10th Raid Laponie 2004

​Muistelua vuosien takaa

Meille järjestäjille, - eli Isomäen Jukalle, Jousmäen Veikolle ja allekirjoittaneelle oli jo vuosia sitten tullut selväksi, että tulemme järjestämään 10 Raid Laponie nimistä tapahtumaa, joiden tuli suuntautua pohjoisen lumille. Lisäksi tarkoituksemme oli viedä mukanamme pääosin ulkomailta kotoisin olevia rättärillä rikastettuja kansalaisia.

Nyt kun 10 Raidia on järjestetty, on hieman tyhjä olo. Tosin osaltaan siihen vaikuttaa myös se, että vasta tällä viikolla tätä kirjoittaessani tulimme reissulta kotiin.

Ensimmäinen Raid Laponie tapahtuma järjestettiin vuonna 1986. Silloinkin meitä järjestäjiä oli 3 henkilöä. Jukka, Leinosen Jakke ja minä. Matka suuntautui itäistä reittiä noudatellen Nordkappiin, jonne taivalsi 12 autokuntaa. Perille pääsimme kahdella Naton vetävillä perävaunuilla varustetuilla lumikissoilla. Matka oli huikea, koska emme olleet nähneet koskaan sellaista määrää lunta ja niitä ääriolosuhteita, joita Nordkapp tarjosi. Matkamme aikana ensimmäinen Columbia avaruussukkula tuhoutui. Emme olleet kuitenkaan siihen millään tavoin osasyyllisiä.

Olimme uutena vuotena 1984-1985 käyneet Nordkapissa sätkällä ilman apuja, mutta tällöin ei hankaluutena ollut lumi, vaan kova myrsky. Siellä kun tuulee talvella, se tahtoo kaataa äijän kuin äijän. Sen se tekikin. Suurimmassa ylämäessä myrskyn voimasta nokkapelti aukesi myrskyn voimasta ja takana istunut Leinosen Jakke meni laittamaan nokkapeltiä kiinni. Ovesta astuessaan myrsky heitti hänet sätkän alle. Jaken tehtävä oli katsoa lumihiutaleita ja varoittaa mutkassa tuulen suunnasta, jotta sain otettua ”ennakkoa”, sillä myrsky heitti parhaimmillaan sätkää sivusuunnassa metrinkin. 

Käytyämme huipulla, totesimme, että tämähän on nähty ja palasimme Honningsvågin hotellille tapaamaan ruotsalaisia matkakumppaneitamme. Hotellin johtaja kertoi, että aiemmin huipulla on käynyt vain 4- veto jeeppejä näin talvella. Kerroimme, ettemme sitä tienneet ja lähdemme sinne vielä uudestaan. Huipulla vietimme erikoisimman uuden vuoden juhlinnan mitä koskaan. Oli meillä muutama rakettikin mukanamme.

Huipulta lähdettyämme meidät yllätti lumimyrsky ja 10.ssä minuutissa oli toistakymmentä senttiä uutta lunta tiellä. Tien erottaminen oli varsin vaikeaa ja perässämme tulleet ruotsalaiset kertoivat nähneensä vain sätkäni perää koristaneen sumuvalon. Parkit eivät enää näkyneet perässätulijoille. Tällä reissulla Joulupukki poseerasi Inarinjärvellä Neuvostoliitosta harhautuneen maaliohjuksen vierellä.

Olemme käyneet kaikkiaan 5 kertaa Nordkapissa, 2 kertaa Murmanskissa, kerran Lofooteilla ja kerran Varanginvuonolla. Vuonna 1998 vietimme sätkän 50- vuotisjuhlia Sallan Naruskassa, jonne Auto-Bon lennätti lehtimiehiä. Pakkasta oli ennätykselliset -44 astetta. Markku Tammisen tuomat shampanjat jäätyivät välittömästi lasiin kaadettaessa. Olisimme tietysti voineet juoda ranskalaisen hedelmäjuoman sisälläkin, mutta eihän se olisi ollut sama asia. Olimme rakentaneet pihalle suuren sätkän, joka oli koristeltu ranskan lipun värisin kynttilöin.

​Alkuvalmisteluja

Koska olemme kolunneet kalottialueen melko tarkkaan, olin päättänyt vuosia sitten, että haluaisin viimeisellä Raidillani mennä Nordkappiin Hurtigrutten vuonoaluksella. Koska minä halusin mennä laivalla Nordkappiin, oli kavereidenkin tultava mukaan. Kävin tammikuussa 2003 matkailumessuilla ajatuksenani hankkia pohjatietoa siitä miten Hurtigrutten toimii ja missä on sen satamat. Tärkeää oli myös tietää mitä laivamatka maksaa. Aloitin sähköpostien lähettämisen melko pian messujen jälkeen. Ensimmäinen vastaus tuli vasta noin kaksi kuukautta lähettämäni viestin jälkeen. Tosin laivatoimistossa kyselynikin oli siirretty erään toisen henkilön vastuulle.

Italian maailmankokouksessa meillä oli reitti valmiina ja summittaiset hinnat yöpymispaikoista lukuun ottamatta Hurtigruttenia. Vinadiossa meillä oli eräänä iltana Superfinn miittiinki, jossa kertoilimme tulevasta ja otimme sitovia ilmoittautumisia vastaan. Rokan Rauni toimi ilmoittautumisten vastaanottajana ja pientä lahjontaakin ilmeni. Hinku viimeiselle Raidille oli todella kova. Italiasta poistuessamme meillä oli yli 80 innokasta mukaan lähtijää. Paineita alkoi kasaantua. Pitkin syksyä Jukka ja Veikko lähettelivät sähköposteja. Tehtiin erilaisia ohjeistuksia varustelun, vaatetuksen ja muun tarpeellisen osalta. Karhun Nalle ryhtyi toimeen www sivujen kanssa. Minä päivitin yöpymispaikkoja ja yritin saada selkoa Hurtigruttenin hinnoista. 

Olin syksyn aikana useita kertoja yhteydessä heihin sähköpostilla ja puhelimella. Välillä alennukset meidän ryhmällämme oli 40 ja välillä 50 %. Jossain vaiheessa niitä ei ollut lainkaan. Yhdessä vaiheessa siirryimme kirjeenvaihdossa englantiin, kun kaikki norjankieliset sanonnat eivät minulle auenneet. Hytti kun norjaksi on lugar ja sänky köy norjalaisella ööllä. Yhdessä vaiheessa lounas ja aamiainen sisältyivät hintaan. Toisessa vaiheessa mikään ei tuntunut sisältyvän mihinkään. Akkurat- kuten norjalainen sanoisi.

Tammikuussa tohina järjestelyissä tiheni. Jokunen henkilö jättäytyi viime vaiheessa pois ja joku tuli tilalle. Lopulta ryhmäämme kuului 81 henkeä ja 40 sätkää. Komea uusi ennätys, joka tiesi hankaluuksia ainakin majoituspaikkojen varaamisessa.

Tammikuun puolessavälissä Dyane oli edelleen Italian varustuksissa. Italian reissulla oli ilmennyt outo vika takaiskarissa. Oikean puoleinen takaiskari alkoi lyödä paluumatkalla pohjaan. Olihan meillä Hellénin Maran kanssa melko reippaasti tavaraa. Olutta, viiniä, pastaa, pestoa, oliiviöljyjä, balsamicoa ja pieni (180 cm) korkea oliivipuu.

​Dyanen rakentelua

Tallissani päätin vaihtaa löysät jouset pois ja panna tilalle vähemmän maailmaa nähneet. Olin saanut ranskalaiselta kaveriltani Sergéltä Rekord merkkiset takaiskarit, jotka päätin vaihtaa kesällä ostamieni iskareiden tilalle. Syy miksi oikeanpuoleinen takaiskari löi pohjaan oli se, että vaikka siinä oli oikea takaiskarin numero, - se oli etuiskari. Fyysisiltä mitoiltaan aivan liian lyhyt.

