Belgian retki ominpäin


Talvella olin ajatellut käyväni Belgiassa kevätaikaan. Silloinhan euroopassakin on pitkät päivät, eikä tarvitse pimeässä ajaa. Se oli tiistai- päivä 4.6. klo 17, kun Pia tuli töistään. Pari laukkuani olin jo pakannut edellispäivänä. Ei siinä mitään ihmeellisiä järjestelyjä ollut, kun hyppäsin C- nelosen puikkoihin ja lähdin ajelemaan Turkuun johtavaa moottoritietä. 

Polku oli tullut tutuksi, kun Rajalan Erkki lupasi ehostaa vanhaa Garfieldiäni pelleiltään siistimpään kuntoon. Punaista pintaa kohennettiin huomattavasti. Kävin Muurlassa 3-4 kertaa ja eikä aikaakaan, kun oli rajatreffin vuoro Naantalissa. Eli tulihan Turun tietä keväällä muutaman kerran ajettua. 

Tuusulasta ajoin Veikkolaan, sillä huomasin, että Andrélle hankkimani jälkiuunileipä oli liki ohi viimeisestä päivämäärästään. Ostin tuoreemman ja pari limpparia, sillä lähtöpäiväni oli varsin lämmin ja silloinhan nestettä kuluu.  Nyt ajoin suoraan Turun satamaan, jonka kupeessa  tankkasin tankin täyteen. On pitkälle matkalle hyvä lähteä täydellä tankilla. Mitään odotuksia minulla ei ollut reissua kohtaan, sillä pääosin paikat olivat täysin tuttuja. Kaikki yöpymispaikat on aikoinaan tullut koluttua. Sittensenissä jo 2000- luvun alusta lähtien. De Lutten hotellissa olimme käyneet Niemisen Masan kanssa samoihin aikoihin. Tänään vain 220 km

Turusta Viking Grace laiva lähti aivan aikataulunsa mukaan. Porukkaa oli aivan valtavasti. Söin katkarapuleivän ja kyytipoikana oli lasillillinen jääkylmää Lapin Kultaa, joka ei kuulu suosikkeihini. Koppero, jossa yövyin, täytti vaivoin hytille asettamani toiveet. Yritin nukahtaa nopeasti, sillä aamulla oli tulossa pitkä ajopäivä, eli noin 1000 km. Nukkuminen ei onnistunut millään, ennenkuin otin nukahtamispillerin. Mietin kovasti, että ellen saa riittävästi unta palloon, voi tienreunat kutsua. Näin kävi aikoinaan, kun rakensimme Siljan laivalle kaksipäiväistä tilaisuutta parin tunnin yöunilla. Jossain Veikkolan kohdalla nukahdin ja takanatulija vilkautti valoja, kun huomasi, että Xantian kuljettaja oli muuttunut matkustajaksi. Näitä tilanteita pelkään edelleen. 

5.6. Heräsin puoli kuudelta ja käväisin suihkussa. Aamiaiselle en kerennyt, sillä se ei yleensä muutenkaan maistu minulle. Ajallaan saavuimme Slussenille, josta aloin polkemaaan kohti eteläistä E- nelostietä. Kaikki tutut paikat tuli ohitettua normaaliin tapaan. Grännassa huoltsikalla nautin leivän välissä olleen makkaran, johon en löytänyt sinappia, mutta tarviiko sitä aina olla, eikä ruotsalainen sinappi niin kovin hääppöistä muutenkaan ole. Muistuttaa väritykseltään vastasyntyneen vauvan paskaa. -Se ruokapuheista. 

Aikoinaan saavuin Juutinrauman silloille, jossa suoritin luottokortilla maksun. Kallista oli. Täytynee katsoa kuitteja kotona. Silta tuli ylitettyä ja osin myös alitettua. Jokaiselle jotakin. Tanskassa ajaminen on hieman nopeampaa kuin Ruotsissa. Laivalla oli pettymys, kun gulashisoppaa ei saanutkaan kesällä. Pakko oli taas turvautua tanskalaiseen pölsaan. 

