RAID 4 ARCTIC DUCKS 2018.
Joitain 2 cv:llä rikastettuja ihmisiä oli alkanut polttelemaan päästä porukalla jälleen mahdollisimman pohjoiseen ja vielä jonkun muun kanssa. Ja vielä keskellä talvea. Koivusen Mika oli primus moottorina. Jossain vaiheessa hän kysyi minulta halukkuuttani osallistua järjestelyihin. En aivan riemusta kiljahtaen suostunut mukaan, sillä näillä pohjoisen reissuilla olin jo ollut vuodesta 1985 lähtien.
Lopulta suostuin ja samaan porukkaan astui myös Lampilan Matti ja Eija. En suostunut muuhun kuin majoitustilojen varaamiseen ja reitin suunnitteluun. Lisäksi tulostutin raid materiaalin. Tein ovien kylkiteipit ja pari isoa muovibanderollia. Linnapuomin Paulan kautta saimme pari isoa ankkaa ja jokaiselle lähtijälle pienet ankat kuhunkin sätkään. Ne toimitettiin minulle suuressa juuttisäkissä. Taidokasta käsityötä.
Omaa kulkuneuvoani olin hieman heikosti varustellut, eikä se ollut kovin lämminkään varsinkaan kovemmilla pakkasilla. Minulla oli ollut aikoinaan bensalämmittimiä ja sun muita. Nyt mentiin melkein kesäsäädöillä.
Ostimme ison läjän kitkarenkaita tarvitseville. Ostin itsellenikin koko sarjan, vaikka minulla oli monta talvea ajetut Michelinin kitkarenkaat varastossa. Nillä olin käynyt ainakin kolme kertaa Nordkapissa.
Juha Anttonen Citixistä huolehti renkaat vanteille Mikkelissä. Lopulta renkaat tuotiin minulle töihin varastoitavaksi. Oli melkoiset pinot renkaita takahuoneessani, eli entisessä pimiössäni.
Porukoita alkoi ilmaantua eri sykleissä Suomeen. Olimme sopineet tapaavamme pääjoukon Vuosaaren sataman viereisellä ABC asemalla. Markkinoinnistamme johtuen saimme paikalle myös lehdistön edustajia. Radio Suomi ja MTV olivat saapuneet ansiokkaasti paikalle. Heillä oli meille paljon kysymyksiä, joihin olimme saaneet vuosien saatossa lukuisia kertoja vastailla.
Mä ja MTV:n Tommolan Mika
Joku tuotiin Ranskasta trailerilla
Satamasta renkaan tarvitsijat seurasivat minua firmaani, jossa renkaiden vaihtajat saattoivat vaihtaa alleen uudet Continentalit. Vaihtaminen sujui melko rivakasti ja pihakadun ihmisiä tuli katsomaan operaatiota ja juttelemaan ulkolaisten kanssa. Ja puistelemaan päitään. Porukat saivat lähteä omaa tahtiaan kohti Mikkeliä ja Citixiä, jossa Anttosen Juha isännöi ja esitteli verstastaan. Citixillä syötiin ja juotiin kahvit. Hieman ehdittiin tutustua uusiin osallistujiin. Tämän jälkeen porukka lähti ajamaan kohti Joensuuta, josta olin varannut hotelli Green Starin.
Citixin pihalla
Parkkihallin kalustoa
Joensuussa saimme sätkämme parkkihalliin ja ruuan lomassa meillä oli ajajapalaveri. Tarkistettiin, että kaikilla oli asiat kunnossa. Seuraava päivä tulisi olemaan pitkä, noin 700 km, joten oli hyvä mennä nukkumaan ennen puoltayötä.
Pirkko ja Ulla
Perässämme ajoi valkoisella sätkällään Pirkko Kivinen ja Ulla Ahtokivi. Naisilla ei ollut navigaattoria mukanaan, joten pyrimme toimimaan sellaisina. Kauniita polveilevia maisemia köröttelimme reippaassa pakkassäässä. Ajoimme kohti Paaterin kylää ja Eva Ryynäsen ateljeta, jonne oli matkaa noin 80 km. Taisi olla kolmas kerta kun käyn siellä. Kaksi edellistä tapahtuivat kesäaikaan. Tapasin Evan miehen Paavon hetkeä ennen hänen kuolemaansa v. 2002. Eva oli kuollut vuotta aiemmin. Moni oli aivan ihmeissään kuinka hieno paikka oli. Ateljé ja varsinkin kirkko saivat ihmiset hämmästelemään. Kaksi ihmistä oli toteuttanut suuren unelmansa.