Olin päättänyt, etten laita konehuoneeseen bensalämppäriä, vaan päätin lämmittää meitä pelkillä puhaltimilla. Lämpöputkissa oli kaksi ”killan” puhallinta, jotka löysin hollantilaiselta romikselta joulukuussa siellä käydessäni. Lisäksi rintapeltiin kiinnitin Bilteman puhaltimen ja kuskin puolelle GS:n puhaltimen. Paavolan Masa tuosta meidän naapuristostamme asensi minulle säätöpotentiometrin, ettei puhaltimia tarvinnut täysillä huudattaa. Katon ja lattian eristin ja asensimme Hellénin Maran kanssa lisää sähköjohtoja, kun hän kehui meikäläistä tippaleipäasentajaksi. Pidän kylläkin tippaleivistä, mutta siihen aikaan, kun niitä syödään olen usein ollut Belgiassa ja Hollannissa, kun se Citromobile vaivaa. 

Kattovaloihin lisääntyi potku 7 voltista 12 volttiin, kun väliin laitettiin uudet johdot ja releet. Pakkasin mukaani 12 V.n pikku uunin, jolla voi lämmittää ruoka-annoksia, vaikkei moni ulkopuolinen siihen uskoisikaan. Helmikuun 3 päivänä sain kaikki Raidi tarrat painettua ja keskiviikko iltana pakkasimme kaiken materiaalin ja sponssitavaran belgialaisen Henri Jansenin, Veikon ja tyttäreni Annan toimesta. 

Saavuimme Annan kanssa kotiin ilta yhdeksän jälkeen, jolloin meille oli jo saapunut Pariisin tuliainen Serssi. Tervehdin häntä ja kerroin tulevani puolen tunnin päästä takaisin. Minulla oli nimittäin pakkaaminen vielä pahasti kesken. Miehen on helppo pakata tavaransa, kun ottaa vaatekaapista pienen sylillisen tavaraa eri hyllyiltä. Myöhemmin illalla sitten söimme ja teimme seuraavan aamun taktiikkapalaverin. Sovimme, että Anna jää kotiin nukkumaan ja valmistaa aamiaisen, kunhan me käymme vastaanottamassa vieraamme satamasta. 

 

​Lähtöpäivä

Lähdimme meiltä kotoa Tuusulasta Hansaterninaaliiin klo 6.30 ja valmistauduimme vieraidemme vastaanottoon. Porukkaa alkoi tulla puoli kahdeksan kieppeillä. Paikalle oli saapuneet myös Veikko ja Henri sekä Hellénin Markku, jonka olin yhyttänyt Serssin kaveriksi. Henri löysi kuljettajansa Frans van Rielin. Pikkuhiljaa teamit alkoivat olla kasassa. Ajoimme pienissä ryhmissä Niemisen Matin Sitikkapajalle vaihtamaan renkaita ja tekemään muita pieniä askareita. Soitin kotiin Annalle, että kahvin voisi laittaa päälle. Olimmekin vartin päästä meillä. Joukkomme oli kasvanut Belgian Andrélla ja Dannylla. Lisäksi Mara oli tietysti Serssin kanssa myös tullut aamukahville. Taisi meillä vierähtää tunti siinä jutellessamme. Koska olimme ravittuja, emme halunneet lähteä kolmostielle Sääksmäen silloille, jonne Rauni oli järjestänyt meille ruokapaikan. 

Katsoin tietokoneohjelmalla suorimman reitin seuraavaan yöpymispaikkaamme Vehun koululle, joka sijaitsee noin 70 km Keuruulta pohjoiseen. Reittimme kulki Lahteen, sieltä Vääksyn kautta Padasjoelle, jossa nautimme päivän toiset kahvit ja myös tankkasimme. Keli oli kirkas ja ilmassa pikkupakkasta. Ihanteellinen ajokeli. Keuruulla pikku ostoksilla ja konditoriassa kahvilla. Matkaseurueeni ajoi mutkaista pikkutietä melko verkkaisesti, joten päätin kokeilla vanhojen kitkarenkaiden pitoa. En ollut ehtinyt ajaa niillä tänä talvena vielä lumilla juuri lainkaan, sillä otin Dyanen vakuutukseen vasta helmikuun 1 päivänä.

 

Saavuimme Vehun vanhalle kansakoululle, jota isännöi Jousmäen suku. Illalla oli tarjolla hirveä ja loimulohta. Ruoka oli maittavaa, josta suurkiitos emännillemme. Monet kävivät illalla isäntiemme lämmittämässä saunassa ja vilvoittelemassa isossa puusammiossa. Sisällä pidimme ensimmäisen ajajakokouksen, jonka yhteydessä Veikko keräsi rahoja ruokailusta, yöpymisestä ja kaikesta asiaan liittyvästä. Nicole Ahtokivi järjesti kisoja ja parin löytämisleikin. Jukan kanssa esittelimme tulevaa ja Rauni laulatti väkeä. Laulu ja hauskanpito taisi jatkua aina aamuneljään saakka. Sen kuulin yläkerran lattianraosta.

2. matkapäivä

Kuudelta päätin lähteä etsimään belgejä, Serssiä ja Maraa parin kilometrin päästä, jonne he olivat majoittuneita. Ilma oli viilentynyt –10 asteeseen ja kuutamo oli komeimmillaan. Tien yli näytti lähiaikoina kulkeneen lukuisia hirviä, kettuja ja muita metsän eläimiä. Olipa jostain kahlannut metsurikin sahoineen. Kaksi kilometriä tuntuu pitkältä matkalta, kun ei edes tiedä mistä kaverit löytyisivät. Lopulta havaitsin tien oikealla puolella 3 sätkän hahmoa. Astuin avoinna olevasta ovesta, josta tulvahti raskas nukutun yön tuoksu. Näin lievästi sanoen. 

En esittänyt Porilaisten marssia, koska tämä ei ollut virallinen valtiovierailu, vaikka majassa asusteli viisi ulkomaalaista. Omat lapseni lapsuudestaan muistavat kyllä tämän aamuherätyksen. Feivoritteihini kuului lisäksi ”Tuhanten rantain partahilla” ja ”Joutukaa sielut”.

Sain kuin sainkin miehet hereille ja järkiinsä ja saatoin lähteä onnistuneen missioni jälkeen kohti kansakoulua ja aamupuuroa. Aamiaiselle olikin herännyt jo melkoisesti väkeä. Pihalla olevassa sammiossa lojui miehiä ilman höyrytessä vielä pimeässä aamussa. Panin aamiaisen jälkeen Dyanen käyntiin ja se olikin pulmallinen tapahtuma. Ei ollut millään käynnistyä. Vika tulikin sitten haittaamaan joka aamuista käynnistelyä. Olin kaasarin laittanut kuntoon ennen reissua ja sytytyspuolella oli 123 järjestelmä, joka otti alipaineensa kaasarin tiivisteestä tehdyn suuttimen läpi. Sain Annan hereille ja pääsimme pakkaamaan. Olimme kantaneet liikaa tavaraa huoneeseemme, joten pakkaus kesti melko kauan.

Pääsimme vihdoin reissuun ja tie oli kitkoilla ajettaessa erittäin liukas. Soinissa kävimme tarkastelemassa maailman ainoata kerjäläismummoa, joka jökötti kirkon edustalla. Tiputin roponi raha-aukosta ja se ei osunut muuhun kuin rahasäiliön pohjaan. Löysin maasta vielä 10 senttisen, joka sekään ei osunut toiseen rahaan. Taitaa olla köyhä seurakunta.

