SYYSRETKI BELGIAAN v. 2017

maaliskuuta 16, 2021

Syksyn alussa, kun kukaan ei ollut kovin halukas lähtemään syysretkelle kanssani, tilasin Finnlinesiltä kolme lippua. Ensimmäisen Naantalista Kapellskäriin edestakaisin ja yhden Travemündesta Malmöön. Lisäksi tilasin yhden miehen huoneet reitin varren hotelleista. Lokakuun ekassa Kossun pajalla kaverini Mara innostuikin retkestäni, joten homma lähti hieman uudelleen liikkeelle. Olin varannut Autoliiton kautta edulliset Special-luokan liput, joita ei voinut maksamisen jälkeen muuttaa. Liput minulta maksoi yhteensä 329:-.

Paisuntasäiliö tulvi

Mara joutuikin varaamaan minun lipun kopiolla itselleen liput kolmeen eri laivaan. Yleensä kaikki onnistuu pienillä järjestelyillä. Autossani oli ollut viikkoa ennen reissuamme hieman vikoja ennen matkaamme kohti Belgiaa. Ihmettelin aluksi, että kojetaulussa luki öljynpinnan olevan alhaisen. Lisäsin öljyä ja havaitsin, että moottorin alle oli syntynyt pieni lätäkkö.

Uutta, käytettyä osaa pukkaa

Otin yhteyttä kaveriini, joka on vuosia huoltanut kovakatto sitikoitani. Ajoin noin 11:n km:n matkan hänen pajalleen. Hetken katsottuaan konepellin alle, hän ilmoitti, ettei tällä autolla ajeta nyt minnekkään. Paisuntasäiliö oli täynnä öljyä. Moottorista oli hajonnut suodatinjalan lauhdutin. Sain sen hankittua melko edullisesti Hyvinkäältä vähän ajetusta moottorista ja se sitten asennetiin. Tosin se oli Ford Mondeosta, mutta oli kumminkin vastaava, kuin omassani.

Seuraavana päivänä havaitsin, ettei lämmöt nousseet koneessa, joten termostaattikotelo, josta lähtee useita putkia eri suuntiin, piti vaihtaa uuteen. Eivät ole termostaatit kuin entisissä autoissa. Maksavat kait 10 kertaa enemmän kuin entiset yksinkertaiset termostaatit.

Olin katsonut jo edullisia muita sitikoita, mikäli autoni ei tulisi kuntoon, mutta kuntoon se kuitenkin tuli. Perjantaina neljän kieppeissä 24.11. kaverini Mara tuli meille. Joimme kahvit ja pakkasimme auton. Pari laukkua ja tuliaisia belgi,- ja hollantilaiskavereillemme. Poropateeta, vakuumipakattua poroa, muikkusäilykkeitä, hilloja, suklaata ja vihreitä kuulia, sekä erilaisia hapankorppuja. Andrélle hankin lisäksi pari pulloa kalanmaksaöljyä, jota olen hänelle vuosia toimittanut. Hän uskoo sen voimaan.

Kun olimme saaneet tavarat autooni, lähdimme ajamaan tietä 25 kohti Lohjaa ja siitä kohti Turun moottoritietä. Koska oli perjantai-ilta, oli tie 25 rauhallisempi kuin kehä III. Turun tiellä Tammisillan kohdalla oli auto palanut ja se aiheutti pitkiä jonoja, mutta lopulta pääsimme sateessa ja pimeässä ajamaan kohti Naantalia.

Tankkasimme automme paikallisella Shellillä, kuten aina ennenkin. Se edistää seuraavan päivän ajoa, koska yleensä seuraava tankkaus on vasta Saksan puolella. Hieman katselimme vanhaa Naantalia ja sen jälkeen siirryimme satamaan odottelemaan laivaan pääsyä.

Laivamme oli lähtevä klo 22.30, joten olimme hyvissä ajoin lippuluukulla. Ajettuamme Finnclipper laivaan, siirryimme heti iltaruokailuun, sillä se sisältyy lipun hintaan. Ruuan kanssa nautimme viimeiset suomalaiset oluet – liian kylmänä, kuten meillä Suomessa on tapana. Meillä kummallakin oli hytissämme varsin herraskaiset alasängyt. Niin herraskaiset, kuin rahtilaivassa voi olla.

