Viikossa tutustumista Suomeen
Maanantai 28.8. nostimme laukut kulkimeemme, sillä ne olivat
jo illalla pakattu eteiseen valmiiksi. Ysiltä olimme liikkeellä
kohti Vääksyä, jossa noin kympiltä tutustuimme Ranskalaiseen
kahvilaan. Se oli varsin helppo löytää ja astuimme sisään kahvilan tunnelmaan.
Ranskalainen kahvila Vääksyssä
Sitä piti pari ranskalaista kaveria. Tilasimme kumpikin omeletin ja ison kahvin. Kahvikuppi oli iso, liki lapsen potan kokoinen. Kahvi oli hyvää ja parempaa kinkkuomelettia en muista syöneeni. Eväät ja juomat nautittuamme jatkoimme kauniille Pulkkilan harjulle, josta jatkoimme Sysmään ja siitä pikkuhiljaa Korpilahdelta nelostielle. Jatkoimme Jyväskylästä Vaajakoskelle ja Pandan tehtaalle, josta hankimme hieman matkamussua. Viitasaarelta käännyimme kohti Keitelettä ja siitä Pielavedelle katsomaan Urho Kekkosen syntymäkotia - Lepikon torppaa. Totesimme, jotta matalastakin majasta voi nousta suurmiehiä.
Lepikon torppa
Muistan, kun lapsena lauloimme Riihimäen kaduilla muunneltua laulua ”Hei mambo, tehdäänkö Kekkosesta luuranko”. Kuullosti hauskalta, vaikka emme tienneet mitä oli mambo ja kuka Kekkonen oli. Tulimme lopulta Kekkosenkin tuntemaan. Miksi laulelin Riihimäellä, johtui siitä että oli vuoden -57 yleislakko ja en päässyt hiihtolomalta takaisin Helsinkiin. Vietin lakkoaikaani isoäitini ja tätini hoivissa, mutta se siitä.
Pielavedeltä jatkoimme Iisalmelle, josta olin varannut hotelli Seurahuoneesta meille huoneen. Hotellihuoneet ovat melko tylsiä, joten siirryimme kadulle ja siitä irlantilaispubiin. Nautimme oluet,-kuinkas muutenkaan. Vettä ripotteli, joten siirryimme läheiseen Golden Dome hotellin ravintolaan syömään. Ulkoisesti hotelli muistutti ortodoksista kirkkoa ja varmaan sillä olikin kytköksiä ortodoksisuuteen.
Ruoka oli hyvää ja itämainen miestarjoilija oli varsin avulias ja sovimme tulevamme seuraavana aamuna aamiaiselle, koska omassa hotellissamme ei aamiaista ollut.
Kilometrejä tuli tarkka 500 km.
Ravintolasali
Tiistai 29.8.
Aamulla herkullisen aamiaisen nautittuamme ja Seurahuoneemme maksettuamme kävimme Olvin museossa katsomassa oluen valmistuksessa käytettyjä vanhoja koneita ja laitteita. Pienestä Olvikin on aloittanut.
Olvin museossa
Jatkoimme matkaamme kohti pohjoista. Ohitimme Kajaanin, kävimme katsomassa Ristijärveä ja Hyrynsalmea.
Ristijärvellä pidettiin pari vuotta sitten SM- hiihdot ja ihmettelimme missä urheilijat ja katsojat olivat majoittuneet, kun ei missään näkynyt hotelleja. Kaikkea sitä ihmiset miettivätkin. Netistä löytyi kuitenkin, että Kajaanissa ja Sotkamon,-Vuokatin korkeudella on hotelleja. Se siitä pohdiskelusta.
Ämmänsaaressa kävimme rannassa Lounaskahvila Herkkusuussa nauttimassa suolaista ja lakkaviinerit. Meidät ohjattiin pienen tilaan, jossa saatoimme katsella pienen filmin Suomussalmen taisteluista. Täältä jatkoimme Suomussalmen kk.n kautta Hulkonniemeen, jossa käytiin verisiä taisteluja talvisodassa. Suomalaiset olivat valittaneet komentajalleen, ”ettei näillä sohloilla mihinkään osu”. Komentaja, Uno Fagernäs oli tokaissut miehistölleen: ”Ottakaa ryssiltä aseet”. Venäläisten aseet olivat paljon tarkempia kuin suomalaisten kansalaissodan aikuisten torrakat, joten nyt alkoi osumia tulemaan.
Hulkonniemen karttaa
Muistokivi
Hulkonniemestä
sotilaat olivat siirtyneet Raatteen tielle, jossa venäläiset
motitettiin taitavasti. Tämä taistelu näkyi kaikissa ulkolaisissa
valtalehdissäkin. Neuvostoliitto kertoi omissa lehdissään vain pienestä
rajakahakasta. Sellaista se propakanda oli silloinkin. Venäläisiähän
kuoli muutamia tuhansia ja heiltä jäi todella paljon ajoneuvoja, aseita, hevosia, propkanda materiaalia ja muonaa.