Jatkoimme Vimpelin ja Kaustisten kautta Sieviin. Vimpelissä porukka hajosi kuka mihinkin. Kartanlukutaito ei tuntunut olevan oikein hallussa. Ylivieskassa Mara kävi huoltamassa paikallisessa kirjapainossa jonkun graafisen laitteen. Me jatkoimme Annan kanssa Oulaisiin syömään. Nesteen huoltamolla söimme riistapataa, joka ei maksanut kuin 6 euroa. Tähän hintaan et syö etelä-suomessa yhtäkään lämmintä ruokaa. Jatkoimme kohti Oulun Vehoa, jossa meillä oli suora haastattelu Radio Suomeen. Vehossa oli kahvitarjoilu ja sinne saapui jaoksen herroja perjantain kunniaksi. Heillä oli esitteitä ja pinssejä mukanaan. 

                                                 Hailuodon väylällä

Rohkeimmat ulkolaiset kävivät ajamassa jäätietä pitkin Hailuotoon ja takaisin. Me jatkoimme Lassilan Timon opastuksella Oulun keskustan Nordeaan vaihtamaan Ruotsin ja Norjan kruunuja. Oulussa saimme Hellénin Maraan puheyhteyden ja sovimme, että jäämme kahville Haukiputaalle. Viimein saavuttuamme melko tukkoiseen kylään viiden ruuhka-aikaan, kuulimme että Mara olikin ajanut huomaamattaan moottoritietä Iihin, jossa tankkasimme. Koska hänellä oli pitkä työpuhelu kahvinjuonnin lomassa käynnissä, päätimme jatkaa matkaamme pohjoista kohti. Kemi ohitettiin melko nopeasti ja Tornioon ei ollut Kemistä kuin reilut 35 km. 

Haaparantaan saavuttuamme etsimme seuraavan yöpaikkamme, joka oli Mathjärtat niminen retkeilymaja aivan meren rannassa. Saatuamme kassit huoneeseemme, lähdimme kylälle kävelemään. Tuuli oli mereltä ja näin ollen melko kylmä, joten astuimme paikalliseen supermarkettiin ostoksille ja lämmittelemään. Anna jatkoi matkaansa jalan Tornion puolelle muutamia laskujaan maksamaan. Illalla söimme hyvin ja pidimme toisen ajajakokouksen. Iltaa vietimme syömässä, juomassa ja musiikkia kuunnellen. Viimeiset retkeläiset saapuivat melko myöhään. He saivat jatkaa matkaansa 6 km päähän Palogårdeniin, jossa oli kahdellekymmenelle varattu yöpyminen. 

​Ruotsin lapissa

Aamiaisen jälkeen jatkoimme matkaamme kohti Jokkmokkia ja talvimarkkinoita, jotka olivat järjestyksessään 399. peräkkäiset. Olen kaksi kertaa vieraillut markkinoilla ja se on todettava, että paikalla on aina paljon ihmisiä. Tankkasimme Töre nimisessä kylässä ja ostin auton ulkolämpömittarin, sillä porukka puheli koko ajan kovemmista pakkasista, joita oma mittarini näytti. Panimme nokalle vähän lisää peittoa ja ostimme termokseen uudet kahvit. Täältä jatkoimme matkaamme kohti Kiirunaa. Jossain vaiheessa Anna kertoili meidän olevan väärällä tiellä. Olimme ottaneet automaattisesti reitin kohti pohjoista, vaikka meidän olisi pitänyt ajaa vasta Bodenista pohjoiseen. Kuulimme jonkintasoista naljailua takanamme olleesta Maran sätkästä. Kyllähän suusnsoittoa maailmaan mahtuu.

Meillä ei ollut muuta Ruotsin karttaa kuin Microsoftin tuloste. Siirryimme pikkutielle, joka johti kylään nimeltään Niemisell ja siitä sitten Bodeniin. Meidän oli tarkoitus olla Napapiirillä klo 12.00. Haaparannasta Napapiirille oli melko tarkkaan 250 km ja saavuimme kaikesta huolimatta Napapiirille odottelemaan muuta porukkaa kolme minuuttia etuajassa. Parkkipaikalle oli saapunut ruotsalainen Alexanderssonin pariskunta, jotka olivat yöpyneet Luleåssa sukulaisissaan. Heidän mukanaan oli tullut paikallisen lehden edustaja. Pikkuhiljaa alueelle alkoi vääntäytyä raidilaisia odottelemaan ensimmäistä suurta juhlaa ensikertalaisille. Ilmassa oli jännitystä ja melko kovaa pakkasta. Odottelimme vielä Veikkoa ja Jukkaa, jotka elelivät vielä Suomen ajassa. 

                            Tällaisen taulun rakensin mielenylennykseksi

Meillä oli tarkoituksena tarjoilla traditionaalinen ateria, joka sisälsi juomana kolaa, kaljaa, suolaa ja chilipippuria. Ateriassa oli ruotsalaista ohutleipää, minitomaatin puolikas nenänä ja suolakurkut silminä. Kulmakarvat ja suu tehtiin Kallen kaviaarista. Tahtoivat vain jäätyä, vaikka Dyane oli käynnissä ja leipiä pidettiin sätkässä. Kun kaikki olivat paikoillaan puin päälleni pilkkihaalarin, jonka päälle vielä jätesäkistä tehdyn suojavaatteen. Käsiin kauniit vaaleanpunaiset tiskikäsineet, jotka olivat jäätävän kylmät. Kaivoin palloksi muuttuneen 700 grammaisen hapansilakkapurkin sätkän takalistosta. Parhaat merkit, joita varsinkin pohjois- ruotsalaiset rakastavat ovat ”Röda Ulven” ja ”Oskarshamn”. 

                                                                       

 Serssi toi omat pyykkipojat Ranskasta

Päästin paineet hapansilakasta jätesäkin alla, jotta roiskeet eivät olisi sotkeneet minua. Puukko on paras työväline tähän. Saatuani purkkiin reiän annoin kaikkien haistella aromaattista kalavalmistetta. Ei näyttänyt kukaan lipovan huuliaan. Tyrmistys lienee oikea termi. Avasin purkin kertakäyttöavaajalla, jonka olin päättänyt lahjoittaa käytön jälkeen Ruotsiin, josta sen olin ostanutkin. Syömiseen meni melkoisen kauan ruuan pienestä määrästä huolimatta. Lopulta siivosimme paikan ja lähdimme kohti talvimarkkinoita. Olimme aivan jäässä. Pitkä paikallaan olo oli sen saanut aikaan. 

                                  Jokkmokin talvimarkkinoilla

Palellen kävelimme katselemassa kalotin ihmeitä. Kaikki tuntui olevan melkoisessa kurssissa. Markkinat ovat monelle ainoa tulonlähde ja silloin pitää rahat ottaa, kun sitä saa. Yritimme löytää jotain ruokapaikkaa, mutta kaikki olivat täynnä. Kiertelyn jälkeen lähdimme ajamaan kohti Kiirunaa, jossa olisi seuraava yöpaikkamme. Ohitimme Porjuksen voimalan, joka rakennettiin viime vuosisadan alussa. Sitä rakentaneet ”rallarit” olivat paljolti myös Suomesta. Osa porukkaa kävi tutustumassa voimalaan, mutta kävin siellä vuonna 1984, joten en ollut kiinnostunut käymään siellä uudestaan. Anna kertoi nähneensä työskentelemillään laivoilla niin paljon voimanlähteitä ettei hänkään halunnut siellä käydä. Hän ei tosin muistanut, että hänkin kävi voimalassa vuonna –84.