Lyhyen yöunen ja aamusuihkun jälkeen aamiaiselle ja sieltä autokannelle. Autoja ja matkustajia oli melko vähän, joten meidän piti päästä klo 6.30 ulos laivasta, mutta jotain häikkää oli keulaportin nostossa, sillä pääsimme vartin myöhässä tien päälle.

Ajoin laivasta kohti pimeää ja mutkaista Kapellskärin tietä kohti Tukholmaa. Satoi ja tihutti, mutta sehän on melko normaalia marraskuun lopussa. Olimme sopineet, että ensimmäinen päivä on minun ajopäiväni, koska se on aina ollut.

Tunnin ajettuani alkoi sarastaa ja Tukholmassa alkoi olla valoisaa ja sumuista. Tiet olivat osin kuurassa ja hieman liukkaita. Ruotsin läpi ajaessa ei ole juuri mitään nähtävää, jollei ole aikaa pysähtyä tienvierustojen kaupungeissa. Nyt ei siihen ollut aikaa eikä halua.

Olen aina tällä pitkällä reitillä viihdyttänyt itseäni kahdella eri asialla. Tienvarsien peuroilla ja vertailemalla edellisten reissujen väliaikataulukkoa. Ensimmäinen peura löytyi läheltä Nyköpingiä,-kuolleena. Pitkään matkaamme saimme hieman lisää mielenkiintoa, kun olin aikaisemmilla reissuilla merkinnyt saapumisemme määrättyihin kaupunkien sisäänajokohtiin. Vertaamalla aikoja, saatoimme tarkistaa menovauhtimme edellisiin reissuihin. Jotain pitää tehdä, jotta mielenkiinto ajamiseen säilyisi.

Koska lähdimme vartin myöhässä, emme pysyneet alkuun aikataulussa. Nyköpingin risteykseen saavuimme klo 8.23. (aiemmin klo 8.15). Norrköpingiin täräytimme klo 8.55 (aiemmin klo 8.46).

Linköpingin kohdalla tien varressa on näytillä Saabin lentokonetuotantoa seitsemän koneen arsenaalilla. Pylonien päällä ne vahtivat matkalaisten kulkua. Kaupungin kohdalle saavuimme klo 9.15. Nyt olimme edelleen myöhässä. Tällä kertaa samat 10 minuuttia.

Jönköping- Husqvarnan risteyksessä Vättern järven rannalla kohteessa, jossa tie jatkuu niin etelään kuin länteen Göteborgiin, olimme klo 10.27 ja aimmin klo 10.34. Olimme kait edellisellä kerralla nauttineet kahvit Grännassa, mikä selittää että olimme saaneet aikaa kiinni ja menty hieman ohikin.

Lähestyimme tiheässä sumussa Skånea. Skåneen tulon tietää, kun paikannimet päättyvät teksteihin rup, ryyd, arp ja hult jne.

Helsingborgissa katselimme suuria lintulauttoja, jotka lensivät kohti etelää. Näimme runsaasti mustavariksia, joita tarjoillaan Skånelaisissa ravintoloissa. Nyt ei päästy linturuokaa nauttimaan, sillä meno maistui.

Öresundin sillalle saavuimme klo 13.10, joka oli täysin sama aika, kuin enemmin. Rahaa sillan ylitykseen ja tunnelin alitukseen meni n. 50 €.

Reitti kulkee siltaa pitkin ja Tanskan päässä tie painuu tunneliin nousten maan pinnalle Kastrupin lentokentän paikkeilla.

Köpiksestä Rödbyhyn eli seuraavaan lauttarantaan on noin 150 km. Ruuhkaa ei ollut juuri lainkaan, kuten aiemmilla kerroilla. Satamaan saavuimme klo 14.15, jota hieman ihmettelimme. Aiemmalla kerralla olimme joutuneet tankkaamaan Köpiksen länsipuolella ja oli arkiruuhka.

Rödbyn ja Puttgardenin 45 minuuttinen matka maksoi 94 €, jonka maksoimme kortilla. Edellisellä kerralla olimme ehtineet Rödbyhavniin vasta klo 15.30. Tosin nyt oli lauantai ja liikennettä ei ollut juuri nimeksikään. Satamassa jouduimme odottelemaan yli vartin, ennen kuin pääsimme laivaan. Olin ajanut pientä ylinopeutta jotta matka joutuisi. Kiirehdimme ensimmäisten joukossa yläkertaan ruokasalonkiin, havaitaksemme, ettei ruokatarjoilua ollut.

