Belgian retki ominpäin
Talvella olin ajatellut käyväni Belgiassa kevätaikaan. Silloinhan Euroopassakin on pitkät päivät, eikä tarvitse pimeässä ajaa. Se oli tiistai- päivä 4.6. klo 17, kun Pia tuli töistään. Pari laukkuani olin jo pakannut edellispäivänä. Ei siinä mitään ihmeellisiä järjestelyjä ollut, kun hyppäsin C- nelosen puikkoihin ja lähdin ajelemaan Turkuun johtavaa moottoritietä.
Polku oli tullut tutuksi, kun Rajalan Erkki lupasi ehostaa vanhaa Garfieldiäni pelleiltään siistimpään kuntoon. Punaista pintaa kohennettiin huomattavasti. Kävin Muurlassa 3-4 kertaa ja eikä aikaakaan, kun oli rajatreffin vuoro Naantalissa. Eli tulihan Turun tietä keväällä muutaman kerran ajettua.
Tuusulasta
ajoin Veikkolaan, sillä huomasin, että Andrélle hankkimani
jälkiuunileipä oli liki ohi viimeisestä päivämäärästään. Ostin tuoreemman leivän ja pari jaffaa, sillä lähtöpäiväni oli varsin lämmin ja silloinhan nestettä
kuluu. Nyt ajoin suoraan Turun satamaan, jonka kupeessa tankkasin tankin täyteen. On pitkälle matkalle hyvä lähteä täydellä tankilla. Mitään odotuksia minulla ei ollut reissua kohtaan, sillä pääosin paikat olivat täysin tuttuja. Kaikki yöpymispaikat on aikoinaan tullut koluttua. Sittensenissä jo 2000- luvun alusta lähtien. De Lutten hotellissa olimme käyneet Niemisen Masan kanssa samoihin aikoihin. Tänään vain 220 km
Turusta Viking Grace laiva lähti aivan aikataulunsa mukaan. Porukkaa oli aivan valtavasti. En käynyt edes reelingillä katsomassa satamasta lähtöä. Söin katkarapuleivän ja kyytipoikana oli lasillillinen jääkylmää Lapin Kultaa, joka ei kuulu suosikkeihini. Koppero, jossa yövyin, täytti vaivoin hytille asettamani toiveet. Yritin nukahtaa nopeasti, sillä aamulla oli tulossa pitkä ajopäivä, eli noin 1000 km.
Nukkuminen ei onnistunut millään, ennenkuin otin nukahtamispillerin. Mietin kovasti, että ellen saa riittävästi unta palloon, voi tienreunat kutsua. Näin kävi aikoinaan -90 luvun alussa, kun rakensimme Siljan laivalle kaksipäiväistä seminaaria parin tunnin yöunilla. Jossain Veikkolan kohdalla nukahdin ja takanatulija vilkautti valoja, kun huomasi, että Xantian kuljettaja oli muuttunut matkustajaksi. Näitä tilanteita pelkään edelleen.
5.6. Heräsin puoli kuudelta ja käväisin suihkussa. Aamiaiselle en kerennyt, sillä se ei yleensä muutenkaan maistu minulle. Ajallaan saavuimme Slussenille, josta aloin polkemaaan kohti eteläistä E- nelostietä. Kaikki tutut paikat tuli ohitettua normaaliin tapaan. Grännassa huoltsikalla nautin leivän välissä olleen makkaran, johon en löytänyt sinappia, mutta tarviiko sitä aina olla, eikä ruotsalainen sinappi niin kovin hääppöistä muutenkaan ole. Muistuttaa väritykseltään vastasyntyneen vauvan paskaa. -Se ruokapuheista.
Aikoinaan saavuin Juutinrauman silloille, jossa suoritin luottokortilla maksun. Kallista oli. Täytynee katsoa kuitteja kotona. Silta tuli ylitettyä ja osin myös alitettua. Jokaiselle jotakin. Tanskassa ajaminen on hieman nopeampaa kuin Ruotsissa. Laivalla oli pettymys, kun gulashisoppaa ei saanutkaan kesällä. Pakko oli taas turvautua tanskalaiseen tuplapölsaan.
