NORDISKE GRÄNSTRÄFF NORGE, SKARNES -19

 

Lähdimme meiltä Tuusulasta kohti Naantalia ja Norjan rajatreffiä torstaina 6.6. klo 16.30 Lehtimäen Esa ja minä. Koska matkaa ei ollut paljoa, vain noin 200 km, niin piti miettiä matkalle ajankulua. Ajoimme aluksi Riihimäen Ullan Pakariin kahville ja sieltä päätimme jatkaa kymppitielle kohti Forssaa. Siellä mietin, että voisimme käydä tapaamassa vanhoja tuttujani Maria, Ismoa ja heidän tyttäriään. Lämpötila huiteli 30 asteen hujakoilla, joten Ismo tiedusteli halukkuuttamme juotavaan. Päädyimme sihen, että kartturi voi juoda yhden oluen ja kuski nauttii appelsiinmehun. Istuimme talon vieressä olevilla penkeillä ja juttelimme niitä näitä. Saarisilla oli pakkaamiset kesken perjantaina alkavaan Helluralliin, joten kiitimme tarjoilusta ja jatkoimme matkaamme ja jätimme heidät puuhastelemaan.

Jokioisilta olikin vain noin 100 km Naantaliin. Matka jatkui helteisenä koko matkan satamaan, joten ajoimme katto avoinna läpi vehreiden vakka-suomalaisten maisemien. Naantalissa kävimme tankkaamassa ja nauttimassa nakkisämpylät.

Rannassa tapasimme Tähtisen Helenan ja siskonsa Riikan, sekä Sari ja Jukka Alakosken, kaikki simmottist, tämmöttist, kummottist seudulta ja pahinta oli, että Helena ja Riikka, kuin kaverini Esa olivat Pohjanmaalta alkujaan kotoisin. Tuttuja ja yhteisiä paikkoja heillä oli runsaasti. Onhan sitä paikkoja. 

 

Naantalissa pääsimme melko joutuisasti laivaan, mutta kas kummaa – olimme kyllä saaneet ikkunahytin, mutta pedit olivat päällekkäin. En uskaltanut ryhtyä siihen uhkapeliin, että Esa nuorempana olisi rojahtanut päälleni. Siispä kävelimme respaan ja esitimme toivomuksen lattian tasalla olevista sängyistä. Respan kaveri ymmärsi heti yskän, meidät nähtyään ja saimme normaalit sängyt.

Lähdimme ruokailemaan Helenan ja Riikan kanssa. Laivaruuat ovat yleensä vatsantäytettä, mutta makunautinnot jäävät jonnekin muualle. Pari napanteria nautin ruuan kanssa, - ihan vain seuraksi. Sitten nukkumaan ja katsomaan meriunia.

Aamupalan jälkeen saavuimme Kapellskäriin, josta polkaisimme kohti Västerosia. Ihmettelimme missä Jukka ja Sari seikkailivat, kun emme nähneet heitä aamiaisellakaan. No, ehkä heillä oli eri suunnitelmat. Keli oli paljon viileämpää, kuin Suomen puolella. Enköpingissä kävimme tankkaamassa ja jatkoimme samointein kohti länttä. Västerosin vanhaan kaupunkiin osuimme ja tuomiokirkon kuppilassa kävimme kahvilla ja baakelsilla. Kapellskäristä olimme tulleet 175 km.  

Jätimme rättärin 15 minuutin parkkiin muutaman kerran, sillä yhtäkään Ruotsin kruunua ei ollut mukanamme maksaaksemme parkkimaksun. Västerosin tuomiokirkon kupeessa tapasimme ruotsalaisen naisen, jolla oli -68 vuoden sätkä. Hän oli silminnähden ilahtunut sätkistämme. Hän kertoili, ettei heillä ollut koskaan maahantuojaa sätkille. Oli pitänyt hankkia sätkät Tanskasta kuten mekin loppuaikoina. Lopulta tutustuimme Tuomiokirkkoon.

Matka ei edisty, jollei sitä jatka, joten siirryin ratin taakse ja jatkoimme kohti Karlstadia ja sen Systembolagetia. Sain nootin perässä tulevilta naisilta kovasta vauhdista. Niinpä Esa siirtyi puikkoihin. Halusin ostaa Sofiero olutta, mutta sitä löytyi vain puolen litran tölkeissä ja ne ovat mielestäni liian suuria. Kyselin myyjättäreltä, joka kertoi ettei heidän kaupassaan ole kuin puolen litran tölkkejä, joten oli tyytyminen Småland merkkiseen olueen. Olisin ostanut Östergötlandia, koska satuin asumaan siellä aikoinani.

Karlstadista etsiydyimme kohti E 18 tietä ja pienen moottoritieajelun jälkeen siirryimme tielle, joka johti kohti Mårbackaa. Västerosisita Mårbackaan on noin 270 km. Mårbacka on pienen pieni kylä ja siellä sijaitsee Selma Lagerlöfin koti. 

