Ála carte -matka Ranskaan ja Bretagneen 2011

 

Matka Tuusulasta Vuosaaren satamaan on vain 40 km, joten pysähdyimme vasta satama-altaan ABC- huoltamolle nauttimaan kevyen aterian. Pia jotain kasvisruokaa ja minä juustohampurilaisen kera ranskalaiset perunoiden, joita inhoan yli kaiken, mutta koska olimme matkalla Ranskaan...

Laivarannassa tapasimme ihmisiä, jotka olivat matkalla Rostockiin, kuten mekin, mutta Finnlinesin laivalla. Sisällä laivan uumenissa tapasimme Weltin porukan, johon kuului Julian ja Weltin lisäksi Kivisen Pirkko ja ystävättärensä Kati. 

Kävimme á la carte ravintolassa syömässä. Tilasin sianselykset kasvisten ja herkullisen kastikkeen kanssa. Taisimme ruuan kanssa juoda viiniä. Pia valkoista ja minä punaista. Kenties maistelimme snapsiakin loman alkamisen kunniaksi. 

Ruokailun jälkeen siirryimme baariin keskustelemaan kavereiden kanssa. Maistelimme viiniä ja kahvia konjakin kera. Seuraavana aamuna kävimme aamiaisbuffassa, joka ei ollut kovinkaan ihmeellinen. Kahvikin loppui kesken. Virolaiset tarjoilijat eivät tällöin olleet vielä yhtä hyviä kuin nykyisin. 

Tytöt pelasivat päivällä jotain kuulapeliä, joka ei ollut kuitenkaan petanqueta. Osa virkkasi tai kutoi jotain - kai.  Lounaalla kävimme porukalla laivan seisovassa pöydässä, jonka tarjonta ei ollut sekään hääppöinen. mm perunat ja kalat loppuivat kesken. Kalaa kuitenkin ongittiin pöytään lisää ennen lounasajan loppumista. 

Päivä vietettiin tarinoiden ja tietokoneelta kuvia katsoen. Illalla yhdentoista  jälkeen saavuimme Rostockiin, jossa sijaitsi varaamani hotelli, nimeltään Hotell an der Stadthalle. Ehdimme sinne juuri ennen ovien kiinnilaittoa. Minulla oli tosin hotellin PIN-koodi, jolla olisimme päässeet huoneeseemme.

Kotouduimme peteihimme ja katselimme TV:stä mm. säätiedotuksia, jotka lupasivat huonoa keliä seuraavalle päivälle. Aamiaisella nautimme perinteisen saksalaisen yllätyksettömän, mutta runsaan Frühstuckin.

Moottoritiellä satoi jonkin verran, mutta ei häiritsevästi. Ohitimme Wismarin, Lübeckin, Hampurin ja Bremenin, jossa kävimme Autohofilla nauttimassa tankkauksen yhteydessä juustosämpylät ja vahvat kahvit.

Jatkoimme matkaamme ohi Wildeshausenin, Vechtan ja Osnabrückin, josta siirryimme pikkuteille. Aivan mahtavia pikkukyliä mutkaisten teiden varsilla. Vaikka olen ajanut useasti Osnabrückista kohti Amsterdamia, ei näitä pikkuteitä ole hirveästi tullut ajeltua. Meillä oli hyvää aikaa kierrellä, jotta emme olisi tulleet hotelliimme aivan liian aikaisin.

Saavuttuamme Bad Bentheimiin, kannoimme kassimme huoneeseemme ja lähdimme kiertelemään jalkaisin kaupunkia. Tutustuimme Burg Bentheimin hiekkakivestä rakennettuun linnaan, kauniiseen puistoon ja lopulta kävimme syömässä Altes Museumissa torin laidalla, kuten tapanani on ollut. Nautin possunliha saslikin.

 

Ruokajuomana Erdingerin hoikka vehnäinen korkealla vaahtokukkasella. Jälkiruuaksi nautin mustan oluen, joka toi mieleeni Prahalaisen U Flekun mahtavat tynnyrioluet. 

 

 


Jatkoimme kiertelyämme kaupungilla ja erään antiikkiliikkeen ikkunassa Pia havaitsi astiaston, jollainen meilläkin on. Valkoinen Rosenthal astiasto jostain 30-luvulta. Olisi kiinnostanut täydentää omaamme, mutta kauppa olisi auki vasta seuraavana iltana ja niin kauaa emme voinet viipyä. Jatkoimme matkaamme hotellille ja siirryimme hotellin terassille nauttimaan komeat jäätelöannokset, joiden jälkeen siirryimme nukkumaan.

Runsaan aamiaisen jälkeen nostimme laukkumme tiinan perukoille ja ajoimme kohti seuraavaa kauppaa ostamaan juomavettä ja jätesäkkirullan. Jätesäkkirulla oli tarkoitettu osille, joita olimme hankkimassa romikselta.

Ajoimme Frankin Duckserviceen, jonne olin soittanut ja varmistanut, että he eivät olisi lomalla. Saimme hankittua kaiken sen minkä olin tilannutkin. Ja muutaman ylimääräisen osan.

