Belgiassa poikani Matin kanssa -09

Belgiassa poikani Matin kanssa -09

Lähtemistä….

Joulukuun alussa oli minulla tarkoitus lähteä poikani Matin kanssa Belgiaan kavereitani tapaamaan.

Retkemme pituudeksi olin laskenut kymmenen päivää, jolloin kerkiäisi käymään paikoissa, joihin olin halunut tutustua.

Laivaliput Saksasta Helsinkiin olin hankkinut Autoliiton kautta, kuten aiemminkin. Liput olivat melko edulliset edestakaisin, eli 270,- ilman aterioita. Viikkarin liput maksoivat 24,- sisältäen kaksi ukkelia, hytin B-luokassa ja auton. Autona toimi vanha Citroen Xantia break,- jo paljon ajettu. Sain Viikkarin henkilöliput ja hytin kaverini kautta ja autosta piti vähän maksaa.

Meillä oli treffit Matin kanssa firmassani Helsingissä klo 16 ja kun ei miestä vielä puoli viideltäkään kuulunut, soitin hänelle ja kysyin lempeästi: ”Missä helvetissä sä kuppaat?” Ilmeni, että hän oli odottelemassa meidän pihallamme Tuusulassa ja ihmetellyt, kun ei meikäläistä näkynyt eikä kuulunut.

Kerroin, että olisi hyvä tulla mahdollisimman nopeasti tänne duuniin, sillä kohta olisimme myöhässä. Eihän Tuusulasta ole Helsinkiin kuin reilut 30 km, joten poika ilmaantui Käpylään firmaani klo 17 ja heitimme kassit kyytiin ja hän jätti folkkarinsa duunini parkkipaikalle. Moottoritiellä Kauniaisten kohdalla tiedustelin varovasti hänen rahavarannostaan ja passin mukanaolosta. Rahaa oli sen verran mitä muovikortti antoi myöten, mutta passi oli jäänyt auton hansikaslokeroon.

Sanoin, ettei meillä ole enää aikaa sitä hakea ja otetaan riski. Olin miettinyt, että jos emme pääsisi Saksaan, on minulla kavereita Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa ja heitä saattaisimme käydä tervehtimässä, kun siellä passittomatkin pärjäävät. Ja äkkiähän se loma sielläkin taittuisi.

Moottoritiellä Salon jälkeen maisema alkoi peittyä sumuun ja pakkanen laski nopeasti noin kolmeen asteeseen. Kun lopulta oli aikaa reippaasti jäljellä, kävimme tutustumassa Tuomiokirkkoon ja Prinkkalan taloon. Kun kaikki oli melkoisen sumun peitossa, ajoimme katsomaan Portsan (Port Athurin) vanhoja rakennuksia. Sataman kupeessa oli liukasta ja kahden auton välinen peräänajo. Onneksi poliisien siniset valot saivat painamaan varovasti jarrua. Kitkoilla sekin onnistui.

Viking Linelle kerkisimme mainiosti ja puntariruokailun (ruuat punnitaan ja maksu määräytyy painon mukaan), jälkeen pari olutta ja koisaamaan.


Ruotsissa

Laiva kolahti Ruotsin Slussenin rantaan klo 7.00. Poliisin pilliin puhallus, mutta ääniä en saanut aikaan. Siitä sitten kevyt pyrähdys kohti kaunista Grännaa, jossa kävimme aamukahvilla ja jaoimme ruotsalaisen täytetyn höttösämpylän. Tankkasimme bensaa ja pissapojan nestettä, sillä se oli loppunut jo Linköpingissä 40 km aiemmin. Suolaa lensi kuin hapansilakan päälle.

Auto oli suolasta valkoisena, kun saavuimme Öresundin sillalle. Sillalle, joka yhdistää Ruotsin ja Tanskan, Malmön ja Kööpenhaminan. Siltamaksu oli noin 35 €. Köpiksestä Rödbyhyn on kuten tunnettua noin 150 km, jonne tulimme 5 minuuttia liian myöhään, vaikka tiesin että laivat lähtevät aina varttia vaille ja varttia yli, paitsi silloin kun laiva lähtee puolelta ja tasalta. Mistä näitä tietää. Sesongin ulkopuolisena aikana 45 minuutin retki maksaa noin 50 € suuntaansa.

