Kolm samansukust autoo Eestimaal 2016

Olimme viime syksynä päättäneet, että tekisimme pitemmän retken Eestiin. Meitä oli kuusi asiasta kiinnostunutta henkilöä. Markku Hakojärvi, Mia Puntila, Paula Linnapuomi, Laura Timonen, Pia Könönen ja allekirjoittanut. Pidimmepä asian tiimoilta oikein kokouksenkin Mian luona Vantaalla. Lisäksi laivaseminaarin yhteydessä juttelimme asiasta vielä lisää. Syksyllä varasin yöpymispaikkamme. Joukossa oli niin hotelleita kuin vaatimattomampiakin majoituskohteita. Reitinkin suunnittelin, siten että osallistujat saivat sanansa sanoa. Pyrimme pitämään hintatason kohtuullisena mukavuuksista tinkimättä. Aina ei voi kaikkea ottaa huomioon ja kompromisseja on tehtävä. 
 
Perjantai 15.7. Pientä pakkailua ja paikkojen järjestelyä. Iltapäivällä kävimme paikallisessa ravitsemusliikkeessä Härmän Ratissa lounaalla. Matkaa on meiltä vain puolitoista kilometriä, mutta ei ole vain aiemmin tullut käytyä. Ruoka oli hyvää tässä pohjalaisessa isossa talossa. Satoi taivaan täydeltä ja salamoi, joten eteisessä saimme odottaa tovin, jotta mahdollisimman kuivana saatoimme itsemme sätkään saattaa. Kotona sähköjohtojen irrottamista pistorasioista, kasvihuoneen kasvien kastelua, nokkaunien ottamista ja kirjan lukemista päätökseen ja toisen aloittamista. Siitä se pitkä päivä koostui. Sateessa rassasin vielä rännejä, kun oli täyttynyt oksista ja lehdistä. Kuka sitä auringonpaisteessa rännejä rassaisi.
Ilta seitsemältä ajoimme töihini ja maksoin pois yhden laskun, josta sain kassa- alennuksen ja siitä sitten satamaan. Satamassa olikin Paula ja Laura tullikopin vieressä odottamassa kuten sovittu. Hiljalleen Mia ja Markkukin saapuivat satamaan. Lopulta ajoimme lipun tsekkaukseen ja aikanaan sitten laivaan. Kasi kannella söimme kevyesti ja nautimme lonkerot tai oluet. Sitten vaan hyttiin lepäilemään.
Lauantai 16.7. Herätys Tallinnan satamassa klo 6.00. Suihkuun ja kannella käppäilyä odotellessani muiden matkatovereiden ilmaantumista rattikekkereihin. Tänään ajomatkaa tullee kertymään noin 150 km, joten melko helppo rasti. Ilma oli pilvinen, sadetta ennustava. Seitsemältä pääsimme ajamaan kulkimemme ulos laivasta. Kolmella sätkällä ajoimme vanhaa kaupunkia vastapäivää ajaen Pärnun maantielle. Liikennettä ei ollut juuri nimeksikään ja 48 km.n keskinopeutta ajaen pääsimme vihreässä aallossa Tallinnan eteläpuolelle. Siitä kertoi liikennemerkki Pärnun maantien alussa. Hieno järjestely.
 
Pärnun maantietä ajaen saavuimme Rohukülan satamaan. Markku oli varannut ja maksanut liput, joten pääsimme helposti laivaan. Laiva oli melko pieni. Laivan kahvio oli myös samaa sukua, joten siirryimme laivan kannelle seuraamaan laivan puksuttamista kohti Võrmsin saarta, jossa emme ennen olleet käyneet. Kolmen vartin lauttamatkan jälkeen saavuimme saarelle. Paikan nimet ovat pääosin ruotsalaisia, johtuen siitä, että saari oli ennen sotia asutettu ruotsalaisilla. Ennen sotia sieltä oli hävinnyt noin 2000 ruotsalaista takaisin kotimaahansa, koska ruotsalaiset eivät ole sotilaskansaa. Ovat mieluummin maksaneet muille sotimisesta. Tekevät hyviä aseita niille joille tappaminen on intohimo. 