Kiva oli tehdä reissua näin kesällä, kun aurinko paistoi vielä myöhään illalla. Syksyllä ja talvella alkaa hämärtää jo iltakuudelta ja se hämäryys muuttuu jo viimeistään klo 19 totaalisesksi pimeydeksi.

Sittenseniin saavuttuani, rouva Bettina tarjosi jälleen oluen, tai maksoinhan minä sen, sillä siihen perustuu toimiva ja kannattava liiketoiminta. Normaali kuvio ja oluen jälkeen käyskentelin vantterin askelin kreikkalaisravintola El Crecoon, kuten usein ennenkin. Nyt tilasin El Creco tellerin. Riisikakkara, kolmea erilaista lihaa, maksaa ja raakaa sipulia jne. Artikulointini oli epäterävää, sillä sain ouzon lisäksi retsinalasillisen, mutta en olutta, jota olin aivan varmasti tilannut. Ruokani syötyäni ja juomani juotuani, käyskentelin takaisin hotelliini. Hotell zur Muehleen. Unta en joutunut kauaa odottelemaan, sillä reilun tuhannen kilometrin ajaminen alkoi jo väsyttää. Tänään mittariin tuli 1030 km.

6.6. Aamulla herkulliselle ja monipuoliselle rouva Bettinan aamupalalle. Hän kysyi, josko haluaisin munakokkelin ja vastaukseni oli lyhyt. ”Ja Danke”. Aralilla tankki täyteen ja kohti erilaisia ruuhkia, joita kesäisesä Saksassa riittää. Pisin stau oli 30 km pitkä ja se ajettiin reissulla 2 kertaa, eli edestakaisin. Aina minulla riittää ihmettelemistä nämä Staut. Voivat olla tosi pitkiä ja kukaan ei välttämättä ole hommissa. Arvostan saksalaisia autoilijoita, joilla täytyy olla lehmänhermot. Istua kuumassa, tai ilmastoidussa autossa ja kuunnella nahkahousumusiikkia. Onneksi liikenneradio kertoo Staun kohdat, mutta minä en niitä osaa hyödyntää. Tilanne ei ole yhtä paha syksyllä tai talvella, mutta täytyy todeta, että Saksassa ja Hollannissa on aivan liikaa autoja. Näin ei voi pitkän päälle jatkua. Ehkä tilanne muuttuisi

                          Aamiainen oli runsas, vaikka ei loppukuvasta uskoisi


paremmaksi saattamalla mottoritiemaksut voimaan. Pelloilla oli kevään sateiden jäljiltä runsaasti vettä, mutta eiköhän nuo ennen syksyä kuivu. Koko matkalla taisin nähdä vain kaksi sätkää. Saattaa olla, että harrastus elpyy vain maailmankokouksiin. Omalta osaltani olen päättänyt, että en kaipaa enää maailmankokouksiin. Yli kaksikymmentä kertaa näihin kokouksiin olen osallistunut ja ne eivät tunnu kehittyvän parempaan suuntaan. Gildehausissa kävin tsekkaamassa Frankin Duckserviceä. Oli jo lähtenyt Itävaltaan hakemaan jotain sätkää. No enpä juuri olisi osia tarvinnutkaan. Matkaa Sittensenistä Andrén luokse Merelbekeen tuli kaikkiaan 566 km, kuten aina ennenkin.

7.6. Helsingistä Ouluun olisi ajannut nopeammin. André halusi tarjota minulle oluen, josta tietty kiitin, koska äiti oli aikoinaan halunnut minun tekevän niin. Vein jonkinverran tuliaisia ja illalla menimme läheiseen ravintolaan syömään herkulliset pihvit. 

                                           Suorastaan herkullista Belgiruokaa


Kyllä maistuikin Omer oluen kanssa. Palattuamme Andrén kotiin, istuimme hetken iltaa ja nautimme oluet, mutta sitten alkoi peti kutsua. André oli pedannut minulle leveän parisängyn yläkertaan, samaan sänkyyn,  jossa olen aina nukkunut vuodesta -95 asti aina Merelbekessä käydessäni.