Jatkoimme Hollantiin ja totesimme, että siellä on ainakin moottoritien varressa retken kallein bensa. Yli 1,80 € litralta. Ajo sujui mallikkaasti aina Bredaan asti, jolloin normaalit ruuhkat alkoivat. Sillä alueella on niin paljon risteävää liikennettä, ettei uudetkaan liikennejärjestelyt ole ruuhkaa juurikaan vähentäneet. Päästyämme Hazeldonkin raja-asemalle, nautin ball gehagtin, eli ison lihapullan frittien kanssa ja juomana Jupiler oluen. Fritteihin ei yleensä laiteta ketsuppia, vaan herkullista belgialaista majoneesia. Belgialaiset fritit ovat todella eri rotua suomalaisiin verrattuna. Herkullisia. 

Takoituksenamme oli täällä tankata, mutta nyttemmin oli benstankit vaihdettu naftatankkeihin. Oma tankkimme jo kumisi tyhjyyttään, mutta seuraavalla bensiksellä saimme korjattua tilanteen. Tankkiin soljahtikin 25 litraa polttoainetta, joten 26:n litran tankilla ei olisi enää kauas päässyt.

Pojallani Matilla, joka oli Acadyanella Killan kesäretken mukana, oli kytkin hajoamassa. Lupasin tulla katsomaan tilannetta Zeleen, johon he olivat majoittumassa. Kuitenkin kävimme ensin tapaamassa kaveriani Franzia heidän maalaistalollaan matkan varrella. Saimme luumuja ja omenoita matkaevääksi. Rouvalle jätimme suomalaisen konvehtirasian. Jatkoimme Zeleen pieniä kyläteitä ajellen. 

Saavuttuamme paikalle, suomalaiset olivat lähteneet kylille syömään. Odotettuamme puolisen tuntia ja juteltuamme muiden paikalle jääneiden kanssa, syömärit saapuivatkin. Neljän miehen porukassa purimme koneen nokilta ja vaihdoimme kytkimen. Saatuamme koneen naimisiin vaihdelaatikon kanssa, jouduimme poistumaan paikalta kohti Merelbekeä, josta oli tuleva kotimme kahdeksi yöksi.

Matkaa Zelestä Merelbekeen tuli vain kolmekymmentä kilometriä. Merelbekessä kaverimme André otti meidät vastaan omalla pettämättömällä tyylillään. Hyökkäsi syliini ja minun piti pomppia hän sylissäni, mutta eivät voimani olleet kuten ennen. Ei tahtonut enää jalat nousta maasta tai sitten André oli lihonnut. Jacquelinen kanssa meni tervehtiminen perinteiseksi halailuksi. Ja se oli mukavaa sekin. 

 

Kannoimme laukkumme yläkerran huoneeseen, joka on toiminut yöpaikkanani ainakin 20 kertaa. Petikaverit ovat vaihtuneet Piasta Niemisen Masaan, Hellénin Markkuun, Häyrisen Jukkaan ja poikaani Mattiin. Alakerrassa Jacqueline tarjosi mainion illallisen. Alkuruokana katkarapusalaattia ja savustettua ankeriasta. Lämpimänä ruokana possunlihaa ja lisukkeita pöytä täynnä. Ruuan huuhtelimme laadukkaalla valkoviinillä. 

Illalla naisten mentyä nukkumaan, jatkoimme Andrén kanssa puntarointia Belgian poliittisesta tilanteesta, joka on yhtä kimurantti vuodesta toiseen. Nautimme pari lasillista Citroën geneveriä ja kahden aikoihin oli meidän siirryttävä myös nukkumaan.

Pitkän runsasvalikoimaisen aamiaisen jälkeen, joka kesti toista tuntia, lähdimme Pian kanssa Bierhalleen, josta ostimme muutaman tölkin olutta matkallemme Ranskaan. Eipä tullut muuta kuin ihailtua runsasta oluttarjontaa. Matkaa oli vielä paljon jäljellä, joten emme tainneet ostaa kuin 12 purkkia mukaamme. Kävimme lisäksi ajelemassa maaseudulla varmaan sellaisen 50 km:n retken. Palattuamme Merelbekeen, istuimme puutarhassa juomassa Kasteel olutta ja pöydässä oli juusto, ja pähkinänaposteltavaa. Lisäksi nautimme Jacquelinen valmistamista crepeseistä vaahterasiirapilla ja isoilla voinokareilla. Juomana capuccinot.

Ehdotin, että menisimme illalla nauttimaan päivällisen paikalliseen ravintolaan kustannuksellamme. André kertoi ravintoloiden olevan tällä hetkellä lomalla. Emme uskoneet häntä, joten pyysin häntä tsekkaamaan ravintolatilanne. Jacqueline kävi kaupassa ja palattuaan kertoi löytäneensä monipuolisen ravintolan.