 
 

Päätiet muodostavat kahdeksikon ja saaren Hullon kylässä kävimme hieman oudon oloisessa telttaravintolassa nauttimassa lounaan pahvilautasilta. Miehet söivät viereisessä grillissä paistettua tosi pihvejä ja naiset kait kalaa sipsien kanssa. Pöytäämme asettui paikallinen virolainen, joka puhui hyvää suomea. Asui kuulemma osan vuodesta Saukkolassa. Hän humaltui melko nopeasti arvattavasti omasta pontikastaan. Syötyämme, kiertelimme saarta, joka ei ole kovin suuri. Saimme kuitenkin hienosti kulumaan ne kuusi tuntia, jotka jäivät saapumisen ja lähdön väliin. Saaren erikoisuuteen kuului ruotsalaisten paikannimien lisäksi hautausmaalla olevat pyöröristit. Naiset olivat kiinnostuneita kanoista ja kukoista, jotka olivatkin komean näköisiä. Paluumatka meni samalla tavoin kuin tulomatka, paitsi että kun minulle näytettiin autokannella, että voin ajaa Dyanen laivasta ulos, vieressä oleva nainen fillareineen huusi minulle: "Ära sõida mun otsa", eli älä aja mun päälle. Ämmä paha yritti tunkea eteeni, vaikka minulla oli ajolupa. En jäänyt ihmettelemään. 

 
Rohukülasta jatkoimme majapaikkaamme, joka oli todella tyylikäs. Meillä oli kolme huonetta keittiöineen kahdessa kerroksessa ja hotelli maksoi peräti 30€/henkilö. Kun huone oli asuttavassa kunnossa, lähdimme kaupunkiin etsimään ruokapaikkaa. Samaan aikaan kun olimme Haapsalussa, olivat amerikkalaisten autojen harrastajat paikalla kaasuttelemassa Amerikan Car Beauty Showssa. Heitä oli kymmeniä, ellei satakin paikalla. Etsimme ruokapaikkaa, mutta kaikki paikat olivat täynnä. Lopulta löysimme itsemme paikasta, jossa kävimme reilut kymmenen vuotta sitten ensi kerran. Paikan nimi on jäänyt aina katsomatta, mutta talo on vihreä ja muistuttaa vanhaa seurahuonetta. Jokainen tilasi ruokansa ja täällä on ruoka aina ollut hyvää, niin nytkin. Illan päätteeksi kävimme nauttimassa pienen saviruukullisen Vana Tallin likööriä. Lopulta palasimme majapaikkaamme. 
 

Sunnuntai 17.7. Koska majapaikkamme isäntä, oli varannut meille Virtsun satamasta laivaliput, saatoimme lähteä rauhallisin mielin kohti satamaa, jonne oli matkaa 77 kilometriä. Mantereella satoi, mutta saarella näytti olevan parempi keli. Turhaan olimme pitäneet kiirettä, sillä laivarannassa ei ollut mitään toimintaa vasta kun sillä hetkellä jolloin laivan lähtöhetki koetti. Kiirehdin porukoita nopeasti kohti laivan ruokasalia, jotta meidän ei tarvitsisi jonottaa ruokajonossa. Sattumalta olinkin ensimmäisenä jonossa. Valitsin itselleni jauhelihapihvin virolaiseen tapaan. Toiset ottivat kahvit ja aleksanterin leivoksen tapaiset leivonnaiset. Jälkiruuaksi otin minäkin sellaisen. Laivamatka kesti puoli tuntia, joten ruokailun jälkeen saatoimme astella autokannelle ja kohti uusia seikkailuja.
 
 
Jatkoimme matkaamme pohjois-Muhuun, Üüguun katsomaan luolia. Luolat eivät olleet suuren suuria, mutta kuitenkin mielenkiintoisia. Täältä jatkoimme Nautseen, jossa kävimme katsomassa strutseja, emuja, seeproja ja kenguruita. 
Haisivat melko voimakkaasti ja strutsit uhosivat katselijoille. Liivassa kävimme kaupoilla ja tankkaamassa. Koguvan kylässä kävimme tutustumassa Muhun museoon. Taisi olla minulla jo kolmas kerta. 
 