Jällivaarassa kävimme kahvilla ja jatkoimme jälleen kohti pohjoista. Iloista vauhtia ajellen kahden sätkän voimin havaitsimme pimenevässä illassa keltaiset hätävilkut. Jarrutin edelleen erittäin liukkaalla tiellä ja havaitsin valkoisen sätkän olevan pulassa. Danny ja André olivat osuneet poroon. Sätkästä oli kuskin puoleinen lamppu hävinnyt. Nokkapelti, kolmiopelti ja lokasuoja olivat lytyssä. Danny oli hieman järkyttynyt. Tapaus oli sattunut muutamaa minuuttia aiemmin ja poro oli juossut metsään. Onneksi poromiehet pysähtyivät paikalle ja kertoivat menevänsä hakemaan moottorikelkan, jolla lähtisivät tutkimaan poron kuntoa. 

 

                                      Belgien poroaksidentin tulos

Siinä sitten odotellessamme kuulimme kelkan äänen ja samalla se meni tien yli samaan suuntaan kuin porokin oli tieltä paennut. Jonkin ajan kuluttua poromies saapui paikalle. Hän kertoi, että hänen piti lopettaa poron kärsimykset, koska siltä oli katkennut kylkiluita. Lisäksi hän kertoi, miten vakuutusyhtiössä tuli toimia. Otimme muutamia kuvia todisteeksi onnettomasta sätkästä. Mara ja Serssi lähtivät varaamaan meille huonetta Kiirunan Ripan mökkikylästä. 

Ajoin noin seitsemääkymppiä Dannyn seuratessa yksilyhtyisellä perässä. Saavuttuamme mökkiimme, otimme tervetuliaisryypit vaiherikkaan päivän kunniaksi. Lopulta siirryimme alueen ravintolaan syömään maukasta liha-ateriaa. Päätimme siirtää ajajakokouksen aamuun, koska porukka vaikutti väsähtäneeltä.

Reittimme eroavat

Aamulla saimme nauttia varsin monipuolisen aamiaisen. Oli räiskäleitä ja hilloa, nakkeja, kaurapuuroa, mysliä, erilaisia kaloja, makkaraa, juustoa, munaa ja vihanneksia. Paikan päällä valmistettu leipä oli tosi herkullista.

Ajajakokouksessa kerrottiin tulevasta reitistä. Olin suunnitellut kaksi reittiä. Ensimmäinen oli suorempi, joka kulki Narvikin kautta. Sillä oli pituutta 382 km. Toisen olin tehnyt lähinnä itselleni. Sen pituus oli 460 km. Reittini etuna oli noin 100 km lyhyempi ajomatka Norjan puolella.

                                 Rekkagrillin lämmittämät makkarat

Mara ja Serssi lähtivät mukaamme. Kävimme Jukkasjärvellä tutustumassa jäähotelliin, jossa Silvia ja Kalle Kustaa kävivät aiemmin talvella. He saivat nauttia yönsä ilmaiseksi, mutta meiltä olisi mennyt 100 Sek sisäänpääsyyn. Tässä jälleen huomataan, että joilla rahaa on, saavat kaiken ilmaiseksi , jotta omat rahat säästyvät. 

                                               Jukkasjärven jäällä

Alueella oli alkamassa samaan aikaan vetokoiratapahtuma. Siellä oli useita valjakoita ja koirien ulvonta ja haukkuminen oli korvia huumaavaa. Paikalla oli kaiketi noin 100 koiraa.

Kilpisjärven tiellä

Jukkasjärveltä ajoimme Svappavaaran kautta Vittangiin, jossa teimme edullisia ostoksia. Latasin paristouuniin ruotsalaisia lihapullia ja makkaroita. Ilmoitin seurueellemme, että aterioisimme Karesuannossa Suomen puolella. Jossain Vittangin ja Suomen rajan välissä teimme uuden pakkasennätyksen eli -31.1. Se jäikin matalimmaksi lämpötilaksi koko matkallamme. Karesuannossa me sitten maistelimme nokkapelliltä tarjoiltua ateriaa kahvilla höystettynä. Kyllä oli hyvää. Ja mikä parasta ruoka oli kuumaa. Kummallinen laite tuo rekkamiehen uuni.

Karesuvannosta Kilpisjärvelle on 110 km. Matkamittarista seurasin matkan edistymistä ja totesin, etteivät Dyanen ja tiehallinnon kilometrit ole samanlaisia. Kilpisjärvellä tankkasimme ja teimme muutamia ostoksia, koska olimme tietoisia kovista hinnoista Norjan puolella. Maralle kerroin jatkavani matkaa Annan kanssa kahdestaan, koska poijaat halusivat pysähdellä ja kuvata matkan varrella ja me kuvasimme lennosta. Kilpisjärvi on reilut 500 metriä merenpinnan yläpuolella. Matkaa merenrantaan oli noin 40 km, joten melkoisia alamäkiä oli tiedossa. Osa mäistä oli melko liukkaitakin.

Lämpötila nousi jyrkästi mitä lähemmäksi merenpintaa pääsimme. Vuonoja kierrettyämme päädyimme risteykseen, joka johti Tromsöön kaupunkiin. Ohittelin matkallani pari sätkää. Noin 50 km ennen Tromsöä alkoi melkoinen lumipyry ja vauhtimme tipahti aluksi seitsemäänkymmeneen ja lopulta 40 km tunnissa. Kukaan ei yrittänytkään ohi. Näkyvyys oli melko lyhyt. Saavuttuamme Tromsön Tromsdalenin kämppärille, aloimme jakaa mökkejä. Erääseen mökkiin oli majoittunut Espanjan tiimi, joka oli soitellut Kiirunaan Veikolle puoli kahden aikaan yöllä, etteivät tulisi Kiirunaan, koska olivat ajaneet Jokkmokista 150 km etelään pohjoisen sijasta. 

He olivat tulleet siis ensimmäisinä Tromsdaleniin. He nukkuivat mökissään meidän saapuessamme siinä iltaseitsemältä. Lumen tulo sen kuin jatkui. Sitä tuli noin 20 cm parissa tunnissa. Tämä oli pientä, sillä Nordkapin Turisthottellin omistaja Björnar soitti ja kertoi, että siellä oli edellisenä yönä satanut 80 cm uutta lunta.

Norjalaista arkea ja Hurtigruttensekoilua

Heräsin aamulla vähän kuuden jälkeen. Kävin suihkussa ja lähdin katselemaan Tromsdalenia pimeässä aamussa. Lumet oli jo aurattu ja aikuiset tekivät lähtöään töihin ja lapset kouluun. Oli mahtavaa katsoa sitä valojen määrää, mitä norjalaisissa taloissa käytettiin kaamoksen torjumiseen. Jossain vaiheessa Veikko sanoi, että minut pitäisi pitää lukkojen takana, kun minulla oli aamuisin taipumus lähteä yksin ulos. Moni dementoitunut vanhus on jäänyt sille tielleen. 

                                                 Norjalaista lunta

Aamuyhdeksältä pääsimme pitämään kämppärin ravintolassa ajajakokouksen. Kerroimme eri mahdollisuuksista Tromsössä. Moni kävi kiertelemässä nähtävyyksiä alueella. Laivamme oli lähtevä vasta illalla klo 18.00, joten aikaa oli vaikka mihin. Me olimme päättäneet Veikon kanssa mennä Hurtigruttenin toimistoon tutustumaan firman toimintaan. Anna ja Isomäen Jukka seurueineen lähtivät paikalliseen olutpanimo Mackiin. Kiertokäynti maksoi 100 Nok ja sisälsi kiertokävelyn, tuopin ja olutta makunsa mukaan.