Kiva oli tehdä reissua näin kesällä, kun aurinko paistoi vielä myöhään illalla. Syksyllä ja talvella alkaa hämärtää jo iltakuudelta ja se hämäryys muuttuu jo viimeistään klo 19 totaalisesksi pimeydeksi.
Sittenseniin saavuttuani, rouva Bettina tarjosi jälleen oluen, tai maksoinhan minä sen, sillä siihen perustuu toimiva ja kannattava liiketoiminta. Normaali kuvio ja oluen jälkeen käyskentelin vantterin askelin kreikkalaisravintola El Crecoon, kuten usein ennenkin. Nyt tilasin El Creco tellerin. Riisikakkara, kolmea erilaista lihaa, maksaa ja raakaa sipulia jne. Artikulointini oli epäterävää, sillä sain ouzon lisäksi retsinalasillisen, mutta en olutta, jota olin aivan varmasti tilannut. Ruokani syötyäni ja juomani juotuani, käyskentelin takaisin hotelliini. Hotell zur Muehleen. Unta en joutunut kauaa odottelemaan, sillä reilun tuhannen kilometrin ajaminen alkoi jo väsyttää. Tänään mittariin tuli 1030 km.
6.6. Aamulla herkulliselle ja monipuoliselle rouva Bettinan aamupalalle. Hän kysyi, josko haluaisin munakokkelin ja vastaukseni oli lyhyt. ”Ja Danke”. Maksamisen jälkeen Aralilla tankki täyteen ja kohti erilaisia ruuhkia, joita kesäisessä Saksassa riittää. Pisin stau oli 30 km pitkä ja se ajettiin reissulla 2 kertaa, eli edestakaisin. Aina minulla riittää ihmettelemistä nämä Staut. Voivat olla tosi pitkiä ja kukaan ei välttämättä ole hommissa. Arvostan saksalaisia autoilijoita, joilla täytyy olla lehmänhermot. Istua kuumassa, tai ilmastoidussa autossa ja kuunnella "nahkahousumusiikkia". Onneksi liikenneradio kertoo Staun kohdat, mutta minä en niitä osaa hyödyntää. Tilanne ei ole yhtä paha syksyllä tai talvella, mutta täytyy todeta, että Saksassa ja Hollannissa on aivan liikaa autoja. Näin ei voi pitkän päälle jatkua. Ehkä tilanne muuttuisi paremmaksi saattamalla mottoritiemaksut voimaan.
Aamiainen oli runsas, vaikka ei loppukuvasta uskoisi
Pelloilla oli talven ja kevään sateiden jäljiltä runsaasti vettä, mutta eiköhän nuo ennen syksyä kuivu. Koko matkalla taisin nähdä vain kaksi sätkää. Saattaa olla, että harrastus elpyy vain maailmankokouksiin.
Omalta osaltani olen päättänyt, että en kaipaa enää maailmankokouksiin. Yli kaksikymmentä kertaa näihin kokouksiin olen osallistunut ja ne eivät tunnu kehittyvän parempaan suuntaan. Päinvastoin. Gildehausissa kävin tsekkaamassa Frankin Duckserviceä. Oli jo lähtenyt Itävaltaan hakemaan jotain sätkää. No enpä juuri olisi osia tarvinnutkaan.
Matkaa Sittensenistä Andrén luokse Merelbekeen tuli kaikkiaan 566 km, kuten aina ennenkin.
Helsingistä Ouluun olisi ajannut nopeammin. André halusi tarjota minulle oluen, josta tietty kiitin, koska äiti oli aikoinaan halunnut minun tekevän niin. Vein jonkinverran tuliaisia ja illalla menimme läheiseen ravintolaan syömään herkulliset pihvit.
Kyllä maistuikin Omer oluen kanssa. Palattuamme Andrén kotiin, istuimme hetken iltaa ja nautimme oluet, mutta sitten alkoi peti kutsua. André oli pedannut minulle leveän parisängyn yläkertaan, samaan sänkyyn, jossa olen aina nukkunut vuodesta -95 asti aina Merelbekessä käydessäni.