Lähdimme iltaseitsemäksi ravintolaan, jossa meille osoitettiin hyvä pöytä, josta saatoimme katsella ja ihmetellä muita ihmisiä. Saatuamme ruokalistat käsiimme, valitsimme ruokamme. Pia jonkin salaattiruuan pastalla ja Jacqueline ja André katkarapuannoksen tomaattikastikkeella. Minä sain mielenkiintoisen possuvartaan friteillä ja runsaalla salaattipeitolla. Oluena Westmallen luostariolut. Alkoholipitoisuus 9,5%. Erittäin hyvän makuinen olut, mutta ruokajuomana aivan liian vahva. Ei aina muista hallita hillittömyyttään ja sitä mitä pitäisi valita.

Ruokailun jälkeen ihmettelin, kun tarjoilija ei saapunut meitä laskuttamaan. Luulin Jacquelinen käyneen ulkona tupakalla, mutta hän olikin hoitanut maksun puolestamme. Kyllä harmitti sinisilmäisyytemme. Ja meidän kun piti maksaa.

Illalla menimme aikaisemmin huoneeseemme. Pakkasimme laukkumme valmiiksi, koska oletimme – kuten aina ennenkin – sen helpottavan ja nopeuttavan aamuista lähtöämme. Ehkä se hieman nopeuttuikin, sillä lähdimme kohti etelää jo ennen kymmentä, mikä taisi olla nopein suoriutumisemme maantielle.

Monen käännöksen jälkeen saavuimme Antwerpen-Kortrijk tielle, joka johtaisi meidät kohti Pariisia ja péage tietä, eli maksullista moottoritietä kohti. Maksullinen tie vetikin hyvin, mutta ensimmäiset huoltamot olivat tupaten täynnä matkalaisia. Toisella huoltamolla odottelimme liki puoli tuntia, ennenkuin saimme sätkäämme bensaa. Iltapäivän aluksi saavuimme Pariisiin.


Kerroin Pialle meidän viipyvän Mont Martrella, Sacre Ceurin alueella tunnin, jotta ehtisimme ajoissa seuraavaan yöpymispaikkaamme Le Mansiin ennen pimeää. Kiersimme Mouling Rougen ja tummien ihmisten korttelien kautta hyvin lähelle Sacre Coeurin bysanttilaiskirkkoa. Useat kadut olivat suljettu ja teiden päässä seisoi poliisi tai vartija.

Oli todella hankalaa löytää parkkipaikkaa. Lopulta Pia havaitsi garagen, jonne ajoimme sisälle. Jätimme Dyanen parkkiin ja pienen neuvottelun jälkeen meillä oli reilun tunnin paikka tiedossa ja avaimet varastotakkisen silmälasipäisen vanhemman vartijan hallussa. Neuvottelu sujui niin heikolla ranskankielellä, että sitä ei puhuisi vastasyntynyt ranskalainenkaan.

Parkkiluola oli sellainen, joita näkee vanhoissa ranskalaisissa -50 luvun mustavalko filmeissä. Kävimme tarkistamassa Montmartren taiteilijakorttelit ja kirkon, joka on minulle aina Pariisissa käydessäni ”must” kohde. Olen siellä vieraillut useamman kerran, mutta siellä on aina päästävä käymään, tai en käy Pariisissa ollenkaan. Eiffelit ja muut ovat minulle siihen verraten toissijaisia kohteita. 

                                    Montmartren garage

Kävelimme alueella tunnin. Palasimme kohti autohallia. Ostimme ison patongin ja pari Spriteä. Maksoimme parkkeeraamisemme ja suuntasimme matkamme kohti länttä. Ongelmana oli vain se, että samaan aikaan oli Ranskan ympäriajo päättyvä ja ruuhkat olivat sunnuntaista huolimatta valtaisat.

Seisoimme Seinen rannassa tunnin, ennenkuin pääsimme peripheriqueta eli kehätietä pitkin tielle, joka johtaisi meitä kohti Le Mansin kaupunkia, josta olin varannut seuraavan hotellimme. Navigaattori löysikin meidät hyvin perille, mutta Étaphotellin respan tyttö kertoi heikolla englannillaan, että meidän olisi pitänyt tulla sinne vasta seuraavana päivänä. Huomattuani virheeni, kysyin josko heille olisi meille kumminkin yksi huone. Huone löytyi ja päätimme jäädä hotelliin yöksi.

Tämän jälkeen tytön englannin kieli kaikkosi, kun kyselin mahdollisuutta peruuttaa seuraava yöpymisemme hotellin varaustoimistolle. Netti ei jostain syystä toiminut ollenkaan ja peruutus puhelinnumerossa oli vain ranskankielinen automaatti, josta en saanut selkoa. 

Lähdimme läheisen pizzeriaan nauttimaan pizzat. Systeemi oli hieman outo. Tilasimme ateriamme ja meille avattiin sähköisesti toimiva salaattipöytä, joka oli erittäin hieno ja runsaasti varusteltu. Odotellessamme pitsoja, nautimme alkusalaatit.

Pizzat, jotka saimme, olivat paksuja, hieman karrelle poltettuja. Nautimme ne kuitenkin suurella mielihyvällä, sillä olimme jollain airella, eli levähdyspaikalla juoneet kahvit ja syöneet kumpikin yhden täytetyn croisantin. Päästyämme ulos pizzeriasta, peräämme juoksi tumma mies, joka kertoi meidän olevan vielä velkaa 2 euroa, koska olimme nauttineet ateriamme sisätiloissa, emmekä ulkona niinkuin he luulivat. Sama se. Maksoin miehelle hänen pyytämänsä rahan, vaikka se tuntui hieman kummalliselta.