Laivalla oli työnseisaus, joten ruokaa emme saaneet. Niin kuin olin odottanut gulashikeittoa ja kulta Tuborgia. Mara oli jo mielessään nauttinut röde pölsaa, eli nitriittivärjättyä makkaraa kera paahdetun sipulin. Nielimme kyyneleemme, kun meille tarjottiin kinkku/juusto kolmioleivät ja kahvit ja nämä aivan ilmaiseksi. Mikään muukaan paikka ei ollut laivalla auki, joten rahaa ei tarvinnut käyttää.

Laivan saavuttua rantaan, pääsimme ajamaan kohti Hampuria. Olimme päättäneet tankata ensimmäisellä Aralilla, joka tiellemme osui. Tiesimme sen sijaitsevan reilun viidentoista kilometrin päässä satamasta. Olimme ajaneet tankillisella 897 km, joten keskikulutukseksi tuli 6.68l/100 km. Jatkoimme kohti Hampuria, jossa liikenne lisääntyi huomattavasti, vähentyen Hampurin länsipuolella.

Sittenseniin tuttuun hotel zur Müehleen saavuimme klo 18.15 ja aiemmalla kerralla klo 18.45. Päivässä olin ajanut tutut 1075 km. Hotellissa oli omistaja rouva Bettina vastassa ja hän kiinnitteli joulukoristeita ruokasaliin. Mara vaihtoi siinä kuulumisia ja sivulauseessa tilasi meille oluet. Ohrat juotuamme veimme laukkumme huoneeseen 1, jossa en ennen ollut yöpynytkään.

Nälän vaivattua kävelimme läheiseen El Crecon ravintolaan, joka oli aivan täynnä. Pienen odottelun jälkeen saimme pöydän itsellemme. Tilasimme ouzot, pullon retsinaa ja maksapitoisen ruuan. Ruoka oli hyvää, mutta kaikkea en jaksanut syödä. Annokset Saksassa ovat yleensä melko reiluja, suorastaan kookkaita.

Aamiainen Hotel zur Muehlessa, Huom. kananmuna naamat

Olimme tilanneet sunnuntain kunniaksi aamiaisen vasta klo yhdeksäksi. Aamiainen on täällä ollut aina varsinainen runsauden sarvi. Niin nytkin. Erilaisia leipiä, niin tummaa kuin vaaleaakin. Neljää erilaista juustoa, kinkkuja, metwurstia, maksamakkaraa, retiisiä, tomaattia, kurkkua, mozzarella/tomaattiannoksia, hedelmäkoktailia, mysliä ja mehuja ainakin neljää erilaista sekä kahvia. Kananmuniin oli piirretty iloisia naaman kuvia.

Ruokailun jälkeen maksoimme itsemme ulos ja Maran ajovuorolla saatoin kirjoitella iPadilleni tätä tarinaa. Toimin nyt kartanlukijana, asettaen aina välillä kuljettajalle seuraavan kääntökohteen. Pikkuteillä on melko paljon kääntymispaikkoja ja karttoja meillä ei ollut mukanamme. Kotona niitä on lukuisia, mutta kaikki olivat siellä ja uusia en viitsinyt hankkia.

Jatkoimme pääosin pikkuteitä pitkin ihan lähelle Hollannin rajaa Nordhorniin ja siitä sitten moottoritietä kohti seuraavaa yöpymispaikkakuntaa Goudaa. Sinne oli Nordhornista noin 220 km.

Välillä satoi ja välillä paistoi. Goudaan saavuimme klo 15 kieppeillä. Saimme huoneen Campanille ketjun hotellista toisesta kerroksesta. Läheiseltä moottoritieltä kuului jatkuvat autojen äänet. Olemme aiemminkin yöpyneet Campanille ketjun hotelleissa Ranskassa. Joten mikään ei hämmästyttänyt.

Ensi kerralla varaan jonkin aivan toisen ketjun hotellista huoneen. Hotelli oli siisti ja ruuat sekä juomat hyviä. Huone oli aivan samalla konseptilla tehty kuin muuallakin.

Koska emme olleet aamiaisen jälkeen syöneet mitään, lähdimme kävelemään kohti Goudan vanhaa keskustaa. Sinne oli matkaa noin 3 km. Merkillepantavaa oli että jalankulkijoille ei ollut omia tieosuuksia. Polkupyörät olivat suuressa arvossa ja niitä sai varoa, kun ne ajoivat suurella nopeudella ohitsemme.