 

Selma Lagerlöf, joka kirjoitti mm. Peukaloisen retket, oli sairaalloinen lapsi. Hän luki jo kymmen vuotiaana Raamatun kannesta kanteen, toivoen näin parantavansa isänsä vakavalta sairaudelta. Isä elikin vielä 17 vuotta. Matkalla oli varsin pohjois-karjalaiset, tai lappilaiset maisemat. Kumpuilevaa ja viljavaa maisemaa.

Mietimme Esan kanssa, kuinka Selman lapsuusaikana näiltä korpiteiltä pääsi isoihin kaupunkeihin. Varmaan hevosella Karlstadiin ja siitä höyryjunalla eteenpäin. Matkaa oli noin 70 km, joten polle saattoi joutua lepäämään ja matkustajat joutuivat yöpymään kestikievareissa. Eivätkä ne tiet tainneet siihen maailmanaikaan olla kovinkaan hyviä. Tutustuimme kauniiseen Lagerlöfin pihapiiriin ja nautimme pihassa iltapäiväkahvit pienen purtavan kera. Tunnelma oli melko rauhaisa.

Koska matkaa oli vielä jäljellä, lähdimme ajamaan kohti Norjaa. Viimeisen sadan kilometrin aikana emme nähneet sen paremmin kauppoja kuin bensa-asemiakaan. Olimme tosi erämaassa. Autojakaan emme montaa nähneet. Bensa oli kummassakin autossa melko lopussa, mutta lopulta löysimme Norjan puolelta bensiksen, jossa tankkasimme tarpeellista, mutta kallista polttoainetta. 

 

Ajoimme Skarnesin kaupungin kupeesta Sanngrundin kämppärille, jossa näkyikin paljon tuttuja. Kämppäri sijaitsi Glomma joen varrella. Saatuamme tavaramme mökkiimme, menimme syömään jotain hyvää, joka maksoi 238 Nok. Siinä oli pihvi, siivutettuja perunoita, paistettuja vihanneksia sekä pieni ruukullinen maittavaa kastiketta. Todella hyvä annos. 

                     Piti välillä ottaa kuva ruuasta, joka oli hyvää

Syötyämme siirryimme mökin terassille nautimaan uuvuttavan retken jälkeen oluet. Tarjosimme kaverillemme Kennethille 7,5 prosenttista mustaa lonkeroa, salmiakkikossua ja Jaloviinaa. Tolkun mies, joka kieltäytyi toisista laseista. 

                                             Helena ja Kenneth

Loppuillan istuimme kolmistaan Helena, Esa ja minä lämpöisessä Norjan illassa. Hämärässä Helena hiippaili lopulta omaan mökkiinsä, joka oli melkein vastapäätä omaamme, vain pieni tie oli välissä.

Lauantaiaamuna oli tarkoituksenamme mennä nauttimaan kämppärin ravintolaan aamukahvit, mutta se tyssäsi siihen, että respa aukeaisi vasta klo 10. Siispä nautimme Esan tarjoamat murukahvit ja juusto/makkara Reissumiehet paremman puutteessa.

                                                     Poikain ketunpesä

Kymmenen jälkeen kokoonnuimme ja lähdimme opastetulle kiertoajelulle. Meitä oli lähes 40 rättäriä kaikista pohjoismaista, sekä 1 Mehari ja Kamina. Kongvingerissä kirkon mäellä oli ensimmäinen pitkähkö pysähdys, jossa saatoimme ottaa kulkimista kuvia. Täältä jatkoimme läheiselle linnoitukselle, jossa sijaitsi enemmän sotaan viittaavaa materiaalia. Niin vanhaa, kuin toistakin maailmansotaa. Oli mielenkiintoista ajaa linnan kapean portin kautta sisäpihalle, jossa saatoimme jättää kulkuneuvot parkkiin. Kaminalla saattoi olla ahdasta kapeassa käytävässä. 

 

                                                                Ankkalampi

 

Oli helteinen lauantaipäivä ja juttelimme ihmisten kanssa, kun ei muutakaan tekemistä ollut. Linnoitukselta jatkoimme matkaamme kiemurellen pitkin Norjalaista maaseutua. Muutaman kilometrin ajoimme melko huonokuntoista, erittäin kuoppaista soratietä kunnes pääsimme isolle tielle. Ajoimme pienen panimon luokse, mutta kun selostus oli vain norjaksi, eikä pienpanimo vaikuttanut kovinkaan viihtyisältä, päätimme jatkaa matkaamme kohti kämppäriä, jossa nautimme lehtipihvit ja norjalaisen oluen. Iltaseitsemältä alkoi landskamp, jonka hävisimme tosi reilusti. Norjan joukkio voitti koko kisan.

Iltaohjelmana oli yhteisruokailua ja kruununa kaikelle oli suuri täytekakku, johon oli istutettu tapahtuman suuri logo. Istuimme sateessa, mutta säilyimme kuivina, sillä istuimme katoksessa.

