Kampiakselien kuljetusta Euroopaan Niemisen Masiksen kanssa 2000
Niemisen Masan kanssa Euroopassa -2000
Suunnittelua
Olimme sopineet belgi-ystävämme André Masuren kanssa tulevamme Belgiaan ensimmäisenä lokakuun viikonloppuna seuraamaan SPA:n 24 tunnin 2cv kisoja, mutta pahaksi onneksi samaan aikaan olisi Lappeenrannassa möötti. Asiat tulee laittaa tärkeysjärjestykseen, joten päätimme siirtää lähtöämme kuukaudella eteenpäin.
Marraskuun 8. päivänä ajelimme Helsingin keskustaan Forexiin vaihtamaan Belgian frangeja, mutta Masis ehti tyhjentää pajatson ja minä jouduin vaihtamaan toiseen valuutan vaihtopisteeseen. Kyse ei ollut sen isommasta summasta kuin 5000 markasta.
Auto-Artikkelista olimme saaneet ajoamme vakauttamaan 23 kunnostettavaa sätkän kampiakselia vietäväksi Amsterdamin lähistölle uudelleen kunnostettavaksi. Ainoa haitta tässä kuormassame oli se, että kammet painoivat yhteensä reilut 160 kg. Pakkasimme kammet kahteen keltaiseen postin muovilaatikkoon. Eli paino levittäytyi melko pienelle alalle.
Matkavalmistelut
Siirryimme sätkän pakkaukseen Keravalle Masiksen kotiin. Täältä jatkoimme kohti Turun tietä, sillä laivamme Seawind oli lähtevä Turusta,- Suomen entisestä pääkaupungista. Koska saavuimme Turkuun pari tuntia ennen laivan lähtöä, päätimme etsiytyä paikallisen ostoskeskuksen, josta saattaisimme viedä belgiystävillemme tuliaisia. Päädyimme Citymarkettiin, josta ostimme Andrén rakastamia suomalaisia kalaherkkuja ja suomalaista suklaata. Lisäksi pussissamme oli punajuuria ja parasta suomalaista olutta Velvettiä.
Satamassa meille selvisi, että laivamme lähtisi koneviasta johtuen noin tunnin myöhässä, joten meillä oli aikaa siirtyä Siljan tiloihin kahville. Kahvilassa tapasimme Saarisen Marin ja Ismon Jokioisista, joiden näkeminen muutti ajatuksemme siihen suuntaan, että jäimme istumaan samaan pöytään ja turvauduimme jäätävän kylmään ja melko mauttomaan "Lapin kultaan".
Saarisen Mari ja Ismo olivat lähdössä risteilylle Tukholmaan Siljan ostosparatiisilla, joka oli neljä kertaa suurempi kuin piskuinen rahtilaivamme.
Seawindillä ei tarvitse tyytyä oksentajiin hytin ovella eikä useinkaan näe vähemmistön edustajia, kuten näkee usein Vikingillä. Jokaisella matkustajalla tulee olla hytti. Tanssilattia on baaripöydän kokoinen. Pelihelvetti typistyy kolmeen tietokonepeliin ja ruokailu on taattua kötbullar- linjaa. Pieni taxfree toimii, koska laiva tömähtää jossain vaiheessa Ahvenanmaan kivikoihin.
Syystä, että laiva lähti konevian johdosta reilut puoli tuntia myöhässä, saavuimme Tukholmaan aamuseitsemän sijasta puoli yhdeksältä. Livuttuamme laivan uumenista, Mari soitti ja kertoi nähneensä meidän saapumisemme Ruotsin maaperällä. No siellähän me jo olimmekin, kuten Tukholman aamuruhkakin.
RUOTSISSA
Olin tehnyt tietokoneella reittimme väliaikoineen, kilometreineen ja muine vähemmän tärkeine tietoineen, koska meillä tulisi olemaan pitkä matka ja kireä aikataulu. Tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun suunnittelin reitin melko tarkasti.