Goudan kaupungintalo

Lopulta oikaisimme aseman kautta vanhaan keskustaan Groete Marktin laidalle. Aikamme tutkiskeltuamme ravintolatarjontaa, totesimme parhaaksi kreikkalaisen ravintolan. Olimme aluksi ainoat asiakkaat, mutta kohta ravintola täyttyi ihmisistä. Olimme edellisiltana syöneet Sittensenin El Crecossa, mutta syöväthän kreikkalaisetkin kreikkalaista ruokaa päivittäin. Retsinaa ja ouzoa käytimme kurkun kostukkeena.

Kävelimme aseman viereiselle taksitolpalle, josta nuori hyvin englantia puhuva mies kuljetti meidät hotellillemme. Aulabaarissa joimme pari belgialaista Affligem-olutta. Hyvää oli. Hotellissamme oli runsaasti kiinalaisia, mutta heitä ei näkynyt olutta nauttimassa. Heillä oli kenties muunlaista puuhaa. Riisipuikkojen teroittamista, tai vastaavaa.

Monipuolisen aamiaisen jälkeen lähdimme ajamaan kohti Hollannin eteläistä rannikkoa. Ruuhkaa oli maanteillä, mutta pienemmillä teillä sai ajaa liki yksikseen. Ajoimme paikkaan, jossa meri kulki kummallakin puolella tietä, lähellä ajoväylää. Sitä ajoimme reilut 10 kilometriä. Sade vihmoi koko päivän.

Kävimme Wuustwesselissä tapaamassa tuttujamme Ritaa ja Fransia. Ritalle tuli paikallisia naisia katselemaan Ritan töitä tulevaan näyttelyyn. Fransin kanssa keskustelimme hänen bisneksistään nyt ja tulevaisuudessa. Hänellä on suomalaisten vuolukiviuunien myynti ja rakennuspalvelu. Lisäksi hänellä on bisneksiä Montenegrossa. Toisilla on sitä bisnesvainua. Joimme kahvit ja muiden kuulumisten vaihdon jälkeen siirryimme kohti etelää.

Jatkoimme matkaamme kohti Fort Breendonkia - vanhaa armeijan linnoitus/ varuskuntaa ensimmäisestä maailmansodasta. Toisessa maailmansodassa se toimi keskitysleirinä. Kolkko paikka, joka antoi runsaasti ajattelemisen aihetta.

Täältä jatkoimme Maran ajamana kohti Melleä ja sen bierhallea. On kai tullut ikää lisää, sillä emme saaneet paljoakaan rahaa kulumaan. Täältä oli noin kolme kilometriä seuraavaan yöpymispaikkaamme, eli kaveriemme Andrén ja Jacquelinen luokse.

Vielä menee sormet yhteen

Heidän luokseen saavuimme klo 16.30. Ensi kuulumisten vaihdon ja tavaroidemme kuljettamisen, sekä tuliaisten jakamisen jälkeen lähdimme Andrén kanssa Merelbekeläiseen ravintolaan syömään ja maistelemaan herkullista Paix Dieu olutta, eli ”Herran rauhaa”. Mara ja André söivät paikallista pataruokaa ja minä oluessa kypsytettyä jänistä. Jacqueline jäi ikävä kyllä kotiin potemaan selkäsärkyään.

Herkkua

Palattuamme ravintolasta, teimme tarkistuskierroksen Andrén työvajaan. Siellä oli juuri valmistunut vaihdelaatikko, joka oli menossa Uuteen Seelantiin. Toinenkin oli kohdakkoin valmistumassa. Parin slaapmutsken eli yömyssyn jälkeen siirryimme Maran kanssa tyypilliseen siskonpetiimme saman peiton alle. Makuuhuoneessa oli kylmä kuten aina syksyllä. Uni tuli kuitenkin nopeasti.

Valmis vaihdelaatikko varoituskilpineen

Aamulla ennen seitsemää alkoi ennalta ilmoitettu sähkökatko. Ehdimme kuitenkin käydä lämpöisessä suihkussa. Osan aamiaista söimme kynttilöiden ja taskulamppujen valossa.

Aamiainen sähkökatkossa

Aamiainen oli runsas ja maittava kuten aina. Selvisimme kahvista klo kahdeksaan mennessä, mutta sitten alkoi se pisin osuus - karttojen ja valokuvien katselu. Ja vaikeinta oli jäähyväisten jättäminen.