Ewa Ryynäsen kädenjälkeä
Kirkko oli ensimmäinen kohteemme. Kaikki kohteet oli tehty petäjästä. Lattiasta penkkeihin ja alttaritauluun. Muistelisin, että suurimmat puut oli tuotu rajan takaa, koska täällä eivät puut kerkiä kasvaa vanhoiksi ja suuriksi. Metsäteollisuus ottaa usein oman osansa. Tunnelma sisällä kirkossa oli rauhoittava. Tämän jälkeen tutustuimme työpajaan, jossa oli keskeneräisiä töitä, puutavaraa ja työkaluja. Puumateriaalia varastossa oli osin keskeneräisenä, kuin odottaen tekijäänsä.
Kaksi suurta, Matti ja petäjä
Kävimme vielä katsomassa heidän kotitaloaan, jonka kalusteet he olivat taidokkaasti itse veistäneet.
Jatkoimme matkaamme, tankaten kulkimemme Lieksassa. Teboililla automaatti ei hyväksynyt korttiani, toisella automaatti ilmoitti toimintahäiriöstä. Vasta kolmannella asemalla tankkaus onnistui.
Nurmeksessa ajoimme vanhan Nurmeksen läpi ja palasimme isolle tielle. Porokylästä jatkoimme kutostielle. Siitä jatkoimme Maaselän etappiin nauttimaan lohikeittoa. Koska olimme melko myöhässä, meinasi sopat loppua ja Ulla tyytyi gulashikeittoon. Pihapiiriä hieman tarkasteltuamme jatkoimme kohti Vuokattia. Siinä sitten meitä seurannut valkoinen sätkä jatkoi kohti Kajaania. No ehkäpä heillä oli jotain asiaa Kajaaniin.
Jatkoimme ajamistamme kohti pohjoista Oulujärven pohjoispuolta, suuntana Oulu. Ajoimme Utajärven ja Muhoksen kautta. Hieman ennen Oulua oikealla puolella tietä oli Oulun jaoksn yllätysrasti. Parkkipaikka oli valaistu kynttilöin ja Oululaisia oli paikalla runsaasti kylmästä säästä huolimatta. Meille tarjottiin kuumaa mehua ja pipareita, jotka maistuivatkin todella hyvälle. Joku näytti ajavan ylpeästi ohi parkkipaikan.
Parkkipaikalta ajoimme seuraavalle Nesteen asemalle tankkaamaan, sillä tankki tuntui jo melko tyhjältä. Ideaparkin kohdalla moottori nykäisi muutaman kerran, mutta sain pidettyä koneen käynnissä, kunnes pari kilometriä ajettuani kone sammui, enkä saanut moottoria enää käyntiin. Mietin, että mitä tehdä.
Pakkanen oli jo laskenut reilusti alle -20:n asteen. Siinä yrittäessäni korjailla polttoainetaloutta, paikalle saapui poliisi, joka kyseli jos minulla olisi varoituskolmiota. Väitin sen löytyvän jostain tavarakasan alla. He jättivät meille varoituskolmion ja pyysivät, että palauttaisin kolmion paluumatkallamme Nordkapista. En aikonut sitä palauttaa, sillä varoituskolmio oli sen verran heppoinen ja hajosi pakkasessa.
Olisin voinut laittaa varakannun nokkapellille ja bensaletkun laittaa suoraan sieltä kaasariin, mutta jääkylmässä ja letkun jäykkyydestä ja jääkylmästä bensasta johtuen homma oli pakko jättää silleen. Pyysin Piaa soittamaan Hintikan Matille, joka asui siinä melko lähellä. Matti lupasikin tulla paikalle. Olimme kumpikin aivan jäässä, mutta lopulta Riitta ja Matti saapuivat paikalle. Matti kertoi, että hänen tallinsa oli aivan täynnä tavaraa, joten siellä korjaaminen ei onnistuisi. Hän ehdotti, että hän hinaisi Citroen C5:llaan meidät Haaparantaan. Haaparantaan oli matkaa noin 140 km.
Sidoimme lopulta Garfieldiin hinausköyden, joka oli noin 3 metriä pitkä. Matti hinasi meidät alkuun Iin Kärkkäiselle, jossa lämmittelimme baarissa. Joimme kahvit ja nautimme pullat ja sämpylät. Kahvinjuonnin lomassa vaihdoin kuivat ja lämpimät sukat jalkaani. Lisäsimme toiset 3 metriä hinausköyttä, jotta saimme hieman lisää reaktioaikaa.
