa leirissä, kuten edellisenä iltana. Jossain vaiheessa Esa raittiusmiehenä toimitti meidät Berggatanille studioomme. Pienen neuvonpidon jälkeen siirryimme yöpuulle. Minä vahingosta viisastuneena lykkäsin korvatulpat korviini. En tiedä, oliko Esalla vastaavia, mutta nyt yö oli ainakin minulle rauhallisempi.

Aamulla suihkun jälkeen, nautimme vaatimattoman aamiaisen. Pakkasimme ja maksoimme parin yön yöpymiset. Jätimme isäntäparille jäähyväiset ja jatkoimme kämppärille.Moikkasimme  leiriin sinne jääville ruotsalaisille, norjalaisille ja tanskalaisille jej:t ja lähdimme 5.n sätkän voimin kohti Vadstenan Birgittalaisluostaria, jossa olin kerran aikaisemmin vieraillut. Meitä oli Paula ja Ramppa, Risto ja Tuija, Jukka ja Suvi, sekä Salosen Hannu.

                               Käskynjaolla Vadstenassa

Ajoimme luontotietä vajaan 60 km.n matkan Vadstenaan. Jossain vaiheessa Ramppa soitti ja kertoi, että Annelilla oli ongelmia Linköpingissä moottoritiellä. Sovittiin, että Paula ja Ramppa ajavat auttamaan ja me muut jatkoimme kohti luostaria.

Kaupungin keskustassa oli mm. Jaguareja ja muita hienompia autoja lähdössä kevätajelulle. Ihmiset olivat pukeutuneet ajalle ominaisiin asusteisiin. Siinä sitten näimme vanhan miehen, joka oli siististi pukeutunut kravatti kaulassa ja oli ajanut paikalle naistenpyörällä. 

                                     Polkupyöräoppaamme

Kyselin Birgittalaisluostarin sijaintia ja kuinka ollakkaan, hän ryhtyi meidän henkilökohtaiseksi oppaaksemme. Hän kuljetti jonoamme käsimerkein osoittaen fillarilla ajaen ja aina välillä hän kertoi Vadstenan historiasta. 

 

Nunnaluostarin vastapäätä oli sijainnut myös munkkiluostari. Lämminhenkisestä yhteisolosta kertoo se, että arkeologisissa kaivauksissa oli löytynyt runsaasti vauvojen luurankoja.

Mies oli niin innostunut opastamisesta, että pelkäsin ettemme kerkiä luostariin. Lisäksi tarkoituksenamme oli keretä kello kolmeksi katsomaan Tukholmaan Wasa-laivaa. Luostarin edessä ollessamme Ramppa soitti ja kyseli, josko meillä olisi kärkikoteloa mukanamme.

Ilmoitin, että meiltä se löytyy, sillä tarkistin asian ennen lähtöämme. Muut olivat sitä mieltä, että lähdetään joukolla Linköpingiin Annelin avuksi. Luostarissakäynti jäi toiseen kertaan.

Koska meillä oli tarvittava varaosa mukanamme, lähdimme ajamaan muita kovempaa, jotta autettavien ei tarvitse liian kauaa odotella moottoritien poskessa.

Matkaa Vadstenasta rikospaikalle tuli noin reilut 50 km osin sangen mutkaisia pikkuteitä. Perille päästyämme Ramppa oli diagnisoinut lopullisen vian. Jumissa oli kaasarin neulaventtiili. Pienen elvyttelyn jälkeen kaasari tuntui ainakin jonkin ajan toimivan. Ramppa kertoili, että heiltä lähtee laiva jo joskus neljän kieppeillä Tukholmasta. Sovimme, että he jatkavat matkaa kohti Tukholmaa, sillä matkaa Linköpingistä on Tukholmaan 200 km.

Hannu jatkoi kaverinsa luokse Nyköpinkiin, jonne oli noin 100 km. Anneli ja kaverinsa olivat tavanneet siinä maantien varrella ruotsalaiskaverin, jolla olisi ollut kaasari Söderköpingissä. Kerran siellä käyneenä tiesin, että kaupunki sijaitsee Norköpingin ja Linköpingin välissä. Hieman lähempänä meren rantaa. Annoimme Annelille hieman etumatkaa, jotta voimme auttaa, jos hänelle tulisi uusia ongelmia. Noin 5 km viimeisimmästä tankkauspaikastamme olisi risteys, josta käännyimme kohti Söderköpingiä.

Porrin Jukka oli ajanut siihen risteykseen tankille, koska oli ajanut meidän tankkauspaikastamme ohi. Kolmen sätkän voimin ajoimme lopulta Söderköpingiin odottamaan kaasaria. Annelilta tuli tieto, että he olivat ajaneet Söderköpingin risteyksen ohi ja tulevat lopulta Norrköpingin kautta Söderköpingiin.