Emme saaneet reitin puoliväliin mennessä kuin 15 minuuttia kiinni aikatauluamme, vaikka ei tuullut ja sätkä kulki. Husqvarnan eteläisessä likenneympyrässä, siinä kohdassa, josta pääsee joko Helsingborgiin tai Göteborgiin havaitsin, ettei sätkä oikein kulje. Kaasuvivun edessä tuntui olevan joku haitta eikä käsikaasukaan toiminut. Tiinassani oli ilmajäähdytteisen Visan 652 kuutioinen moottori Weberin kaasarilla ja siitä oli ryypyn siirtovipu irronnut, jääden kaasuvivun väliin, sillä seurauksella, että sätkä ei liikkunut kuin 90 km tunnissa. Poistin siirtovivun ja jatkoimme matkaamme. Noin 100 km ennen Helsingborgia sätkään tunki outo palaneen öljyn haju.
Ajattelimme hajun tulevan ohiajaneesta diesel Volvosta, mutta kun sisään tunki enemmän savua, jouduin pysähtymään. Vasempaan kanteen tuleva öljyputki oli ratkennut ja alkanut vuotaa. Öljyä suihkusi reilusti, koska öljyputken juotos oli vaurioitunut. Nyt tuntui jo siltä, että meille alkaa vastuksia kertymään. Koko konehuone oli öljytty. Visan koneessa öljyputket kulkevat hieman eri tavalla kuin normi sätkässä. Nyt oli kotiin vielä huomattavasti lyhempi matka, kuin Belgiaan. Päätimme kuitenkin jatkaa matkaamme urheasti etelää kohti.
EI OLE KIVAA
Ajoimme lähimmälle huoltoasemalle ja Masis kävi ostamassa kannullisen halvinta moottoriöljyä. Lisäksi hän soitti Helsinkiin Vierimaan Jokelle, jotta hän lähtisi viemään omaa Visan öljyputkeaan Finnairin Cargoon Vantaalle. Onneksi Masis muisti Jokelta löytyvän Visan öljyputken.
Kello 18 selvisi, että putki lähtee pikana ja on Kööpenhaminassa seuraavana aamuna klo 9 jälkeen. Putki painoi pakkauksineen noin 300 g ja maksoi rahteineen ja toimituskuluineen noin 500 mk. Eli kyllä rahalla on voimaa.
Pääsimme kerrallaan noin 20 km, kun täytyi jälleen tankata öljyä. Vihdoin pääsimme Helsingborgin Biltemaan, josta ostimme 21 ja 22 mm:n kiintoavaimet öljykellon ja putken vaihtoon. Lisäksi hankimme kaikkein halvinta Biltema öljyä ja käsienpuhdistuspastaa.
Parkkipaikalla meitä odotti alakuloinen ja häpeilevä tiina, jonka alla oli mahtava lätäkkö. Onneksi Etelä- Ruotsin oli himmentänyt tummaksi muuttuva ilta. Liikennevalot ajettiin monasti läpi punaisilla, sillä öljyiset jarrut eivät toimineet aivan odotetusti.
Tämmöinen punaisten valojen läpiajo aiheutti sen, että jouduimme laivaan, jota emme olleet koskaan aiemmin käyttäneet. Pääsimme aivan rekkojen taakse. Ajoin keulan niin lähelle rekan perävaunua, ettei kukaan kiinnittäisi huomiota öljylampeen. Eihän se öljyn määrää vähentänyt, mutta öljy oli poissa silmistä. Hävetti jo muutenkin.
Olimme aluksi ajatelleet ajavamme Malmöstä Köpikseen siltaa pitkin, mutta kun totesimme etteivät öljyt riitä sillan ylitykseen, päädyimme traditionaaliseen laivamatkaan.
TANSKASSA ON MUKAVAA
Helsingborgissa piti nostaa Tanskan kruunuja, joita emme olleet vaihtanet koska olimme alkujaan päättäneet yöpyä Saksassa Hampurin ja Bremenin välissä Sittensenissä.
Ajattelimme, ettei olisi mitään järkeä lähteä ajelemaan Kööpenhaminaan moottoritietä pitkin sillä öljyntäyttö moottoritiellä tulisi olemaan melkoista tuuripeliä. Lähdimme kauniille Strandvejenille, jonka varrella muistelin olevan hotelleita ja muita majoituspaikkoja.
Hotelliin
Valitsimme ensimmäisen hotellin, koska silloin ehtisimme Kööpenhaminaan aamuruuhkan jälkeen ja ehtisimme nauttia olostamme rähjäisen päivän päätteeksi. Parkkipaikalla oli iso läjä puiden lehtiä, joten ajoin sätkän keulan niiden päälle, jottei öljylammikko näkyisi pihassa. Suihkun jälkeen seurasimme huoneessamme sekavia jenkkien presidentinvaaleja ja kun hommasta ei tullut tolkkua, siirryimme syömään.
