Jonkinlainen sätkäreissu ilman sätkää -21
Mieleni minun tekevi…
Loppukesästä 2019 suunnittelin jälleen retkeä keskiseen Eurooppaan. Mietin, että olisi mielenkiintoista käydä katsomassa pitkästä aikaa Sveitsiä ja vaikkapa maailmankokouspaikkaa. Sveitsihän on melko kallis paikka matkailla ja ehkäpä siksi siellä tulee vierailtua harvemmin. Reitin suunnittelin, kuten aina aiemminkin kilometrien tarkkuudella. Varasin hotellit ja etsin nähtävyyksiä reittimme varrelta. Syksymmällä hankin matkan AL:n kautta, kun jäsenyydellä saattoi saada viiden prosentin alennuksen. Varasin liput Naantalista Kapellskäriin ja Travesta Helsinkiin, kuten useasti ennemminkin. Maksoin liput samointein, sillä tähän matkaan liittyi se seikka, että lippu maksettaan heti eikä peruutusoikeutta ole. Lippumme maksoivat yhteensä 532,00.
Kesällä teimme Pian kanssa kaksistaan retken teemalla vanhat sotapaikat. Kävimme Ilomantsissa ja siitä rajaa nuollen Lieksaan ja Nurmekseen ja edelleen Kuhmon sotapaikkoja kierrellen Raatteen tielle. Teimme tämän retken kunnioittaaksemme sotiemme sankareita ja syventääksemme tietoisuuttamme isiemme ja äitiemme sankariteoista.
Syksyllä tuli selväksi, ettemme koronan takia päässeet enää matkustamaan kohti Eurooppaa.
Soitin Autoliittoon ja minulle kerrottiin, ettei rahoja palauteta. Kuitenkin lopulta tulimme siihen tulokseen, että nyt Covid-19 on Force Majeur, eli minnekkään ei pääse ja näin ollen Finnlines lupautui lopulta palauttamaan maksamani rahat, mikä oli hyvä.
Loppusyksystä lopetin firmani, joka oli minulle outo tilanne, sillä työurani oli kaikkiaan yli 58 vuotta pitkä ja lisäksi olin pitänyt omaa firmaani kerrostalon kellarissa 40 vuotta.
Rahaa ei ollut liikaa, eli palautusrahat olivat hyvä lisä joulun viettoon. Vaikka eihän se pelkästään mihinkään olisi riittänyt.
Vuosi 2020 ja 2021 meni pitkälti kotona ja kesällä omalla pihallamme. Kirjoittelin kymmeniä blogijuttuja nettiin ja pyrin olemaan suojassa mahdollisilta tartunnoilta. Teimme mm. leipää kotona vanhalla leipäkoneellamme ja kävimme kaupassa melko harvoin.
Keväällä tilasimme pikku varastomökin Kodin Terrasta ja kun mökkitarpeemme lopulta roikkui Hiabin pitkässä varressa, ihmettelimme huuli pyöreänä sen rakentamista. Kumpikaan ei ollut aiemmin juurikaan rakentanut mitään puusta, tai mistään muusta..
Vuoden -21 keväällä mietimme vanhan kaverini Häyrysen Jukan kanssa, josko nyt uskaltaisimme jälleen lähteä kokeilemaan uudestaan Eurooppaan, kun kummallakin oli kaksi rokotetta ja kumpikin oli jo eläkkeellä.
Tulostimme koronatodistukset Oma Kannasta varmuuden vuoksi ja latasin puhelimeeni koronapassin. Tilasin jälleen AL:sta uudet liput aivan samalle reitille. Tällä kertaa liput olivat 40 € kalliimpia, kuin edellisellä kerralla. Tarkoituksenamme oli lähteä marraskuussa vain viikko Möötin jälkeen. Sain kaikki tarvittavat mööttisomisteet valmiiksi melko hyvissä ajoin ja möötti hoidettiin perinteisin ja juhlallisin menoin Tampere-talolla.
Suunnitelmamme oli, että ajaisimme Ruotsin läpi Tanskaan ja sieltä Saksaan ja yöpyisimme Saksan puolella Cremersdorfissa lähellä Fehmarnin siltaa. Sieltä jatkaisimme Heidelbergiin. Mulhousen automuseossa aikoisimme käydä katsomassa Bugatteja ja muita vanhoja autoja.
Sveitsin Courrouxissa tulisimme yöpymään. Kylä on aivan Delemontin vieressä. Siellä tulee vietettämän seuraava maailmankokous v. 2023. Olin jo päättänyt, että en enää osallistu mailmankokouksiin, sillä olin jo ollut mukana 21:ssä kokouksessa eivätkä ne ole millään tavoin parantuneet vuosien saatossa. Päinvastoin. Kokoukset ovat muuttuneet aivan erilaisiksi, kuin aikaisemmin. Liikaa kovaäänistä musiikkia isossa teltassa. Keskustelu siellä on melko hankalaa. Tämä on vain oma mielipiteeni.
Täältä jatkaisimme Orleansiin, jossa vietimme helteisen maailmankokouksen v.- 89. Edelleen Mont St Michelin luostarisaarelle ja Normandian maihinnousu rannikolle. Pikkuhiljaa Belgiaan ja Hollantiin. Travemündesta olisi tarkoitus mennä laivalla Helsinkiin. Emme pane paljoa painoa saapumisajallemme, sillä olen niin monta kertaa saanut pettyä Finnlinesin aikatauluihin. Aion ottaa mukaani yhden lukemattoman kirjan, jotta aika laivalla kuluisi paremmin. Matkalle tulisi pituutta n. 5000 km ja päiviä kuluisi n. 2 vkoa.
Matkan suunnittelua hankaloitti se, että Duckservice olisi suljettuna torstaina ja Burton maanantaina. Lisäksi joulumarkkinat aukeavat tänä vuonna perjantaina 26.11. Uuden kauden Beaujolois viinit julkaistaan muistaakseni marraskuun kolmannella viikolla torstaina. Tosin sitä ei tulisi tällä kertaa nautittua Ranskan puolella.
Meillä ei ollut alkuun saksalaista Umweltplakettea, -vihreää tarraa, joka pitää olla tuulilasissa, kun aikoo ajella saksalaisiin vähänkin suurempiin kaupunkeihin. Vihreän tarran sain postitse muutaman päivän ennen retkeämme. Meni vähän jännäksi. Luulin tilanneeni sen suomalaisilta sivuilta, mutta lopulta se tulikin Brnosta Tsekeistä. Paljon oli muistettavaa ennen reissua.