Jätimme kolme sätkäämme liikennevaloristeykseen aivan tien viereen. Siinä oli Hemköpet ruokakauppa ja Pizzeria. Me lähdimme ruokailemaan ja odottelemaan Annelin porukkaa. Kaukaa näin, että he tulevat kohti meitä, mutta ajoivat ohi. Nyt aloimme jo ihmetellä mistä on kysymys. Siinä syödessämme ruotsalainen kaveri kelta/sinisellä sätkällä kyseli Annelia. Tuija kertoi, heidän olevan jossain kirkolla odottamassa ruotsalaista. Hän ajoi hetkessä paikalta pois ja kohta Annelin musta sätkä saapui Hemköpetin pihaan.

Annelilla oli kiire laivaan, joten pyysimme häntä jatkamaan matkaansa. Pääsimme jonkinverran Norrköpingistä pohjoiseen, kun näimme mustan sätkän tienposkessa. Otin juuri hankitusta kaasarista kannen ja poistin viallisen kannen Annelin sätkästä. Melko nopeasti toimenpide tuli tehtyä, vaikka työkalut eivät sopineet aivan käsiini.

Lopulta Anneli pääsi jatkamaan matkaansa, vaikka tiesimme, ettei hän enää laivaansa ehtisi. Sain palkkioksi kukkaruukullisen sinisiä kukkia, jotka ovat nyttemmin kaivettu kotipihallemme muiden kasvien joukkoon.

Meillä oli vaihdokkina Kanadalainen hippipunkkari rastatukka, joka oli varsinainen elämäntapaintiaani. Hän aloitti matkansa Annelin kyydissä. Osa tavaroistaan oli Riston ja Tuijan sätkässä ja lopulta koko mies Jukan ja Suvin Tiinassa. Jos kertomus kuulostaa sekavalta sitä se totisesti oli.

Tiesimme, ettemme enää Vasa-museoon kerkeä, mutta nyt Annelin sätkä tuntui toimivan, sillä emme häntä enää tavoittaneet. Kanadalainen pitkätukka jätettiin Skärholmenille tiettyyn osoitteeseen, jossa en minä ainakaan illalla liikkuisi. Esa oli niin iloinen että yhteinen matkamme loppui ja antoi kanukille 400 kruunua. Hänellä oli itsellään 100 kruunua. Eiköhän tällä jonkun pienen napin saisi, jos sellaisen haluaisi.

Hannu soitti ja kertoi tulevansa Viking terminaaliin hakemaan Esaa ja minua, sillä menisimme tutustumaan Vaxholmiin, jossa hän asuu. Hän kertoi, että jos jatkamme matkaamme kohti Gustavsbergiä Södra Länken tunnelissa, pääsemme hienosti Slussenille Viking Line terminaaliin. Jouduimme tekemään muutaman ripeän kaistanvaihdon, jossa Jukka pysyi mukana. Ajattelin, että koska pojat olivat tulleet satamaan, niin he löytävät perille ilman apuanikin.

Emme ehtineet olla kuin viisi minuuttia satamassa, niin Hannu tuli. Hyvin oli ajoitus onnistunut. Jatkoimme Hannun edellä ajaessa Gustavsbergiin ja sieltä lauttarantaan. Tulimme salmen kupeeseen, josta juuri samanaikaisesti Siljan ja Tallinkin laivat lipuivat ohitsemme. Ihmettelin, miksi ne ajavat peräkkäin ja erilaisiksi väritettynä, vaikka ovat nykyisin kait samaa yhtiötä. 

 

Jatkoimme katsomaan Hannun asuntoa. Sovimme, että Hannu näyttää vilkulla kun olisimme hänen talonsa kohdalla. Lopulta Hannu ajoi meidät toiseen lauttarantaan, josta pääsisimme tielle, joka johtaisi meidät Kapellskärin tielle. Näin toimii kiireinen turisti, karsien kaiken epäoleellisen.

Tulimme Kapellskärin satamaan hyvissä ajoin, ja tunnin odottelun jälkeen saatoimme ajaa laivaan. Hyttiin jätimme laukkumme ja siirryimme iltapalalle. Nyt ruoka tuntui siltä, että se olisi ollut tarjolla aamusta lähtien. En tykännyt. Onneksi olut ja jekku pelastvat hieman ankean ruokailun. Samoin kuin jäätelö jälkiruokana.

Matkalla oli vaihtelevat kelit, mutta retki oli hauska, joskin suurimmalta osalta olin käynyt aiemmin näissä paikoissa. Uskon, että olimme kaikki tyytyväisiä viikonlopun reissustamme.



Luonnos ja kuvat Esa ja Henkka. Liirumlaarumit Henkka















Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

5:th RAID LAPONIE Nyytiset 2/94 ELI SAATTUE MUURMANSKIIN

Retki Lontooseen

KUUSAMON KITROEN KÄPPÄILY heinäkuu 1978

LAPIN KULTAA

Kroatiaan!

Reissu Kreikan maailmankokoukseen heinäkuu -99

Englannin kautta Belgian maailmankokoukseen -81

Retkeilyä myöhäissyksyisessä Euroopassa

Kevättä etsimässä Belgiasta