Hotellimme oli ns. halpishotelli nimeltään Étap. Vähän samanlainen kuin Formula 1, mutta hieman hotellimaisempi. Vessa oli omassa kasetissaan ja suihku omassaan. Pesuallas oli hotellihuoneen puolella. Lähdimme hotellistamme vielä ulos eksyäksemme noin tunnin kävelyn jälkeen. Onneksi olimme tehneet kävelyretkemme koko ajan vasemmalle kaartaen, niin meidän oli helppo kävellä eräälle kirkon aukiolle, josta löysimme kadun, jota pitkin olimme alueelle tulleet.

Sisään ei päässyt hotellin omasta sisäänkäynnistä, vaan viereisen hotellin aulasta, sitten pihalle ja ovikoodilla rappuun ja omaan huoneeseemme.

Aamiainen tapahtui alakerran ”petit de jour” tilassa, eli aamiaishuoneessa. Aamiaiseen sisältyi kahvi, patonki, juusto, voi, marmeladi, sekä tuoremehu. Ranskalaisittain runsas aamuruoka siis.

Sätkämme oli vartioidulla pihalla, josta pääsi pois ajamalla riittävän lähelle rautaporttia, joka aukesi hitaasti, vähän niinkuin vankilassa, mutta ilman vartijoita. Ajoimme Le Mansin reunamille Carefourin markettiin ostamaan hieman matkaeväitä ja jotain muuta, kuten siemeniä ja Marseillen saippuaa. Mihinköhän me siemeniä tarvitsimme?

 

                                  Ranskalaisia kattotiiliä

                                     Mukanamme kattotiiliasentaja

Täältä päätimme jatkaa matkaamme pieniä teitä ja niin teimmekin noin 250 km. Olimme matkalla kohti Bretagnea, eli länttä kaveriemme Catherine ja Sergé Narcyn luokse. He olivat ostaneet ja kunnostaneet talon Atlantin rannikon kalastuskaupungista La Foret Fouesnantista.

Saavuimme perille myöhään iltapäivällä ja lähdimme Sergén kanssa katselemaan rantaa laskuveden aikaan ja Catherinen jäi valmistamaan meille iltapalaa. Sergé, eli Serssi on ollut mukanamme Raid Laponiella 9 kertaa ja Raid Poronkusemalla kerran. Lisäksi olemme Serssin kanssa moottorikelkkailleet niin Hetassa kuin Kankaanpäässäkin, mutta se onkin aivan eri juttu. Illalla nautimme rouvan valmistamasta sardiinipaistoksesta, salaateista ja bretagnelaisesta karjalanpaistista. Parvekkeella naiset nauttivat kuivasta valkoviinistä ja me herrat pastiksesta.

Yläkerrassa oli kolme huonetta käytössämme. Makuuhuoneeksemme valitsimme huoneen, jossa oli parveke ja näköala Atlantille. Oli kuulemma talon kallein huone, mutta turistit valitsevat sen aina. Yläkerrassa meillä oli lisäksi oma oleskeluhuone, parveke, WC ja moderni kylpyhuone. Ei valittamista. 

 
Näkymä makuhuoneeseen
 
 

Aamiaiset ovat Ranskassa vaatimattomia, mutta kahvi on hyvää ja maukasta ja sitä join aamusella usean kupillisen mustana. Päivällä kävimme useammassa paikassa katsomassa nähtävyyksiä. Vanhaan kaupunkiin mentiin linnan kapeasta portista ja se oli sangen elämyksellinen. Ehdotimme, että menisimme nauttimaan lettuja eli crepesejä, koska aamiaisen jälkeen alkoi jo olla hieman nälkä. 

Pia ja Catherine nauttivat lättysten kanssa kuivaa Bretagnen siideriä, joka nautittiin korvattomasta teeastiasta. Minä ja Serssi joimme paikallista Britt olutta.


Miesten crepesit oli täytetty kinkulla ja paistetulla munalla. Meillä oli mukanamme isäntäperheen koiranpentu, Glenn, joka oli kaataa ravintolassa pöydän, koska oli ensimmäistä kertaa julkisella paikalla ja nähtävää ja haisteltavaa oli liika pienille aivoille, jos sellaisia koirilla on. Ei ainakaan pennuilla. 

Täältä jatkoimme tankkaamaan Supermarketin pihaan, jonka jälkeen kävimme Catherinen kanssa ostamassa iltaruokaa, johon kuului ostereita ja kaksi isoa rapua, joiden kilpien halkaisija oli noin 15 cm. Ravut pantiin jalat vastakkain muovipussiin, niin etteivät ne päässeet pussista pois. Niiden kilohinta oli vaivaiset 6 €, joten rapujen henki on halpaa. Kävimme vielä tutustumassa heidän Citroën C1:llään alueen pääkaupunkiin ja sen upeaan katedraaliin. Poikkesimme vielä kolmistaan oluelle ja siiderile. 