 Koguva on Muhulaisen kirjailijan Juhani Smuulin kotikylä. Kävimme myös hänen työhuoneessaan. Ei näkynyt tietokonetta. Taisi kuolla jo seitsemänkymmenen luvulla, joten ei ihme, ettei näkynyt edes pöytämäkkiä. Etsimme ruokapaikkaa Koguvan kylältä, mutta tapasimme toisen retken suomalaisia, kuten Sinivuoret sekä Jonen ja Hannelen. Hetken keskustelimme heidän kanssaan, mutta sitten jälleen tie kutsui.
 
 
 
Täältä jatkoimme Orissaareen, josta Mia oli hankkinut kavereiltaan komeat asumukset. Omistajat olivat jossain keski-Euroopassa messuilla, joten asumukset olivat meillä käytössä. Kodinhengetär Maimu oli laittanut meille kodit kuntoon. Illalla keräännyimme isompaan rakennukseen, jossa Mia ja Markku asuivat. Ison pöydän ääressä söimme hyvin ja nautimme kevyesti viinejä ja oluita intialaisia tansseja katselleen, sillä meille oli yllättäen ilmaantunut eksoottisen näköinen nuori nainen, joka esiintyi meille varmaan noin kymmenen minuuttia. Olimme aivan yllättyneitä esityksestä. Niin kuin neitonen saapui, hän myös häipyi. Tosin vain hetkeksi. Yllättäen hän istuutui pöytäämme ja oli kuin mitään ei olisi tapahtunut.
 

Maanantai 18.7. Aamiainen nautittiin samaisen pöydän ääressä. Kun olimme valmiita, lähdimme kohti meren rantaa ja pohjoista. Jatkoimme Anglan tuulimyllykylään, jossa oli näytillä mm. kalkkunapariskunta, vuohia, ankkoja ja kaneja. Mia puhui kalkkunauroksen kanssa kalkkunaa. Meitä muita se kovasti nauratti, mutta kalkkuna kävi kovin lämpöisenä. Kylässä oli näytillä viisi tuulimyllyä ja neljä vanhaa venäläistä traktoria. Täältä ajoimme Pahapillin kautta Panga pankille, jossa kävelimme, kunnes vastaan tuli paikka, jossa oli paksu voimistelusalin köysi sidottuna mäntyyn ja toisessa päässä oli sandaali. Köyteen oli laitettu runsaasti solmuja, jotta kiipeäminen köyttä pitkin onnistuisi. Markku laskeutui köyttä pitkin ensimmäisenä, sitten Pia ja Laura. 
 
 
Minä, Mia ja Paula emme halunneet laskeutua jyrkkää noin 20 metriä korkeaa reunusta alas. Sitten iski piru mieleeni ja aloin repiä köyttä ylös, jotta kiipeilijöiden paluu merkittävästi vaikeutuisi. Jossain vaiheessa Markku ihmetteli mihin köysi oli joutunut ja minä hetken empimisen jälkeen aloin viskoa köyttä alas, mutta painava köysi takertui kiviin. Eihän siinä muu auttanut kuin laskeutua köyttä pitkin alas ja tehdä se mitä en ollut aikonut. Kävin aivan meren rannassa saakka ja kiipesin ylös kuin muutkin. 
Panga pankilta jatkoimme Kihelkonnaan, jossa kukaan meistä ei ollut aiemmin käynyt. Löysimme Neuvostoliittolais mallisen kohvikin, jossa ilmeetön Tatjaana tarjoili meille vastentahtoisen näköisenä kohvin ja räiskäleen. Pari söi jopa kiluleivän. Kilu on pieni kala, josta eestiläiset pitävät. 