Ajoimme sätkän parkkihalliin ja lähdimme etsimään laivatoimistoa. Saimme satamasta koordinaatit. Talo löytyi, mutta kyltti oli hieman A 4 suurempi. Näyteikkunoissa oli pari Hurtigrutten laivan pienoismallia. Sisälle päästyämme aloimme keskustelut ruotsilla, mutta pian siirryimme englannin kieleen. Tarjouksemme oli jälleen muuttunut, joten katsoin parhaaksi lähteä parkkihalliin hakemaan tarjouskansiotani. Matkalla havaitsin, että saksalaisen Manfredin Dooris sätkä, jonka hän oli lainannut Lehtikunnaksen Päiviltä sai pysäköintisakon. 

Manfredin nähdessäni kerroin, että hän sai sakot, mutta tuttuun tyyliinsä Manfred kertoi, että sakon saaja onkin Päivi. Parkkihalliin ajettiin alas hissillä ja samoin kansion haettuani jälleen ylös. Hissin vieressä oli kilpi, jossa kerrottiin, että mikäli hissin luona on jonoa, voi käyttää portaita. Kyllä varmasti, paitsi portaat olivat vasta teon alla. Minusta tuli kyseisen hissin kelpo käyttäjä, sillä niin monta kertaa tulin hissiä käyttämään päivän aikana. Saavuttuani laivatoimistoon, havaitsimme, että minulla oleva tarjous oli meille edullisempi, joten muutimme tarjouksen oikeaksi. 

                                        Tromsön satamassa

Sitten virkailija alkoi ihmetellä, että emme olleet ottaneet aamiaista emmekä lounasta, vaikka sitä oli tarjottu. Emme halunneet pahoittaa hänen mieltään, vaan kerroimme että se on jo aikaa sitten sovittu, ettemme ruokaile ryhmänä laivalla, vaan jokainen laivalla hoitaa ravitsemuksensa itse. Kerrottakoon, että aamiainen maksoi 110 Nok ja lounas 330 Nok. Euroina noin 15 ja 45 euroa karkeasti päässä laskettuna. Koska kulutimme laivatoimistossa reilun tunnin ja emme olleet kovin mittavaa aamiaista itsellemme valmistaneet, päätimme mennä jonnekin syömään. Kaikki on kallista Norjassa, joten päätimme syödä vain jotain pientä. Taisin syödä oopperavoileivän ja juoda tuopin olutta. Lasku noin 120 Nok. 

 

                             Veikon vuoro olla  neuvottelutilanteessa

Veikko otti superhampurilaisen ja lasin jäävettä ja hinta suunnilleen saman verran. Kävimme vielä kaupassa tarkoituksenamme olla kuolematta nälkään merimatkallamme. Mette-Marit ja koko Norja tienasi käynnistämme paikallisessa Euro Sparissa sievoisen summan. Muovipussin pohjalla ei kuitenkaan ollut suurta saalista. Vähän juustoja, näkkileipää ja lihapullia. Mainittakoon, että appelsiinit maksoivat 29.-/kg. Samaa luokkaa olivat omenat. Olutpurkki 35,- ja lihapullat, joita oli noin 400 g maksoi 44,-. 

                                         Neliveto sätkän tutkimista

Koska meitä askarrutti kovasti laivaan ajo, päätimme jälleen lähteä satamaan. Satamaan saavuttuamme havaitsimme, että laivamme Richard With saapuikin rantaan. Lastaus ja purkuaika Tromsössä oli 3,5 tuntia. Kävimme laivan miehistöltä kysymässä, että koska ja mistä laivan lastaus suoritetaan. Vastaukset olivat hieman ristiriitaisia, mutta saimme käsityksen, että me voimme alkaa ajamaan välittömästi laivaan. Läksin taas parkkihalliin. Jonottelin aikani hissiä ja jonossa oleva lady kyseli minulta hissin viipymisestä. 

                                          Keskustelua belgien kanssa

Kerrottuani tulevani Helsingin alueelta, hän hymyili ymmärtäväisesti. En viitsinyt kertoa, että asun Tuusulan kunnan Ruskelan kylässä. Ei se olisi mitään auttanut. Vihdoin käynnistin sätkäni ja lähdin ajelemaan kohti satamaa. Näytin porukoille, että perääni sopisi tulla jonottamaan. Kävi niin kuin kaikilla aikaisemmilla Raideilla, että porukat alkoivat hävitä näkyvistä ja samoille henkilöille sai kertoa muuttuneesta tilanteesta kolmekin kertaa. Osan porukoista löysimme sataman lähellä olevasta internet kahvilasta, jossa he olivat koti-ikäväänsä purkamassa. Laivaan lastaus oli todella mielenkiintoista. Satamavaraston ja laivan välinen kuja oli niin kapea, että lastausvaiheessa sätkää joutui vähän peruuttelemaan. Laivan partaassa oli hissi, johon sätkä ajettiin. 

                             Katkarapuateria Maran ja Serssin hytissä

Kummankin pään rampit nostettiin ylös. Hissi laskeutui 50 cm ja saatiin ajaa ruumaan. Tämä jatkui 40 kertaa. Osa sätkistä ajettiin etuperin ja osa takaperin. Ruumassa oli jo aiemmista satamista tullutta tavaraa. Täytyy muistaa, että laiva lähtee Bergenistä ja saapuu vihdoin Kirkenesiin ja päinvastoin. Laiva on yhdysside etelän ja pohjoisen välillä. Matka kestää yhteen suuntaan 7 vuorokautta.

M/S Richard Wittissä

Laivalla jatkoimme neuvotteluja hinnasta laivan neuvonnassa, mutta jossain vaiheessa saatuani avainkorttini liukenin hyttiin, koska mielestäni neuvotteluja oli käyty jo liiaksikin. Saimme Annan kanssa ikkunahytin viidenneltä kannelta. Olimme sopineet Maran ja Serssin kanssa, että söisimme yhteisen illallisen heidän hytissään ennen laivan lähtöä. Heidän hyttinsä oli vierailumme jäljiltä melko kurjassa kunnossa. Söimme nimittäin ison säkillisen tuoreita katkarapuja, juustoja, ranskalaista maksapateeta, leipää ja salaatteja ja joimme valkoviiniä. Aikanaan keräännyimme 7. kerroksen Horizon kannelle seuraamaan Tromsön iltaa. Oli todella mahtavaa nähdä sitä valojen määrää, millä norjalaiset somistavat kotinsa. Laiva lähti ajallaan ja saatoimme aloittaa ensimmäisen ajajakokouksemme laivalla. 

Ilta jatkui hauskanpidon ja yhtyeemme Frozen Duck musisointia kuunnellessa. Yllättävän paljon esiintyjiä löytyi joukostamme. Jukka soitti haitaria ja saksofonia, Ylli kitaroi, ranskalainen Etienne oli virtuoosi nokkahuilussa ja pianossa, belgialainen Alain soitti hammondeja ja huuliharppua. Rauni ja Anna lauloivat ja Raunilla näytti kitarakin pysyvän käsissä. Rummuissa heilui Automecan työpaikkaorkesteri. Lopulta siirryimme hytteihimme uinailemaan. Noin 15 henkeä makaili kuin rekikoirat eri puolilla laivan lattioita ja sohvilla. 

Aamulla jälleen Maran ja Serssin hyttiin aamiaiselle. Koska meillä ei ollut hytissämme kahvivehkeitä, päätimme mennä kahvilaan kahville. Kahvi oli niin laihaa, että pohja näkyi. Päätin välttää tämän tuotteen aiheuttamaa mielipahaa. Harmia olisi lisännyt aineen korkea hinta eli 19 Nok. Merellä oli kova tuuli, josta johtuen myöhästyimme 15 minuuttia Honningsvågiin saapumisessamme. Sama lastausrumba, kuin Tromsössä, mutta päinvastoin. Purkuun meni aikaa noin kolme varttia. Nyt ymmärsimme hissin merkityksen.