 

Kaupunkikierroksen jälkeen palasimme majapaikkaamme, jossa meitä odotti iltaruoka. Söin elämäni ensimmäiset osterit Catherinen kanssa talon avaralla parvekkeella. Serssi ja Pia jättivät eläinpolot rauhaan. Joku saattaa ihmetellä miltä nämä otukset maistuvat, jotka nautitaan elävänä. Osteri maistuu suolaiselta merivedeltä ja sitruunamehulta. Ja miltä se tuntuu: Isolta klimpiltä, joka menee hitaasti kurkusta alas. Ei sen ihmeellisempää.

 


Sitten rapuja. Serssi kertoi, ettei näitä isoja rapuja voi syödä ravintolassa, koska niiden kuori on niin kovaa, että pähkinänsärkijää muistuttavalla laitteella kuoria rikottaessa kuoret voivat singota naapuripöytään. Ja lopputuloksen voi kukin arvata. 

 

Suihkun ja aamiaisen jälkeen lähdimme ajamaan kohti Salbrisia. Catherine jäi huolehtimaan talostaan ja koiranpennusta. Serssi ajoi pikku sitikallaan edellä ja me roikuimme perässä. National- tielle päästyämme, me ajoimme edellä ja Serssi perässä. Ensimmäisen kolmensadan kilometrin keskinopeus oli 94 km/tunnissa, joka on ihan kelpo marssivauhti täyteenpakatulle Dyanelle vakiokoneella.

Toursin kaupungissa tankkasimme ja kävimme syömäsä marketin vieressä sjainneessa ruokapaikassa seisovan pöydän ranskalaisittain. Pihvi paistettiin nenän edessä, sitten sai valita lisukkeet ja seuraavasta pöydästä haettiin salaatit, perunat ja riisit. Kassalta saadulla poletilla sai automaatista jälkiruokakahvit. Matkallamme kohti Salbrisia kävimme áerella kahvilla ja suklaadonitsilla.

Saavuimme illansuussa villisika alueen kautta Salbrisiin ja hotellimme eteen. Nostimme tavaramme sisään ja sovimme, että Serssi yöpyy kanssamme ensimmäisen yön, sillä hänen oli tarkoitus jatkaa seuraavana iltana kohti Pariisia kotiinsa kastelemaan kukat ja hakemaan postit. 

                       Huoneemme hotelli Kultaisessa Leijonassa  

Saatuamme huoneemme kuntoon ja jätettyämme Serssin C1:sen hotellin läheiseen parkkiin, lähdimme ilmoittautumaan maailmankokoukseen. Serssi ei ollut maksanut osallistumismaksua alueelle, mutta kyydissämme hänkin sai oranssin rannenauhan.

Liikenne oli keskustassa kaoottista, sillä varsinkin ranskalaiset sätkät tööttäsivät keskustassa jatkuvasti ja ruuhkaa oli pienen Salbrisin kaduilla.

Ajoimme Dyanen suomalaisten leiriin, eli C3:seen. Leirejä oli kaikiaan kolme ja me jouduimme hotelliltamme noin 2,5 km:n päähän, mutta olipahan liikuntaa. Meillä meni ilmoittautumiseen kaikkiaan noin 5 minuuttia ja leirin löytymiseen noin 15 minuuttia. Joillain oli kestänyt edellisenä päivänä samaan rituaalin noin 12 tuntia ja kaikki eivät jääneet jonottamaan. Pakkoko on aina hätäillä tulemistensa kanssa.

Illalla kävelimme hotelliin nukkumaan ja Serssi yöpyi telttavuoteessaan lattialla jalkopäässämme. Tunnelma oli tiivis , kun ottaa huomioon, että vessanpönttö ja suihku olivat kerniverhon takana ilman väliovea. Me miehet käytimme käytävässä olevaa vessaa. Huoneen maksimikoko oli tuollaiset ruhtinaalliset 9 neliötä, eli laivan hytin kokoinen oli huone, jossa tulisimme viettämään kaikkiaan 4 yötä.

Tapahtumapaikalla oli mielenkiintoinen Citroen 2 cv museo, jossa oli paljon ennennäkemättömiä ajoneuvoja ja esineitä. 


 









Virallisesta ohjelmasta en sano mitään, sillä niitä tuli seurattua vain yhtenä iltana Pian ja Suhosen Lassen kanssa ja silloin musiikki oli mitä mainiointa. Taisi ollakin ainoa kerta kun kävimme musiikkia kuuntelemassa.

 



Sätkän purkukisaa tosin tuli seurattua alusta loppuun ja jännää se oli. Suomen joukkue, johon kuului teamin johtajana Helge Inkiläinen, rasvanäpit Suhosen Lasse, Erkkilän Olli, Färlinin Taavi, ja Inkiläisen Joel. Kilpailun ideana oli purkaa sätkä niin, että se mahtuisi korin kokoisesta reijästä toiselle puolelle lavaa. Korista piti poistaa luukut, ovet ja katto, sekä lokasuojat, moottori ja vaihdelaatikko. Lisäksi puskurit tuli poistaa. Rungosta irroitettiin tukivarret, vetoakselit, takaturvavyökiinnike tankin päältä ja tankki. Aika alkoi siitä kun porukka hyppäsi sätkään, sätkä pantiin käyntiin, ajettiin eteen ja pakitettiin. Sen jälkeen alkoi huiske.

