Pariisi on siellä, vai onko?

Olin ollut kahden vaiheilla, lähteäkö Isomäen Jukan järjestämälle Syötteen retkelle vai ei. Sinne oli lähdössä paljon tuttuja, niin kotimaasta kuin ulkomailtakin.

Matka olisi ollut ajallisesti ehkä liian pitkä nykyisen työtilanteeni huomioon ottaen. Siispä päätin jatkaa työntekoa muina miehinä. Toisaalta tammikuussa tein kaksitoista tuntisia päiviä myös viikonloput mukaan lukien. Tauko saattaisi vaikka ollakin paikallaan.

Tavattuani Paavolan Masan, killan Juridicuksen, ajatusmaailmani muuttui hetkessä. Hän kysyi: ”Lähdetkö Pariisiin meidän mukanamme.” Me, olivat Masa, Erkkilän Lasse ja poikansa Ville. Tämä tapahtui kait sunnuntaina ja tiistaina puhelimeeni tuli todiste matkalipusta ja lähtö olisi perjantaina. No tein hommat sellaiseen kuntoon, että tiesin seuraavan maanantain olevan ehkä hieman kiireinen. Torstaina tavattiin ja sovimme, että Masa tulee hakemaan minut perjantai aamuna klo 5.45.

Kellot olivat soimassa klo 5, mutta tapojeni mukaisesti heräsin jo neljältä. Suihkuun, aamupalan valmistus ja viimeiset tsekkaukset.

Masa tuli paikalle sovittuun aikaan ja matka kohti lentoasemaa saattoi alkaa.

Lentoasemalla tapasimme Erkkilät. Lentolippujen tsekkaus ja turvatarkastus hoitui nopeasti. Kysyin kavereilta heidän ranskan kielen taidoistaan. Vastaus oli täysi nolla. Näillä se oli mentävä. Meille jäi runsaasti aikaa, joten siirryimme lentoaseman oluttupaan maisteleman ahvenanmaalaista Stallhagenin runsashumalaista olutta. Maistui poikkeuksellisen hyvältä, vaikka eipä sitä ennen seitsemää ole usein olutta maisteltu. Tarjoilija ehdotti lisäksi Jaegermeisteriä kyytipojaksi, mutta sanoin, että älä yllytä. Masalle tarjottiin jallupaukkua ja Lassekin yritettiin myrkyttää aamuviinaksilla.

Viimein pääsimme koneeseen. Ollessamme Itämeren päällä, lentohenkilökunta toi kahvia ja jollain massalla täytetyn leivän. Tuoksui voimakkaasti oreganolta. Toisen kahvin kanssa joimme konjakit ja kolmen tunnin lennon jälkeen saavuimme Pariisin Charles de Gaullen kentälle. Kenttä on kaiketi Euroopan toiseksi suurin, joten rullaus oli pitkä ja jäimme kauas saapumisterminaalista. Reitillemme osui sinne istutettu Concorde yliäänikone. Lentokenttäbussi vei meidät terminaaliin, josta kävelimme ripeästi RER-junien eli Réseau Express Régionalin lähtöpaikalle. Osa lippuautomaateista oli rikki, mutta Masa sai viimein sinnikkään jonottamisen jälkeen hankittua meille 4 lippua.       

Matka lentokentältä Pariisin keskustaan kesti reilut puoli tuntia. Vaunussamme esiintyi vanha mies, joka elannokseen soitti viulua. En tiedä saiko hän rahaa. Me emme olleet häntä pyytäneet soittamaan ja emme hänen palkkaansa maksaneet. Hieman oli kiusaantunut olo. 

 

                                                Concorde

Hyppäsimme keskustassa pois ja siirryimme metroasemalle. Ostin kolmekymmentä lippua, jotta voisimme liikkua maan alla helposti. Sangen toimiva ratkaisu ja liput maksoivat vain 1,30 /kpl. Jännä, että nämä vanhat met- rotunnelit ovat varsin vetoisia. Junat vetävät ilmaa perässään ja puskevat sitä edellään ahtaissa tunneleissa. Jatkoimme täältä Port Versaillesiin, jossa sijaitsi näyttelyalue, missä järjestettiin Retro Mobile -näyttely. Pienen jonottelun jälkeen ja 14 euroa köyhempänä siirryimme ensimmäiseen näyttelyhalliin. Ihmisiä oli paikalla aivan valtavasti. 