Matti oli soittanut Holapan Markulle Tornioon, koska hänellä oli tietoa Haaparannassa sijaitsevasta autokorjaamosta. Matti H. oli myös soittanut nimikaimalleen Lampilan Matille, josta saatiin hyvä peräpään varmistus. Saimme Matilta walkie talkit, jotta saimme pidettyä yhteyttä vetoauton ja Garfieldin välille.
Koko miehistö
Jatkoimme kolmistaan eli kuusistaan matkaa reilun 60 km:n tuntivauhtia. Saimme pitkän jonon peräämme. Olin köyden perässä parkkien varassa, kunnes ne alkoivat hiipua. Tällä kertaa aloin ensimmäisen kerran epäillä, että sätkässä sisällä olisi kylmempää kuin ulkona. Kylmimmillään lämpö laski -27 asteeseen.
Käytössäni oli kolme jääskrabaa, jolla yritin pitää tuulilasin pieneltä osin auki. Se olikin ainoa liikunta, jolla saattoi itseäni lämmitellä. Ensimmäinen skraba hajosi jo ennen Kuivaniemeä. En nähnyt enää köyttä, ainoastaan C vitosen takavalot. Oli helpompaa taajamissa, jossa oli katuvalot. Kemin kohdalla parkeista ei ollut juurikaan apua. Tornion kohdalla navigaattori kuoli, joten alkoi loppumetrit olla hieman vaivalloisia.
Holapan Markku oli kotonaan seurannut trakkerin liikkeistä, missä liikuimme ja oli tien varressa odottamassa. Lähdimme pysähtymättä Haaparannan puolelle jollekin teollisuusalueelle ja pääsimme lämpimään ja valoisaan autotalliin, jossa Matit vaihtoivat mukanani olleen bensapumpun, tarkastettuaan ensin bensan tulon putkistossa. Ruotsin kaveri laittoi ison akkulaturin täyttämään vajennutta akkuani.
Bensapumpun etsiskelyä
Bensaa tuli, joten miehet vaihtoivat alle tunnissa bensapumpun minun katsellessani vieressä, palautellen ruumiinlämpöni jäätyneen sammakon tasolta ihmisen tasolle.
Myöhään illalla siirryimme Flat Iron ravintolaan nauttimaan myöhäisestä päivällisestä. Tarjolla oli Ruotsin nakkeja, perunaa ja jauhelihapihviä. Suhosen Lasse tarjosi meille yllätyksenä Falcon oluet. Siitä suuret kiitokset.
Ravintolasta ajoimme yöpymispaikkaamme River Motelliin, joka jatkoi hämmentävää toimintaansa. Vaikka olimme lähettäneet sinne kaksi kertaa huoneluettelon ja jopa kerran olin käynyt siellä paikan päällä. Johtaja oli edelleen aivan pihalla. Hän kyseli huonejärjestystä Mikalta, koska oli jälleen seonnut järjestyksestä. Vaikka hän oli sen itse lähettänyt meille.
Huoneessamme vietimme vielä yhteisen hetken Lampilan pariskunnan kanssa, sillä muut taisivat olla jo nukkumassa. Taisimme juoda hieman viskiä ja likööriä, mutta kohtuullisesti. Olimme tuoneet akun sisälle, sillä emme halunneet melko tyhjän akun tyhjenevän uudestaan.
Haluan ennen kaikkea kiittää Hintikan Mattia ja Riittaa pitkämielisyydestään ja pitkästä hinauksesta maasta toiseen. Lampilan Mattia ja Eijaa taustan varmistukseta sekä Holapan Markkua hallin osoittamisesta vierailla mailla.
Onko tämä sitä oikeaa kiltahenkeä? Tähän ei tarvinne vastata, sillä tämän tapainen toiminta on täysin vierasta muille autokerhoille, kuin myös ulkolaisille sätkäkuskeille.
Kerroimme seuraavana päivänä, että pysähdymme aina auttamaan 2 cv kuskia, kun nokkapelti on pystyssä. Ulkolaiset tottuivat tämän tapahtuman jälkeen samaan periaatteeseen.