Loppukisassa oli vastassa Portugalin teami, joka antoi tiukan vastuksen. Kisa loppui kun kaikki osat olivat reijän toisella puolella ja fiksattu sätkäksi ja sätkä saatiin ajettua eteen ja taakse kaikki mekaanikot kyydissä. Suomen aika oli 52,19 minuuttia. Portugali hävisi noin puoli minuuttia. Portugalilla oli kovaäänisempi kannatusjoukko, mutta kyllä kait mekin jotain ääntä saimme aikaan. Voittajat saivat vaihdelaatikon akseleista valmistetun palkinnon, joka saattaa olla näytillä möötissä tai ensi vuonna Sätkälän Säpinöissä. 

Lauantai aamuna kävin Oltermanni- Erkin kanssa Comité meetingissä äänestämässä Espanjan jälkeisestä maailmankokouskandidaatista. Paikalle, joka sijaitsi kaukana tapahtumapaikalta oli saapunut edustajat 24:sta eri maasta. Siellä kuultiin moitteita järjestelyistä ja puolustuspuheita järjestäjien toimesta.

Kuulimme lisäksi järjestäjiltä, että hollantilaiset – jotkut heistä, olivat sytyttäneet nuotion, jonka järjestäjät sammuttivat. Tästä tuohtuneina hollantilaiset- jotkut heistä, olivat siirtyneet aamu viideltä järjestäjien leiriin aikoimuksenaan sytyttää leiri tuleen bensiinin avulla. Tämä joukkio kokonaisuudessaan sai lähteä alueelta samantein. Vaarallista leikkiä ihmishengillä.

Äänestys suoritettiin suljetulla lippuäänestyksellä. Illalla voittajaksi selvisi Puola ja sen Torunin kaupunki. Puola voitti vastaehdokkaansa Slovenian reilusti. Torunista ei tule Gdanskiin tai Gnydiaan kuin 200 km. Baltian kautta lyhimmillään Tallinnasta Gdyniaan tulee noin 1130 km suorinta tietä. Lauantai-iltana kävelimme jälleen hotellillemme, jonne olimme tiinamme ajaneet jo päivällä. Lammella oli alkanut valoshow, jonka jytke kuului voimakkaana hotellihuoneeseemme saakka. 


Sunnuntaiaamuna maksettuamme laskumme, nautimme vielä kahvit ja aamiaisen. Pia caputsinon ja minä espresson. Lisäksi oli pala patonkia, voita, appelsiinimehua ja marmeladia. Näillä taas jaksoi. Pakkasimme Dyanen ja suuntasimme kulkumme kohti Pariisia jo ennen yhdeksää. Ajoimme N-teitä, jotka kuljettivat meitä melko rivakasti kohti pohjoista. Navigaattorimme halusi jälleen vierailla Pariisissa, mutta annoimme sille vain vähän myöten.

Ajoimme peripheriqueta kohti Charles de Gaullen lentokenttää, mutta sen jälkeen siirryimme kokonaan pikkuteille. Illalla saavuimme eteläiseen Belgiaan lähelle Charleroin kaupunkia kylään nimeltään Lobbes. Sieltä olin löytänyt viihtyisän hotellihuoneen, mutta ravintola oli suljettu sunnuntaina. Läksimme läheiseen Thuinin kaupunkiin syömään – kuinkas muutenkaan


 


Taisimme vaihtaa pöytää kolme kertaa, ennenkuin saimme sopivan pöydän ruokailua varten. Tilasin kinkkuomeletin, mutta sain herkkusieniomeletin chipsien kanssa. Annoksiemme erikoisuutena oli mansikkasomisteet. Ruoka oli kaunis katsella ja erittäin suussa sulavaa. Lisukkeena oli jälleen frittejä. Tämän ruuan kruunasi Jupiler olut. Ympyrä oli siis sulkeutunut. Ensimmäinen Jupiler puraistiin lihapulla-aterialla Hazeldonkissa Belgiaan saapuessamme. 

Huoneemme sijaitsi keskellä maaseutua. Huoneessamme oli huoneen kokoinen ikkuna ja meillä oli pieni oleskelupaikka, jossa saatoimme nauttia olutta ja viiniä.  

Aamulla nautimme Ranskan jälkeen ensimmäisen monipuolisen aamiaisen. Oli patonkia, suklaalla täytettyjä pullia sekä erilaisia leikkeleitä, hedelmiä, mysliä, tuoremehuja jne. Maksettuamme itsemme pois hotellista, ajoimme Charleroin kaupunkiin tankkaamaan. Samalla kävimme supermarketista ostamassa kahvia ja muita kotiinviemisiä. Hollannissa vierailimme tavaratalossa lähellä Maastrichtiä, mutta hollantilaisissa liikennevaloissa sai odottaa niin kauan, että oli pakko päästä moottoritielle ja Saksaan.