Valokuvien tarkastelua

Oli ajovuoroni, joten siirryin luonnollisesti ratin taakse. Ajoin kohti Liégeä. Tankatessamme moottoritien varressa, havaitsimme kulutuksen pysyneen säällisissä lukemissa, eli 6,37 l/100 km. Liegessä ajoin tosi ahtaaseen parkkihalliin. C5 break on melko pitkä ja leveä auto, mutta peruutustutkista on ahtaissa paikoissa paljon hyötyä.

Kävimme tutustumassa joulumarkkinoihin. Ostimme Hervé-juustoa, jonka kaikki sitä maistaneet tietävät olevan hyvän makuista, mutta haiskahtaa melko hurjalle. Lisäksi ostimme Liegén siirappia, joka sopii kyseisen juuston kanssa. Aikamme kierreltyämme havaitsimme hukanneemme parkkihallin ja samalla autonkin. Onneksi olin kuvannut katukyltin, jonka kohdalta alkoi parkkihalli ja google mapsin avulla löysimme kadonneen automme.

Olimme sopineet olevamme Viséssä klo yksi, jossa meillä oli treffit Marcelin kanssa. Hän tekee vähän samoja hommia kuin minäkin, joten juttua riitti. Auton etsimisestä huolimatta olimme Marcelin työpaikassa tasan klo yksi, kuten oli sovittu.

Lähdimme aluksi kolmistaan syömään. Pojat tilasivat vasikan päätä ja minä tyydyin Roquefort kastikkeella höystettyyn naudanlihapihvin. Jupiler-olutta joimme kaikki ruuan kanssa.

Jatkoimme matkaamme suklaakauppaan, koska Viséssä on kuulemma parempaa suklaata kuin Leonidaksessa, joka on maailmankuulu. Saimme runsaat maistiaiset, jonka jälkeen ajoimme kauppaan ostamaan Val Dieu-luostariolutta eri muodoissaan, sekä Douwe Egberts-kahvia, joka on suosikkiani.

Marcelin talo

Lähdimme Marcelin hankkimaan taloon katsomaan miltä se tällä hetkellä näytti. Se oli hieman Visen ulkopuolella monen mutkan takana. Hieno on ja paljon tilaa oli myös pihalla. Lopulta veimme Marcelin takaisin työpaikalleen ja me jatkoimme Val Dieu luostariin, mutta emme päässeet panimoon, sillä kello oli jo sen verran paljon, että se oli suljettu. Ardenneiden mäkisiä ja mutkaisia teitä ajoimme kohti Aachenin moottoritietä.

Luostarin kaupan tarjontaa

Jatkoimme melkoisessa ruuhkassa Mönchenglabachiin, jossa hotellimme sijaitsi. Hotellimme sijaitsi hieman kylän laidalla. Hotellimme edessä oli kyltti ”Totenhaus”, eli ruumishuone. Muutenkin alueella oli hautakiviveistämöitä ja muita liikkeitä liittyen ihmisen viimeiseen matkaan. Mehän olimme toisaalta vasta puolessa matkassa.

Saatuamme huoneemme, siirryimme ruokailemaan. Mara söi simpukoita ja minä Gordon Bleun, joka olikin tosi herkullinen. Snapsi ja iso olut kruunasi ruuan.

Älkää syöttäkö Aku Ankkoja

Aamiaisen jälkeen jätimme hotellimme ja lähdimme ajamaan Brüggenin pikkukaupunkiin, jossa tepastelimme kylmässä aamussa. Niin kylmässä, että piti mennä halpavaatekauppaan. Ostin itselleni toisen takin ja puseron yhteishintaan 48.-.

Äiti opetti aikoinaan, että köyhän ei kannata halpaa ostaa, mutta takkeja minulla on kotona ja käyttämässäni takissa alkoi vetoketju renaamaan.

Kävimme myös Citroën Treffpunktissa ostamassa kupariset pakosarjan tiivisteet ja kuparoituja pakosarjan muttereita. Jätimme osoitteemme, jotta meille lähetettäisiin uusi osaluettelo heti kun se ilmestyisi. Ei ole vielä näkynyt.