 

 

 

                              Helena naurattaa Norjan herraa

                                                Kaka

Sunnuntaiaamuna siivosimme huoneemme, pakkasimme ja jätimme lähiseurueelle jäähyväiset. Osa porukasta taisi vielä nukkua rankan illan jäljiltä. Lähdimme ajamaan sangen sateista tietä kohti Karlstadia. Vettä tuli tuuletusluukusta niin, että vesi valui noroina lattialle. Jatkoimme edelleen Karlskronaan, jossa kävimme gatukökissä syömässä pyttipannun ja Esa söi jonkun pihvin. Oli hyvää ja rasvaista. Jälleen Västerosin ja Enköpingin välillä oli tosi hidasta kulkea,- kiitos tietöiden.

Sunnuntaina oli eri tavoin liikennettä, kuin tullessamme torstaina. Eli se mitä olen aiemmin väittänyt, että Ruotsissa liikenne sujuu, ei nyt toiminut lainkaan. Koska meillä oli kuitenkin hyvin aikaa, kävimme Skoklosterin luostarissa lähellä Uppsalaa näyttäytymässä. 

Skoklosterin luostari toimi 1200-1500 luvuilla nunnaluostarina. Vuonna 1611 kuningas Karle IX lahjoitti linnan puistoineen Herman Wranglerille, saksalais-baltialaiselle aatelismiehelle, joka toimi Ruotsin armeijassa lopulta marsalkkana. 

                                                Skoklosterin linna 

Tulimme linnalle klo 16 ja linna suljettiin klo 17, joten emme kerinneet kauaa linnaa ihastella. Eipä meiltä myöskään pääsymaksua otettu. Huomioimme, että linna oli täynnä makuuhuoneita ja sänkyjäkin oli näytillä varmaan toistakymmentä. Opastetulle kierrokselle emme päässeet.

 

                    Hedelmistä ja vihanneksista tehty muotokuva

                              Sama kuva öljyllä maalattuna

Muistan vain edelliseltä visiitiltäni, jolloin osallistuimme Pian kanssa oppaan perässä, että yksi iso sali oli keskeneräinen ja puiset tikapuut nojasivat seinään. Työntekijät olivat aikansa odotelleet palkkarahojaan ja jättäneet työkalunsa niille sijoilleen. Tikkaat sijaitsevat edelleen seinään nojaten. Ukkosen uhka oli koko ajan läsnä, mutta kuivana pääsimme pikkuteitä ajaen Norrtäljeen, josta kävimme hakemassa ruotsalaista makeaa limppua, maksapasteijaa ja rapujuustoa. Yritimme löytää kahvipaikkaa, mutta sitä emme kaupunkia partioidessamme löytäneet. Lopulta etsiydyimme Kapellskäriin menevälle tielle.

Norrtäljestä on Kapellskäriin reilut 20 km. Nyt jo aurinkoisessa säässä matkanteko oli jälleen mukavaa. Odottelimme laivaan pääsyä reilun tunnin ja välittömästi kävimme tsekkaamassa hyttimme, joka olikin ikkunallinen ja sangen avara. Ei tarvinnut kiipeillä yläsänkyyn. Kassit sängyn päälle ja yhdenteentoista kerrokseen ruokailemaan. 

Havaitsin laivan olevan samanlaisen, joka normalisti seilailee Vuosaaren ja Travemünden väliä. Johtui varmaan siitä, että nyt olimme helluntain paluumatkalla ja laiva oli melkoisen täynnä. Pienempi Naantali-Kapellskärin lautta ei olisi riittänyt. Kävimme laivan kaupassa hauskuuttamassa myyjäneitoa ja Esa osti muutaman pullon Koskenkorvaa Niemisen Karille, joka rakenteli Esan pakusätkää. Ihan vain voiteluksi. 

 

Ruoka oli kepulimpaa, kuin Naantalista lähtiessämme. Nautimme vielä baarissa Esan kanssa kylmät juomat ja siirryimme hyttiimme katsomaan naisten jalkapalloa. Puoliltaöin päätä tyynyyn ja katsomaan reissu-unia.

Viideltä aamuherätys, suihkuun ja hyvissä ajoin ennen kuulutuksia ahmiaiselle. Aamiainen on heikko kohtani. Se ei tahdo oikein upota. Esa selvisi siitä paljon paremmin. Kävin välillä katsomassa saapumistamme satamaan. Lopulta meidät kuulutettiin autokannelle ja ei siinä mennyt kauaa, kun saimme ajaa ulos satamaan.

Taas Raisiossa oli punainen aalto liikennevaloissa, kuten alkumatkastakin. Aamupäivällä olimme meillä ja pääsimme purkamaan Esan sätkän uumenista hankkeitani.

Nyt on retki tehty ja monen rajatreffin kokemuksella voin sanoa, että vaikka järjestäjät olivat yrittäneet parhaansa, ei tämä treffi yllä parhaiden joukkoon. Minulle kerrottiin, että Suomessa on järjestetty parhaat treffit ja olematta patriootti, on minun todettava, että näin on. Me olemme miettineet hyvissä ajoin miten saamme vieraamme viihtymään ja meillä on ollut työryhmiä, joka ovat etukäteen suunnitellut kaiken ja pitänyt aikatauluista kiinni. Lisäksi olemme huolehtineet ilmaisista tarjoiluista.

Henkka