Jonkinlainen sätkäreissu ilman sätkää
Maanantai 15.11.2021
Vihdoinkin pakkausta. Vaatteet vetolaukkuun ja pieneen reppuun. Reppu on tarkoitus ottaa mukaan hyttiin ja hotellihuoneisiin. Tuntuu, että kamaa on paljon, mutta matkamme on kahden viikon pituinen eikä lähdetä reissuun yksillä kalsongeilla. Kello 17 kieppeillä Häyrysen Jukka saapui ja pakkasimme hänen vähäisen omaisuutensa kesällä hankkimani hdi C-Nelosen kyytiin ja pimeässä illassa ajoimme kohti kehä kolmosta, josta jatkoimme Turun tielle. Sovimme Jukan kanssa, että minä hoidan ajamisen, kun olen siihen tottunut.
Meillä oli treffit vanhan kaverini Salosen Hannun kanssa klo 20 Naantalissa. Kuinka ollakkaan, hän odotteli St1:sen edessä kuin sotilas, juuri oikeaan aikaan. Tankkasin ja menimme bensiksen ravintolaan juomaan kaakaot ja taisimme jutella pitkästä aikaa liki tunnin, ennenkuin jatkoimme matkaamme satamaan. Puoli tuntia odotettuamme pääsimme laivaan, jossa meitä odotti osin kylmentynyt seisova pöytä.
Otimme Jukan kanssa oluen lisäksi jekkusnapsit ruuan kanssa, kuten tapanamme on ollut. Ruokailun jälkeen totesimme, että voimme astella hyttiin nukkumaan. Meillä oli ikkunallinen 4:n hengen hytti laminaattilattialla ja ikkunalla. Ikkuna hytissä antaa ikäänkuin lisää tilaa, vaikkei merellä mitään näkisikään. Eikä nähnytkään.
Tänään ajettu 200 km
Tiistai 16.11.2021
Aamuviideltä huonosti nukutun yön jälkeen laivan ämyreistä kuului kuulutus, jossa kerrottiin, että voidaan siirtyä aamiaiselle. Olisimme mieluummin nukkuneet senkin aikaa, sillä maihinnousuun oli vielä reilu tunti aikaa. No kai se oli noustava, sillä tänään olisi noin 950 km.n rupeama.
Laivasta pääsimme vuorollamme ja nyt alkoi rekkojen ohittelu. Onneksi Kapellskärin tiellä on runsaasti ohituskaistoja, joten rekkojen määrä ei paljoa meitä hidastanut.
Tukholman alitimme pitkässä tunnelissa. Ennen tunnelia oli ruuhkaverokamera, josta saa odottaa kotosuomessa pienen laskun. Onkohan se nykyään noin 3,5 euroa. Ajattelin, että voisimme pysähtyä Grännassa miellyttävässä Fiken kahvilassa höttösämpylällä ja kahvilla. Ja niin pysähdyimmekin.
Hieno fresko Grännan kujista. Jukan pää hieman edessä.
Täältä löytyi hammaslääkärin ystäviä "polkagrisejä"
Grännasta jatkoimme nelostietä kohti etelää noin 120 km:n tuntivauhdilla. Välillä oli poikkeuksellisen paljon teiden korjausta, lähinnä Skoonen alueella, joka hidasti hieman vauhtiamme. Öresundin sumuista siltaa pitkin Tanskaan. Ei siitä sen enempää. Viiden aikoihin saavuimme Rödbyn satamaan ja ilman odottamista ajoimme M/S Deutschlandin uumeniin ja samointein hissillä vitoseen ja syömään.
Jukka otti jonkun kalafileen ja minä jo niin tutuksi tulleen gulashisopan, sämpylän ja kultatuuborin. Jukka ei halunnut wieneriä, mutta minua ei se pidätellyt lainkaan. Lehtevä wieneri mustan juuri jauhetun kahvin kanssa teki "eetvarttia".
Putgardenin satamasta hotelliimme Gremersdorfiin oli vain vaivaiset 30 km sysimustassa illassa. Tuttu hotelli, jossa on tullut jonkun kerran yövyttyä. Hotelliimme saavuttuamme näytimme koronatodistukset, jotka olimme ladanneet puhelimiimme. Huoneeseen mentyämme havaitsimme, huoneemme olevan puolikuntoinen ja sängyt petaamattomia, eli saimme vaihdettua kellarikerroshuoneen kolmanteen kerrokseen ja toimivaan huoneeseen.
En saanut hotellin ovea millään auki, mutta Jukka oli opetellut ovenavaustekniikan, joten annoin Jukalle oven avaamisen ja huoneen avaimen suosiolla.
Alakerran ravintolassa aloin kirjoittaa tätä sepustusta. Pitkän vehnäoluen ja pihvin kera. Mikäpä sen miellyttävämpää. Jukalle kelpasi vain jekku. Aikamoinen jekuttelijja. Tai kai siinä ohessa meni joku kala-ateriakin.
Tänään ajettu 950 km
Gremesdorfin päivällinen, Jukalle kelpasi melkein vain jekku
Keskiviikko 17.11.2021
Aamupalalla olimme jo klo 7.30. Jukalle eväs maistui, mutta sain väkisin syötyä yhden sämpylän ja juotua pari kuppia kahvia. Hotellin viereisellä bensa-asemalla tankkasimme tankin täyteen ja niin matkamme saattoi jatkua kohti etelää ja Heidelbergiä.
Kerran välillä, Kasselin eteläpuolella söimme kevyet lounaat Rastplatsilla. Täällä emäntä kyseli niin monimutkaisesti coronapassia, ettei meinannut mennä jakeluun. Saksassa olemme useamman kerran saaneet näyttää puhelimesta koronatodistusta. Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa sitä ei lainkaan kyselty.
Heidelbergin vanha linna
Heidelbergissä oli mahdotonta löytää tienvarsiparkkipaikkaa, mutta löysimme melko läheltä hotellia P-hallin, johon saatoimme jättää kulkimemme yöksi. Heidelberg on kapea kaupunki Neckar joen varressa, joten paljoa ei ollut tilaa rinteisiin. Heidelbergissä kävimme syömässä viihtyisässä ravintolassa kävelykadulla, eli Hauptstrassella. Katu on tosi pitkä ja meille tuli kaikkiaan 4872 askelta. Merkillepantavaa, että tarjoilijamme oli nuori kaunis neito, johon oli etupuolelle pumpattu aikamäärä silikonia. Oli ylväs ilmestys, mutta se siitä.