Laivaan päästyämme söimme. Minä perinteisen gulashikeiton ja sämpylän ja Matti, jolla ei ollut vielä perinteitä, jonkin pihvinkappaleen.

Jännät paikat ilman passia

Saavuimme Saksan maaperälle ilman viranomaistarkastuksia. Ensimmäisessä risteyksessä välkkyi muutama sininen vilkkuvalo ja siellä oli ruotsalainen henkilöauto tutustunut saksalaiseen maastoon ja puustoon. Ei pitäisi olla niin kiire. Kyllä sinne autobahnille kerkiää muutenkin. Ehkä näin tuli kuitenkin pienemmät vauriot arviolta 50 km.n nopeudessa. Vihdoin seitsemän pintaan tulimme Sittenseniin. Ajoimme tuttuun Hotel zur Müehleen, mutta siellä ilmeni, että hotelli oli täynnä. Pienen keskustelun jälkeen meille osoitettiin melko lähellä sijaitseva hotelli, josta meille huone varattiin. Hotellin ruokatila oli täynnä kaadettuja eläimiä, mutta se ei meitä juurikaan häirinnyt. Osa oli seinillä ja osa takan vieressä.

Makkarakeittoa alkuruuaksi ja runsas salaattilautanen varsinaiseksi. Tästä se loma alkaa ja sitten normaaliin tapaan yöpuulle. 


 
                                Aamulla reitin suunnittelua

Belgiassa

Aamulla sitten kohti Hollantia ja ohitsemme lipui tullin Transportteri, muttei pysäyttänyt meitä, kuten usein ennemmin. Vähän oli orpo olo, jos se odottelee edessämme ”FOLLOW ME” valo takaikkunassa. Siihen matka tyssäisi. Jatkoimme matkaamme Hollannin kautta Belgiaan. Hazzeldonkin tulliaseman kupeessa olevassa rekkabaarissa tilasin perinteiset gehakt ballit ja Jupiler oluen liki sujuvalla flaamilla. Suomeksi sanottuna ruokana oli lapsen nyrkin kokoinen lihapulla, mainiot pehmeät ranskalaiset ja runsaasti majoneesia.

Ruokailun jälkeen jatkoimme matkaamme noin 15 km ja kävimme tapaamassa kaveriani Frans van Rieliä, jolla on isohko Citroën liike pohjois- Belgiassa Hoogstraatella Antwerpenin pohjoispuolella. Olin edellis- joulukuussa tehnyt hänelle liikkeen teipit ja hän oli hankkinut isot levyt, jotka sitten teippasin. Suurimmat olivat noin 3 metrisiä ja levyjä oli kymmenisen kappaletta. Nämä levyt lojuivat huoltohallin seinää vasten.

 

Citroënilta oli tullut ohjeistus, että talon julkisivu pitää maalata punaiseksi ja uusi logo pitää esiintyä uuden Citroën- tekstin ohessa määrätyllä tavalla asemoituna. Eli kaksi nakkia makuuasennossa sinappia odotellen. Frans näytti uudet logot ja lähetti ne samantein minulle sähköpostilla töihin. On ensi kerralla taas jotain tehtävää.

Hoogstratenilta on kaverini Andrén luokse matkaa noin 90 km. Antwerpenissä oli jälleen normaali klo neljän ruuhka, johon emme voineet vaikuttaa. Onneksemme eri suuntaan.

Saavuimme Merelbekeen Andrélle ja Jacquelinelle klo 17. Tarkoituksenamme oli majoittua heidän luonaan kaksi yö. Yläkerrassa odotti jo tutuksi tullut parivuode, mutta uusilla lämpöisemmillä täkeillä ja filteillä, kuin ennen. Kerroin Matille, että on syytä laittaa lämmintä päälle, jos kylmä vaikka yllättäisi. Belgialaiset eivät hirveästi lämmitä talojaan vielä marraskuussakaan. 