Oli suuret määrät aineistoa, jota oli tarkoitus käyttää Oulun valloituksessa.
Hulkonniemestä jatkoimme diagonaalisesti Veikkolan kylän kautta Kuusamoon, jossa tutustuimme Hannu Hautalan valokuvanäyttelyyn. Kuvat olivat varsin taidokkaita, kuten Hannu Hautalalta saattoi odottaa.
Aikoinaan heitimme Helsingistä Sallaan yhtäsoittoa noin 1000 km Dyanella 10 vuodevaatesettiä mukanamme eikä tuntunut missään. Keikkoja tehtiin 10 kertaa ja aina kovimmilla pakkasilla. Nyt oli hieman toisin. Tämä ajopäivä tuntui aivan kohtuulliselta.
Tänään 450 km.
Keskiviiko 30.8. Aamulla heräsimme kuuden jälkeen ja laskeskelin kuinka kauan retkemme Sallasta Lokan kautta Utsjoelle kestää. Kaikissa kartoissa ei löytynyt Lokan tekoaltaalta polkutietä nelostielle, joten reitin suunnittelu liikkui hieman ilmassa. Sallassa kävimme tankkaamassa, sillä täälläpäin maata on bensa-asemat paljon harvemmassa kuin etelässä.
Sallasta jatkoimme Kelloselän kautta Savukoskelle, jossa nautimme Sale- kaupassa croisantit ja kahvit. Näki, että kesäsesonki oli täällä jo ohi, mutta eipä tuo haitannut. Emmehän olleet tulleet turisteja katsomaan. Savukoskelta jatkoimme suoraa tietä kohti Marttia ja Soklia. No sehän oli väärä tie, joten käännyimme takaisin. Tuli 5 km ylimääräistä. Meidän piti kääntyä kohti Tanhuaa ja Sodankylää. Siitä sitten erkani Lokan tie ja saavuimme itse kylään. Tiellä oli paljon korjaushommia, mutta lopulta päädyimme Lokan kylälle.
Lokan tekoaltaan täyttö aloitettiin vuonna -67 ja täyttö kesti noin 3 vuotta. Lokan
kylässä kävimme kunnioittamassa partisaanien uhrien muistoa. Lokan
tekoallas on todella suuri ja niin syvä, että kaikki kylän talot
olivat täysin veden alla. Prosessi oli sellainen, että kyläläiset
luovuttivat talonsa valtiolle liki pilkkahinnalla. Kokouksia
pidettiin lukuisia ja veden laskeminen kylään aloitettiin heti, kun
viimeinen talon omistaja oli allekirjoittanut luovutussopimuksen. Lokan kylän täyttö osoitti suomalaisten virkamiesten häikäilemättömyyden. Saatiin yksinkertaiset maanomistajat luopumaan maistaan ja taloistaan liki ilmaiseksi. Tutustuimme lopulta siihen osaan kylään, joka oli jäänyt jäljelle.
Lopulta lähdimme ajamaan oletettua suuntaa kohti länttä. Näimme hiljaa ajaen merikotkan. Pia otti kotkasta kuvan, mutta lintu lensi paikkaan, josta kuvaa ei saanut. Ei saanut Hannu Hautala kilpailijaa itselleen. Lokan tekoaltaan tieltä ei vastarantaa näkynyt. Järvi näytti liki mereltä. Lopulta etsimämme oikotie löytyi. Kuoppaista hiekkatietä jatkoimme eteenpäin, kunnes tuli portti vastaan. Se portti oli poroja varten. Aidassa oli teksti: "Jos tiellä näkyy kuolleita poroja, ilmoittakaa siihen ja siihen numeron."
Peräämme asettui mies maasturi Toyotalla. Hänellä oli takarengas tyhjentynyt. Paikka-aineella hän oli saanut renkaan tyhjenemisen loppumaan. Ajoimme peräkkäin noin 50 km/h, välillä jopa hieman kovempaakin. Kuopat olivat ajoittain melko syviä. Viimeisen puomin jälkeen katsoimme kuinka mies täytti kompressorilla renkaansa ja jätimme hänelle jäähyväiset. Mies lupasi sulkea portin perässään.
50 km ajettu pomppuista tietä ja renkaan täyttö
Kaunispäällä ihailimme maisemia ja nautimme kahvin, variksenmarjamehua ja leivonnaiset. Magneettimäen kävimme ajamassa edestakaisin ja luimme tarinan magneettimäen historiasta. Sen aikuiset kuorma-autot suurine kuormineen olivat vaikeuksissa suurissa mäissä ja ajoivat usein pitkissä saattueissa toinen toistaan auttaen. Kuorma-autot olivat pääsääntöisesti hakemassa ja viemässä rahtia Liinahamariin, joka oli ennen sotia lyhyen ajan Suomen aluetta. Kelirikot olivat tällöin suurena vaikeutena.