7.6. Andrén valmistaman aamiaisen jälkeen siirsimme itsemme bierhalleen ihailemaan kymmeniä tai satoja olutpulloja. Ja ne olivt täysiä ja vähintään 5,4 prosenttisia. Jonkun otin mukaanikin -ihan vain matkamuistoksi. Kävimme lisäksi ruokakaupassa ostamassa muutaman paketin Douwe Egberts kahvia, jota olen ostanut jo yli 40 vuotta. Kotiin palattuamme pakkasin maallisen omaisuuteni autooni ja jätin Andrélle hyvästit ja lähdin ajamaan kohti pohjoista. Lähtökyyneliä emme vuodattaneet. Olimme jo isoja poikia. Suuntasin pikkukirppuni kohti pohjoista ja uusia kohtaloita.
Ruuhkia oli, mutta ei niin kovia, kuin tullessa. Hollannissa alkoivat vasta ruuhkat. Illan suussa saavuin Oldenzaalin Jumbo markettiin, josta ostin jonkun laaatikollisen Oldtimer lakukarkkeja kotiin vietäväksi. Lopulta hotelliini de Zwaaniin de Lutten kylässä. Kylä sijaitsee lähellä Oldenzaalin kaupunkia ja Saksan rajaa. Vanha tuttuni Gert-Jan oli muuttanut uuteen asuntoon. Hän pyysi kylään, mutta kieltäydyin kohteliaasti, sillä halusin jatkaa matkaani aamulla aikaisin. Ja Hollantilaisten bileet tiedetään. Olutta ja hashista. Ei kiva.
Hotellista lähdin viereiseen pannekoekhuisiin nauttimaan parista oluesta ja kinkku-mansikka pannukakusta. Parilla Groelshillä huuhtelin pannukakun alas. Kinkku-mansikka yhdistelmä saattaa kuullostaa omituiselta makuyhdistelmältä, mutta oli sangen hyvää. Jälkiruuaksi tilasin vielä mansikka annoksen. Miestarjoilijalla oli niin paljon tuttuja, ettei muistanut tuoda minulle laskua, mutta asia selvisi lopulta. Tyytyväisenä ajelin viereiseen hotelliini.
Mansikka/kinkkupannukakku
Kun ei ollut muuta tekemistä, menin peiton alle lukeakseni Teemu Keskisarjan kirjaa ”Raaka tie Raatteeseen”. Mielenkiintoinen kirja. Keskisarjalla on aivan oma tapansa lähestyä historiaa. Näitä Raatteen ja Suomussalmen sotapolkuja koskettavia kirjoja olin lukenut tänä vuonna kaikkiaan 4 kpl. Heinäkuussa ajattelimme Pian kanssa käydä jälleen paikan päällä matkallamme kohti pohjoista. Raatteentie on yksi suomalaisten sankaritarinoita. Suomalaiset pienillä joukoilla nujersi Neuvostoliiton ja Ukrainan sotilaita suurella alivoimalla.
8.6. Aamiainen oli varsin runsas, kuten yleensä Saksassa ja Hollannissa. Aamiaisen jälkeen jatkoin Sittenseniin, jossa tankkasin samalla Aralin bensiksellä, jolla tankkasin Sittensenistä lähtiessäni. Kilometrejä oli tullut kaikkiaan 1157 km ja naftaa oli kulunut tällä matkalla noin 4.5 l/100 km. Lübeckin Cittimarktissa nautin paikallisen kokin valmistaman autenttisen spaghettiaterian. Mukava seurata valmistusta. Taitava oli kokki ja hyvää oli. Cittin Aldi Marktista tuli ostettua pari gini pulloa á 9,50 €.
Cittimarktin jälkeen, ajelin Skandinavien kajlle, eli Sari Bernerin myymälään ostaakseni entisen DDR:n Darguner olutta pari laatikkoa. Ei maksanut kuin 8,5 €/laatikko. Paljon halvempaa kuin muut oluet. Pohjois-Saksassakin oli Stauta, mutta autojen pienemmästä määrästä johtuen ruuhkia ei ollut niin paljoa, kuin etelässä.