                     Laatikosta paljastuu kummallekin Reino tossut

Tuliaisiksi veimme ruskeat ja pinkit Reino- tossut. Kovin mieluisilta vaikuttivat kylmille lattioille. André oli lisäksi toivonut Möllerin kalanmaksaöljyä, jota ei tuolloin saanut vielä Belgiasta. Veimme mukanamme pari 500 ml:n pulloa, jotta jonkin aikaa kestäisivät. 

Vietimme Jacqueline rouvan hellässä huomassa kasvattamassa mahojamme. Hän osaa loihtia hienoja ruoka-annoksia ja jos joskus olette lukeneet sarjakuvakirjan Asterix ja Obelix Belgiassa, saatte kalpean kuvan millaista siellä on.

Andrén pajassa oli Acadyanen vaihdelaatikko peruskunnostettuna ja sanoin heti Matille, että jos hinta ei ole kovin kova, laatikko kannattaa ostaa. Matti oli nimittäin innostunut rättäreistä sen verran, että oli ostanut edellis- syksynä itselleen Acadyanen. Suurimpana vikana oli se, että perä piti aikamoista meteliä.

  

Vaihdelaatikon vaihtaa nopeammin, kuin kunnostaa laakerit ja säätää laatikon uudestaan.

Andrén työhuone näyttää sekaiselta, mutta sieltä löytyy kaikki tarvittava aina oikeasta paikasta. Katosta roikkuu ainakin Lapin Kullan ja Kukon tölkit keräämässä vajaan valuvan sadeveden. Seiniltä löytyi paljon suomalaisia tarroja ja julisteita. Sätkän osat löytyvät mikrofilmiltä ja osat omista pusseistaan tai laatikoistaan varaosanumeroillaan.   

Kun siellä oli toinenkin peruskunnostettu laatikko, niin ostin senkin pois kuleksimasta. Nyt meillä oli kaksi laatikkoa Suomeen vietäväksi. Olimme hetkessä tehneet kaksi suunnittelematonta kauppaa. Vähän kadutti oma ostohysteriani, sillä minulla oli sangen hyvin toimiva vaihdelaatikko Dyanessani ja rahaakaan ei ollut mukanani liikaa. Olisi Andrélla ollut vielä peruskunnostettu konekin, mutta ei makeaa mahan täydeltä. 

                                          Mellen bierhalle

Kiertelimme iltapäivällä Andrén ja Matin kanssa Ghentin vanhassa kaupungissa ja sen lähistöllä tutustumassa juoma- ja ruokatarjontaan. Unohtamatta kaunista vanhaa kaupunkia ja sen kanavan laitoja ja Gaverstenin linnaa. Hirttotaloonkin tuli tutustuttua. Siellä nimittäin aikoinaan hirtettävät odottivat vuoroaan vintillä ja jäivät roikkumaan siihen kohtaan, jossa maistelimme kahvejamme. Olisi kait hiekat varissut kahvikuppeihimme heidän kengistään.

                                    Ruoka maistuu,- tietty
Lopulta palasimme parkkihalliin, joka oli mahdottoman ahdas. Kahdesta peruutuksen näyttäjästä ei ollut lainkaan haittaa. Niin ahdas parkkihalli oli. Oli kai rakennettu siihen aikaan, kun kaikki autot olivat pieniä.

                            Gravensteenin linna Ghentissä

 

Velodroomilla ja Brysselissä

Sunnuntaina aamulla menimme Andrén ja Jacquelinen kanssa Eddy Merx velodroomille katselemaan Andrén uusinta harrastusta velodromipyöräilyä. Pyöräkerho oli järjestänyt sunnuntaibrunssin pyöräilijöilleen ja heidän perheilleen. Mekin olimme siis osa perhettä. Mikäpä siinä. Maittavan aamiaisen saimmekin nauttia velodromin kahviossa. Tosin olimme nauttineet Jacquelinen herkullisen aamuruuan vain tuntia aiemmin. Reissumies tarjoutuu näköjään melko helpolla ilmaisiin ruokatarjouksiin. 