Istutaan jakkaroilla, kuten armeijassa valmistautumisaikana
Menimme meille osoitettuun pöytään ja tilasimme päivän ruuan. Saimme kolme kovaksi paistettua läskinpalaa somistettuna kolmella pienellä perunalla ja persiljakastikkeella. Palanpainikkeeksi tilasimme oluet, sillä olimmehan siirtyneet tunnettuun olutmaahan. Tarjoilija tuli jossain vaiheessa kysymään, jos haluaisimme ruokaa lisää, mutta me kieltäydyimme koska jäimme odottelemaan pääruokaa. Luettuani hetken aikaa ruokalistaa, kysyin Masikselta että mitä me tilasimme. Matti luuli, että läskinpalat olivat jonkinlainen alkupala ja sen jälkeen pöytään tulisi Martin päivän hanhi. Kerroin Matille, että hän on päivän edellä, sillä huomenna olisi vasta hanhen vuoro, jolloin emme olisi enää täällä. Tilanne oli hieman hassu. Olisimme voineet tilata jonkun lisäannoksen, mutta nyt se tuntui liki mahdottomalta.
Astuimme ruokailutiloista ulos ja lähdimme etsiskelemään paikallista pölsapaikkaa, eli grilliä, sillä nälkä oli salaatista jäänyt. Emme nähneet ensimmäistäkään, joten tyydyimme laivalta hankittuihin merimiespiippuihin ja suolapähkinöihin.
Aamiainen oli runsas ja tulisimme sillä pärjäämään pitkään. Koska emme olleet ajatelleet viipyvämme Tanskassa kauaa, ei meillä ollut sen enempää Köpiksen kuin Tanskankaan karttaa. Olen kerran aikaisemmin käynyt sätkällä Kastrupin lentoasemalla, joten löysimme kohteemme melko helposti. Se oli silloin kun kävin hakemassa silloista oltermannia Niemisen Jaskaa lentokentältä. Taisi olla vuonna -80.
Matka jatkuu korjailemalla
Taisimme tankata öljyä kaksi-kolme kertaa reilun 50 km:n matkalla ja meille jäi vielä yksi kannu jäljelle.
Cargo -alue on kerrassaan suuri ja tarkan tanskalaisen neuvonnan perusteella meillä oli öljyputkipaketti kädessämme noin klo 10. Tieopastus oli vain kohti Kööpenhaminaa ja Malmöä, joten otimme olemattomaan kompassisuunnan, joka vei meidät jonkin meren rantaan. Seurasimme muuta liikennettä, kunnes löysimme hyvännäköisen parkkipaikan pähkinäpuu metsän kupeesta. Sade oli tauonnut. Asetimme koneen alle pari suurta pahvilevyä, jotka olin ottanut mukaamme ostostemme alle.
Masis ahkeroimassa ja pahvit koneen alla
Aloitimme touhuamisemme koneen kanssa ja vaikka keli oli kolea, suoriuduimme hankalasta putken vaihdosta 1,5 tunnissa. Pesimme kätemme Bilteman pastalla ja huuhtelimme ne kuralätäkössä. Katsottuamme sätkän perään havaitsimme, että peräkoukku ja takaosa oli aivan öljyssä. Syksyn ruostesuojaus oli siis tehty jo liki käsin koskematta.
Olimme edelleen eksyksissä, mutta kaikki tiet vievät Köpikseen, joten tulimme jälleen Amalienborgin linnan luokse, jossa olimme olleet liki pari tuntia aiemmin. Vaikeuksien kautta saavuimme vihdoin etelään menevälle moottoritielle, josta oli satamaan reilut 150 km.
Jarrut olivat vielä melko olemattomat, mutta laivarantaan ehdimme klo 15. Ensimmäiseksi käsienpesulle ja sitten syömään, vai oliko se sittenkin toisinpäin.