Ajoimme Ruhrin teollisuusalueen kautta kohti pohjoista ja Münsteria. Ohitimme jälleen A1 tiellä Osnabrückin, Bremenin ja vihdoin Sittenseniin. Kaupunkiin, jossa on tullut vierailtua lukuisia kertoja. Olin laittanut Savolaisen Pentille ruokailutarjouksen, mutta hän ei ollut saanut minua kiinni. Hän kuitenkin soitti Pialle ja kysyi oliko ruokatarjous edelleen voimassa. Vastasin, että tule tänne, niin me odottelemme. Hän oli 65 km:n päässä Hampurissa ja odottelimme häntä noin tunnin, sillä näiden kahden kaupungin välillä oli paljon tietyöalueita.

Valitsimme sopivan pöydän salista, jossa sai tupakoida. Emme tienneet siitä astuessamme sisään, mutta asia valkeni korttiporukan tullaessa vakiopaikalleen. Miesten keski-ikä oli yli -70 vuotta. Kyllä saksan norttia paloi. 


 

Jälleen vahvistui se, että Saksassa ei syödä pieniä ruoka-annoksia. Alkuruuaksi valitsimme sakean tomaattikeiton, joka oli tehty varsin maittavaksi. Pinnassa oli krutonkeja, persiljaa ja kermavaahtoa.

Pääruuaksi valitsin possunselykset, joiden lisukkeena oli riisikakku, friteerattuja perunoita kermaisella kastikkeella ja puolukkahillolla. Erillisellä lautasella oli salaattia eri muodoissaan. Ruokajuomana meillä oli Becksin olutta. Syötyämme ja maksettuamme lähdimme myllypuistoon, jossa oli sepänpaja ja vesimylly. Oli hämärää, mutta myllyn toiminta selvisi meille jokaiselle. Pentti jatkoi Hampuriin ja me kävelimme hotellillemme.


Aamiainen oli retkemme monipuolisin, jonka johdosta olen aikoinaan hotellin valinnut monille retkilleni. Sämpylöiden ja tumman leivän lisäksi tarjolla oli neljää laatua juustoja, makkaroita, kinkkua, maksamakkaraa, keitettyjä munia, mysliä, jugurttia ja viittä eri tuoremehua. Hoidettuamme itsemme hotellista, lähdimme ajamaan kohti Lübeckia ja Cittimarktia, jossa meillä oli Pentin kanssa treffit klo 12.00.

Päätin, että ajaisimme pikkuteitä Hampuriin ja sen läpi kohti A1:stä, jossa tulomatkalla oli paikoin jopa 15 km:n jono. Jonossahan ei matka juurikaan taitu. Matkaa Sittensenistä Cittiin ei ole kuin noin 200 km, mutta olimme Cittissä tasan klo 12 ja lähdimme hotelliltamme klo 9 aikaan. Yöllä tämä matka olisi taittunut kahteen tuntiin.

Cittissä en suorittanut lainkaan ostoksia, mutta annoimme Pialle tunnin omaa ostosaikaa ja siirryimme Pentin kanssa Mediamarktiin, josta hankin kameran, sille laukun ja usb-hubin seitsemälle ulostulolle. Työkoneellani on liian vähän usb reikiä, joten tämä laite auttanee tähän pulmaan. Kolmistaan kiertelimme Cittiä ja lopulta kävimme syömässä Cittin ravintolassa. Nautimme Pentin kanssa Chili con carnet ja Pia spaghettiannoksen.

Pakattuamme ostoksemme tursuaviin sätkiimme, suuntasimme Lübeckin läpi kohti Wismaria, jossa oli oleva seuraava pysähdyksemme. Wismar on vanha Hansakaupunki, jossa on paljon nähtävää. Jätimme sätkämme ABC kadulle, kun se olisi helppo muistaa ja on aivan raatihuoneen kupeessa. Kävimme torin laidalla kahvilla ja leivoksilla. Hyviä olivat kaikki. Annoimme jälleen Pialle tunnin kauppoihin tutustumisaikaa. Me Pentin kävelimme torilla ja lähikaduilla, kunnes osuimme parturiin, jossa kävin vuotta aiemmin. 

Sain Pentin suostumaan siistimään tukkansa, joka oli hieman ylipitkä. Täti, joka oli syntynyt maailmansotien melskeissä – kumman sodan, jäi meille arvoitukseksi, hoiti Pentin vapisevin käsin hintaan 8,20 €. Hinta oli hieman noussut siitä, kun viimeksi kävin hänen taitavien käsiensä käsittelysssä. Silloin hiustenleikkaus maksoi 7,40 €. Tätä kutsutaan myös sanalla inflaatio. 


 

Koska olimme suoriutuneet tehtävästämme nopeasti ja Pialla oli vielä aikaa, puraisin Erdingerin mahtavalla vaahtokukkasella terassin pikkupöydässä. Osaa olla hyvää ja varsinkin kun sen saa nauttia omasta pitkästä lasistaan. Kun me kaikki kolme olimme jälleen koolla, suuntasimme kohti viimeistä päämääräämme Rostockin satamaa, paikkaan, josta retkemme oli alkanut tasan kaksi viikkoa aikaisemmin.