 
 
                                            

                                         Antero mietteliäänä

Aikamme fillaroitsijoita kuvattuamme, jätimme isäntäväelle hyvästit ja liukenimme Matin kanssa kohti Brysselin moottoritietä. Ennen Brysseliä kurvasimme katselemaan Atomiumia, vuoden 1958 maailmannäyttelyn symbolia. Iso oli ja kiiltävä. Matti otti rakennelmasta useita kuvia, mutta emme jääneet sitä sen enempää ihmettelemään. Jatkoimme matkaamme etsiäksemme Suhosen Lassen kotia Brysselin keskustasta. 

                                   Atomium vuodelta 1958

Sunnuntainakin parkkipaikan löytäminen oli melko kovan työn takana. Kaikki paikat olivat miehitettyjä. Jätimmekin Sitikan hänen naapurinsa tallin oven eteen ja laitoimme tuulilasiin lapun osoitteesta, josta meidät löytää. Lasse asui nelikerroksisessa asunnossa, joka oli juuri peruskunnostuksen kohteena, mutta hieno siitä tulee valmistuessaan. Jokaisessa kerroksessa on 1-2 huonetta ja keittiö oli kahden kerroksen korkuinen. Maalaispoikaa hieman huimasi katujen kapeus ja avaruuden puute.

                            Lassen puutarhaa Brysselissä
 

Baanalle ja kohti itä-Belgiaa

Itsenäisyyspäiväkahvien ja croissanttien jälkeen suuntasimme matkaamme kohti itää ja Hoogardeniin, jossa tehdään vallan makoisaa wittebieriä eli vehnäolutta. Söimme samalla hyvät pasta- annokset. 

Olin varannut seuraavan hotellin läheltä Saksan ja Hollannin rajaa s´Graenvoorista. Hotelli oli nimeltään De Kommel. Se olikin hienoin ja kallein hotelli, jonka olin matkallemme etukäteen varannut. Oikein hovimestari ja kaikki. Oli sellainen puolialaston olo muiden ylipukeutuneiden joukossa. Matilla T-paita ja minulla fleece iltaruokailussa. Toisaalta, jos ruokaa valahtaa rinnuksille, ei se harmita niin paljon kuin sen valahtaessa smokin rinnuksille. 

                         Paikallinen jouluseimi hotellin aulassa
 

Olen aina kritisoinut hotellien telkkareita ja niiden toimivuutta. Täällä oli suuri Philipsin HD telkkari taustavaloilla, kun yleensä hotellitelkkarit ovat monesti ilman kaukosäädintä ja Tv- ruutu on pieni näyttö epäterävällä kuvalla. Kyllä kelpasi säät ja uutiskuvat katsella. 

Miksi olin varannut hotellin Belgian puolelta johtui siitä, että meillä oli treffit kaverini Marcelin kanssa seuraavana aamuna. Marcel teki suunnilleen samoja teippaushommia kuin minäkin. S´Graevenvoorista Marcelin luokse Visén tulee matkaa vain vaivaiset 6 km.
 

Monipuolisen aamiaisen jälkeen lähdimme etsimään Marcelin firmaa, jonka tuli sijaita Vicén kaupungissa Liegen pohjois- puolella, Maasjoen rannalla. Navigaattori vei meidät huoltoasemalle, jossa tankkasimme, sillä bensa oli edullisempaa Belgiassa, kuin Saksassa. Tankatessani Matti kysyi bensiksellä, että missä sijaitsee talo numero 106, sillä navigaattori oli meille ilmoittanut, että olisimme perillä, mutta mitään teippaamiseen liityvää emme löytäneet. Bensapoika näytti, etä teippausfirma on seinän takana. Niin sitä pitää.

Menimme firmaan sisälle ja olin Matille etukäteen kertonut, että emme viivy täällä kauaa, vaan jatkamme vielä etelään kohti Ardenneja ja sieltä Luxemburgiin, sillä muuten meille tulisi liian lyhyt päivämatka ja passittoman kannattaa nauttia vapaudestaan. Lisäksi hotellissa väijyminenkin on melko raskasta. Tervehdimme ja annoimme tuliaissuklaat isännälle. Marcelilla oli kuitenkin meille erikoistarjous. Hän sanoi tarjoutuvansa meille oppaaksi noin neljäksi tunniksi. Mikäs siinä. Ainahan se on mukavampaa reissata paikallisten opastuksella, kuin hortoilla kaula kierteillä ja huulet töröllään itsekseen ymmärtämättä näkemäänsä.