Illalla kuvasimme värivalaistua Heidelbergin linnaa ja Neckar joen ylittävää Alte Brüggea. Oltiin nyt niin turistia. Nyt ei kamerat roikkuneet kaulalla, kuten aiemmin. Kuvaaminen hoidettiin sitävastoin älypuhelimilla. Lopulta vanhaan hotellin huoneeseemme, jossa oli valkoiset hauskasti narisevat leveät puulattiat.
Heidelbergissä asustaa noin 145,000 asukasta
Tänään kilometrejä ajettiin 704 km
Torstai 18.11.2021
Aamiainen katettiin siten, että ruokatilaan tultiin puolen tunnin välein huone kerrallaan. Olimme sanoneet tulevamme aamiaiselle klo kahdeksaksi. Puoli yhdeksältä syötyämme, haimme automme kolmannen joulutorin parkkiluolasta ja lähdimme ajamaan katsoaksemme Heidelbergin linnaa lähempää. Matka oli yllättävän pitkä, sillä vaikka linna oli lähellä, serpenttiniteitä tuli ajettua toistakymmentä kilometriä.
Heidelbergistä lähdimme ajamaan kohti Mulhousea ja sen automuseota. Sisällä oli aivan älytön määrä vanhoja ja hieman uudempia autoja. Pitkälti vanhoja sinisiä Bugatteja.
Automuseon julkisivu sisäpuolelta kuvattuna
Alkujaan museo oli Bugattimuseo, mutta sittemmin, sinne tuli muitakin hienoja autoja. Huuli pyöreänä katselimme komeita kulkimia pari tuntia.
Mulhousista lähdimme ajamaan kohti Sveitsiä. Rajalla tankkasimme ja ostimme moottoritie vinjetin noin 40:llä Sveitsin frangilla.
Saavuimme monen mutkan kautta ranskan kieliseen Sveitsiin, jossa teitä meni sikinsokin tunneleissa ja tunnelien ulkopuolella. Oltiin pitkiä aikoja aivan maalaismaisemissa. Navettoja ja pikkuteitä.
Taisimme ajaa ainakin noin kymmenessä tunnelissa. Pisimmät olivat 4000 m pitkiä. Aurinko oli huomattavasti korkeammalla kuin kotosuomessa. Saksassa emme voineet aurinkoa nähdäkään, sillä kelit olivat harmaita, vaikkei satanutkaan. Löysimme lopulta viihtyisän pienen kylähotellin Courrouxista, jonka olin varannut jo kaksi vuotta sitten ja sitten perunut koronasta johtuen.
Varasin sen uudelleen kuluvana keväänä. Courroux sijaitsee ehkä noin viiden kilometrin päässä tulevan maailmankokouksen pitopaikasta Delemontista. Sveitsissä saimme nauttia maalaismaisemista ja pienistä kylistä, joita oli melkoinen määrä Ranskan rajan tuntumassa. Aurinko paistoi ja saimme nauttia +11 asteen lämmöstä. Löysimme hotellimme ja saimme yläkerrasta hyvän huoneen. Siirryimme kotiutumisemme jälkeen nauttimaan parit oluet mieheen, iltaruuan ja Irish Coffeet. Katselimme hetken telkkaria, mutta eipä se jaksanut juurikaan kiinnostaa.
Courrouxissa asustaa 3060 asukasta ja kuuluu Juran kantoniin,
Delemont on Juran kantonin pääkaupunki ja siellä on noin 11,450 asukasta
Tänään ajettu 340 km
Perjantai 19.11.2021
Suihkun jälkeen aamiainen. Tieto ei ollut tavoittanut hotellin aamuvuorolaisia, mutta ei aikaakaan kun Suzie Quatron musiikki täytti aamiaissalin. Tarjoilija kirmasi tien toiselle puolelle leipomoon hakemaan aamiaisämpylät. Aamu saattoi alkaa. Perus -sveitsiläinen ja ranskalainen aamiainen ovat melko vaatimattomia. Tuoremehua ja hilloja, sekä valkoista leipää ja croissanttia ja lisäksi tietysti kahvia tai teetä.
Olimme varanneet petit de jourin, eli pienen aamiaisen. Se oli minulle aivan riittävä. Kannoimme kassit autoomme ja siinä huomasin, että Citroën takkini oli häipynyt jonnekin. Kävin tarkistamassa asiaa huoneestamme ja vaatekaapista löysin takkini viattoman näköisenä ja palasin autollemme. En yleensä jätä huoneen kaappeihin mitään, sillä tiedän jo vanhastaan, että näin voi käydä.
Tänään olisi tarkoitus ajaa Orleansiin. Keli oli mitä parhain, vaikka vuorilla oli paksua roikkuvaa sumua. Sää muuttui lopulta koko ajan aurinkoisemmaksi ja sitä se oli koko loppupäivän. Puolilta päivin ajoimme Beaunen pikkukaupunkiin, jonka Jukka tiesi entuudestaan, kun oli siellä käynyt muutama vuosi aiemmin. Ei ollut kuitenkaan käynyt museossa sisällä. Parkkipaikat olivat täälläkin harvassa. Lopulta löysimme ahtaan parkkipaikan ja lähdimme katsomaan vanhaa sairaalaa vuodelta 1443.
Alla ahdas parkkipaikka
Sisäänkäynti sairaalaan
Beaunen vanha sairaala
Kiertelimme suuren sairaalan huoneita suurella kiinnostuksella. Sairaalassa oli sängyt pitkissä jonoissa seinustoilla. Potilassängyt olivat numeroituja. Näytti hyviltä vielä tänäkin päivänä. Olisi hyvin voinut mennä pitkälleen, mutta sängyt olivat meikäläiselle hieman liian lyhyitä. Punaiset lumppupeitot ja valkoiset lakanat. Joissain sängyissä oli vetonaru, jolla saattoi hälyttää hoitajan paikalle. Sänkyjä salissa oli kaikkiaan 28 kpl.
Kulttuurinnälkämme tyydytettyämme, menimme vastapäiseen bistroon tyydyttämään sitä normaalimpaa nälkää. Otin kinkkuomeletin ja Jukka dumplinkeja, joissa oli lohta sisällä. Belfortin olutta kyytipojaksi, koska olimme nyt Belfortin alueella.
Beaunessa asustaa n. 21,000 ihmistä
Beaunesta jatkoimme ajamistamme kohti Orleansia, jonne oli matkaa maksullisilla teillä 311 km. Parkkipaikkoja ei löytynyt, mutta hotellistamme saimme autolle parkkipaikan hotellin vanhasta maanalaisesta hallista, kun Jukka kävi hotellin respasta kysymässä meille parkkipaikkaa. Respan miesvirkailija käveli edellämme syvälle parkkiholviin ja näytti tulevan parkkipaikkamme.