Jatkoimme karmeaa nupulakivitietä kohti satamaa, josta lähti vene kohti Vilsandin saarta, jonne emme olleet edes matkalla. Tie oli väärä, josta meidän oli käännyttävä takaisin. Koska olimme vasta iltapäivässä, päätimme käydä lounaassa Säären niemen päässä. Kävelimme niemen kärjessä ja likat etsivät pyöreitä kiviä. Me Markun kanssa olimme enemmän kiinnostuneista vallituksista. Koska oli nousuvesi, emme päässeet hiekkasärkälle, joka oli veden peitossa. Paluumatkalla meidän piti käydä syömässä määrätyssä ravintolassa, mutta siellä oli kuulemma tunnin jono, vaikka emme nähneet ihmisiäkään. Hupaisaa.
Seuraavaksi Kuressaareen, josta olin varannut hostellin nimeltään Kena Majat. Ilmoittauduimme ja saimme huoneemme, paitsi Mia ja Markku, joiden oven lukko oli rikkoutunut. Paikalle saatiin lukkoseppä, jonka toimia seurasimme aikamme. Lopulta lukko aukesi ja lähdimme Retro Kohvik ravintolaan syömään. Palvelu oli mestarillisen hidasta, mutta tunnin odottelun jälkeen saimme ruokamme. Jälkiruokaa emme jääneet odottelemaan, vaan tallustelimme Pritsumajaan nauttimaan jäätelökoktailit ja vana Talinn kohvit. Täällä tarjoilu oli myös hidasta ja epätäsmällistä. 
Meiltä laskutettiin yksi vana Talllinn kohvi ekstraa. Tarjoilija oli nätti, mutta hieman osaamaton. Lopulta menimme kadun toiselle puolelle Torni kadulle ja kulman taakse punaiseen baariin ginitonicille. Illan vaihtuessa yöksi tallustelimme taas Kena Majalle, jossa sängyt jo odottivatkin. Markku ja Mia löysivät huoneestaan viinipullon anteeksipyyntönä rikkoutuneesta lukosta. 

Tiistai 19.7. Aamulla nautimme normaalin kaavan mukaiseti itse tehdyn aikaisen aamiaisen ja kiirehdimme Roomassaaren sadamaan, josta laivamme Salme oli lähtevä kohti Abrukan saarta. 
 
 
Laeva nimi oli hauska, sillä meitä oli 11 matkustajaa ja laiva oli aivan täysi. Matka kesti reilut puoli tuntia. Satamaan päästyämme lähdimme kävelemään kohti Vahasen saarta. Vanhalta leirikatokselta jatkoimme niin, että minä kävelin edellä ja muu porukka alkoi jäädä. Ajatuksenani oli tarkastella paikka etukäteen, mutta piikkilangat lähellä saarta pakottivat minut palaamaan takaisin. Poluilla havaitsin useita suuria kotiloita. Todella suuria. 
 
Lopulta vastaani tuli Pia, Paula ja Laura. Markusta ja Miasta ei näkynyt jälkeäkään. Kävelimme nelistään Abrukan museoon hankkimaan T- paidan ja nauttimaan paikallista pirukasta. 
 
  Jatkoimme rauhallista matkaamme ja kävimme lintutornissa katsomassa haikaroita ja kävelimme kohti satamaa. Eräässä aitauksessa oli strutsi, joka taisi innostua punalippaisesta Citixin lippiksestä, niin että alkoi tanssia. Se kävi polvillaan, hyppi ja levitteli siipiään. Päästeli syviä matalia ääniä ja tuijotti minua hievahtamatta. Pia, Paula ja Laura ei saanut strutsin mielenkiintoa lainkaan osakseen. Lopulta Abrukan satamaan saapui Mia ja Markku, jotka kertoivat ottaneensa toisen tien ja tarkastelleensa venäläiset tykkiasemat ja varusvarastot. 
 
Koska olimme jälleen koossa, tilasimme ruuaksemme särkipullat ja pari õlutta. Aikanaan sadamaan saapui postilaiva, johon mahtui paljon ihmisiä ja lastia. 

Roomassaaren päästyämme siirryimme sätkillemme ja lähdimme ajamaan kohti Kaalin kraateria. Noin 3000 vuotta sitten meteoriitti oli osunut maahan ja hajonnut yhdeksään osaan. Suurin oli halkaisijaltaan noin 80 metriä, josta paikka oli kuuluisa. Nyt vettä oli vähän ja kuoppa näytti melko mitättömältä. Kaalista jatkoimme Orissaareen, jossa kävimme tutustumassa kaupungin jalkapallokenttään. Paikan tekee erikoiseksi keskellä kenttää kasvava paksu tammi. Kävin sen kuvaamassa. Lopulta pääsimme majapaikkaamme, josta olimme pitäneet yhden päivän tauon. Kesken iltapalan meille tuli esiintymään lihava mummu, joka lauloi tunnussävelmän elokuvasta Katariina ja Munkkiniemen kreivi. Tänä iltana mummu tuli istumaan jälleen pöydän päähän ja istuikin pitkän illan.  
 