Kuitenkin ennen lähtöämme, katsastin Marcelin työpajan ja tulimme siihen tulokseen, että vaikka teemmekin samoja hommia, työmme on monella tapaa aivan erilaista. Belgialainen ja varsinkin ranskanpuolisen vallonien puoleinen ”kruusailee” enemmän kuin suomalainen. Meillä kaikki on suoraviivaisempaa. 


                   Amerikkalaisten sankarihautumaa (yksi monista)

Kävimme kolmistaan toisen maailmansodan amerikkalaisella hautausmaalla, jossa olikin satoja ja satoja valkoisia ristejä ja juutalaissotilaiden Davidin tähtiä. Täältä jatkoimme Val Dieun munkkiluostariin, jossa oli kuulemma hyvä ruoka. Ruoka ei ollut mielestäni kummoista, mutta oluesta pidimme.

                                                 
Bunkkerin suu

Lopulta lähdimme katselemaan pohjoiseen Ardennien sodanaikaisia linnoituksia ja bunkkereita. Näyttävät ne leffoissa suurilta, mutta todellisuudessa ne ovat huikean suuria. Bunkkereissa oli kuulemma tilaa 8000:lle sotilaalle. Oli tykkitorneja ja suunnaton määrä juoksuhautoja. Marcelin isä oli ollut sodassa ja heidän komppaniassaan oli kaveri juuri tältä saksankieliseltä alueelta ja saksalaisjoukkojen lähestyessä, huutanut kovalla äänellä riemuissaan: ”Unseren kommen”, eli meikäläiset tulevat. Tämän jälkeen hänelle ei enää puhuttu mitään koko sodan aikana. 

 

                                Pannukakkua ja vaahterasiirappia
 

Kävimme vielä pikkukylän kaupassa, josta Marcel osti meille pullolliset munkkiluostarin olutta ja piparkakkuja kotiin vietäväväksi.

                                            Herran rauhaa olutta

Lopulta heipat Marcelille. Unohdimme Luxemburgissa käynnin, ja suuntasimme retkemme Saksaan. Ruhrin teollisuusalueen ohitettuamme suuntasimme retkemme kohti pohjoista. Matti otti nokoset ja jatkoin ajamista kohti Bad Bentheimiä, josta olin varannut huoneen. Kirjauduttuamme, lähdimme tepastelemaan torin varteen ja ravintola Altes Museumiin. Nautimme kumpikin ison oluen. Matti otti Weissen ja minä Dunkelin, kun siinä on mukavasti luonnetta.


                                            Tissileipä

Menimme välillä tuokioksi ulos kuvaamaan kaupunkia pitkillä valotusajoilla ja palasimme lopulta taas vanhain museoon. Tilasimme ruuat ja oluet. Valitsin Hawaijin leivän, joka olikin melko metkan näköinen. Kinkkua päällä ja kaksi ananassiivua joiden keskellä kaksi kirsikkaa. Kuorrutus oli tehty runsaalla sulatetulla juustolla. Näytti ihan tissileivältä. Ainakin sillä nimellä nimitimme annostani. Matti tilasi täytetyn uuniperunan. Monet saksalaiset ruuat on kuorrutettu juustolla, eivätkä saksalaiset ole kuitenkaan yleisesti ottaen kovin lihavia. Varsinkaan täällä pohjoisessa Saksassa. 

Hotelli- tuo vanha tuttu ei pettänyt tälläkään kertaa. Viime vuonna ensimmäinen saamamme huone oli jääkylmä ja ei olisi lämmennyt sinä talvena, joten saimme pitkien puheiden jälkeen vaihdettua huoneemme kohtuu lämpöiseen. Tällä kertaa patterit kohisivat äänekkäästi, mutta säädettyäni lämmön pienemmäksi, äänet vaimenivat. Tosin huonekin hieman viileni.