​Jo Nordkapp häämöttää

Honningsvågin satamassa oli laskuvesi ja nyt hissi nosti sätkiä noin 2 metriä ylöspäin. Olimme sopineet jo aiemmin ns. folkkariporukan kanssa, joka oli samaan aikaan Mageröyan saarella, jolla Nordkapp sijaitsee, että pyrkisimme jakamaan kustannuksia menemällä suoraan laivalta heidän mukanaan Nordkappiin, Se ei sitten onnistunut, sillä kulkimien poistamiseen meni niin kauan aikaa ja osa porukkaa jäi kylälle toikkaroimaan, vaikka olimme ilmoittaneet, että jokainen lähtisi vauhdilla kohti Nordkappia. Lisäksi olimme ilmoittaneet, että matkalla ei saa pysähdellä ja ei ainakaan mäissä. Taisin olla ensimmäinen, joka pysähtyi mäessä. 

                                            Nyt ollaan jumissa

Lumisade oli paikoin niin voimakasta, että ensimmäistäkään aurauskeppiä ei näkynyt ja mutkassa törmäsin hiljaisessa vauhdissa penkkaan. Lapiohommiinhan siinä jouduttiin ja oikea etulokasuoja sojotti kohti taivasta. Onneksi ei kukaan tullut perässämme. Anna toimi varoituskolmiona minun lapioidessani Tiinaa penkasta. Päästyämme irti, jatkoimme matkaa ja eräässä pitkässä mäessä oli toistakymmentä sätkää jumissa. Osa vaihtoi lumiketjuja ja yhdestä oli loppunut bensa. Ajoin mäkeä ylös noin 60 – 70 km tunnissa ja päätin, etten pysähtyisi mäkeen, sillä kitkoilla en olisi päässyt ylös, jos olisin mäkeen jäänyt.

Vihdoin pääsimme puomille, mutta folkkariporukka oli mennyt jo puomin ohi ja puomi oli lukittu seuraavaa päivää varten. Jatkoimme matkaamme puomilta Skarsvågin Nordkapp Turisthotelliin, jossa isäntämme Björnar Pettersen toivotteli meidät tervetulleiksi.

Pikkuhiljaa porukat alkoivat saapuilla hotelliin ja alkoivat penätä huoneitaan. Meille oli tarjottu muutamaa mökkiä puomin läheltä eli noin 2 km päässä hotellilta, mutta lumiolosuhteet huomioon ottaen, emme halunneet porukkaa niin kauas, vaan aloimme Rokan Raunin kanssa laittelemaan 1. n hengen huoneista 2.n hengen huoneita jne., jos se vain oli suinkin mahdollista ja olihan se. Meitä suomalaisia ja poikamiehiä majoitimme hotellin ylärinteessä oleviin huoneisiin, jotka olivat ilman juoksevaa vettä. 

                                                Lunta riitti

Hyvin niissäkin pärjäiltiin. Suihkussa saattoi käydä hotellin puolella. Illalla meillä oli tietysti ruokailu ja ajajakokous. Musisoinnin lomassa saimme tutustua eri maalaisiin ruoka- ja juomatarjoiluihin, joita Raidilaiset olivat mukanaan tuoneet. Oli saksalaista suolalihaa, skottilaista haggishia, ranskalaista pastista, hollantilaisia keksejä ja karamelleja ja löytyipä joukosta suomalaisia suolamuikkuja. Onneksi ruotsalaiset eivät muistaneet ottaa herkkujaan mukaan, sillä olimme tulleet niitten kanssa tutuiksi jo napapiirin ylityksen yhteydessä.

                                     Mara keskellä lumituiverrusta

Aamulla kävelimme Maran kanssa Skarsvågin satamaan katselemaan paikallista kalatehdasta. Kalastajaveneet olivat laiturissa ja pyöräkuormaaja työnsi suuria lumimassoja mereen. Eipä siellä ollut paljon muuta nähtävää. Hotelliin palattuamme oli tietysti aamiainen. Se ei eronnut suomalaisesta aamiaisesta muilta osin kuin, että juustojen joukosta löytyi ruskeaa vuohen juustoa, joka maistui erinomaiselle. 

                                    Lunta hiljalleen satelee

Tänään oli se suuri päivä, jolloin meillä oli tarkoitus nousta Nordkapin kalliolle. Kiinnitimme kulkimiemme etupyöriin lumiketjut. Tai minä en kiinnittänyt, sillä en aikonut omallani edes lähteä. Laitoimme Maran peliin ketjuni. Yritin laittaa vehkeitä jonoon, siten että edessä on ainakin muutamia ketjullisia sätkiä. Ajoimme aura-auton perässä sankassa lumipyryssä puomille, jonne jäimme odottelemaan, että aura ajaisi seuraavalle puomille avaamaan tietä lumesta. Seuraavalle puomille oli matkaa reilut kaksi kilometriä. Vihdoin saattueemme pääsi matkaan. Lunta tuli melko reippaasti ja katsoin, ettei minua kiinnosta huipulle pääsy. Niin sakeaa oli lumentulo.

 

                                Kevyt lumihuntu sätkän päällä

Ajoimme Mara, Anna ja Serssi kai kolmantena puomille, jossa totesin että tämä mies kävelee takaisin hotellille. Olen käynyt talvella aikaisemmin jo viisi kertaa huipulla ja tästä retkestä ei tulisi millään tavoin nautittavaa. Ruotsalaiset päättivät myös lähteä takaisin, samoin kuin Michael Saksasta ja Sievin Juha. Kävelin kahta kilometriä liki puoli tuntia. Tie oli liukas ja tuuli oli voimakas. Lumi tuli vaakatasossa sillä voimalla, että silmiä oli hankalaa pitää auki. Housuni olivat aivan märät polviin saakka ja lahkeet olivat jäätyneet kolmen sentin paksuisiksi jääpaakuiksi. Vihdoin pääsin hotellille.

Menin kuumaan suihkuun ja vaihdoin puhtaat ja kuivat vaatteet ylleni. Taisinpa palkita itseni pienellä lasilla viskiä. Hotellin ravintolasalissa istuimme me kaikki ”maitojunalla” palanneet. Ruotsalaisten kanssa kirjoittelimme heidän matkapäiväkirjaansa. Vihdoin saapuivat urheat Nordkapin ”valloittajat”. Ilman lumiketjuja huipulle ei päässyt ollenkaan. Eli noin puolet joutuivat olemaan useamman tunnin kahden puomin välissä pääsemättä mihinkään. Mahtoi olla miellyttävä kokemus. Kuultuani tämän onnittelin itseäni. Illalla meillä oli ruuaksi häränfileetä ja perunoita. Kyllä ruoka maittoikin. 

Olimme saaneet tietoa, että mahdollisesti huomenna emme pääsisi saarelta pois tulevan lumimyrskyn vuoksi. Tunnelma latistui vasta kun keittiöstä kerrottiin, että olut oli loppunut. Menimme nukkumaan ja jätimme avaimen kookkaine avainperineen mökkimme oveen. Avaimenperän kolina ovea vasten paljasti parhaiten tuulen voiman. Aamuviideltä oli kaikkein tyynintä ja taivas näytti kirkkaalta. 

Kahdeksalta tuuli oli jo voimistunut. Siirryimme aamiaispöytään hieman epätietoisina siitä, että pääsemmekö pois vai emme. Puomi oli aukeava seuraavan kerran klo 9.15. Isäntä kertoi meidän pääsevän aikaisintaan klo 12 puomilta. Saimme porukan valmiiksi klo 9 kieppeillä. Sätkät saatiin käyntiin ja kaivettua lumikinoksista esille. Varauduimme kolmen tunnin odotuksen, kunnes isäntä yhtäkkiä ilmoitti, että kaikki valmiiksi aura-auton perään.