Keskiviikko 20.7. Aamulla siivosimme jälkemme, jätimme kotihengetär Maimulle jäähyväiset ja tankkasimme Liivan bensiksellä. Ajallaan saavuimme lauttarantaan ja pääsimme Kyprokselle rekisteröityyn laivaan, jossa erikoisuutena oli kahdet rullaportaat. Jatkoimme matkaamme kohti Pärnua ja kuinka ollakaan Rüütli kadulla tapasimme jälleen Puputin Jounin ja Markkulan Hannelen. He olivat olleet killan retkellä ja jääneet Pärnuun lomailemaan.
Jätimme naisille näkemiit ja lähdimme puoleksitoista tunniksi humputtelemaan Markun kanssa Pärnun nähtävyyksiä katsomaan. 
 
Vanhat miehet väsyvät nopeasti ja siirryimme ravintola Edelweissiin nauttimaan pienet oluet eli väike õllet. Koska olin unohtanut aurinkolasit kotiin, kävimme Markun kanssa ostamassa Instrusta lasit. Sellaiset silmälasien päälle tulevat. Maksoivat alta 25€. Sain samaan hintaan punaisen suojakotelon, joka sopikin hyvin Garfieldin habitukseen.
Jollain välikadulla tapasimme naiset ja siirryimme kohvikkiin, jossa olemme käyneet aiemminkin. Lopulta palasimme kulkimillemme ja lähdimme ajamaan kohti Soomaan luontokeskusta, jossa teimme vajaan kahden kilometrin pitkospuuretken. Koko reitti kulki paksujen lankkujen kattamaa tietä ja lankut olivat päällystetyt kanaverkolla, jotta lankut eivät olisi liukkaita sateellakaan.
Tie jota ajoimme kohti Viljandia, oli hiekkainen ja tie pölyävä. Haikaroita näkyi pelloilla kymmeniä. 
 
Viljandissa kävimme Turukadulla syömässä, samassa paikassa kuin kolme vuotta aiemmin. Lopulta ajoimme varaamaani Feliximajaan, jossa olemme vierailleet aiemminkin. Iltaa istuimme puutarhassa viiniä nautiskellen. 
 
Torstai 21.7. Aamulla lähdimme ajamaan kohti etelää ja Valgaa, josta siirryimme rajakaupunki Valkaan. Täällä kävimme hankkimassa oluita ja muita virvokkeita, sillä täällä hinnat olivat edullisempia kuin Eestissä. Latviassa oli jälleen paljon pitkiä ja väsyttäviä tietyöpätkiä. Ennen Valmieraa kävimme tankilla ja tarkistin rengaspaineet. Täällä näpyteltiin rengaspaine ensin ja täytettiin rengas annettuun paineeseen. Oikean ilmanpaineen kohdalla laite piippasi. Nautimme Markun kanssa gulashi ateriat ja naiset jotkin toiset. Valmieran kaupungissa kävimme Valmiermuizan panimolla maistamassa paikallista olutta, jotka kaikki olivatkin hyviä, - varsinkin suodattamattomat.
 


Cesisin kaupungissa tutustuimme vanhan linnan raunioihin, jossa kiipeilimme muureja ylös alas. Pienen harhailun jälkeen löysimme majapaikkamme Esteren. Ystävällinen emäntä esitteli meille asumustamme Suomessa naimisissa olevan hyvän suomen kielen taitoisen naisen avulla. Nainen oli naimisissa Porissa ja oli nyt lastensa kanssa lomailemassa kotitanhuvillaan.
Istuimme iltaa puutarhassa. Tämä paikka maksoi 110€ meidän porukalta. Aamiainen tehtiin niistä raaka-aineista, joita meille oli jäänyt. 
 