Tästä lähti
liikkeelle tarinat magneettimäestä. Olen "magneettisuuden" kokenut sätkällänikin pari kertaa.
Jatkoimme karhun pesäkivelle, mutta emme sieltä löytäneet mitään mielenkiintoista ja noin 470 porrasta pesäkivelle ei nyt houkuttanut. Käyskentelimmehän portaat viime vuonna. Inarissa kävimme pitsoilla ravintola Pa-pa-nassa, kuten viime kesänäkin ja jatkoimme kohti Utsjokea, joka oli päätepisteemme tälle päivälle. Utsjoelta olin löytänyt meille sopivan hotellin. Hotellilla oli mielikuvitukseton nimi: "hotelli Utsjoki". Kävelimme illalla tullialueelle katsomaan jylhää Tenojokea. Hieman haiskahti kuolleet kyttyrälohet. Tänään ajoimme 455 km.
Poron virtsaava vasa ja vaadin
Torstai 31.8. Aamiaisen jälkeen lähdimme pisimmälle päivämatkallemme eli Utsjoelta Haaparannan kautta Kemiin. Sodankylässä tutustuimme kansantaiteilija Andreas Alarieston taiteeseen noin puolen tunnin ajan. Muuten olimme koko päivän liikkeessä.
Patsas Ala-Riesto museon edustalla
Saimme hyvää opastusta museon oppaalta. Pia saattoi ostaa museosta jotain, kun silmäni vältti.
Napapiirin maja ja Rovaniemi jäivät vasemmalle puolelle. Emme ajaneet suorinta tietä Haaparantaan, vaan ajoimme Arpelan kylän kautta Tornioon ja siitä Haaparantaan. Jos en väärin muista, hiihtäjä Jari Isometsä oli Arpelan kylältä kotoisin. Tulimme tietä, joka ei johtanut tulliin, vaan jollekin sivukadulle, mutta ei se haitannut.
Haaparannasta ostimme hieman viiniä ja olutta, sillä Ruotsin kruunu oli Suomalaisille sangen suotuisa. Taisin ostaa Pian iloksi suuren pyöreän kiekon tummaksi paahdettua, eli "brungräddat" ruotsalaista Leksand näkkileipää, joka saattaa taas kestää pitkään. Ruotsin maailmankokous reissulla kävimme Leksandin leipomossa samoin kuin pari vuotta myöhemmin Pian kanssa seikkailtuamme Ruotsin Lapissa. Koska emme muuta tarvinneet, ajoimme Suomen puolelle.
ja nyt valitettavasti loppunut
Kemistä löysimme hotellimme Scandicin helposti. Booking tarjosi hotellin yli 30 € kalliimmalla, kuin jos olisimme varanneet huoneen hotellista suoraan. Bookingia ei voinut enää peruuttaa, joten asetuimme taloksi. Kävimme syömässä hotellin ravintolassa, josta saimmekin hyvät ruuat. Alkuruuaksi etanoita ja pääruuaksi kanafilettä. Pialla oli varmaan eri ruoka. Ruuan jälkeen kävimme hieman kävelemässä hotellin lähistöllä. Kemissä näkyi paljon rähjäisyyttä. Liikkeitä oli lopetettu ja moni liike oli muutenkin kulahtanut. Ehkä liikuimme vain huonommalla alueella.
618 km
Perjantai 1.9. Lähdimme ajamaan kohti Yli-Kärpän etappikämppää, jota edes paikalliset eivät tuntuneet tietävän. Se löytyi Simon-Oijärven suunnasta. Ajettaessa Simosta kämpälle, oli auton varoitusjärjestelmä kertonut, että peräkoukun sähköissä oli jokin ongelma. Syyksi paljastui lopulta hinauskoukun sähköihin liittyvä adapteri, jonka hankin talvella Motonetistä. Sen poistamalla vika hävisi. Hyvä niin.
Simon etappikämppä
Jääkärien kuvia kämpän sisältä
Etappikämpät valmistuivat keskelle metsää Saksasta palaaville jääkäreille. Venäläiset ja venäjänmieliset suomalaiset yrittivät vangita jääkärit. Syntyneissä taisteluissa jääkäreitä ja hyökkääjiä kuoli. Yli-Kärpästä jatkoimme Pudasjärven kautta Raatteen tielle.
Matkalla Suomussalmelle tuli pitkä tienkorjausjakso, jossa työkoneissa ei ollut toimintaa, mutta punaiset liikennevalot paloivat ainakin 8 minuuttia.Työmiehet olivat siirtyneet jo viikonlopun viettoon.