Vapauteen lumen vankeudesta

 

                                      Norjalainen linkotraktori

Ketään ei tarvinnut kahta kertaa pyytää. Jälleen panimme lumiketjulliset pelit ensimmäiseksi rikkomaan auran kiillottamaa pintaa. Lähdimme tiiviissä jonossa ajamaan kohti Norkappiin menevää tietä, jonka jälkeen aura-auto jatkoi hiljaista vauhtiaan kohti Honningsvågia. Folkkariporukka oli edellispäivänä päässyt Honningsvågista 80 km etelään Olderfjordiin, jonka jälkeen auran perässä takaisin Honningsvågiin ja babtistikirkon suojiin. Jonossa alkoi tapahtua hajontaa. Alettiin ottaa valokuvia, vaikka emme tienneet kuinka pahaksi keli saattoi vielä muuttua.

Pysäytin Dyanen ja näytin porukalle että pitävät välit pieninä, kuten oli sovittu. Vihdoin ankkalauma saapui Honningsvågin Shellille, jossa monet tankkasivat. Tankkauksen jälkeen jatkoimme matkaamme muutaman kilometrin päässä sijainnutta tunnelin suuta, johon sitten jäimmekin hetkeksi puomin taakse. Sanoin Maralle, että Trangian nosto nokkapellille tarkoittaa että kohta lähdetään. Juuri kun Trangia leimahti liekkeihin Suhosen Lasse ja Utriaisen Mika näyttivät, että voidaan lähteä. Pienenä esteenä oli 185 Nokin maksu, mutta eihän se meitä kauaa pidätellyt kun Anna meidät tielle lunasti. 

Tuuli oli melko tanakkaa ja minkäänlaista suojaa ei Olderfjordin ylängöltä löytynyt. Ohitimme Suhosen pelin jossain vaiheessa. Taisivat etsiä kahvipaikkaa. Muistin entuudestaan, että ensimmäinen mahdollinen baari tulisi olemaan vasta Olderfjordissa. Folkkariporukan vetäjä Jupe Utsjoelta soitteli jossain vaiheessa ja kertoili Altan tien olevan hienossa kunnossa ja että siellä paistaisi kirkas aurinko. Arvoimme Annan kanssa siitä kummanko tien ottaisimme,- Karasjoen kautta Kautokeinoon vai Jupen neuvoman. Päädyimme Lapin miehen ohjeisiin.

Toisenlaisessa Norjassa

Tie olikin hieno ja ajoimme sen mitä sätkä liikkui. Anna tarjoili limsaa ja lihapullia väkevällä sinapilla siveltynä. Välillä oli pidettävä jopa aurinkolaseja. Maisemat olivat uskomattomat. Ensimmäistä kertaa Norjassa oloaikana saattoi katsella maisemia monien kilometrien matkalta. Altassa kävimme tankkaamassa janoisen kulkupelimme ja taisinpa ostaa levyn suklaata sen kunniaksi, että matka alkoi jälleen sujua. Altasta jatkoimme melko suoraa tietä kohti Kautokeinoa. Ennen Kautokeinoa ohitimme Jaltan tapaisen kulkimen, jota virolaiset kuljettivat. Peli kulki melko verkkaista tahtia ja katolle oli asennettu iso kattolaatikko. Miehiä oli sisällä kolme ja kuulemani mukaan ei mitään kevytsarjalaisia. Kautokeinon keskustassa kävimme tuhlaamassa norjalaiset kolikot, joilla ostimme paikallista suklaata. Kylästä jatkoimme kohti Suomen rajaa. Tie jatkui suorana ja matka joutui. Hieman ennen Hettaa tapasimme jälleen virolaiset, jotka etsivät Sirkan kylää. 

                   Karavaani  kulkee                                 

Hetan Majatalosssa

Kerroin heille koordinaatit ja jatkoimme Hetan majatalon pihaan. Varasimme saman huoneen, kuin kaksi vuotta aiemmin ja lähdimme syömään. Illalla porukka alkoi valua monta kokemusta rikkaampana ja kenties hieman väsyneenäkin. Olimmehan tänään ajaneet tuiskuisia ja osin hyvinkin lumisia teitä noin 400 km. Matkaa olimme taittaneet noin 7 tuntia. Välillä oltiin hieman jumissa puomin takana, mutta kaiken kaikkiaan liikuimme aivan kiitettävästi. Mageröyän saarella reilun 30 km ajo kesti noin tunnin kaikkine kommervenkkeineen. Illalla pidettiin ajajakokous ja kertailtiin hieman päivän tapahtumia. Moottorikelkkojen vuokraaja kävi paikalla ja sovimme, että olisimme aamulla klo 10 valmiita lähtöön. Tiesin entuudestaan, ettei näin tule tapahtumaan, vaikka aamulla valmistautuminen alkoi klo yhdeksältä. 

 

                                          Näkymä Hetan lähistöltä

Kansainvälistä talviurheilua

Taisimme olla klo 11 moottorikelkkojemme päällä ja suksijat olivat päässeet Ounasjärvelle. Haimme Maran ja Annan kanssa vielä kahvipannuja, kattiloita, makkaroita, kahvia ja etukäteen varaamani poronkäristyksen. Poronkäristystä oli 3,8 kiloa, makkaroita 6 kg, muusia 8 pakettia, kahvia pari pakettia ja sinappia ja puolukkahilloa riittävästi. 

                                         Porojen jolkottelua

Olimme varanneet 10 moottorikelkkaa halukkaille ja minulla oli kelkka reellä, joka olikin melko hankala vedettävä, sillä se ei tahtonut kulkea hetkeäkään suoraan. Anna ja Mara istuivat reessä kaikkine keittiöastioineen ja kaksine suksi pareineen. Koskimäen Ylli oli majoittunut Ounasjärven rannalle kotaan. Jätimme hänelle kahvitarpeet ja jatkoimme kohti Pyhäkeron kämppää, jonne oli matkaa noin 5 km. Kämpällä Anna ja Mara aloittivat kämpän ja ruuan lämmityksen. Minä lähdin hakemaan hiihtotaidottomia kodalta. Kodalla kerrottiin, että kolme kelkkaa oli vajonnut veteen. Kelkat löytyivät nopeasti. Turhaa kenties kertoa, että olivat ajaneet reitiltä pois. 

Puolen tunnin uurastuksen jälkeen saimme kelkat reitille. Saappaat ja sukat olivat lopunpäivää märkinä. Pelastusretkeltäni palattuani yritin löytää sopivan nopeuden tyhjällä reellä, mutta hankalalta se vaikutti. Reen jalaksissa ei ollut olaksia ja reki kiemurteli kuin käärme. Kodalla lastasin kuusi henkeä rekeen kerrallaan ja pikkuhiljaa hiihtäjät ja kaikki halukkaat olivat Pyhäkeron kämpällä. Ruoka maistui niin hyvin, että Anna ja Mara jäivät ilman ruokaa. Voin näin jälkeenpäin todeta, että ruoka oli mitä mainiointa. Makkaroita jäi onneksi vielä ylikin ja niitä saattoi kämpän takassa käristää. Jokainen sai sulattaa lunta juomavedekseen, joka oli joillekin melko eksoottinen kokemus. 

Saimme kämpän siivottua, tehtyä puita ja lähdimme usean kelkan voimin kohti kotaa ja Ounasjärveä. Emme olleet vielä kaukana kämpältä kun Manfred ajoi rinnalle ja kertoi perässäni olleen reen kaatuneen. Kelkka oli noussut pystyyn enkä itse havainnut episodia. Mara sai reestä pudottuaan jalkaansa mustelman. Muut selvisivät pelkällä säikähdyksellä. Belgialainen Frans van Riel lähti kodalta jatkamaan onnetonta hiihtämistään majatalolle. Kai hänkin jossain vaiheessa perille pääsi. Kodalta ajoimme kelkkojen vuokraajan perässä huoltamolle tankkaamaan.