Sänkyyn asettautuessani sängyn pohja räsähti lattialle, mutta näppärästi korjasin yöpuuni kuntoon ja aamulla laittaessani valot päälle, lamppu poksahti äänekkäästi. Ajattelin, että tämä oli viimeinen kerta tässä hotellissa, mutta aamiainen oli jälleen parasta koko reissun aikana, joten mietitään. Kun kahvit tulivat pöytään, huono karma jatkui. Kallistin kannua sillä seurauksella, että kannun kansi aukesi selälleen ja kahvit lensivät pitkin pöytäliinaa. Sikakin olisi syönyt siistimmin. Loppupäästä aamiaista olin hieman siistimpi ja maksoimme itsemme ilman suurempaa numeroa hotellistamme.

Jatkoimme lähikylään rättärinosia ostamaan. Tuttu paikka ja annoin omistajan tyttärelle suomalaisia makeisia. Suklaata ja pikkukarkkeja. Vaikutti tyytyväiseltä. Ostin polkimia, etumaton, jarrupääsylintereitä, parit vetoakselit ja joitain pieniä varaosia. Isoista ei ollut tarvetta. Olihan meillä jo Andrén vaihdelaatikot kyydissä. Ai niin,- ostinhan mukaani vielä punaiset sätkän etuovet Niemisen Sonjalle.

Täältä jatkoimme matkaamme kohti Vechtaa, Citroën liike Französeniin. Ostimme pikkuosia kaverilleni ja niistä syntyi niin pieni summa, että oikein hävetti ottaa vastaan heidän kahvitarjoiluaan ja vuosikalenteriansa. Toisaalta on sinne kannettu aikoinaan rahaa oikein säkkikaupalla.

Jatkoimme matkaamme pikkuteitä pitkin Hampurin eteläpuolelle, jossa sijaitsi seuraava hotellimme. Tavallinen punainen tiilirakennus. Normaalit iltatoimet hotellin ravintolassa ja ahmiaisen jälkeen siirryimme läheiseen eläinpuistoon. Wildpark Schwarze Bergeen. Se sijaitsee jonkin verran Hampurin eteläpuolella. Kokoa sillä on peräti 53 hehtaaria. 

 


                                 Ilves väijyy turisteja

Eläimiä on valtavat määrät ja niitä oli jatkuvasti näkyvissä, vaikka niillä oli tilavat aitaukset. Haittana oli sankka sumu, joka hieman hankaloitti kaukana olevien eläinten havainnointia. Viivyimme eläimiä seuraten alueella nelisen tuntia. Varsinainen isä,- poika retki. Eläinpuisto oli tosi hieno kokemus. 

                                 

                                    Lämmin kohtaaminen   

Hampurin läpi kohti Lyypekkiä ja Cittimarktia, jossa vierailimme viimeksi kesällä Tsekeistä palattuamme. Päätimme ostaa jotain pientä ja tulla huomenna uudelleen paremmalla ajalla. Cittin ravintolassa nautimme jotain pastaruokaa. Ja tottakai paljon juustoraastetta päälle. Jatkoimme Travemündeen ja samaan hotelliin eli Haus Gönnrydiin, jossa on tullut yövyttyä muutaman kerran aiemmin. Meillä oli oma puutarha, mutta siitä ei ollut enää joulukuussa paljoa iloa. Eikä tullut puutarhassa nautittua iltaolutta.

Välillä Derkkulassa

Aamupuuron ja kahvin jälkeen baanalle ja lauttajonoon. Olin illalla käynyt kysymässä aamuaikataulua Travejoen ylitykseen. Aamulla jo kahdeksan jälkeen olimme jonossa ja pääsimme nopeasti joen toiselle puolelle. Matkaa toiselle puolelle on vain noin 250 metriä ja hintaa ylitykselle tuli 4,40. Lautta lyhentää matkaa yli 20 km, jos haluaa käydä vanhan DDR:n alueella. 


                                          Tällä mentiin

Ja mehän halusimme. Tai Matin halusta en saanut selvää. Ajoimme Wismarin vanhaan Hansakaupunkiin, jonne olin suunnitellut meneväni jo kotona reissua suunnitellessani. Saavuttuamme kaupunkiin jätimme auton parkkiin mahdollisimman lähelle vanhaa keskustaa. Parkkimittareita ei ollut. Parkkikiekkokin riitti. Senkin unohdin laittaa. Oli taas niin paljon asioita päässäni, etten tuollaisiin pikkuasioihin keskittynyt. 