Citroen Treffpunktissa

Koska saimme kaiken mitä tarvitsimme, ajoimme Hollantiin Zutpheniin hakemaan tilaamiamme osia. Suurin kaikista osista oli Dyanen oranssi katto. Maksettuamme kalliit lunnaat suuntasimme itsemme Saksan puolelle, jossa kävimme hakemassa Duckservicestä käytetyjä osia, kuten lämmönvaihtimia ja pakoimusarjoja. Mukaan tuli pari kaksoiskaasaria ja riippupoljinmysteerio, sekä muovinen bensatankki. Tämän jälkeen olimmekin valmiita suoriutumaan autobahnille.

Seuraava hotellimme oli Oldenzaalissa Hollannin puolella. Het Landshuis hotellista saimme jälleen hyvän huoneen. Olimme keskustelleet Gert-Jan van Asperenin kanssa tulostamme. Hän saapuikin ilta kahdeksalta hotelliin. Söimme hyvin ja nautimme muutaman Groelsch oluen illan mittaan. Keskustelimme heidän Muurmanskin matkastaan, sätkän eristämisestä ja paljon muusta. Meillä oli hänen perheelleenkin tuliaisia, mutta unohdimme ne antaa.

Maittavan aamiaisen jälkeen ajoimme heidän kotiinsa ja piilotin pihalle lahjat. Laitoin tekstiviestin ja kirjoitin missä tavarat olivat. Olivat löytäneet. Lähdimme ajamaan kohti Travemündea. Eräällä huoltamolla nautimme kumpikin currywurstit. Siellä oli laite, joka pätki makkarat kulhoon sopivan pituisiksi pätkiksi. Päälle curryjauhetta ja currykastiketta.

Gertjan ja Markku

Cittimarktissa tuli käytyä alkoholiostoksilla Aldissa. Ostin kolme 0,75 l. pulloa viskiä, 3 pulloa doppelkornia ja samanverran giniä. Koko satsi maksoi alle 70 €. Sieltä jatkoimme Lübeckin joulumarkkinoille, jossa herkuttelimme bratwursteilla. Kävimme lisäksi vaatekaupassa etsimässä hanskoja. Olin luullut ottaneeni hansikkaat kotoa mukaani, mutta näin ei ollut tapahtunut. Hansikkaita en löytänyt.

Pimeässä illassa ajoimme Travemünden satamaan. Aluksi oluelle satamakonttori rakennukseen ja tämän jälkeen olut ja viiniostoksille Sari Bernerin kauppaan. Ostin kaksi laatikkoa Darguner olutta. Se on itäisen saksan olutta. Darguner panimo sijaitsee Rostockin eteläpuolella. Laatikko maksoi noin 8,5 €:-. Olen aiemminkin ostanut ko. tuotetta ja se on hyvää. Aikoinaan eräs rekkakuski neuvoi minulle sen olevansa hintansa arvoista. Kauan sitten ostin yhden laatikon kokeeksi hyttiolueksi. Kaduin välittömästi olutta maisteltuani, etten ostanut sitä enempää.

Noin tunnin odotuksen jälkeen pääsimme Finntrader-rahtilaivaan, joka oli matkaava kohti Malmöä. Hyttimme oli tilava, mutta vessanpöntön sijoittelusta vastasi itse muumipappa. Ummetuksen mestari. Oli vaikeuksia lähestyä posliinia.

Tällä laivalla ruokailu maksoi 16 € ja aamiainen 8 €. Varsinkaan aamiainen ei ollut pudota. Se oli samaa mössöä kuin monella muullakin laivalla. Puoli kahdeksalta pääsimme pimeään aamuun. Tarkoituksenamme oli mahdollisimman pian päästä kohti itää.

Malmöstä jatkoimme aluksi kohti Lundia, mutta jatkoimme sitten ajamista pieniä, mutta kauniita teitä Karlshamnin suuntaan. Itärannikkoa pitkin jatkoimme Karlskronan. Meillä ei ollut yhtään Ruotsin kruunuja, joten meidän piti niitä jostain saada. Mara kävi kirjakaupassa täydentämässä ruokakirja-arkistoaan ostamalla ruotsalaisen ”Matens historia” kirjan.

Istuin sillä aikaa autossa ja näpyttelin Bankomatin osoitteita ja Maran saavuttua lähdimme lähintä etsimään. Nettiin oli merkitty 3 automaattia ja löytämisen jälkeen löysimme heti 3 lisää. Olimme jättäneet automme parkkihalliin, jossa ei ollut puomia, eikä liioin maksuautomaattia. Hyvä niin.