Saimme respan herralta Orleansin kartan, jonka avulla löysimme ruokapaikan lämmitettävästä telttaravintolasta ravintolan seinustalta. Päätimme tilata sienifonduen. Padassa oli kova tuli alla, joka piti fonduen kiehuvana. Dippinä oli kovaa patonkia ja perunaa. Tilasimme pullon punaviiniä, kun ei ollut maitoa. Lisäksi sain tilattua lasilliset paikallista pontikkaa, eli elämän vettä - Eau de Vietä.
Kuumaa sienifondueta
Orleansin väkimäärä on 115,000 asukasta
Tänään saatiin ajettua 560 km
Lauantai 20.11.2021
Päätimme jättää aamiaisen väliin, jotta pääsisimme retkillemme ajoissa. Heräsimme ennen seitsemää. Ruiskun ja naaman viruttelun jälkeen uuteen Orleansin aamuun. Navigaattorimme oli tänään melko pihalla. Pitkän suostuttelun jälkeen pääsimme peagé tielle, mutta sitten opastamisen taidot olivat kovilla. Peagé tietä ajoimme vain 2,5 €:n arvosta. Ajoimme liki 40 km ennenkuin pääsimme taas maksutielle.
Jukalle olin antanut vanhan navigaattorini ja kaksi Tom tomia riitelivät toisinaan, mutta suurimmalta osin ne toimivat aivan hyvin ja yksimielisesti. Ajoimme valtavien peltoaukeiden kautta kohti meren rantaa. Jollain Airélla eli levähdyspaikalla kävimme teellä, kahvilla ja herkullisilla kinkku,-juustopatongeilla. Oli hyvää. Patonki oli tuoretta, -toisin kuin suomalaisilla bensiksillä. Tankkaaminen on moottoritien varressa aina kalliimpaa kuin kaupungissa tai kylässä.
Mont Saint Michellin luostarin etä- parkkipaikalta astuimme shuttle bussiin, jolla pääsimme luostarin lähelle. Laskuvesi oli jättänyt hurjia jälkiä meren pohjaan veden paetessa takaisin merelle.
Mont Saint Michelin luostari
Joskus -60 luvulla luin Suomen Kuvalehdestä, että Englannin kanaalissa vesi voi paeta laukkaavan hevosen nopeudella. Aikoinaan kiinalaisia simpukan poimijoita hukkuikin nousuveden yllättessä heidät.
Melkoisessa ruuhkassa maskit naamalla pääsimme sisälle luostarikirkkoon. Täälläkin kaikki joutuivat näyttämään coronapassinsa ja pääsimme katsomaan luostarin sisuksia. Alakerta oli täynnä kauppoja, ravintoloita ja kaupustelijoita. Tuli mieleeni ne Uuden Testamentin rahanvaihtajat, jotka Jeesus ajoi temppelistä pois.
Kaikkiin paikkoihin emme päässeet siksi, että luostarissa tehtiin parhaillaan korjauksia ja kait koronakin lisäsi hankaluuksia. Kiertelimme aikamme luostaria, mutta mitään hirveää riemunpurkausta luostari ei saanut meissä aikaan. Luostari oli melko vilpoisa,- ellei suorastaan kylmä. Opastus oli minimaalista ja luostarin kaupassa oli halpaa krääsää, jota emme halunneet kotiimme viedä. Näin toimii halpamatkailija.
Jukka on tähän mennessä maksanut kaikki kulumme ja eilen maksoin 250 € hänelle pienenä tasoituksena. Halpaa tämä eläkeläismatkailu.
Seuraava
yöpymisemme oli Mont Saint Michelin luostarista noin viiden kilometrin
päässä sisämaassa omakotitalon yläkerrassa. Kyselimme talon emännältä
ruokapaikkaa, mutta ei sellaista löytynyt näin vielä ilta kuudelta.
Lopulta pilkkopimeässä löysimme Carefourin kaupan, josta ostimme hieman
iltaruokaa ja juomaa.
Jukka lämmitti jotain mikroruokaa huoneemme mikroaaltouunissa ja minä
nautin pari olutta ja kolmioleivän. Lisäksi meillä oli muutamia
hedelmiä. Siinä sitten istuimme tyytyväisenä yläkerran huoneessamme.
Jukka katsoi autokuvia läppäriltään ja minä näpyttelin oikealla etusormellani tätä tarinaa. Huomenna aamiaisen jälkeen lähdemme katsomaan Normandian maihinnousupaikkoja ja museoita ja Honfleurissa aiomme syödä päälärikaupalla simpukoita. Yövymme samaisessa kylässä, jossa kalaravintola sijaitsee, joten saattaa olla, että tulemme maistelemaan paikallista Calvadosta, kun ei tarvitse ajaa. Toisaalta Calvados ei ole juoma minun makuuni.
Kilometrejä tuli kaikkiaan 340 km
Aamiainen makuutiloissamme
Sunnuntai 21.11.2021
Suihkussa tuli käytyä. Kylpyhuoneessa oli niin moderni suihkukaappi lukuisine suuttimineen, etten siihen tohtinut, vaan suihkuttelin itseni raikkaaksi kylpyammeessa. Aamiainen tuotiin huoneemme ulko-ovelle kelmutettuna ja sen nautittuamme kiittelimme talon rouvaa hyvästä aamiaisesta ja hyvästä huoneesta, vaikka Jukan kanssa jouduimmekin yöpymään jälleen saman peiton alla. Tuntuu olevan ranskalainenkin tapa.
Maihinnousumuseossa Overlordissa kävimme katsomassa sotamuistoja ja Omaha beachilla katselimme kovassa myrskyssä merelle, mutta yhtään laivaa emme nähneet. Vain runsaasti lokkeja. Kiipeilimme rantatöyräällä, mutta se oli tämän ikäiselle hieman turhaa ja vaivalloista hommaa. Pikkuteitä ja osin maksullisia moottoriteitä saavuimme Honfleuriin.
Honfleur on pieni merenrantakaupunki jossa harrastetaan kalastusta ja simpukan pyyntiä.
Kävimme laittamassa auton maksulliseen parkkiin. Tallustelimme läheiseen hotelliimme ja jätimme laukkumme huoneeseemme. Calvadosta ei maistettu, vaan simpukoiden kera pullollisen valkoista viiniä. Illalla Jukka osti 3 pulloa siideriä - tosi laimeaa, kotiin vietäväksi. Sängyssä Jukka luki Rosa Liksomin viimeisintä romaania. Minulla oli kirjat jääneet autoon. Jotenkin tuntui, että tänään voisi mennä aikaisin nukkumaan. Kauaa en unta vastustelutkaan.