                                Derkkulalaista kantatietä

Kävelimme tovin vanhassa kaupungissa, mutta joulukuinen vesisade sai meidät hakeutumaan sisätiloihin. Joulutoria emme havainneet. Kävimme pienillä ostoksilla. Palatuamme autolle, havaitsin että olin parkkeerannut auton parturin eteen. Laitoin P-kiekon paikoilleen. Kerroin Matille, että tukkani kaipaa siivoamista, joten astuimme sisälle parturiin. Hetken istuttuamme, tuli vuoroni. Kerroin haluavani tukkani lyhyeksi. Ei me siinä paljoa juteltu. Ei suomalainen mies ole sellainen. Tosin olin jo käyttänyt liki kaikki saksankielen sanani siihen, että sain toimitettua toivomukseni. Hanneloore- täti kysyi jossain vaiheessa josko olisimme siellä töissä. Kerroin meidän olevan 10 päivän lomalla ja jatkaisimme illalla kohti kotiamme Travemündesta. 


              Askeettisen miehen parturointia askeettisessa parturissa

Taisi täti olla tyytyväinen, ettei tuollaiset ukot jää tänne loisimaan. Annoin tädille 10 €, kun lasku olisi ollut 8,40. Tosi halpaa. Parturiliike oli huomattavan askeettinen kaikkiin aiemmin näkemiini parturiliikkeisiin verrattuna, mutta työ kävi nopeasti ja lopputulos oli parempi mitä liikkeeseen astuessani.

Olen käynyt aiemmin parturissa Istanbulissa, Belgiassa, pari kertaa Tallinnassa. Mielenkiintoisin oli tapahtuma Istanbulissa. Parturilla oli noin 12 vuotias poika apulaisena, joka sekoitti kupissa partavaahdon. Parturi leikkasi ja poltti korvakarvat. Hieroi pariin otteeseen niskan ja otsan. Leikkasi tukan ja parran ja lasku oli reilusti alle kymppiä vastaavan summan. Täälläkin riksa kelpasi. Minut saatettiin ulos vielä kahden henkilön avulla.

Wessien maassa

Wismarista jatkoimme moottoritietä pää köykäisenä kohti Lyypekkiä, jossa palloilimme aikamme ja tsekkailimme joulumarkkinoita. Samaa kamaa kuin aiemminkin. Glühweiniä nautimme, mutta annoin lopulta omani Matille, sillä viinaksilla ja autolla ei pidä läträillä. Lyypekissä satoi niin kovin, että piti käydä ostamassa sateensuojat. Maksoivat peräti 1,50 €/kpl. Mitähän tekijöille jäi? Poishan sateen keskeltä piti lähteä, joten palasimme taas Cittimarktiin. Ostiin uudelleen kirjoittavia DVD levyjä laatikollisen, lapsenlapsille joululahjoja ja itsellemme viintä ja olutta, mutta hillitysti. Tutustuimme uudelleen Cittin ruokatarjontaan ja nyt nautimme luumukasleria. Ruokailun jälkeen rullaportailla talon toiseen kerrokseen ja Media Marktiin katselemaan uusia ja vanhoja levyjä. Ai niin, -ostin Carole Kingin CD:n. Vähintään hintansa arvoista musiikkia, sillä levy maksoi 2,22 €. Taisi olla 10 vuotta vanha äänite, mutta Kingin musiikihan on ajatonta.

Illalla menimme Travemündeen Heinz Mückin kuppilaan, joka oli meille kummallekin tuttu. Matille viime kesän Tsekin reissulta ja minä olin siellä käynyt muutaman kerran aiemmin. Istuimme pöytään ja tilasin ruokalistan. Sanoin Matille, että hänen kannattaa kokeilla Labskaussia. Se on paikan erikoisuus. Kunnon merimiesruokaa. Olen sitä syönyt ja se on vähän kuin perunalaatikon saksalainen vastine. Sanoin, että tilaa vaikka pieni lautanen ”Eine kleine Teller”. Lisäkkeenä annos on somistettu sillillä ja punajuurella. Erikoinen ruoka, jonka Matti tilasi ja söi. Saman tapaista ruokaa nimeltään Lapskaussi saa Suomen Raumalta.