​Ikimuistoiset Superfinn juhlat

Suihkun jälkeen lihapatojen ääreen. Iltayhdeksältä alkoi Superfinn juhlallisuudet. Koska juhla on melko salainen, kerron vain osan juhlien ohjelmasta. Olimme Annan ja Veikon kansa käyneet ennen juhlaa Rantakokon kaupassa täyttämässä kaksi ostoskärryä juomilla ja pikkunaposteltavalla. Niitä meillä oli sitten tarjolla pari pöydällistä. Jokainen oli tuonut pahinta tuntemaansa juomaa, josta oli tarkoitukseni tehdä riittijuoma eli enough drink. Nicole oli järjestänyt raid olympialaiset koko reissun aikana ajajakokouksessa. Pääpalkintona oli Automecan lahjoittama 123- sytytysjärjestelmä. 

                                                  Anna ja André

Kisan voitti Karsten saksojen maalta. Ruotsalais/saksalainen naispari jäi hienonhienosti toiseksi. Karkinsyöntikisaan oli valittu 6 hauskaa henkilöä, joiden piti ahtaa suuhunsa karamelleja sanoen lauseen ”minusta tulee illalla superfinn”. Kisan voitti Carina ruotsinmaalta. Eräs tapa se on tämäkin opetella suomea. Tummapintainen ranskan poika Jose joutui lukemaan suomeksi SF sertifikaatin ja meillä kaikilla oli tosi mukavaa häntä kuunnellessamme. Varsinkin ulkomaalaiset nauroivat. Taisivat osata tekstin itse paremmin. Riittijuomat sekoitettiin ja kaikille tuntui riittävän lasillinen, koska aamulla meidän tuli jatkaa kohti Oulunsaloa. Aamulla toivoteltiin jälleennäkemisiä niille, jotka lähtivät Ruotsin kautta koteihinsa. Tuntuvan aamupalan jälkeen huoneen alkuperäiseen asuunsa asettaminen ja tien päälle.

​Kelit ja maisemat kesyyntyvät

Ei lähtenyt tänäkään aamuna Dyane omin voimin käyntiin. Maran akusta saatiin riittävästi virtaa ja laite kävi hetkessä. Tankkasimme Alatalon Essolla ja ajelimme kolmen sätkän voimin kohti etelää. Mukanamme ajelivat tällä kertaa Rauni ja Nalle. Noin 50 km ajettuamme Muonion rajan tuntumassa vasemmalla puolen tietä näkyi matkamuistomyymälä, jonka omistajarouvalla oli nopeasti poljettava alaleuka. Hän oli meitä jo portailla vastassa toivottelemassa ystävänpäivätoivotuksiaan. Paljon juttua siitä suusta ilmoille tunkeutui. Kuten Serssikin sanoi, että hänen täytyy olla robotti. Kahvi ja donitsi eivät tänään maksaneet mitään. 

Likat tekivät matkamuisto-ostoksia. Mukaan lähti myös poronlihaa. Matkamuistomyymälän valikoima oli suuri ja varaston arvon täytyi olla huikea. Kyllä se panikin varmasti myyjän juttelemaan. Kolarissa kävimme syömässä ja minäkin päätin ostaa itselleni matkamuiston. Löysin nimittäin huoltamon hyllystä melko edullisen Dyaneen sopivan akun. Akku hapotettiin ja jatkettiin sillä sitten etelää kohti. Aavasaksalla erosimme Maran porukoista ja käännyimme Ruotsiin. Tankkasimme Övertorneåssa ja jatkoimme Tornionjokea seuraten kohti Haaparantaa, jonne saavuimmekin puolavaivaista Maraa aiemmin. Hänen sätkässään puola ei antanut kuumana riittävää kipinää.

Teimme pieniä ostoksia ja juuri kun olimme lähdössä, Serssi keksi että hänen piti löytää Ruotsi pinssi. Me emme ko. tuotetta halunneet kokoelmiimme, joten lähdimme takaisin Suomeen. Olimme jo melkein Kemissä kun Mara soitti, ettei sätkä lähde käyntiin. Käännyimme seuraavasta rampista ympäri. Lähellä Torniota Mara soitti jälleen, että he ovat jäähdyttäneet puolan lumella ja saaneet sätkän liikenteeseen. Liikenneympyrästä käännyimme jälleen kohti etelää.

​Viimeinen majapaikkamme

Oulunsaloon saavuttuamme varasimme huoneen ja menimme syömään. Jauhelihakeitto maistuikin hyvältä. Hintikan Matti ja Riitta sekä Pesun Matti olivat tulleet tervehtimään Raidilaisia samoin kuin pariskunta Pietarsaaresta, jolla oli Dyane teon alla. Illalla järjestimme vielä ilmaiset arpajaiset, jolla pääsimme eron lopusta krääsästä, jota oli koko matkan ajan raahattu mukanamme. 

                                               Muistiinpanoja

Aamulla jatkoimme matkaamme kohti Kärsämäkeä, jossa kävimme sukuloimassa. André ja Danny sekä Mara ja Serssi olivat lähteneet tosi aikaisin liikkeelle. Meidän piti mennä meille syömään vielä illalla. Hirvaskankaan Essolla tankattiin ja jatkettiin Päijänteen itäpuolta etelään. Leivonmäellä sätkä nykäisi ensimmäisen kerran ja se lakkasi sietämästä kaasua. Keli oli nollassa. Bussipysäkillä kaadoin tenua tankkiin, mutta ei siitä tuntunut olevan apua. Huoltamolta ostimme lisää polttoaineen jäänestoa. Vaikutus oli heikko. Aivan pintakaasulla jatkoimme seuraavat runsaat kaksisataa kilometriä 70 km:n huimalla vauhdilla kotia kohti. Annan jätin asemalle, koska hänen piti olla kotonaan Kotkassa vielä illalla. Myöhästyimme tasan minuutin, mutta seuraavaa junaa ei tarvinnut odottaa kuin 20 minuuttia.

Vihdoin kotona

Ajoin kotiimme Tuusulaan, jossa matkaseuramme André ja Danny sekä Mara ja Serssi kuin myös Niemisen Pirjo ja Matti jo odottelivatkin. Söimme herkullisen ilta-aterian yhdessä ja saunassakin pääsivät halukkaat käymään. Kyllä uni sitten maittoikin. Serssi taisi nukahtaa välittömästi omaan sänkyynsä. Aamiaisen jälkeen vein Serssin lentoasemalle. Tämän jälkeen ajoin Matin Sitikkapajalle, josta lähdimme belgien kanssa kaupungille. Kävimme mm. Lassin retkiaitasta ostamassa Andrélle kuivamuonaa, Zetorissa syömässä lihapullia ja sieltä Biltemaan hakemaan Dannylle pellin taivuttimen. Illalla kävimme vielä vähenevällä osallistujajoukolla Niemisillä nauttimassa kulinaarisista elämyksistä.

Loppuarvionteja Dyanen kunnosta.

Reissun jälkeen vaihdoin kaasarin ja tulpat. Ei auttanut kulkuun juuri mitenkään. Vika löytyi puolasta. Oikean puoleisen tulpan johtimen alla oli hiushalkeama, joka antoi kipinän maihin. Ei ole aiemmin tällaistakaan vikaa ollut. Nyt se lähti –10 asteesta yön jälkeen ensimmäisellä käyntiin.

Kirjoitteli paikalla tsombaillut Henkka