MANNER ODOTTAA
Öljylätäkkö oli tosi pieni autokannella, kun pääsimme Saksan rantaan. Kyllä harmitti tuollainen ölyllä sotkeminen, mutta nyt oli ollut pakkorako. Ensimmäisellä Aralilla Fehrmarnin sillan jälkeen tankkasimme ja tarkastimme öljynpinnan ja se oli iloksemme sillä korkeudella, jolle olimme öljyt kaataneet jossain Kööpenhaminan kupeessa. Jatkoimme matkaamme ohi Lyypekin ja Hampurin. Bremeninkin valot jäivät oikealle. Vechtan Autohofissa kävimme tankkaamassa ja katsomassa minulle ketjullista rekkamiehen lompakkoa, sillä edellinen oli jo siirtynyt rottien ruuaksi. Lompakot olivat lukollisessa lasivitriinissä. Hassua - ei kai kukaan tyhjää lompakkoa varasta, tai sitten ne ovat niin kalliita ettei kukaan niitä muutenkaan ostaisi. En ostanut minäkään.
Osnabrückista käännyimme kohti Hollantia ja tasan 50 km ennen rajaa on Ibbenburenin kaupunki, jossa olimme lukemattomia kertoja yöpyneet.
ELETÄÄN HERROIKSI
Tällä kertaa hotellimme oli täynnä, mutta saimme uudet koordinaatit ja saimme Hubertus hotellista viimeisen huoneen. En aivan viime aikoina ole yöpynyt vastaavassa. Sivuhuoneessa oli Masiksen peti ja saimme levätä toisiamme häiritsemästä.
Aamiainen oli hotellin tasoinen. No täytyy sanoa, ettei hotelli aivan halpakaan ollut, mutta onhan sitä välillä hauska elellä herroiksi. Rheinestä ajoimme pikkuteitä pitkin kohti moottoritietä 31, joka vei meitä Ruhrin alueen kautta Duisburgiin ja Hollantiin Venloon. Rajalta reilut 130 km ja olimme Antwerpenin kehällä, josta ajoimme kohti etelää.
KYLÄILEMÄSSÄ JÄLLEEN MERELBEKESSÄ
Tunnin päästä olimmekin jo Merelbekessä, jossa ystävämme André ja Jacqueline asuivat. Olimme tulleet sen verran hyvää vauhtia, että päätimme käydä katsomassa josko Mellen Bierhalle olisi vielä avoinna. Pettymys oli suuri, kun havaitsimme ettei poikain paratiisi ollutkaan enää auki ja maanantai tulisi olemaan "bankholiday", jolloin monet kaupat olisivat suljettuna. Voi itku. Ajoimme Andrén luo. Jälleennäkeminen oli jälleen yhtä riehakas, kuin aina aiemminkin. Hypytin Andréta sylissäni muutaman kerran, sillä siitä oli jo tullut perinne. Jacqueline askarteli keittiössään, jonne Andrélla ei juurikaan ollut asiaa.
Tervetuliaisvalmisteluja
Minä olen siellä kerran saanut tehdä poronkäristystä, mutta näki Jacuelinen katseesta, että se oli hänelle hieman outo ja vaikea tilanne. Ruoka oli jo odottamassa matkalaisia, vaikka olisimme kolmen tunnin päästä lähtemässä Zwijnaardeen ravintola Meersblomeniin syömän ja juhlimaan.
SIKAPELLOSSA
Zwijnarde on Andrén mukaan Suomeksi Kärsämäki, sillä täällä myydään Zwyntje- eli sikaolutta, joka on kerrassaan maukasta. Meille oli tullut kutsu Meersblomenin kyläkapakkaan ja sinne oli kutsuttu muuutama paikallinen kyläläinenkin. Loppuiltana silmät vuotívat vettä. Niin paljon belgit tupakkaa polttivat. Yhdelläkin vieraalla oli tupakka automaatti, joka nosti uuden tupakan rasiastaan heti, kun edellinen oli poltettu. Ruoka oli hyvää ja sitä oli paljon. Olut maistui, kuten ennenkin. Belgialaisista pidoista voi lukea enemmän kirjasesta "Asterix Belgiassa". Kotiin saavuttuamme menimme ulos tuulettamaan vaatteemme ja heitimme oloasut päällemme ja palasimme alakertaan "nachtmötskelle" eli iltageneverille. Kyllä ilta oli ollut mukava, mutta jalkapallo tuossa mahanseudulla ei ollut sitä.