Minä tilasin pienen salaatin, koska saksalainen salaatti on yleensä varsinainen kaloripommi ja siitä tulee varmasti täyteen. Tarkoituksenamme ei ollut enää ruokailla yöllä laivassa. Ravintola Heinz Mück on perinteinen kantakapakka, Kneipe, jonne kerääntyy säännöllisen epäsäännöllisesti sama porukka. Tupakkaa paloi ja mölinä oli kovaa. Vähän kuin Suomessa, mutta täällä ei tapeltu. Maksettuamme laskumme lähdimme suuntaamaan laivalle kohti Skandinavien Kajta.

Travemünden satamassa ja laivalle – ehkä

Iltakahdeksalta voi lähteä jonottamaan laivaan. Laiva oli lähtevä klo 03-04 aikoihin. Lähtö riippuu paljon rekkojen paluusta keikoilta. Lippuluukulla kysyttiin lippujen lisäksi passeja. No eihän Matilla passia ollut. Kerroimme sen olleen mukana vielä alkumatkasta. Olihan se vielä Matin omalla alkumatkalla.

Lippuvirkailija sanoi, että on kaksi vaihtoehtoa. Joko hän kutsuu paikalle poliisin, joka mitä ilmeisemmin tulee häätämään pojan kotomaahansa tai sitten hän tekee sen mikä on helpompi ja kevyemmin toteutettavissa, päästää pojan laivaan. Viisas ja kaukokatseinen henkilö. 


                         Travemünden satama jää taaksemme

Päästyämme keräilyjonoon, kävimme satamatoimistossa Sari Bernerin myymälästä noutamassa laatikolliset olutta ja viiniä. Lautalle saapui myös entinen formulakuski Mika Salo, joka oli hakenut Saksasta punaisen ameriikan herkun, jossa tuntui olevan puhtia ja auto saattoi olla letukka, tai joku sen tapainen. Merkillepantavaa oli, että peli lähti käyntiin ihan vaan ulkoa kaukosäätimen nappia painamalla. Vaikutti ihan kauko-ohjattavalta lelulta ja sehän se Mikalle olikin. Äänet olivat melko möreät ja tehoa koneesta saattoi löytyä.

Laivaan ja laivassa

Laivaan pääsimme tuossa klo 23 aikoihin ja parin oluen jälkeen siirryin yöpuulle. Matti lähti vielä katsomaan laivan tapahtumia, joita ei kyllä liiemmälti ole. Seuraavana aamupäivänä kävimme tukevalla brunssilla. Laivalla kun ei ole muuta tekemistä, makasin hytissä selin ja katsoin laivamme kulloistakin sijainti, suuntaa ja nopeutta. Voin taata sen olevan melko terapeuttista. Ei mitään kovin jännittävää. Pulssi pysyy melko vakaana varsinkin selällä maaten. Kirjan lukeminenkin auttoi ajan kuluttamiseen. Ja nukkuminen.

Reissussa tuli ajettua kaikkiaan noin 3500 km, mutta kahtena päivänä ajoin vähän pidempään. Ensimmäisenä 1070 km ja toisena 680 km. Muut olivat löppösiä noin 300 km:n päivämatkoja. Jossain vaiheessa huomasin, ettei Matti ollut ajanut metriäkään, mutta ei liiemmälti naukkaillut hapanta, kuten jotkut, jotka istuvat pitkiä matkoja apumiehen paikalla. Toisaalta olen aina rentoutunut ajaessani.


Henkka

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

5:th RAID LAPONIE Nyytiset 2/94 ELI SAATTUE MUURMANSKIIN -94

KUUSAMON KITROEN KÄPPÄILY heinäkuu 1978

Retki Lontooseen joulukuu 2016

Reissu Kreikan maailmankokoukseen heinäkuu -99

LAPIN KULTAA

Kroatiaan 2019

Englannin kautta Belgian maailmankokoukseen -81

Kevättä etsimässä Belgiasta veljeni kanssa v. 2015

On niitä hyttysiä Pariisissakin… Nyytiset 6/96