Perjantai 22.7. Eri laatuisia pikkuteitä pääsimme Riika - Aluksne tielle, joka oli melko hyvä ajettava. Vastaantulevat autot varoittivat nopeusvalvonnasta valoja vilkuttamalta. Aluksnesta löysimme hyvän ravintolan Pajumten, osoitteesta Pils iela 68, joka oli paikallisten ihmisten suuressa suosiossa. 

 

Kasvisateria oluen kanssa maksoi noin 6€ ja minun sianlihani, joka oli täytetty baconilla ja juustolla ja vihanneksilla sekä lisäksi lautasellani oli parikymmentä krokettiperunaa, maksoi oluen kanssa 8,50€. Varsin kohtuullinen hintataso. Koko porukkamme oli tyytyväinen ruuan laatuun. Kävimme myös Pilssalan saaressa, jotta saarisaldomme lisääntyisi. Olimmehan jo käyneet Võrmsissa, Muhussa, Saarenmaalla, Abrukalla ja tarkoituksenamme oli myös tutustua Tallinnan edustalla sijaitsevaan Naissaareen. 
Aluksnesta jatkoimme matkaamme Eestin puolelle ja kävimme tutustumassa Baltian korkeimpaan mäkeen, - Suur Munamägeen, jonka korkeus on 318 metriä ja sen päällä on korkea näkötorni, jonne mentiin hissillä, mutta takaisin tulin rappusia kävellen. 
Täältä jatkoimme 43 km kohti Põlvaa ja varaamaani hotellia. Ilta seitsemältä laahustimme hotellimme ravintolaan. Naiset nauttivat pastaa ja jotain mitä en tiedä. Me Markun kanssa nautimme bachelors lunchin, jossa oli paistettuja perunoita, baconia, makkaraa ja paistettu kananmuna. Lisäksi nautimme Vana Tallinnat, kun olemme suuria Tallinnan ystäviä. 


Lauantai 23.7. Hyvän aamiaisen jälkeen lähdimme ajamaan Piusan hiekkakiviluolille. Luolat sisälsivät runsaasti kvartsia. Suurin pitoisuus taisi olla 98 prosenttia. Täältä toimitettiin aikoinaan materiaalia lasin valmistukseen. Luolissa asuu talvisin satoja erilaisia lepakoita ja hyönteisiä. Nyt kaikki olivat jossain muualla. Luolissa oli kylmä, joten sinne piti pukeutua lämpimästi. Otin mukaani myös hyvän valaisimen, jolla näki hyvin luolan sopukoita.
Piusasta jatkoimme Obinitsaan katsomaan Setolaista käsityötä. Lisäksi kävimme tutkimassa paikallista kalmistua. Merkillepantavaa on, että joka hautakivessä ihmisellä on vain yksi etunimi. Saattaa olla Eestiläinen tapa. Täältä jatkoimme Koidulaan, jossa on suuri Venäjän puoleinen raja-asema. 
 
Värskassa kävimme setojen ulkoilmamuseossa. Mielenkiintoinen paikka, jossa opastus oli seton, viron ja englannin kielellä. Illaksi saavuimme Tartoon. Hotellilta kävelimme vanhaan kaupunkiin ja baltilaiseen ravintolaan. Ruoka oli hyvää, kuten oli tapana olla tässä maassa. Nyt nautin saslikin, riisillä ja vihanneksilla.
 
Sunnuntai 24.7. Aamulla lähdimme tutustumaan siihen osaan Tartoa, jossa emme olleet aiemmin käyneet. Ajoimme Emajoen itäpuolelle tehden muutaman kilometrin lenkin ja tutustuen ortodoksikirkkoon kirkonmenojen aikana. Naisilla oli pukeutumiskoodi hieman kortilla. Heillä olisi pitänyt olla huivit hiusten peittona.
Lisäksi tutustuimme Supilinnan kaupunginosan vanhoihin puutaloihin Ale Cocin panimon ja Emajoen välissä.
Lopulta kävimme vielä yliopistonmäellä katsomassa kauniita puistoja ja rakennuksia. Jatkoimme lämpimässä kelissä katto auki ajaen kohti Alatskiven kylää, jossa likat tutustuivat antiikkiesineisiin ja vaatteisiin. Me Markun kanssa nautimme lihaseljankakeitot ja lasillisen Sakua suurimpaan janoon. 
 