SUNNUNTAIAAMU
Mielenkiintoinen vaihdeloota
Sunnuntai aamu ja aamiainen. Aamupalaa nautittiin kauan ja sitä oli paljon. Useita leipiä, juustoja, hilloja, kinkkua ja lihatahnoja. Aamiaisen jälkeen lähdimme Andrén kanssa kolmistaan Gentin vanhaan kaupunkiin etsimään josko Leonidaksen konvehtikauppa olisi auki. Sieltä saa Belgian parhaat konvehdit ja suklaat. Se ei suruksemme ollut vielä auki, mutta Merelbekestä löytyi konditoria, josta löytyi omalle äidilleni suklaajutskia.
SÄTKÄN LASTAUSTA
Palattuamme retkeltämme lähdimme tallihommiin, eli remontoimaan sellaisia kohtia tiinassa, jotka jäivät hieman rempalleen Tanskassa. Kiinnittelimme moottorin puuttuvia suojapellin ruuveja. Vaihdoimme paremmat renkaat alle ja jätimme huonot tilalle. Lisäksi yritimme Andrén johdolla asentaa tiinan nokalle kärjettömän sytytyksen, mutta se ei ikäväksemme onnistunut. Laitteessa oli hieman eri ominaisuudet, kuin minulla olleessa kärjettömäsä sytkässä. Lastailimme lisäksi kampiakselien joukkoon mm. kaksi sätkän konetta ja vaihdelaatikon. Iltaruokailun jälkeen pakkasimme laukkumme, jotta aamulla pääsisimme lähtemään ajoissa liikkeelle, sillä huomenna tulisi olemaan pitkä ajopäivä. Aina se aamulla tuntuu pitkältä, mutta iltapäivällä matka on jo liki tehty. Ilman Stauta, matka sujuu yleensä melko nopeasti.
Aamulla heräsimme ennen seitsemää. Menimme hiljaa alakertaan kassien kanssa, mutta yllätys olikin suuri, sillä Jacqueline, joka on aina ensimmäisenä hereillä ei ollutkaan keittiössään, emmekä päässeet pakkaamaan autoa, sillä André oli ottanut avaimen ovesta emmekä tienneet missä avain oli säilössä. Siinä asiaa ihmetellessämme André tulikin alakertaan ja kertoi, että rouva oli nukkunut hieman pitkään, mutta tulee kohta. André alkoi valmistaa aamiaista, josta ei saanut siipaltaan mairittelevaa arvosanaa.
Sätkä tuli pakattua ja aamiainen tuli nautittua, joten ei muuta kuin hellät jäähyväiset. Sätkän perä oli melko alhaalla, mutta näin se on usein ollut. Eikä vielä ollut edes oluitakaan kyydissä.
TUTUSTUMISTA SÄTKÄTEHTAASEEN
Meidän ensimmäinen kohteemme oli paikkakunta nimeltään Peer koillis Belgiassa. Täällä piti edellis syksynä alkaa sätkien uusiorakentaminen. Paikalla piti olla noin 400 sätkää. Matkaa Merelbekestä Peeriin oli noin 140 km ja matka taittui runsaassa 1,5 tunnissa. Löysimme osoitteen helposti, mutta emme löytäneet tehdasta. Pellolla oli muutama kymmenen sätkää ja tehtaan seinustalla oli iso kyltti, josta ymmärsimme sen olevan paikallisen ympäristöjärjestön tai vastaavan vetoomus sätkien nopeasta poistamisesta pellolta. Poistuimme paikalta todeten tehtaan olleen liian hyvää ollakseen totta.
Pikkuteitä jonkin matkaa ajettuamme pääsimme Eindhoven - Antwerpen moottoritielle, josta otimme tien pohjoiseen kohti Hoogstraat nimistä kylää, jossa asuu kaverimme Franz van Riel Rita vaimonsa kanssa. Häneltä kävimme kysymässä paria osaa vaikka perä löi jo täysin pohjaan. Kyseisiä osia ei löytynyt ja ajoimme Bredan ja Rotterdamin kautta hollantilaisen osatukun pakeille.
JÄLLEEN HOLLANNISSA
Paikka sijaitsee Amsterdamin eteläpuolella. Sinne saimme vihdoin jättää kampiakselit ja Tiina suorastaan huoahti, kun perä sai ilmaa alleen. Saimme tutustua varastoon ja on todettava, että paljon peltiosia on edelleen tuotannossa. Siitä saimme omakohtaisen kokemuksen, kun pääsimme seuraamaan lattiapeltien ja tuuletusluukkujen valmistusta.