Gremersdorftissa ajoin varaamaani hotelliin. Jälleen peti kutsui melko aikaisin. En syönyt mitään, join vain lasillisen olutta. Vaikka jokaisessa hotellihuoneessa oli TV, en kertaakaan koko reissulla katsellut sitä.
9.6. Gremersdorfissa oli reissun paras ja runsain aamiainen, vaikka monessa paikassa oli aivan mahtavat aamiaiset. Sittensensin Hotel zur Müehlessä oli kauneimmat annokset. Tämä Gremersdorfin hotelli on tullut tutuksi runsaasta ruotsalaisten ja tanskalaisten olemassaolosta. Eikä tämä ole ihmekkään, sillä tästä on matkaa Putgartenin satamaan vain kolmekymmentä kilometriä.
Putgartenin satamasta ostin yhdistelmälipun, jolla saatoin jatkaa suoraan Malmöön. Tanskassa ajettiin jälleen paljon kovempaa, kuin nopeusrajoitus antoi ymmärtää. Malmöstä jatkoin suorinta tietä kohti Grännaa, jonne oli matkaa 340 km. Tiellä oli pitkää jonoa, sillä tietä kunnostettiin Markarydin ja Jönköpingin välillä. Seisoimme paikallamme varmaan puolisen tuntia. En muista koskaan aiemmin seisseeni Ruotsissa moottoritiellä näin kauaa. Hotelliin päästyäni talon rouva toivotti minut sanomalla ”välkommen du gamla vän”.
Pani hieman hymyilyttämään, sillä olin tavannut rouvan vain kertaalleen vime marraskuussa, mutta olimme diskuteeranneet hänen kanssaan melko paljon viime matkallamme Häyrysen Jukan ollessa kartturini. Huoneeni oli muutettu yhden hengen huoneesta kahden hengen huoneeksi. Sehän sopi hienosti. Tuli reilusti tilaa nukkua. Olen niin moneen kertaan käynyt Grännassa, jotta en lähtenyt kävelemään Grännan kaduille. Enkä ostanut Polkagris piparminttukaramellejä.
Iltasella nautin ”Black and Whiten”, kuten edelliselläkin kerralla. Herkullisen, talon kalleimman ruoka-annoksen ja eikä se ollut kovin kallis Ruotsin kruunun heikkoudesta johtuen. Pari erilaista pihviä ja herkullista ruotsalaista olutta sai toimestani kyydiin. Talon herra toimi kokkina ja rouva vieraiden viihdyttämisestä. Mies oli liki suomalaisen juro ja rouva aurinkoinen ja puhelias. Koska olin tyytyväinen ruuan tasoon ja makuun, suuntasin jälleen suoraan sänkyyn. Todella yksitoikkoinen mies.
10.6. Aamusuihkun jälkeen aamiaiselle klo kahdeksaksi. Maksettuani laskuni hotelliin, lähdin ajamaan parinkymmenen kilometrin päässä sijainneeseen Björkenäs mopedmuseoon. Se avautui klo kymmeneltä. Soitin seinässä ollutta soittokelloa ja jonkin tovin jälkeen vanha mies raahusti paikalle läheisestä talosta. Hän avasi oven ja päästi minut sisälle. Olihan siellä mopoja vaikka kuinka paljon. Ei ollut Tuntureita, eikä Solifereja, mutta kaikkea muuta koko rahalla.
Kaksi meilläkin ollutta: Mobylette ja Velo Solex. Ei löytynyt tanskalaista apumoottoria, joka oli aikoinaan asennettu Svanen merkkisen polkupyöräni tarakan paikalle. Moottori hankasi takarenkaaseen ja takasi noin neljänkympin nopeuden.
Keskustelimme mopojen eroista täällä ja Suomessa. Selvisi, että mies ei ole koskaan käynyt Suomessa. Kerroin, että matka on aivan yhtä pitkä Suomesta Ruotsiin kuin Ruotsista Suomeen. (Huono vitsi). Viihdyin museossa noin tunnin, vaikka minulla ei ole mopoja ollut yli viiteenkymmeneen vuoteen. Lopulta katsoin kelloa ja maksoin pääsymaksun. Maksu oli vain 8 kruunua. Tutustuminen oli joka äyrin arvoinen. Voisin käydä siellä toistekin.