 


 

Kuvaaminen oli hankalaa, sillä jos meni sellaiseen kohtaan, että saa kohteen kokonaan kuvattua, kameran edessä oli aina joku ranskalainen. Näyttelyssä oli näytillä sellaisia moottoripyöriä ja autoja, joita Suomessa on tuskin koskaan nähty. Entisöinti ja viimeistely aivan huippua. Näyttelyssä oli paljon varsinkin vanhoja osia, mutta hinnat olivat melko korkeita. Masa osti jonkin verran B 11:n osia. Käveleminen kävi voimille, joten tungimme lihamassan läpi pystybaariin, jossa tilasimme patonkisämpylät juustolla ja kinkulla täytettyinä. Juomana suomalaistyyppinen ja liian kylmä olut. Lisäksi muovilasista juominen ei lisännyt mitenkään tunnelmaa. Sämpylä oli maukas ja siirsi nälkää muutamalla tunnilla eteenpäin.

Eräällä standyllä tapasimme Cedercreutzin Miken. Armottoman vanhojen Citroe- nien harrastajan. Juttelimme niitä näitä ja jatkoimme tutustumista näyttelytarjontaan. Citroenin osastolla oli mm. Espanjalaiset esittelemässä maailmankokoustaan. Olivat pukeutuneet keltapunaisiin vaatteisiin. En ollut kiinnostunut heidän kokouksestaan ja he halusivat tietää, että miksi en. 

Kerroin Portugalin kokouksessa -87 olleen minulle liian kuumaa ja silloin olimme sentään Atlantin rannikolla. Heillä oli mukanaan tarroja ja esitteitä maailmankokouksesta. Toivottelin heille onnea. Olin varma, että kuumaa tulisi olemaan.

Citroenin osastolla, kuten monilla muillakin oli paljon vanhoja autoja, mutta myös uusi rättikattoinen Pluriel ja C5 avomallina ja nahkasisusteisena. Lisäksi siellä oli siisti Sahara ja Charleston sekä Charlestoniksi maalattu Pluriel. Kävimme kahdessa hallissa, joista kumpikin oli suurempi kuin Helsingin messukeskus. Myöhään iltapäivällä olimme kiertäneet kummatkin näyttelyhallit ja päätimme lähteä Metrolla kohti Derby Garibaldi nimistä hotelliamme. 

 
Nopea vessakäynti hotellihuoneemme vessassa ja jalkaisin kohti Eiffeltornia, sillä muut paitsi Ville olivat käyneet Pariisissa aiemmin. Minä viimeksi marraskuussa. Matkallemme osui kolme miehitettyä telttaa ilmastointiventtiilien päällä. Toinen niistä oli sellainen, josta aiemmin haaveilin, Quechua merkiltään. Taisivat olla pai- kallisia elämäntapa-inkkareita, joita tavattiin vielä muitakin. Eräät valmistivat ruokaa mm. hotellimme vieressä metroraiteiden alla. Tässä kohtaa kiskot kulkivat noin kolmannen kerroksen korkeudessa. Jatkoimme Eiffelille mutta torniin oli niin pitkä jono, ettemme jääneet odottelemaan päästäksemme palelemaan torniin. Helmikuu on joskus melko kylmä Pariisissakin. 


Jatkoimme Seinen rantaa seuraillen kohti Pont Alman metroasemaa, josta parin pysäkin jälkeen nousimme Notre Damen asemalle. Tarkoituksenamme etsiytyä johonkin ruokapaikkaan. Pojat löysivätkin oivallisen näköisen ravintolan ja astuimme sisään. Aluksi tilasimme olutcoctailin, sillä siellä oli ravintolan Happy Hour. Puolet oluesta oli Belgialaista Grimpergreeniä. Normaalisti olut maksoi isossa tuopissa 8,50 mutta nyt saimmekin pari euroa halvemmalla. Säästetty markka jne...

                                         Masa karttaa tutkimassa

Ruokalistaa tutkailtuamme tilasin tuplajuustohampurilaisen, mutta pojat päättivät laittaa ”munat samaan koriin” ja ottaa traditionaalisen, mutta erikoisen sianlihasta valmistetun makkaran paistetuilla perunakuutioilla ja salaatilla.