Lopulta saavuimme majapaikkaamme hotelli Ankuriin Mustveehen aivan Peipsijärven rantaan. Vesi oli tyyntä ja osa porukoista siirtyi rantaan. Toiset jopa uimaan. Ranta oli niin loiva, että siellä piti kävellä pitkät matkat, jotta pääsi uimasyvyyteen. Me jotka emme kuuluneet norppien heimoon, löysimme itsemme paikallisesta pubista nauttimasta vilvoittavan juoman. Koska hotellissamme oli ravintola, meitä ei pidätellyt mikään, vaan siirryimme ruokailemaan. Illalla huoneessamme nautimme kuusistaan ison pullon kuohuvaa ja punaviiniä.
 
Maanantai 25.7. Hieman venäläistyylisen aamiaisen jälkeen jatkoimme Peipsjärven rantaa pohjoiseen. Vastaantulevien autojen määrä väheni tuntuvasti. Useissa kohdin myytiin suitsukalaa eli savukalaa. Matkasimme kohti Vasknarvan luostaria ja matkalla näimme Neuvostoliiton rakentamia lomakyliä, jotka olivat suurilta osin pahoin rappeutuneita. Vasknarvan luostari, kuten yleensä muutkin luostarit, oli rakennettu lahjavaroin. Vihkiminen oli tapahtunut 2002, mutta sitä kunnostettiin edelleen. Luostarin ympäristössä oli nunnien asuntoja kauniiden puutarhojen ympäröimänä. Luostarin sisätiloja ei saanut kuvata. Siitä piti huolen luostarin abedissa. 


Luostarin nähtyämme kävelimme joukolla Narvajoen rantaan, josta oli näkymä Venäjän puolelle. Näimme taloryhmiä pienessä kylässä, mutta emme mitään liikettä. Koska olimme kaiken nähneet ja Eestin venäläinen väestö näytti tympääntyneiltä, lähdimme iloisessa jonossa ajamaan kohti Mustveen luostaria, jonne oli noin 50 km matkaa.
Tämä nunnaluostari oli varsin komea ja näkyi pitkältä. Luostarin kirkko oli komea koristeellinen tiilinen rakennus. Puutarha oli vielä Vasknarvaakin komeampi. Kukat olivat taidokkaasti istutettu pienintäkin yksityiskohtaa myöden.

Alueella oli laaja puisto, jota kiertelimme, ennen kuin menimme syömään ja juomaan kahvit luostarin ulkopuolella sijainneeseen kohvikkiin. Markun kanssa nautimme jälleen lihaseljankakeitot ja puolikkaan Sakun ja tytöt nauttivat kahvit ja "paakelsit". Mustveestä ajoimme kohti Narvaa ja sen linnaa. Se oli pystytetty Narvajoen rannalle vastapäätä Iivanan linnaa, joka sijaitsi ehkä 500 metriä käymästämme Väinän linnasta. Venäjän puolen rakennukset olivat täysin näkyvissä Ivanogradin kaupungissa. 
 

Narvasta, jossa työttömyys ja siivottomuus olivat suurta, jatkoimme Narva joen reunaa noin 14 km ja tulimme Narva-Jõensuuhun, jossa on laajasti kylpylöitä ja uimarantoja. Rantaa pitkin ajoimme Sillamäkeen ja sieltä Toilaan, jonka läheisyydessä Valasteessa sijaitsi seuraava motellimme Kuldkaru, eli kultainen karhu. Koska täältä emme löytäneet ruokapaikkaa, ajoimme Toilaan noin 4 km.n päähän asumuksestamme. 