Andrén valmistaman aamiaisen jälkeen siirsimme itsemme bierhalleen ihailemaan kymmeniä tai satoja olutpulloja. Ja ne olivt täysiä ja vähintään 5,4 prosenttisia. Jonkun otin mukaanikin ihan vain matkamuistoksi. Kävimme lisäksi ruokakaupassa ostamassa muutaman paketin Douwe Egberts kahvia, jota olen ostanut jo 40 vuotta. Kotiin palattuamme pakkasin maallisen omaisuuteni autooni ja jätin Andrélle hyvästit ja lähdin ajemaan kohti pohjoista. Lähtökyyneliä emme vuodattaneet. Suuntasin pikkukirppuni kohti pohjoista ja uusia kohtaloita.

Ruuhkia oli, mutta ei niin kovia, kuin tullessa. Hollannissa alkoivat vasta ruuhkat. Illan suussa saavuin Oldenzaalin Jumbo markettiin, josta ostin jonkun laaatikollisen Oldtimer lakukarkkeja kotiin vietäväksi. Lopulta hotelliini de Zwaaniin de Lutten kylässä. Kylä sijaitsee lähellä Oldenzaalin kaupunkia ja Saksan rajaa. Vanha tuttuni Gert-Jan oli muuttanut uuteen asuntoon. Hän pyysi kylään, mutta kieltäydyin kohteliaasti, sillä halusin jatkaa matkaani aamulla aikaisin. Ja Hollantilaisten bileet tiedetään. Olutta ja hashista. Ei kiva. 

Hotellista lähdin viereiseen pannekoekhuisiin nauttimaan parista oluesta ja kinkku-mansikka pannukakusta. Parilla Groelshillä huuhtelin pannukakun alas. Kinkku-mansikka yhdistelmä saattaa kuullostaa omituiselta makuyhdistelmältä, mutta oli sangen hyvää. Jälkiruuaksi tilasin vielä mansikka annoksen. Miestarjoilijalla oli niin paljon tuttuja, ettei muistanut tuoda minulle laskua, mutta asia selvisi lopulta. Tyytyväisenä ajelin viereiseen hotelliimme. 

 




                                                     Mansikka/kinkkupannukakku

 

                                       Mansikkaa ja siirappikeksiä

Kun ei ollut muuta tekemistä, menin peiton alle lukeakseni Teemu Keskisarjan kirjaa ”Raaka tie Raatteeseen”. Mielenkiintoinen kirja. Keskisarjalla on aivan oma tapansa lähestyä historiaa. Näitä Raatteen ja Suomussalmen sotapolkuja koskettavia kirjoja olin lukenut tänä vuonna kaikkiaan 4 kpl. Heinäkuussa ajattelimme Pian kanssa käydä jälleen paikan päällä matkallamme kohti pohjoista. Raatteentie on yksi suomalaisten sankaritarinoita. Suomalaiset pienillä joukoilla nujersi Neuvostoliiton ja Ukrainan sotilaita suurella alivoimalla. 

8.6. Aamiainen oli varsin runsas, kuten yleensä Saksassa ja Hollannissa. Aamiaisen jälkeen jatkoin Sittenseniin, jossa tankkasin samalla Aralin bensiksellä, jolla tankkasin Sittensenistä lähtiessäni. Kilometrejä oli tullut kaikkiaan 1157 km ja naftaa oli kulunut tällä matkalla noin 4.5 l/100 km. Cittimarktissa  nautin paikallisen kokin valmistaman autenttisen  spaghettiaterian. Mukava seurata valmistusta. Hyvää oli. Aldi Marktista tuli ostettua pari gini pulloa á 9,50 €.

Cittimarktin jälkeen, odottelin pääsyä Skandinavien kajlle, eli Sari Bernerin myymälään ostaakseni entisen DDR:n Darguner olutta pari laatikkoa. Ei maksanut kuin 8,5 €/laatikko. Paljon halvempaa kuin muut oluet. Pohjois-Saksassakin oli Stauta, mutta autojen pienemmästä määrästä johtuen ruuhkia ei ollut niin paljoa, kuin etelässä. 