Poikien mielestä maku oli erikoinen, suorastaan vastenmielinen. Katsottuani annosta totesin, että saitte peräsuolimakkaran. Samaa josta Mara nautiskeli marraskuussa Lillen 3 Brasserissa. Andouiletteä. Haju oli varovasti sanottuna epäilyttävä. Tilasin jälkiruuaksi meille vanhemille miehille Irish Coffet ja Villelle suklaamoussen. Maksettuamme siirryimme kadulle ja kävimme kaupassa ostamassa mm. ranskalaista sinappia pari purkkia. Ennen puolta yötä jokainen oli nukkumassa. Mielenkiintoinen, mutta pitkä päivä.

Hotellimme oli edullinen ja vaatimaton, mutta aamiainen oli monipuolinen. Join aluksi pienen kupin tosi hyvää espressoa ja sen päälle vielä tummapaahtoista kahvia suuren kupillisen. Aamiaisen jälkeen keräsimme tavaramme ja heitimme repun pykälään. 

 

Lähdimme kävelemään kohti Montparnassen hautausmaata katsomaan André Citroenin hautaa, sillä kukaan kavereista ei ollut hautausmaalla aiemmin käynyt. Hautausmaa oli kivipaasilla kalustettu. Oli hautaholveja ja raskaita hautapaasia. Kukat, jos niitä oli, olivat muovia. Meikäläisten tapaisia hautoja ei ollut lainkaan. Ei juuri nurmikkoa tai santaa haudoilla. Täältä Villen navigaattorilla löysimme seuraavan metron sisäänkäynnin. 

 
Lauantaina oli junilla hieman pitemmät välit kuin perjantaina. Metrossa esiintyi musliminainen paljain jaloin. Toinen jalka oli kääntynyt pahasti vinoon. Oli taidettu vääntää jalka aikoinaan, jotta ihmiset säälisivät ja antaisivat rahaa.  Erotin muutaman kerran pyynnön s’il vous plait. ”Olkaa hyvä”, jos vaikka joku muutaman rovon antaisi

Oli alkanut sataa, joten poikkesimme baarin, jossa nautimme pastikset, oliivit ja popcornit. Maksettuamme siirryimme nyt Champs Elysélle.


Saavuimme riemukaaren luo, mutta sisään emme päässeet, sillä laukkujen kanssa sinne ei päässyt. Siispä käännyimme ja lampsimme jälleen kohti metroasemaa. Nyt oli vuorossa Montmartre ja sen taiteilijakukkula. Tällä kertaa meille esiintyi nainen, jolla oli sangen laaja musiikkirepertuaari. Muistan ainakin Paloma Blancan, jonka Katri Helenakin on aikanaan esittänyt. Ennen kuin hän oli kohdallamme avonaisen kukkaron kanssa, hyppäsimme vaunusta.

Lähdimme kävelemään kohti kukkulaa. Matkallamme oli lukemattomia liikkeitä, joissa myytiin hiuspidennyksiä ja irtokynsiä. Ostajat olivat enempi tummaa väkeä. Sacre Coeurin kirkon alapuolella hissiaseman vieressä oli baari, jonne pysähdyimme tasaamaan hengitystä.


Nautimme Pelforthin oluet, samat joista nautin Bretagnessa vuonna 2011. Kerrassaan jalo juoma. Annoin pojille matkaliput näköalahissiin ja lähdin itse kapuamaan portaita kohti kirkon edustaa. Ymmärrän nyt kun urheilijat kertovat jalkojen menneen hapoille. Reisiä pisteli oikein kunnolla. 

 

Kirkon edustalla oli paljon himthampun myyjää sekä rättäritakseja. Pojat saapuivat luokseni ja katsastelimme paikkoja ja allamme lepäävää Parisiumin kylää, josta savut nousivat helmikuun taivaalle. Jatkoimme matkaamme Montmartren taiteilijakortteliin. Paikalla oli paljon muotokuvan piirtäjiä, silhuetin leikkaajaa, maalaria ja muuta yrittäjää. Ostimme joitain matkamuistoja ja lähdimme laskeutumaan kohti metroasemaa.