Rahaa rikkaampana suuntasimme kohti Kalmaria ja Öölantiin johtavaa siltaa. Silta oli noin 10 km pitkä ja kovalla tuulella sillä olisi ollut hankalaa ajaa. Sillan Öölannin puoleisessa päässä kävimme turisti-infossa. Kysyin oppaalta, jos ajaisimme Borgholmiin, eli pääkylään niin, löytyisikö sieltä ruokapaikkoja. Infon täti vakuutti meitä siitä, että sieltä kyllä löytyy syötävää.

Matkaa Borgholmiin tuli 28 km. Maasto oli matalaa ja matkalla näimme ainakin parikymmentä antiikkista tuulimyllyä ja nykyisiä vieläkin enemmän. Saavuttuamme Borgholmiin, jätimme auton sivukadulle parkkiin. Kävelimme tuulisia katuja ja löysimme vaateliikkeen, josta ostin vihdoin käsineet itselleni. Minua palveli tyylikäs vanhempi herrasmies. Koska oli jo iltapäivä pitkällä ja alkoi olla nälkä, ja jos on nälkä, pitää syödä.

Syödäkseen pitää löytää paikka, jossa ruokaa tarjoillaan. Löysimmekin pääkadulta Mormor Julias nimisen ruokapaikan. Viihtyisän pienen, jossa oli mielestämme kohtuullinen hintataso. Otimme kumpikin pyttipannun lisukkeineen hintaan 89,-. Euroina hinta oli 8,84.-. Moni ruokapaikka oli talviajaksi suljettu, mutta yksi kyltti loisti hämärtyvässä illassa.

Systembolagetin vihreä/ keltainen kyltti. Ostimme kumpikin 3 purkkia tai pulloa ruotsalaista olutta. Lopulta ajoimme saman reitin käänteisessä järjestyksessä kohti siltaa. Kalmarista, jonne silta päättyi tai alkoi, riippuen sunnasta minne on matkalla, oli matkaa seuraavaan yöpymispaikkaamme Oskarshamniin vain 75 km.

Hotellimme Rum Oskarin löysimme helposti, mutta respasta huoneen löytäminen oli hankalaa, sillä huoneet olivat muutaman mutkan takana. Käytävämatot olivat punaisia ja niissä oli hotellin logo. Aina kun logo oli helposti luettava, astelit oikeaan suuntaan. Teimme huoneessamme asumisjärjestelyitä. Siirsimme vuoteemme kauas toisistaan, jotta saatoimme kuunnella yöllä vain omaa kuorsaustamme. Taisimme nauttia vielä kulaukset Hoppe geneveriä ja sitten sen lyhyt, mutta ansiokas satu oli päättynyt.

Nuori toivo matkaseuralaisena

Lähdimme katselemaan Oskarshamnin kaupunkia, joka ei iltaelämältään ollut kovin vilkas. Kävimme eräässä ravintolassa tiskillä nauttimassa elämästämme. Mara oluen ja minä italialaisen punaviinin. Jatkoimme matkaamme ja minä ehdotin, että tekisimme laajemman ringin ja löysimmekin meren rannasta Maran hotellin broshyyristä löytämän ravintola Kråkanin, eli variksen. Siellä olikin meno jo mannermaisempaa. Ruoka oli tosi hyvää ja lasillinen punaista viiniä ei asiaa huonontanut. Jatkoimme pimeitä kujia läpi vanhan kaupungin kohti hotelliamme, jonne asetuimme makuulle. Aamulla kaikkien toimien jälkeen laskeuduimme monipuoliselle aamiaiselle ja siitä sitten maantielle.

Päätimme ajaa Norköpingiin ja siellä Ingelstan ostoskeskukseen. Mara ajoi sinne asti. Ostin ruotsalaista makeaa leipää, maksapasteijaa, katkarapusalaattia ja appelsiinimarmeladia. Hyppäsin kuskinpukille ja ajelin kohti Tukholmaa. Olin vahingossa laittanut Tomtomiin suomalaisen äänen, joka luetteli ruotsin kielisiä kadunnimiä, että oli pakko katsoa navigattorin tekstistä missä mennään. Niin kepulisti oli käännös tehty monotoniselle äänelle. Tähän asti navigaattori oli kertonut asiat saksaksi ja minähän en huomaa siinä tehtyjä pieniä virheitä.