Aamianen nautittiin liki toisella puolella kaupunkia ravintola Minervassa. Sen nautittuamme olimme valmiit jatkamaan kohti pohjoista. Ajoimme Ruotsin puolta ja kävimme kaupassa Matarengissä, josta aikoinaan ajoimme Suomen puolelle. Ylitornion Tuomaan tuvassa Napapiirillä kaikille tarjottiin kahvit ja kampanisut. Täällä otimme sätkistä yhteiskuvia.
Poro haistelee sätkän takamusta
Seuraava kohteemme oli Jounin kauppa Äkäslompolossa. Matkaa Napapiiriltä Äkäslompoloon oli 140 km. Meillä oli joitain pieniä kisoja potkukelkoilla. Sisällä kaupan toisessa kerroksessa meille oli tarjolla retkimuonaa. Pöydällä oli iso sammio makkaroita, lihapullia ja ranskanperunoita. Hyvää ja ravitsevaa, mutta paljon jäi vielä ruokaa ylikin. Jatkoimme pikkuteitä Sonkamuotkaan. Sinne oli matkaa Jounin kaupalta noin 90 km.
Jossain vaiheessa vaihdekeppi oli muuttunut hervottomaksi. Onneksi vain vaihdekepin sokka oli irronnut. Otin pakistani uuden sokan ja näin matka saattoi jatkua. Tai me ajoimme Pian kanssa kahdestaan, koska Sannan putiikki oli tullut tutuksi monilla pohjoisen retkilläni. Kun putiikki alkoi täyttyä, omistaja Sanna tuli luokseni ja sanoi: "Sinä olet minulle rakas, kun tuot näitä kavereitasi tänne vierailulle". Putiikissa kahvi ja munkki maksoi 0,50 €.
Sanna ja minä
Jatkoimme matkaamme kohti seuraavaa yöpymispaikkaamme Hetan Majataloa, jossa olemme yöpyneet Raideillamme useasti, niin kesällä kuin talvellakin. Sangen kotoinen paikka ja ruuat ovat olleet aivan mahtavia. Illalla kun istuimme päivällisellä, otin pari Norjalaista kaveria haastatteluun. Pyysin heitä ottamaan yhteyttä Nordkappiin, jotta saisimme hieman aikaistettua Nordkapissa käyntimme, sillä tulisimme yöpymään pääkylässä Honningsvågissa, josta on matkaa Nordkappiin noin 30 km. Ennen olin hoitanut nämä neuvottelut itse, mutta nyt otin apua vastaan tulkkauksesta, vaikkei sitä minulle tarjottukin.
Eräällä Norjalaisella oli kannen pultti katkennut, mutta sekin saatiin kuntoon. Oli lähtenyt kohti Kilpisjärveä, mutta hinausautolla tuotiin Hettaan.
Meille oli tarjottu retkeä klo 13 alkaen, joka olisi tarkoittanut, että olisimme takaisin Hetassa myöhään illalla. Honningsvåg-Hetta väli on pituudeltaan 450 km, joten matka kestäisi parhaimmillaankin noin 6 – 7 h. Pojat ottivat Norjaan yhteyttä ja saivat sovittua, että olisimme ylihuomenna klo 10 Nordkapin puomilla.
Iltapalan jälkeen porukka kokoontui yhteistiloihin. Osa kävi saunassa ja osa kävi hieman ulkoilemassa.
Aamiainen oli hyvä, kuten aina Hetan Majatalossa. Moni lähti hiihtelemään ympäristöön ja osa kävi Hetan luontokeskuksessa. Meitä oli kolme, eli Tuomiston Jukka ja Mika Koivunen sekä minä. Joku halusi lähteä moottorikelkkailemaan. Illalla jälleen iltapala päärakennuksen viereisessä rakennuksessa, eli vanhassa majatalossa. Hetan majatalo on muuten perustettu vuonna 1924, joten satavuotis- juhlat jo häämöttävät. Aamulla aloimme varustautua lähtemään kohti Honningsvågia. Se on ryminää, kun iso porukka alkaa pakkaamaan autojaan samaan aikaan. Onneksi ei tarvinnut ottaa kaikkea mukaan, sillä mehän tulisimme takaisin yhden yön jälkeen.
Norjan ylängöllä
Aamiaisen jälkeen lähdimme ajamaan kohti Kautokeinoa, jossa kävimme tutustumassa Juhlsin Silver Galleryn, eli entiseen Silver smideen. Täällä on paljon nähtävää, varsinkin naisille.