Halusimme syödä jonkin kevyen aterian, vaikkapa täytetyn patongin. Emme sellaista paikkaa löytäneet, mutta paikallinen kebabyrittäjä sai meistä maksavat asiakkaat. Tilasimme ateriat ja päätin tutustua ruuan valmistumisen aikana ravitsemusliikkeen miestenhuoneeseen. Posliini oli paljaana ilman istuinosaa. Vedenhuuhtelunappi oli korvattu ruskealla jäykällä sähköjohdolla. Käsienpesualtaaseen tuli kylmää vettä pedaalia painettaessa. Kätevää.

Ruuan saavuttua pöytään saimme ruukullisen punaviiniä. Kebab oli muuten maittavaa, mutta liha oli kuivempaa kuin vastaavissa suomalaisissa annoksissa. Syötyämme käväisimme Masan kanssa leipäkaupassa hankkimassa patongit eli baguetit. Taitoimme patongit kahtia ja laitoimme leivät reppuun. Iltaruoka kotona olisi taattu.

Reippailimme alamäkeen kohti metroasemaa, jossa olikin paljon tummanpuhu- via ihmisiä. Sisääntuloaulassa oli muutamia ihmisiä pidätetty liputta matkustamisen johdosta. Kannattanee kuitenkin maksaa. Ei se niin kallista ole.

Matkustimme Gare du Nordiin eli pohjoiselle asemalle. Siellä oli joku outo tilanne, koska emme löytäneet Charles de Gaullen lentoaseman tietoja. Kuulutuksista
kuulimme, että lähellä lentokenttää oli jokin ongelma ja matkustajia jotka olivat lentomatkalla menossa, tulisi hypätä määrätyllä asemalla pois, jossa matka jatkuisi bussilla. Niin sitten jatkoimme RER junalla kohti lentoasemaa. Huomautin Masalle, että olin koko junan ainoa vaaleatukkainen ja Masa asian todeksi todisti.

Jossain vaiheessa junamme ei jatkanutkaan kohti lentoasemaa, vaan jatkoimme muutaman aseman etelämmäksi. Mitry-Clayen asemalla meidät lentomatkustajat komennettiin ulos ja punatakkiset henkilöt opastivat meidät oikeaan bussiin. Bussilla ajelimme ehkä tuollaiset parisenkymmentä kilometriä ja saavuimme terminaalien luokse, josta siirryimme lentokenttä shuttleen. Pitkien käytävien kulkemisen ja motorisoitujen kävelymattojen jälkeen saavuimme turvatarkastukseen.

Minä jouduin vielä erityiseen vaatteiden päälliseen ruumiintarkistukseen, mutta se ei hidastanut tointa mitenkään.

Koska meillä oli runsaasti aikaa, istahdimme yhdelle belgialaistyyppiselle oluelle. Lentoasemalla kaikki on kallista, mutta ei se haittaa jos on rahaa. Lopulta kuulutettiin matkustajat Finnairin lennolle. Lento oli myöhässä, sillä se oli käynyt jo kertaalleen Lontoossa ja päässyt sieltä myöhässä. Kone oli pienempi kuin edellispäivänä, mutta samalla myös täydempi. Aikanaan lentoemännät tarjoilivat kahvit ja kolmioleivät. Lennon puolessavälissä Lasselle ja minulle tarjottiin suomalaiset Olvit. Masa ja Ville tyytyivät 1,5 dl limppareihin. Ennen laskeutumista saimme Geisha konvehdit suuta makeuttamaan. Erkkilän Jaana tuli asemalle miehiään vastaanottamaan ja kuljetti meidätkin lopulta Masan työpaikalle josta jatkoimme Masan autolla koteihimme Tuusulaan. 

 

Pariisin matka ei ollut pahan pitkä, mutta mielenkiintoinen kuitenkin. Nyt kun paluusta on alle vuorokausi, voisin todeta, että uudestaankin voisi lähteä.

Henkka

Kuvat ottanut Henkka ja Masa

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

5:th RAID LAPONIE Nyytiset 2/94 ELI SAATTUE MUURMANSKIIN -94

Retki Lontooseen

KUUSAMON KITROEN KÄPPÄILY heinäkuu 1978

Reissu Kreikan maailmankokoukseen heinäkuu -99

LAPIN KULTAA

Kroatiaan 2019

Englannin kautta Belgian maailmankokoukseen -81

Retkeilyä myöhäissyksyisessä Euroopassa

Kevättä etsimässä Belgiasta