Gremersdorftissa ajoin varaamaani hotelliin. Jälleen peti kutsui melko aikaisin. En syönyt mitään, join vain lasillisen olutta. Vaikka jokaisessa hotellihuoneessa oli TV, en kertaakaan koko reissulla katsellut sitä.

9.6. Gremersdorfissa oli reissun paras ja runsain aamiainen, vaikka monessa paikassa oli aivan mahtavat aamiaiset. Sittensensin Hotel zur Müehlessä oli kauneimmat annokset. Tämä hotelli on tullut tutuksi runsaasta ruotsalaisten ja tanskalaisten olemassaolosta. Eikä tämä ole ihmekkään, sillä tästä on matkaa Putgartenin satamaan vain kolmekymmentä kilometriä. 

Putgartenin satamasta ostin yhdistelmälipun, jolla saatoin jatkaa suoraan Malmöön. Tanskassa ajettiin jälleen paljon kovempaa, kuin nopeusrajoitus antoi ymmärtää. Malmöstä jatkoin suorinta tietä kohti Grännaa, jonne oli matkaa 340 km. Hotelliin päästyäni talon rouva toivotti minut sanomalla ”välkommen du gamla vän”. Pani hieman hymyilyttämään, sillä olin tavannut rouvan vain kertaalleen vime marraskuussa, mutta olimme diskuteeranneet melko paljon viime matkallamme Häyrysen Jukan kanssa. Huoneeni oli muutettu yhden hengen huoneesta kahden hengen huoneeksi. Sehän sopi hienosti. Olen niin moneen kertaan käynyt Grännassa, jotta en lähtenyt kävelemään Grännan kaduille. Enkä ostanut Polkagris piparminttukaramellejä. 

 

                                             Herkullinen Black and white annos

Iltasella nautin ”Black and Whiten”, kuten edelliselläkin kerralla. Herkullisen, vaikkakin melko arvokkaan ruoka-annoksen. Pari erilaista pihviä ja herkullista ruotsalaista olutta sai toimestani kyydiin. Talon herra toimi kokkina ja rouva vieraiden viihdyttämisestä. Mies oli liki suomalaisen juro ja rouva aurinkoinen ja puhelias. Ruotsin kruunun arvo oli meille suomalaisille oikein edullinen, eli suorastaan halpa. Koska olin tyytyväinen ruuan tasoon ja makuun, suuntasin jälleen suoraan sänkyyn. Todella yksitoikkoinen mies.

10.6. Aamusuihkun jälkeen aamiaiselle klo kahdeksaksi. Maksettuani laskuni hotelliin, lähdin ajamaan parinkymmenen kilometrin päässä sijainneeseen Björkenes mopedmuseoon. Se avautui klo kymmeneltä. Soitin seinässä ollutta soittokelloa ja jonkin tovin jälkeen vanha mies raahusti paikalle läheisestä talosta. Hän avasi oven ja päästi minut sisälle. Olihan siellä mopoja vaikka kuinka paljon. Ei ollut Tuntureita, eikä Solifereja, mutta kaikkea muuta koko rahalla. Kaksi meilläkin ollutta :Mobylette ja Velo Solex. 

Keskustelimme mopojen eroista täällä ja Suomessa. Selvisi, että mies ei ole koskaan käynyt Suomessa. Kerroin, että matka on aivan yhtä pitkä Suomesta Ruotsiin kuin Ruotsista Suomeen. Viihdyin museossa noin tunnin, vaikka minulla ei ole mopoja ollut yli viiteenkymmeneen vuoteen. Lopulta katsoin kelloa ja maksoin pääsymaksun. Maksu oli vain 8 kruunua. Tutustuminen oli joka äyrin arvoinen. Voisin käydä siellä toistekin. 

 

                                                  
   Björkenäs mopedmuseum

Jatkoin soratietä kohti Grännaa ja siitä Vadstenaan nunnaluostariin. Matkaa tuli reilut 60 km. Naisoppaalta sain hieman koordinaatteja siitä, missä Birgittalaisluostarissa kannattaisi käydä. Olinhan siellä aikoinaan Pian kanssa käynyt, mutta siitä oli jo aikaa. Poislähtiessäni huomasin, että olin jälleen kadottanut autoni. Se sijaitsi liki kahden kilometrin päässä luostarista. Outoa, miten kauas mies vanhoilla jaloillaan sateessa kerkiää. 