Jatkoimme matkaamme Altajoen vartta kohti Altaa, jossa tankkasimme. Altasta ajoimme Oldefjordin kautta kohti Honningsvågia. Lähempänä Honningsvågia Koivusen Mika soitti, ettei meillä ollut yöpymispaikkaa sille päivällä. Sanoin olevani täysin varma, että olin varannut liki koko matkustajakodin meille juuri siksi päiväksi. Taisi olla vain Mikan huuli, jolla yritti pelästyttää minua.
Saavuttuamme matkustajakodille, selvisi, että hotellin johtajatar, jolta olin varannut yöpymisemme olikin lähtenyt Tromssaan. Respanhoitajana oli venäjän kielinen nainen, jonka kanssa neuvottelut käytiin englanniksi.
Näkymä Honningsvågin vandrarhjemin ikkunasta
Lopulta kaikki asiat järjestyivät. Kun olimme saaneet tavarat huoneeseemme, lähdimme lumipyryiseen kaupunkiin. Ennen ilta- kuutta lähdimme käymään Vinmonopoletissa ostamassa 2 purkkia olutta. Tulimme juuri ennen sulkemista. Kysyin myyjättäreltä kahta parasta norjalaista olutta. Saatuani ne, kiitin ja kerroin meidän lähtevän takaisin Helsinkin. Myyjättären katse oli näkemisen arvoinen.
Juttelin Kivisen Pirkon kanssa huomisen ajamisesta Nordkapin huipulle. Sanoin, että minun kyydissä pääsee. Käydään kokeilemassa. Pirkko sanoi, ettei uskalla ainakaan omilla vanhoilla nastarenkailla lähteä yrittämään huipulle. Kerroin minulla olevan aivan uudet kitkat, joihin luotan. Kävimme niin korkealla kuin pääsimme, eli Nordkapp hallenilla ja tulimme takaisin Honningsvågiin ilman hankaluuksia. Joku soitti, että meillä olisi kiire ruokailuun. Onneksemme löysimme ravintolan nopeasti.
Meillä oli yhteisruokailu rannan ravintolassa Corner spiserissä. Koska meitä oli paljon, kesti hyvän aikaa ennenkuin saimme hakea ruokamme. Oli paljon kalaa ja lihaa, eli jokaiselle jotakin. Eräs äityi kehumaan turskan kieliä herkulliseksi. Ei voinut valittaa ruoan laatua. Ruokailun jälkeen palasimme yöpymispaikkaamme. Ravintolasta matkustajakotiin oli vain noin 3 km.
Yö nukuttiin normaalisti ja aamiainen oli varsin hyvä. Norjalaisittain huippuhyvä. Kun kaikki olivat valmiina, lähdimme ajamaan kohti Nordkapin portteja. Kerroin, että kannataa pitää sopivia etäisyyksiä. Puhuin kokemuksesta. Yksi kun jää mäkeen, kaikki ovat samassa sumpussa.
Meitä oli kolme ihmistä Garfieldissä. Pia, Pirkko ja minä. Portille saavuimme aikanaan. Siellä oli linko ja Veiverketin folkkari paku. Pia pummasi itsensä kyytiin. Kuski oli kuulemma huvittunut joukkiostamme. Kun oli sovittu, että ajetaan sopivilla välimatkoilla eikä pysähdytä ilman syytä, ensimmäinen raidilainen pysähtyi kilometrin perästä – pissalle. Muu jono odotti. Olen sanonut jo aiemmin, että talviraidilla osallistujat ovat kuin villieläimiä. Liki hallitsemattomia. Lopulta pääsimme huipulle. Täällä tuuli ja myrskysi, kuin aina ennenkin talvella.
Otimme yhteiskuvat Nordkapp patsaan luona. Mukanamme oli Raidi lakana ja minulla oli suuri Raidiankka, joka meinasi lähteä lentoon,- ensimmäisen kerran elämässään. Niin kova oli tuuli. Nordkapp halli oli avoinna ja sisällä saatoimme juoda kahvit ja ostaa matkamuistoja. Olimme perillä kait noin tunnin ja sitten lähdimme jälleen jonossa ajamaan kohti Honningsvågia. Juuri kun olimme päässeet liikkeelle jossain alamäessä, minuun iski aivan hirveä yskänkohtaus. Olin jo aivan varma, että Kivisen Pirkko tai Pia saisivat siirtyä kuskin pallille, mutta onneksi kohtaus meni ohi.