Ämmänsaaresta ajoimme Raatteen Porttiin, josta ostin pari kirjaa. Joimme Raatteen Portin limsat ja lähdimme kävelemään luontopolkua pitkin. Tapasimme poluilla parikin matkailijaa, joiden kanssa vaihdoimme mielipiteitä. Kävimme lopulta venäläisten sotilaiden joukkohaudalla, josta jatkoimme Ämmänsaareen ja hotelli Kiannon kuohuihin. Hotelli oli nähnyt parhaat päivänsä, mutta yö nukuttiin tosi hyvin. Huoneestamme oli näkymä pienelle joella, tai kanavalle, jossa valaistu suihkulähde solisi tähtimuodossa.
366 km
2.9. Lauantai Aamiaisen jälkeen suuntasimme auton keulan kohti etelää. Välillä satoi, välillä paistoi. Eli keli oli juuri sellainen, kuin koko viikon. Suuntasimme auton keulan kohti Manamansaloa. Tarkoituksenamme oli käydä tutustumassa Kassu Halosen ateljétaloon. Talo oli valitettavasti suljettu, joten jatkoimme lauttarantaan ja lautalla toiselle rannalle. Ajoimme Vuolijoen kautta Kajaaniin. Tilasimme Shelliltä jotkin hodarit ja kahvit. Vaikka sateli aina välillä, saavuimme iltapäivällä Joensuuhun hotelli Green Stariin torin laidalle.
Outoa oli, että parkkeeraminen talon takana maksoi 12 €, mitä se ei tehnyt aiemmin. Näin helpolla voidaan lopettaa asiakkuus. Kirjauduimme kuitenkin sisään, koska meiltä oli jo veloitettu varaus. Sekoitettuamme huoneemme, lähdimme Joensuun keskustan kaduille kävelemään. Kävimme mm. kiinalaisessa ravintolassa syömässä. Sainkin tosi tulisen annoksen, joka oli varsin hyvä. Jatkoimme kuljeskelua Joensuun keskustassa ja lopulta siirryimme huoneeseemme seuraamaan Suomi-Ruotsi maaottelua. Suomi hävisi .464 km.
3.9. Sunnuntai Tänään olisi presidentti Kekkosen syntymäpäivä. Hän olisi täyttänyt 123 vuotta, mutta kuoli muistaakseni 86 vuotiaana. Aamiaisen jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Liperin mökkiä. Hiekkatielle päästyämme tiet olivat muuttuneet pitkällisten sateiden johdosta tosi kuoppaisiksi.
Mökillä oli tilaamamme timpuri laittanut sitten viime reissumme parin huoneen lattiaa oikein hyvään kuntoon. Uudet lattialaudat ja jalkalistat. Homeenhaju oli tästä johtuen hävinnyt täysin. Kesällä olimme hävittäneet mätänevät laudat talon alta. Se oli ennen aikaan tapa säilöä kaikki, mitä voidaan joskus mahdollisesti tarvita. Ne poltettuani, oli haju hieman laantunut, mutta vasta lautojen vaihto hävitti ongelman. Lisäksi talon alle laitettiin reilusti sepeliä.
Pian serkku tuli äitinsä luota naapurista. Hän asui Joensuussa, mutta kävi äitiään tapailemassa varsin usein. Sovimme tulevamme naapuriin kahville noin tunnin kuluttua. Kiipesin vielä huussin katolle tiivistämään aaltopeltikattoa. Sain sinne reilun mällin tiivistemassaa. Ajoin nurmikon ja Pia järjesteli paikkoja, vaikka ajattelimme käydä mökillä vielä kerran ennen talvea.
Naapurissa kävimme tapaamassa Pian tätiä, joka onkin 90-vuotias teräsmuori. Oli edellisviikolla lähtenyt 16 km:n päähän kauppaan fillarilla. Osan matkaa oli liftannut. Takaisin tuli kantaen kahta kassia, mutta ymmärsi kaupalta soittaa taksin.
Lopulta lähdimme ajamaan kohti kotia. Kävimme vielä Kettulan Nesteellä Juvalla syömässä burgerit, jotta jaksaisimme kotiin asti. Olimme kotona juuri ennen ilta uutisia. Matkaa sunnuntaipäivälle tuli 437 km.
Suomi on kaunis maa, jossa on paljon nähtävää, kun vain ne tietää ja löytää. Kyllä tällaiset pienet irtiotot piristävät mukavasti, vaikka kelit eivät olleet kaikkein parhaimpia.
Kilometrejä tuli kaikkiaan 3275 km.
Henkka, kuvat Pia
henkanrattariretket.blogspot.com
Kommentit
Lähetä kommentti