Honfleurissa asuu noin 7500 asukasta
Tänään tuli ajettua 320 km
Maanantai 22.11.2021
Aamusuihkun jälkeen pääsimme yllätykseksemme liki skandinaaviselle runsaalle aamiaiselle. Aamiaisella oli kinkkua, omelettia, baconia, metwurstia, juustopaloja, roquefortjuustoa, lettuja, pullaa, patonkia, tuoremehua ja erilaisia kahveja. Kyllä kelpasi, kun vielä saatoimme seurata auringonnousua, joka tapahtui klo 8.20.
Bookingissa oli joku haukkunut hotellia nuhjuiseksi. Ei kyllä väite pitänyt mielestämme lainkaan paikkaansa.
Haimme auton maksullisesta parkista ja lähdimme ajamaan kohti Le Havrea. Ylitimme Seinen suistoalueen pitkin korkeaa, kaartuvaa ja pitkää siltaa. Yritimme löytää jotain kivaa ostettavaa tuliaiseksi, mutta liikkeet olivat täälläkin pääsääntöisesti kiinni. Seuraavaksi ajoimme Amiensiin, mutta sama tulos. Baarissa joimme retkemme kalleimmat oluet, eli 7,90,-, vaikka ei se haitannut, kun housujen takamus pullotti seteleitä. Pitkästä hoikasta lasista vehnäolut maistui nytkin hyvältä.
Olisimme ostaneet ylimmän tarran, mutta ne olivat loppuneet.
Olimme Amiensissa ottaneet riskin, kun jätimme auton parkkiin ilman P-lippua. Emme löytäneet nimittäin parkkiautomaattia. Sakkoja ei tullut. Poliiseja oli iso liuta jossain kadunkulmassa. Toivottivat vain "Bonjour", kuten minäkin heille.
Lähdimme ajamaan kohti seuraavaa yöpymispaikkaa, eli Belgian Oostwletereniä. Pimenevässä illassa maaseudulla paikkojen löytäminen oli hieman hankalaa. Lopulta kohteemme - vanha kivinen omakotitalo löytyi, mutta vuokraajilla ei ollut aluksi tietoa siitä, että olisimme tulossa heille yöksi.
Olin varannut Bookingista Gastenhuis Eenvoud in Overvloedista Oostvleterenistä meille huoneen.
Booking prkl! Lopulta asiat selvisivät ja istuimme herrasväen keittiössä tiedustelemassa ruokailupaikkoja. Meille kerrottiin, että Westvleterenin luostarin viereisessä in de Vrede kahvilassa voi syödä. Samassa, josta aikoinaan ostin Westvleterenin munkkien valmistamaa olutta, kun kävimme Maran kanssa Bretagnesta ostetulla Dyanella jokunen vuosi sitten. Pimeässä illassa kiertelimme pikkuteitä voimakkaan sian paskan hajun saatellessa kulkuamme.
Voi pyhä Petrus!, sillä luostarin kahvila ei ollut avoinna! Vaikka oviteksteissä luki, että ravintola olisi auki klo 20:een auki ja nyt oli kello varttia vaille seitsemän. Ei liene ihme, että ihmisiä eroaa kirkosta.
Palasimme majapaikkaamme ja kerroimme synkähkön tarinamme. Eipä aikaakaan, niin talon rouva soitti Popperingiin,-lähikylään, missä piti oleman aukioleva ravintola. Jälleen navigaattoriin uudet koordinaatit ja etsimään meille uutta toimivaa ravintolaa. Se löytyikin tyypillisen belgialaisen kylän keskustan torin reunalta ja matkaa oli majapaikastamme vain 10 km.
Witsoone ravintolassa oli meininki päällä. Jukka tilasi vegeannoksen. Ihmettelin hänen valintaansa, mutta jokainen syö sitä mistä pitää. Minä tilasin spaghetti Bolognaisen, sillä muita listan annoksia en tuntenut. Nyt oli pääasia, että saadaan jotain ruokaa.
Oli pitkästä aikaa hauskaa katsoa belgien touhuilua. Jotain merkittävää puuttui! Enää ei ruokapaikassa saanut polttaa tupakkaa, eikä silmiä kirveltänyt, joten ilma oli melko terveellistä. Lopulta ajoimme läpi mustan illan ja paksun sianpaskan hajun läpi majapaikkaamme. Hetken mietittyämme, siirryimme katsomaan keskiverto belgiunia.
Kilometrejä tuli 390 km
Tiistai 23.11.2021
Aamusuoritteiden jälkeen oli mahtava aamupala. Kahvia, teetä, tuoremehua, hedelmäkoktailia, kananmunaa, neljää erilaista leipää, hilloja, hunajaa,- ainakin.
Jätimme isäntäväelle, kumpikin 50€, ja sanoin, että voivat tehdä Bookingin kanssa mitä haluavat. Aamiaisen jälkeen lähdimme ajamaan jälleen kohti Westvleterenin luostaria ja sen kauppaa, josta ostin pari laatikkoa luostarin olutta.
Pakkauksessa oli jalallinen lasi, - kummassakin. Pakattuamme automme, jatkoimme kohti Melleä ja sen bierhallea. Ajoimme läntistä, eli Brüggen reittiä, sillä se tuntui rauhallisemmalta, kuin Kortrijkin reitti, jossa kulkee suuria rekkamääriä Ranskaan ja Espanjaan- ainakin. Bierhallessa Jukalta lähti melkein lapasesta, sillä hän osti liki samanverran kuin minäkin. Eli kumpikin osti enemmän, mitä olimme suunnitelleet.
Tankkasimme naftaa ja ajoimme Jacquelinen ja Andrén luokse kuten kymmeniä kertoja aiemmin. André otti meidät vastaan liki yhtä riehakkaasti kuin ennenkin. Kerroimme vain juovamme kahvit ja jatkavamme sen jälkeen matkaamme. Jukka antoi heille tuliaisemme, joista isäntäväkemme oli silminnähden tyytyväisä.
Andrén kanssa vaihdoimme kuulumisiamme. André oli liki vanha itsensä. Juttu lensi. Kysyin lopulta Jacquelinen sijaintia. Hän ei ollut kuullut saapumistamme, vaan hän tuli Andrén kutsumana töistään yläkerrasta. Jälleennäkemisemme oli kuten aina aiemminkin. Sydämellinen.
Pitihän vielä käydä Andrén työhuoneessa, jossa oli keskeneräinen vaihdelaatikko pöydällä. Koneita ei enää,- tai ei ainakaan nyt ollut tekeillä. André kertoi käyttävänsä vain alkuperäisiä varaosia, vaikka ovat kalliimpia, kuin tarvikeosat. Hänellä on vielä lähteitä osien hankintaan. Parin tunnin vierailun jälkeen peruutin Andrén ahtaasta pihasta kadulle ja kohti ruuhkaista Antwerpenin tietä.