Olimme menossa Wasamuseoon, mutta sinne ei saanut ajaa. Siitä piti vartija huolen. Jollain sivukadulla oli tyhjä parkkipaikka ja takanamme autoonsa menevältä nuorelta rouvalta kyselin parkkiautomaatin sijaintia. Hän kertoi sen olevan kulman takana, mutta kertoi samalla, että hänellä on vielä kolme tuntia aikaa jäljellä ja luovutti lippunsa minulle. Häntä kiittäen, nostin lipun näkyville sisään.

Museon pääsylipun hinta on 120 SEK:kiä. Museo oli mielenkiintoinen, vaikka olen käynyt museossa kait kolme - neljä kertaa aiemmin. Ensimmäisen kerran, kun laivan runkoa ruiskutettiin säilytysaineella. En enää muista milloin. Taisi olla -60 luvun puolella. Kun olimme kaikki kerrokset kiertäneet, lähdin ajamaan pohjoiseen ja Mörbyn kauppakeskuksessa kävimme syömässä spagettibaarissa.

Koska meillä oli paljon aikaa laivan lähtöön, ajoin Norrtäljeen, jossa viimeksi olen käynyt joskus 70-luvulla. Jätimme auton parkkiin ja etsiydyimme kahvipaikkaan juomaan tomtecapucinon. Se oli hyvää ja sen juotuamme lähdimme autolle, mutta olimme niin paljon kiertäneet kaupunkia, ettemme muistaneet mihin olimme auton jättäneet. Taas. Nyt ei tullut paikkaa kuvattua. Kaupunkihan ei ole suuri, mutta siellä asuu kuitenkin noin 20.000 asukasta.

Kävelimme ja kävelimme, mutta emme löytäneet kuljintamme. Onneksi muistin, että parkkipaikka oli Åtell-hotellin vieressä. Lisäksi muistin kävelleemme Havstullgatanin, eli Meritullinkadun kautta. Laitoin koordinaatit Google mapsiin ja olimme noin kolmensadan metrin päässä autosta. Lopulta pääsimme autolle. Mara oli aikoinaan moittinut ”lääppimispuhelimia”, mutta oli nyt aivan hiljaa, enkä minäkään asiasta nostanut suurempaa numeroa.

Pimeässä ajoimme noin kahdenkymmenen kilometrin matkan Kapellskäriin. Reilun tunnin ajon jälkeen pääsimme ajamaan laivaan ensimmäisenä. Laivaan tuli ennätyksellisen vähän autoja. Syömässä kävimme ja siirryimme yöpuulle. Kumpikin omaan punkkaansa. Niin oli hyvä.

Aamulla heräsimme ennen kuutta. Mara kertoi, ettei suihkusta tule kuumaa vettä, joten jäisimme ilman aamusuihkua. Omalla suihku-vuorollani sain kuitenkin lämmintä vettä tulemaan laivan järjestelmästä.

Koska olimme ensimmäisenä jonossa pääsimme liukkaasti kohti Naantalin aamupimeyttä. Kotona olimme jo puoli kymmeneltä. Purimme tavarat autosta ja Mara lähti Dyanella kohti Hattulan mökkiään.

Seikkailimme kahdeksan päivää ja matkaa tuli liki 4100 km. Keskikulutus oli 6,7 km, vaikka osin matkaamme ajoimme melko rivakkaa vauhtia. Auto toimi koko matkan ajan erinomaisesti. Nafta oli liki samanhintaista kuin bensakin. Belgiassa oli halvinta täyttää tankki naftalla. Hinta oli noin 10 c halvempaa litralta kuin Suomessa. Eli kaikkialla se on kallista ja Hollannissa kaikkein kalleinta.

Henkka

Hae tästä blogista

Henkan Rättäriretket

SYYSRETKI BELGIAAN v. 2017

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

5:th RAID LAPONIE Nyytiset 2/94 ELI SAATTUE MUURMANSKIIN -94

KUUSAMON KITROEN KÄPPÄILY heinäkuu 1978

Retki Lontooseen joulukuu 2016

Reissu Kreikan maailmankokoukseen heinäkuu -99

Kroatiaan 2019

LAPIN KULTAA

Englannin kautta Belgian maailmankokoukseen -81

Kevättä etsimässä Belgiasta veljeni kanssa v. 2015

Raid Laponie haastattelu

Kohti talvista Eurooppaa marraskuussa 2023