Matka jatkui edelleen kohti pohjoista ja pääsimme kiertämään Schiphoolin lentokentän ja jatkoimme Amersfoortiin, josta löysimme itsellemme motellin, joka oli keskittynyt paljoltikin koulutustoimintaan. Helppo paikka yöpyä.
Mielestäni saimme täällä parhaat hotelliruokamme. Lämpötila oli tänään noin 16 astetta plussan puolella.
SAKSASSA
Saksan rajalle päästyämme käännyimme ensimmäisestä liittymästä Gildehausiin, jossa sijaitsee Duck Service. Teimme pikkuostoksia ja olimme hetkessä kolme tonnia köyhempiä. Hinnat ovat nousseet Euroopassakin.
Kauppiaalla on syytä hymyillä. Masis pitää pokkansa
Jatkoimme kulkuamme kohti Sittenseniä, sillä siitä oli alkanut vakiintua sopiva hotelli meille. Hotellihuone oli sopivan saksalainen ja siisti. Lähdimme hotellikuolemaa peläten kävelylle kohti paikan keskustaa. Joka valittaa, että Suomessa taajamat olisivat hämäriä, menkööt Sittenseniin. Ette paljoa eteenne näe. Puolen tunnin kävelyn jälkeen menimme kreikkalaiseen ravintolaan, jonka olimme jo keväällä hyväksi havainneet. Ruoka oli erinomaista, kuten kreikkalainen ruoka tapaa olla. Maksaa ja naudanlihaa. Ouzoa ja retsinaa tuli myös nautittua lasilliset. Olutta unohtamatta.
Kreikkalaisia herkkuja lautasella
Raskain vatsoin katselimme näyteikkunoita, sillä niissä oli valoa enemmän kuin kadulla. Vihdoin pääsimme hotelliimme ja huoneeseemme, jossa siirryimme vatupassiin katsomaan telkkaria. Saksassa kaikki ohjelmat dubataan siten, ettei parhaalla tahdollakaan kuullut muuta, kuin saksan kieltä. Ymmärsimme kuitenkin, että demokratia valtameren tuolla puolen oli edelleen ilman presidenttiä.
Runsaan aamiaisen jälkeen lähdimme ajamaan kohti Hampuria ja siitä kohti pohjoista. Hampurin jälkeen aloimme katsella uusin silmin Lübeckiä ja Moislingin liittymää. Sieltä sitten Cittimarktiin.
RUNSAUDEN SARVEN ÄÄRELLÄ
Teimme runsaat, mutta edulliset ostokset ja jatkoimme täältä vanhaan kaupunkiin, jos näkisimme jonkun vanhan tutun. Emme tätä kuitenkaan tehneet, vaan jatkoimme Travejoen rantaan lounaalle. Ruuat maksoivat normaalipaikoissa pyöreät 60 mk juomineen. Kellon lähetessä kolmea suuntasimme matkamme samaisen Travejoen rantaan, josta laivamme oli lähtevä kohti kotisuomea. Sataman platalla oli paljon venäläisiä autonostajia tai heidän kulejaan.
Vastaanottokomitea
Hyttimme sijaitsi seitsemännellä kannella. Tupakkapöydällä oli minua odottamassa tyttäreni Annan isänpäiväyllätys. Hän opiskelee tätä nykyä merimies ammattikoulussa ja oli soittanut jollekin kaverilleen, että laittaisi faijalle jotain kivaa. Eväät olivat iloinen yllätys ja me nautimme ne suurella mielihyvällä. Anna oli sillä hetkellä toisella vastaavalla laivalla.
Neliöitä hytissä oli noin 20 ja hytin varustukseen kuului kaksi erillistä sänkyä, avattava ulkoikkuna, satelliitti TV, jääkaappi ja tallelokero jäljelle jääneille rahoille. Ateriat olivat seisovasta pöydästä ja ruokaa oli varmasti jokaisen makuun. Seuraavan päivän kakkukahvit suklaatorttuineen ja jäätelöineen piti jättää väliin. Niin paljon ruokaa oli tarjolla. Hytit olivat Hansaluokan hyttejä ja ruoka oli aivan eri luokkaa kuin nykyään. Kyllä oli aikoinaan matkustaminen hienoa hommaa. Lopulta laiva rantautui Sompasaareen, jonka satamaa ei ole enää käytössä.
Paljon oli vastuksia reissulla, mutta loppua kohti tilanne parantui.
Henkka
Kommentit
Lähetä kommentti