Noin sadan kilometrin päässä Hazeldonkissa Belgian ja Hollannin rajalla kävimme syömässä rekkaruuat. Hazeldonkiin on aina ollut verrattain hankalaa päästä. Pitää ajaa viimeisen Belgian sillan kautta etelään menevän moottoritien yli ja kohti transportzonea. Minä tilasin perinteisen gehakt ballin majoneesilla ja friteillä ja Jukka jonkin kalan friteillä. Tietysti kumpikin antoi ruualle saattohoitoa Jupileroluella.
Rekkaruokaa henkilöautoilijoille
Rajalta käännyimme takaisin etelään. Wuustvesselistä löysimme varaamani hotellin -Jachthornin. Olisiko suomeksi Metsästystorvi. Hotelli oli pari vuotta sitten uusittu. Katselimme illalla Adelen showta jostain jenkeistä. Hieno oli show. Huoneemme oli melko elektronisesti varusteltu, mutta kyllä siellä pystyi nukkumaan.
Matkaa taitettiin 260 km
Keskiviikko 24.11.2021
Kapeata kannasta Belgiasta Hollantiin
Runsaan aamiaisen jälkeen lähdimme tielle, joka kulki rakennettua kynnästä pitkin keskellä merta noin 10 km:n matkan. Alkumatka oli maalaisten kynnösteitä ja saimme valtavat mutapaakut lokasuojiin ja vanteisiin. Lopulta saavuimme Zutpheniin ja Burtonille, josta noudin pienen, mutta arvokkaan tilaukseni. Kävimme lounaalla vegekahvilassa, sillä meitä ei pidättele mikään hieman meille erilainen.
Soppa oli hyvää ja sitruunavissyllä lähti jano. Ruoka oli muutenkin sellaista, jota en ollut aiemmin voinut kuvitella. Kaikkiaan melko hyvää ja monipuolista. Jatkoimme jälleen matkaamme kohti pohjois-Hollantia ja kävimme Oldenzaalissa pikku ostoksilla.
Päätimme ajaa Gildehausiin, Duckserviceen. Hollannin ja Saksan rajalla näin Saksan tullin auton ja kerroin Jukalle, että auto ajaa kohta eteemme ja laittaa "Follow Me" kyltin takaikkunalle palamaan. Näin on tapahtunut minulle pari kertaa aiemminkin. Tie, jota ajoimme oli suorin tie Amsterdamiin ja marihuanan lähteille.
Ja aivan oikein, auto lähti peräämme. Lopulta he ajoivat ohitsemme ja ajoivat eteemme, laittaen ”Follow me” tekstin vilkkumaan.
Tulli kurvasi Gildehaussiin, jonne mekin olimme menossa ja halusivat nähdä paperimme, ajokortin, passin ja koronatodistukset. Päällikkö kyseli, josko meillä oli yli 10.000 € rahaa, aseita tai huumeita. Kerroin ensiksikin, ettei meillä ollut lähtiessämmekään niin paljoa rahaa ja ei tämänikäinen mies harrasta huumeita, vaan tyytyy olueen. Päällikkö, joka oli pyöreähkö vanhempi mies näytti vastakumpuaan ja totesi, että näinhän se on.
Tavaroitamme pengottuaan, tullimiehet ja heidän mukanaan ollut nuori harjoittelijatyttö toivottivat hyvää matkaa, johon totesin, että "kiitos kun opastitte meidät Duckserviseen, jonne olimmekin matkalla". Tullihenkilöt nauroivat ja vanhempi, tuo pyöreävatsainen kertoi, että Duckservice on tuossa 200 metrin päässä. En viitsinyt sanoa, että sinne on ainakin 400 metriä. Olisi ollut turhaa ajanhaaskausta ja huulenheitollakin on rajansa.
Kävimme Duckservicessä tarinoimassa omistajan Frankin kanssa. Juttelimme kaikenlaisesta ja Frank kertoi, että nykyään tehdään sinkitystä pellistä rungot ja korit. Lisäksi sähkö on tulossa sätkiinkin voimanlähteeksi. Lopulta hän esitteli meille sätkän takapyöriin vaikuttavaa sähkömoottoria. Oli mielenkiintoinen, vaikka ei ollut vielä aivan valmis. Mm. takajarrut puuttuivat. Ne hän kertoi ottavansa jostain moottoripyörästä. Nyt emme ostaneet mitään varaosia, sillä talvella en ajatellut tehdä mitään sätkäremontteja. Jukalla oli Fazerin suklaalevy tuliaisena. Joimme kahvit ja saimme Frankilta isot pullot olutta kumpikin.
Jatkoimme lopulta takaisin Hollannin Oldenzaaliin. Hotellissamme het Landshuisissa söimme maittavan illallisen geneveri snapsein ja jälkiruuaksi tilasin meille Irishcoffet. Oli jo aika painua sänkyynsä, sillä kummallakin oli taas oma sänky.
Tänään kuljettiin vain 250 km
Torstai 25.11.2021
Aamulla ysin kieppeissä baanalle ja kohti Saksaa ja jossain Sittensenin kohdalla kokeilin kuinka pieni kirppumme liikkuu. Sain hdi:lle nopeudeksi 188 km:n tunnissa navigaattorin mukaan. Sitten oli hidastettava vauhtia, sillä, edessäolijat alkoivat lähestyä perä edellä.
Hampurissa oli jälleen Stauta ja kaupungista löysimme tiemme Miniatur Wunderlandin parkkikselle, mutta se oli täynnä, sillä kaupungin jatkuvien rakennustöiden johdosta, oli ulkoparkkipaikkaa pienennetty.
Satama-alueelta löysimme korkeasta parkkitalosta reilun 1000.n parkkipaikan joukosta parkkipaikan no 780. Otimme kuvan parkkipaikasta, jotta löytäisimme automme, kun tulemme takaisin. Parkkihalli sijaitsi korkeiden toimistorakennusten kellarissa. Panimme talon nimen muistiin. Talo oli nimetty Ceyloniksi. Alueella oli lisäksi monia muita eksoottisten maiden nimiä messinkisillä suurilla kohoteksteillä.