Jatkoin soratietä kohti Grännaa ja siitä Vadstenaan nunnaluostariin. Matkaa tuli reilut 60 km.
Naisoppaalta sain hieman koordinaatteja siitä, missä Birgittalaisluostarissa kannattaisi käydä. Olinhan siellä aikoinaan Pian kanssa käynyt, mutta siitä oli jo aikaa toistakymmentä vuotta. . Poislähtiessäni huomasin, että olin jälleen kadottanut autoni. Se sijaitsi liki kahden kilometrin päässä luostarista. Outoa, miten kauas mies oli vanhoilla jaloillaan tuulessa ja sateessa kerinnyt.
Vadstenan luostari
Koska Vätterniltä tuuli voimakkaasti, minun oli pakko ottaa silmälasit pois, etteivät olisi lentäneet päästäni järveen. Vadstenasta lähdin kiemurtelevaa pikkutietä kohti E- nelosta. Tietä oli ilo ajaa, sillä ruotsalaiset maalaistiet ovat kaikkine rakennuksineen kovin kauniita. Matkaa nelostielle tuli liki 20 km ja nelostietä jatkoin aina Nyköpingiin, jossa kävin syömässä.
Nunna Birgitta esittelee aamiaispöytäänsä
Tarkoitukseni oli suunnata kohti Slussenia, josta laivani oli lähtevä reilun kahden tunnin päästä. Ongelmana oli, etten ollut vuosiin käynyt Slussenilla. Navigaattori oli täynnään päättyviä teitä, yksisuuntaisia ja sisäänajoja tunneleihin. Olin täysin pihalla. Lopulta menin tankille, tankkasin ja kyselin huoltsikan kaverilta ”Fotografiska museumin” sijantia. Sen sijainnin Tukholmalaiset yleensä tietävät ja sehän on rakennus, jonka vierestä Viikkarin laivat lähtevät Suomeen. Lopulta löysin sataman, joka sijaitsi toisella puolen salmea ja aikanaan löysin myös hyttini uudehkosta Viking Glorysta. Jälleen katkarapuleipä ja olut. Yhden miehen hytissä nukkuminen oli helppoa. Aamiaiselle en kerennyt, kun en edes aamiaiselle ollut menossakaan.
Laivalta kohti itää ja Halikossa kävin sämpylällä ja kahvilla. Muurlassa kävin Rajalan Erkkiä tervehtimässä. Vein hänelle pullollisen Puolustusvoimien valkoviiniä. Taisimme jutella liki tunnin ja jatkoin jälleen kohti itää ja kotia lompakko liki tyhjänä. Olin hieman väsynyt, mutta väsymys kaikkosi, kun kaveri kertoi puhelimessa, että hänen sätkänsä kytkin on rikki.
Kävin sätkän kimppuun. Yksi vauhtipyörän pultti oli katkennut. Hain Auto-Artikkelista kytkimen korjaussarjan.
Onneksi naapurini Paavolan Masa tuli mökiltä käymään kotonaan ja hän sai hitsattua pultin pois reijästään. Annoin Masalle 3:n vartin Westmalle oluen. Siinä on prosentit enemmän kuin kohdillaan. Pääsin kasaamaan kytkimen valmiiksi, mutta sätkän omistaja Tero tuli jeesaamaan seuraavana aamuna koneen nostossa.
Yksi katkennut pultti kavereineen
Nykyselällä se ei onnistunut. Ennen vanhaan kannoin koneen firman pihalta toiseen kerrokseen. Ne ajat olivat muistoja vain. Seuraavana aamuna nostettiin kone paikalleen ja illalla sätkä oli kunnossa.
JK. Kaksi viikkoa kotiinpaluuni jälkeen Pia imuroi C4:sta ja löysi kuskin penkin alta vara lompakostani 500 € reissun vararahojani. Mukava yllätys! Eli reissuni oli halvempi, mitä olin luullutkaan. Kilometrejä syntyi kaikkiaan noin 3580 km.
Henkka -se tsombailija
Kommentit
Lähetä kommentti