Kaunista lappilaista maisemaa illan hämyssä
Pää punaisena jatkoin ajamista kohti Honningsvågia ja sen vandrarhjemmetiä. Haimme kaikki matkatavaramme ja lähdimme ajamaan kohti Hetan Majataloa. Matkallamme oli kova tuuli ja lumi teki ihmeellisiä aaltoja tielle. Sai olla tosi tarkkana, sillä tuuli vaihteli voimakkaasti varsinkin rannikolla. Lakselvistä käännyimme kohti sisämaata. Honningsvågista Lakselviin on matkaa 160 km. Lumipyryssä ajaminen hidasti hieman matkantekoamme, mutta Karasjoelle saavuimme iltahämärissä. Karasjoelta Hettaan oli vielä 210 km. Emme olleet lihapatojen ääressä ihan ensimmäisinä, mutta emme liioin viimeisinä.
Onneksi huoneemme oli valmiiksi sotkettu, joten saatoimme kantaa vanhat kamat uudelleen huoneeseemme. Melko nopeasti pääsimme jälleen päivälliselle, joka oli kuten tunnettua herkullinen. Istuimme jonkin aikaa yhteistiloissa, kunnes sain Emma Isolalta Riihimäeltä viestin, että Bitterin Hessu oli kuollut. Hessu oli moninkertainen Raidikävijä. Olimme lukuisia reissuja tehneet Hessun kanssa vuosien saatossa. Niin Ranskassa kuin pari RAC ralliretkeä Englantiin. Emme puhuneet asiasta vielä kellekään, vaan päätimme pitää hiljaisen hetken Hessun muistolle vasta viimeisenä iltana Torniossa.
Aamulla aamiaisen ja laskun maksun jälkeen Hetan Majatalon isännille kiitokset ja kohti Torniota. Matkaa tuli kaikkiaan 340 km. Saavuimme Tornioon Hotelli Jokivarteen iltapäivästä. Veimme laukut huoneeseemme ja lähdimme Pian kanssa samointein kohti Haaparantaa. Kävimme Coopissa pienillä ruokaostoksille ja viereisessä Systembolagetissa ostamasa kopallisen hyvää Sofiero olutta. Taisimmepa ostaa vielä pari litran pahvipakkausta puna,- ja valkoviiniä. Sitten Mika soitti, että pitäisi olla jo hotellilla, sillä bussi Tornion panimolle lähtisi noin kymmenen minuutin päästä. Lupasimme olla ajallaan hotellilla.
Eri maalaisten ruokien maistelua
Bussilla jatkoimme panimolle, jossa söimme poronkäristystä ja joimme lasilliset olutta. Puolet porukasta pääsi panimokierrokselle. Syötyämme, oli meidän loppujen vuoro. Oli hieman hieman liian teollista toimintaa, joka ei aivan hirveästi kiinnostanut. Saimme maistaa erilaisia oluita, mutta totta sanoakseni mikään ei minulle maistunut. Taisivat olla liian hienoja. Kun kaikki muut olivat tehneet panimon myymälässä ostoksensa, siirryimme muutaman kilometrin päässä olevaan yöpymispaikkaame.
Ennen diplomienjakoa ja drinkkien juomista kerroin Hessun kuolemasta edellispäivänä. Pirkko kertoi asian englanninkielellä. Monella vanhalla raidilaisilla tuli kyynel silmään. Joku kertoi muisteloja Hessusta, mutta lopulta siirryimme alkuperäiseen ohjelmaan. Hessu oli ollut mukana liki jokaisella Raid Laponiella.
Raididiplomien jako, enoughdrinkin teko osallistujien jättämistä alkoholijuomista. Pulloja tuli niin paljon, että kaikkia en voinut juomantekoon käyttää. Hauskaa pidettiin hillitysti iltamyöhään.
Aamulla kämppien siivousta, sätkän pakkaamista ja jäähyväisiä. Matkaa kotiin Tuusulaan tulisi noin 720 km. Joten ei muuta kuin matkaan. Pukkilassa tapasimme Koivusen Mikan ja Tuomiston Jukan, jonka Acadyanesta oli etupyörän laakeri löystynyt, vaikka se vaihdettiin uuteeen juuri ennen Raidia. Eli se kesti noin reilut 2000 km. Oli kuulemma kestänyt kotiin saakka. Onneksi minulla oli hylsy ja väännin mukanani.
Kävimme Pian kanssa syömässä Viitasaarella seisovasta pöydästä ja jatkoimme kotiimme, jossa olimme iltauutisten aikoihin.
Henkka
Kommentit
Lähetä kommentti