Komentokeskus
Jatkoimme matkaamme tihkusateessa kohti Miniatur Wunderlandia. Sisään päästyämme, alkoi coronaruljanssi. Maskit päällä siirryimme narikkaan, jossa tarkistettiin koronatodistukset. Vastaanotto virkailija totesi, että Jukka on kipeä, kun hän niiskutti. Mielestäni moni muukin niiskutti, kun tuli viileästä sisälle. Miehen puhelimessa oli suomenkielinen ohjelma, jossa automaattiääni kyseli ”Oletko terve” ja muita kysymyksiä, joihin piti vastata. Lopulta pääsimme sisään osin uudistuneeseen näyttelyyn.
Kiertelimme useita osastoja ja katselimme taidokkaita pienoismalleja. Pienoismalleissa saattoi havaita mitä ihmeellisimpiä yksityiskohtia. Ne pitää vain löytää. Rannassa oli mm. nuoripari lemmen töissä. Joulupukkikin patsasteli kesäisellä nurmikolla. Kiirunan kaivoksen aluella oli aiemmin pieni tölli ja Suomen lippu ja pihalla komeili Sibeliusmonumentti. Nyt niitä ei näkynyt. Viime kerralla oli pieni saksalainen kylä 1600- luvulta, 1940- luvulta kirkko pommitettuna ja hakaristilippu oli kuin Japanin lippu, siten että tausta oli punainen ja pallero valkoinen. Sama kylä oli vielä esitettynä reilusti sodan jälkeen. Nyt kohteet saattoivat olla jossain varastossa.
Talossa on erilaisia ammattilaisia tekemässä pienoismalleja ja niiden yksityiskohtia. Lopulta kävimme syömässä jotain saksalaista vihannes-ärtsoppaa. Pöydissä oli lappuja, joilla yritettiin estää pöydän ääressä istuminen, koska pöytiä ei oltu desinfioitu. Pöytämme oli siisti ja soppalautasen ja pitkän vehnäoluen kanssa päätimme istuutua pöytään. Ruokailun aikana ei siivoojaa näkynyt. Ajateltiin kait, että laputtamalla pöydät, saa siivooja lisää huiliaikaa. Katselimme vielä hetken nähtävyyksiä ja lopulta siirryimme näyttelyn kauppaan, josta emme löytäneet nytkään mitään mukaan ostettavaa. Olimme siis melko huonoja turisteja.
Poistuimme Hampurin sataman alueelle etsimään autoamme. Sataman alue eli Speicherstadt on melko suuri ja jatkuvasti kasvava alue. Löysimme rakennuksen Ceylonin ja automme, mutta parkkiautomaatti pyrki laskuttamaan 5. n vuorokauden parkkimaksun 78,-. Saimme avuksemme saksalaisen miehen, joka soitti automaatteja hallinnoivaan yritykseen. Hän huusi ja meuhkasi ja lopulta selvitti, että puomin luona oleva automaatti jakoi oikeudenmukaisia maksuja. Kiitimme hänen avustaan ja lopulta päätimme ajaa puomille ja sen viereisellä mittarilla maksu lopulta onnistui. Taisi maksaa 8 €. Ei siis kallis näin suurkaupungissa.
Ajattelimme käydä Schwartse Bergin eläintarhassa, mutta Jukka katsoi netistä, että se olisi auki vain klo 16.30 asti ja kello oli jo yli kolmen. Päätimme ajaa hotelillemme, joka sijaitsi Altonan alueella rautatieaseman tuntumassa. Jukka kävi kysymässä hotellista yöpymispaikkaa ja autolle parkkia. Istuin autossa jollain sivukadulla odottelemassa Jukan saapumista.
Respan nainen ei meinannut ymmärtää, kun varauksessani luki ”henkka” Henrikin sijaan. Booking oli aikoinaan katsonut sähköpostista nimeni, jossa oli alkuosa henkka nimellä. Päätin samalla lopettaa Bookingin käytön ainakin toistaiseksi, sillä se oli aiheuttanut jo muitakin ongelmia.
Auton ajoin pihalla sijainneeseen parkkiin ja kun kamat olivat huoneessamme, lähdimme Altonan aseman lähistölle etsimään ruokapaikkaa. Kaduilla hillui kännisiä ja muutenkin erikoisia tyyppejä kerjäämässä rahaa. Täällä oli oikea turkkilaisten keskittymä, mutta lopulta löysimme vietnamilaisen ravintolan, jossa tilasimme ruokamme ja saimme eteemme Pho-keiton ja juomaksi Saigon olutta. En tiennyt mitä tuli tilattua, mutta ruoka oli hyvää ja maustettu voimakkaasti. Ruoka ja juoma olivat maukkaita ja tyytyväisinä tallustelimme Media Marktin kautta omaan luolaamme. Yö tuli nukuttua oikein hyvin,- pitkästä aikaa.
Hampurin väkiluku on noin 1,8 milj.
Kilometrejä tuli 390 km
Perjantai 26.11.2021
Tänään olemme päättäneet käydä Hagenbeckin eläintarhassa, mutta meillä ei ollut mitään kiirettä, sillä laivamme on lähtevä Travemündesta ensi yönä. Kävimme monipuolisella aamiaisella. Hyvin saksalaiset osasivat pitää etäisyyksiä ja kaikki sujui hienosti. Jokainen käytti maskeja, kuten kuuluikin. Pakkasimme automme hotellin sisäpihalla ja suuntasimme kulkumme kohti eläintarhaa.
Löysimme melko helposti Hagenbeckin eläintarhan. Jätimme automme vastapäiseen parkkitaloon. Tutustuimme aluksi matelijoihin ja muihin pikkuörkkeihin. Olihan siellä pari krokotiiliä, mutta ne olivat aivan muissa maailmoissa, eli nukkuivat koko vierailumme ajan. Lopulta jätimme uneliaat ja passiiviset otukset omaan rauhaansa.
Kroko
Ulkosalla oli toinen meininki. Siellä oli paljon nähtävää. Norsuja taisi olla 10 yksilöä. Mielenkiintoisia eläimiä olivat vuorikauriit, joille oli tehty korkea kallio, jossa muutaman metrin korkeudessa oli luola, johon lauman johtaja oli yksinoikeudella majoittunut.
Eläimet olivat osin flegmaattisia, mutta toisaalta niiden ei tarvinnut olla valppaina ja taistella hengestään, kuten luonnossa. Viihdyimme eläintarhassa 4 tuntia, joka on paljon minulle, joka ei osaa olla paikallaan. Kahvilla kävimme suuressa valkoisessa sirkusteltan tapaisessa. Appfelstrudelia, kahvia, jäätelöä ja kermavaahtoa. Jukka on enempi teemiehiä. Askelia tuli tarhassa yli 6000, vaikka emme mielestämme kävelleet kovinkaan paljoa.