Moottoritiellä lähdin ohittamaan rekkajonoa ja saatuamme sopivan vauhdin, ohitimme Tuomaisen Raunon ryhmän, jossa oli neljä,- viisi sätkää. Päätin käydä ottamassa koordinaatit Sari Bernerin kaupasta ennenkuin menisimme Rostockiin aikaa kuluttamaan. Päästyämme satama-alueelle, soitin Pentille, koska hän oli jo ajanut kohti Rostockia. Sovimme tapaavamme Buchbinderstrassella, joka on kävelykadun vieressä kulkeva katu, jolla on iso parkkialue. Saatuamme sätkän parkkiin, tapasimme Pentin. Kävelimme kävelykadulla ja jonkin ajan kuluttua poikkesimme Rathauskelleriin yhdelle oluelle. Kaikki loppuu aikanaan ja meidän oli suunnattava matkamme kohti satamaa, mutta se ei ollutkaan niin helppoa kuin voisi luulla.

Pari tuntia aiemmin ajamamme reitti oli tukittu. Onneksi saksalainen rekkakuski näytti, että itäänpäin kulkee kiertotie, joka johtaa satamaan. Umleitungeja ja opastamattomia teitä löytyi edelleen vanhasta derkkulasta. Navigaattori oli suljettava, sillä se käski kääntymään ympäri joka sadan metrin päässä. Seurasimme rekkoja ja lopulta olimme tutussa ja turvallisessa satamassa ja sen vieressä sijainneessa Sari Bernerin kaupassa. Täällä teimme vielä isot ostokset pienellä rahalla.

Lastattuamme osan ostoksistamme Pentin Acadyaneen, siirryimme lauttajonoon, jossa oli tuttuja ainakin parissakymmenessä sätkässä. Satamasa oli ihmeellinen hallitsematon hässäkkä. Sitä johti keltaisessa takissaan saksalainen neitokainen, joka muistutti elävää katastrofia. Hän päästi mielivaltaisesti porukkaa eri jonoista lippuluukulle. Hän oli erinomainen rakentamaan sumppuja. Hän huusi, viittilöi ja välillä itki, mutta suurin osa porukkaa pääsi siitä huolimatta laivaan. Hyttimme oli konkreettisesti keskellä laivaa ja sinne oli joka kerta yhtä vaikeaa löytää.

Illalla napostelimme vain pienen juustolautasen. Olin keväällä jäänyt Kärkkään Veskulle kahvit velkaa hänen toimittamistaan laser tulostimen  väripatruunoista, jotka hän toi meille henkilökohtaisesti Anjalankoskelta kotiimme Tuusulaan. Hankin kahvin ja konjakin. Taisinpa nauttia samanlaiset, mutta vain aivan seuraksi. 


Seuraava päivä oli pitkä ja se meni yleisen seurustelun merkeissä. Syömässä kävimme buffetin puolella. Nyt oli ruokaa riittävästi ja valikoima oli parempi, kuin menomatkalla.

Aamulla olimme liian aikaisin Helsingin Vuosaaressa. Olisin voinut nukkua, mutta laivan kuutta kieltä suoltava baabelin hirviö herätti jo puoli kuudelta. Vuosaaresta jatkoimme tylsistyneinä kohti kotia. Purimme retkikamppeemme ja järjestelimme tavaroita. Illalla, kun meidän piti lähteä uudestaan liikkeelle, ei sätkä inahtanutkaan. Totesin, että pitkällä kävit ennenkuin hajosit. Vika selvisi lopulta. Akusta löytyi vain 2 V jännitettä. Valot olivat jääneet kymmeneksi tunniksi päälle.

Olimme olleet reissussa reilut kaksi viikkoa. Kilometrejä tuli liki 4000. Öljyä ei kulunut silmämääräisesti katsottuna lainkaan. Suurin bensankulutus 5,7 l/100:la ja pienin 4,8 l/100 :lla. Silloin tosin ajoin paljon rekkojen imussa, kun ei ollut kiire minnekkään. Kallein polttoaine oli Hollannin 1,86/l ja halvin oli Belgiassa 1,58/l. Tällä hetkellä 98 okt bensa maksoi Hyrylässä 1,509/l. Eli Suomi tuntui olevan melko edullinen paikka ajaa vanhalla ajoneuvolla.
Tätä tarinaa olen kirjoittanut ja nyt lopetan siihen, kun olemme olleet kotimaassa tasan viikon. 

Henkka





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

5:th RAID LAPONIE Nyytiset 2/94 ELI SAATTUE MUURMANSKIIN -94

Retki Lontooseen

KUUSAMON KITROEN KÄPPÄILY heinäkuu 1978

Reissu Kreikan maailmankokoukseen heinäkuu -99

LAPIN KULTAA

Kroatiaan 2019

Englannin kautta Belgian maailmankokoukseen -81

Retkeilyä myöhäissyksyisessä Euroopassa

Kevättä etsimässä Belgiasta