                                                            Vadstenan luostari

Vätterniltä tuuli voimakkaasti ja minun oli pakko ottaa silmälasit pois, etteivät olisi lentäneet päästäni. Vadstenasta lähdin kiemurtelevaa pikkutietä kohti E- nelosta. Tietä oli ilo ajaa, sillä ruotsalaiset maalaistiet ovat rakennuksineen kovin kauniita. Matkaa tuli liki 20 km ja nelostietä jatkoin aina Nyköpingiin, jossa kävin syömässä. 

 

 

                                      Nunna Birgitta esittelee aamiaispöytäänsä

                                                              Nuori nunna lepäili

Tarkoitukseni oli suunnata kohti Slussenia, josta laivani oli lähtevä reilun kahden tunnin päästä. Ongelmana oli, etten ollut vuosiin käynyt Slussenilla. Navigaattori oli täynnään päättyviä teitä, yksisuuntaisia ja sisäänajoja tunneleihin. Olin täysin pihalla. Lopulta menin tankille, tankkasin ja kyselin huoltsikan kaverilta ”Fotografiska museumin” sijantia. Sen sijainnin Tukholmalaiset yleensä tietävät ja sehän on rakennus, jonka vierestä Viikkarin laivat lähtevät Suomeen. Lopulta löysin sataman ja aikanaan hyttini uudehkosta Viking Glorysta. Jälleen katkarapuleipä ja olut. Yhden miehen hytissä nukkuminen oli helppoa. Aamiaiselle en kerennyt, kun en edes aamiaiselle ollut menossakaan.

Laivalta kohti itää ja Halikossa kävin sämpylällä ja kahvilla. Muurlassa kävin Rajalan Erkkiä tervehtimässä. Vein hänelle pullollisen Puolustusvoimien valkoviiniä. Taisimme jutella liki tunnin ja jatkoin jälleen kohti itää ja kotia lompakko liki tyhjänä. Olin hieman väsynyt, mutta väsymys kaikkosi, kun kaveri kertoi puhelimessa, että hänen sätkänsä kytkin on rikki. Kävin sätkän kimppuun. Yksi vauhtipyörän pultti oli katkennut. Hain Auto-Artikkelista kytkimen korjaussarjan. Onneksi naapurini Paavolan Masa tuli mökiltä käymään kotonaan ja hän sai hitsattua pultin pois reijästään. Annoin Masalle 3:n vartin Westmalle oluen. Siinä on prosentit enemmän kuin kohdillaan. Pääsin kasaamaan kytkimen valmiiksi, mutta sätkän omistaja Tero tuli jeesaamaan seuraavana aamuna koneen nostossa.
 


                                                Yksi katkennut pultti kavereineen

Nykyselällä se ei onnistunut. Ennen vanhaan kannoin koneen firman pihalta toiseen kerrokseen. Ne ajat olivat muistoja vain. Seuraavana aamuna nostettiin kone paikalleen ja illalla sätkä oli kunnossa.

JK. Kaksi viikkoa kotiinpaluuni jälkeen Pia imuroi C4:sta ja löysi kuskin penkin alta lompakosta 500 € reissun vararahojani. Mukava yllätys! Eli reissuni oli halvempi, mitä olin luullutkaan. Kilometrejä syntyi kaikkiaan noin 3580 km.

Henkka -se tsombailija

 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

5:th RAID LAPONIE Nyytiset 2/94 ELI SAATTUE MUURMANSKIIN -94

KUUSAMON KITROEN KÄPPÄILY heinäkuu 1978

Retki Lontooseen joulukuu 2016

Reissu Kreikan maailmankokoukseen heinäkuu -99

Kroatiaan 2019

LAPIN KULTAA

Englannin kautta Belgian maailmankokoukseen -81

Kevättä etsimässä Belgiasta veljeni kanssa v. 2015

On niitä hyttysiä Pariisissakin… Nyytiset 6/96