Halusin ajaa pikkuteitä Lübeckiin autobahnin sijasta. Saavuimme Cittimarktin luo hieman totutusta poikkeavaa reittiä. Kävimme ensiksi autopesulassa, sillä automme oli melko savessa Belgian ja Hollannin rajalla ajetusta pelto-osuudesta johtuen. Auto oli pesun jälkeen varsin siistin näköinen pitkästä aikaa.
Cittissä oli ajo parkkihalliin uusittu, mutta vihreitä valoja seuraten löysimme oikean parkkiruudun. Teimme kaupassa pieniä ostoksia, sillä me emme olleet varsinaisesti mitään ostosmatkailijoita. Cittin kahviossa kävimme syömässä mielestäni edulliseen hintaan. Tänään oli Cittissä paljon ihmisiä jouluostoksilla. Keskikäytävällä oli isohko standy, jossa vanhemmat pääsivät joulukuviin lastensa kanssa tekolumihiutaleiden leijaillessa kuvattavien päälle.
Cittin Aldista ostin Giniä ja Alter weizen kornia, eli liki kossua. Lauttarantaan ajoimme noin klo 21 kieppeissä. Kävimme Sari Bernerillä ostoksilla, mutta mikään muu ei ollutkaan auki. Jukka osti tuliaisia ja minä pari laatikkoa halpaa itä-saksalaista Darguneer olutta hintaan 7,75/laatikko. Siinä on oluessa laatu ja hinta kohdillaan. Autossa kökötimme kolmatta tuntia. Välillä auto piti laittaa käyntiin, sillä ulkona oli vain kolmisen astetta lämmintä.
Puoli yhdeltä Saksan aikaan saimme ajaa laivaan. Hytissä söimme leivät ja nautimme oluet. Ajoimme hissillä laivan baarin ja tilasimme juotavamme,- gintonicit. Joskus kahden aikoihin menimme nukkumaan. Tänään ajoimme ainoastaan 120 km. Laivalla olo on melko pitkäveteistä, mutta hyvä kirja mukanaan pitää kyllästymisen loitolla. Jääkaappi oli hurissut vessassa koko yön täyttäen sille asetettua vaativaa tehtävää. Oluet olivat viileitä, samoinkuin juustot ja kinkut.
Teimme päivällä kirjallisia töitä, sillä heräsimme vasta klo 10 jälkeen. Minä näpyttelin herättyämme tätä juttua ja Jukka laski polttoainekuiteista keskikulutusta ja se oli keskimäärin 5 l/sadalla. Ei kovin huono, kun ottaa huomioon, että ajoin melko reipasta vauhtia liki koko matkan. Kilometrejä tuli autoomme reilut 5200 km. Kyllä tällainen syysretki piristää, kun tämä on ollut mielessä jo pari vuotta.
Iltapäivällä astelimme buffetlounaalle. Valikoima oli tällä kertaa runsasta ja laadukasta. Ihmetytti kovasti, ettei Finnlines tehnyt mitään testejä koronaan liittyen. Venäläisillä rekkakuskeilla ei näkynyt kellään maskeja. Putin, vahva usko ja Sputnikrokote suojelevat kait melko hyvin kansaa. Outo kansa, sanon minä.
Finnlinesille oli kait tärkeintä, että rahaa tulee ja mafioso Grimaldi Italiassa rikastuu. Ei olisi varmaan ollut vaikeaa tarkistaa koronatodistuksia jo sisäänajajilta. Maskipakko olisi pitänyt olla myös venäläisillä, kuin muillakin. Maskia käyttivät varsinkin vanhemmat ihmiset, kuten me. Samoin henkilökunta oli suojattu, kuten pitikin.
Esimerkki reittisuunnitelmasta retkien suunnittelustani
Olen merkinnyt reitin, sen pituuden, mahdolliset nähtävyydet ja välimatkat. Lopulta täytämme toteutuneet kilometrit ja polttoaineenkulutuksen.
Olen jo vuosia tehnyt tämänkaltaisia listoja retkistäni. Luen karttoja ja juttuja reittieni varrelta paljon ennen matkaani. Lasken mahdollisia polttoaineenkulutuksia ja vaihtoehtoisia reittejä.
Tällä reissulla oli minulle joitain uusia kohteita, kuten Heidelbergin linna, Mulhousin automuseo, pohjoinen ranskankielinen Sveitsi, Beaune ja sen vanha sairaala, Orleansin vanha kaupunki ja Hagenbeckin eläintarha.
Lisäksi lasken etukäteen hotellien hinnat. Ihan halvinta ja kalleinta en valitse. Ei haittaa vaikka hotellissa tarjottaisiin aamiaista. Jää yksi pysähtyminen ja paikan etsiminen pois. Sveitsissä harhautuu melko nopeasti moottoritielle, joten rajalta kannattaa hankkia moottoritievinjetti, joka maksoi syksyllä 2021 40 Sveitsin frangia.
Saksassa pitää olla Umweltsplakatte eli tuulilasiin tuleva vihreä, pyöreä tarra, joka kertoo ajoneuvosi päästörajat. Tämä vaaditaan mikäli menet ison kaupungin keskustaan. Tarran saa mm. Autoliitosta. Tarra ei ole kovin halpa ja sen toimituksessa voi mennä kolmekin viikkoa.
Tarran saa myös Saksan TÜW asemilta, joita Saksassa on lukuisia, liki joka kaupungissa. Omani hankin suomalaisten sivujen kautta ja tarra toimitettiin Brnosta, Tsekeistä.
Kotona laskin, että retken kustannukset olivat pysyneet laatimassani budjetissa, eli noin 1500:ssa €:ssa/ henkilö. Toisaalta kilometrejä oli tullut noin 300 km lisää suunnitellusta, mutta se ei ole ihme, sillä improvisoimme jonkin verran reittejämme.
Meidän piti tehdä viimeinen tankkaus Vuosaaren sataman Shellillä. Siitä ajoimme vauhdilla huomaamattamme ohi.
Lopulta tankkasimme tankin täyteen Ruskeasannan Shellillä ja kävimme nauttimassa kahvit, teet ja aamiaissämpylät.
Kotiin päästyämme Jukka ilmoitti, että hän maksaa viimeisen tankillisen ja antoi vielä konjakkipullon kiitokseksi reissusta. Siitä suuri kiitos hänelle.
Matkamme ei vielä päättynyt siihen, vaan sain 5.1 kuluvaa vuotta Ruotsista ruuhkaveroilmoituksen 3,89,-, jonka maksoin kuuliaisesti samoin tein.
Henkka- se kuljettelija
Kommentit
Lähetä kommentti