Löysimme hyvän ruokapaikan Pikk kadulta nimeltään Fregatt. Tarjoilija oli nuori nätti tyttö, jolla oli silmää palvella meitä huumorin pilke silmäkulmassaan. Tarjoilu oli nopeaa ja ystävällistä. Alkuruokana nautimme kuumat valkosipulileivät kurkkumajoneesilla. Koska olimme liikkeellä ranskalaisilla kulkimilla, tilasin pihvin ranskalaiseen tyyliin. Muillakin oli hyvät ateriat. Jälkiruuaksi otimme jäätelöpirtelöt. Markku ja minä nautimme lisäksi Vana Tallinn liköörit. Palasimme lopulta korkeaa rantatöyrästä seuraten majapaikkaamme. Istuimme majapaikkamme pihalla iltaa ja illan viilentyessä siirryimme nukkumatiloihimme. Mainittavaa on, että tämä yöpymispaikka maksoi vain 17€/hlö. Tosin vessat ja suihkut olivat käytävässä.
 
Tiistai 26.7. Aamulla nautimme vaatimattoman aamiaisen, mutta on todettava ettei 17€:lla saa mitään kummoista. Erikoisuutena oli kuitenkin aamuräiskäleet, rahkalla, kermalla ja mustikkahillolla, ja oli tosi hyvää. Täältä jatkoimme pikkuteitä kohti rannikkoa, jossa kävimme Viinistussa erikoisessa taidemuseossa nauttimassa taiteesta ja syömässä. Tänään jälleen kuuma päivä, -lähes 30 astetta ja kaikki plussaa. 

Jatkoimme Rakvereen ja sen linnoitukseen, jossa kävimme tarkistamassa alkuhärkä Tarvaksen sijainnin. Pikkupojat linnan portilla nähdessään sätkämme, sanoivat: kolme samansukuista autoo. Linnassa kävimme katsomassa vanhoja paikkoja ja paikalla oli myös aasi, lampaita, hevonen, kalkkuna ja hanhia. Helteinen päivä kun oli kyseessä, tuli nautittua puolikas olutkin. Koska pikkuhiljaa alkoi kaasujalkaa pakottaa, ajoimme seuraavaan yöpymispaikkaamme Palmseen, jossa oli külalistentalo suuressa hyvin hoidetussa puistossa. Illalla istuimme puistossa nauttimassa hieman viiniä. Hieman on aivan oikea termi, sillä Eestissä promilleraja on 0%. Sangen miellyttävä ympäristö lampineen ja labyrinttimaisine pensasitutuksineen. 

Keskiviikko 27.7. Aamiaisen jälkeen kävimme tutustumassa mõisään eli kartanomuseoon. Kaksi kerroksisessa kartanossa ja sen viinikellarissa oli paljon nähtävää. Täältä siirryimme katsomaan Kiiun vanhaa näkötornia ja jatkoimme matkaamme kauniissa jonomuodostelmassa seuraamaan Jägälä Joan vesiputousta. Putous oli sangen leveä ja kahdeksan metrin korkuinen. Vesiputous olisi ollut tosi komea, jos olisimme olleet liikkeellä keväällä. 
 
Olimme jo lähellä Tallinnaa, joten ajoimme Rääveli kohvikkiin Rannatee 13.n, joka on tullut tutuksi jo monen vuoden takaa. Markun kanssa nautimme kanasalaatin ja kahvin. Naiset leivonnaisen ja kahvin.
Lopulta ajoimme parkkiin Spa hotelli Piritan sivukadulle. Bookkasimme itsemme hotelliin, kävimme viemässä tavaramme huoneisiimme ja lähdimme taksilla kaupungille. Tilataksilla ajoimme kaupunkiin me kuusi ja taksi taisi maksaa reilun kympin. Menimme Rüütlin ja Harjun risteyksessä sijaitsevaan grilliravintola Daubeen, joka on tullut aiemmilta reissuilta tutuksi. Luulenpa, että kaikki saivat hyvän annoksen eteensä. Ei Latvian hinnoin, mutta herkullisen ja täyttävän. Koska ilta oli vielä nuori, löysimme itsemme belgioluita tarjoavasta paikasta. Markun kanssa nautimme Paul Kwakit. Se tarjotaan puutelineestä, jossa lasi on kiinni kolossaan. Lasin alaosa on pyöreä pallo ja lasi on kapeimmasta osastaan kiinni telineestään. Virukadulta saimme kaksi taksia, joilla karautimme hotelliimme nukkumaan. 
 
Torstai 28.7. Aamulla minä Mia ja Markku hyppäsimme taksiin. Tarkoituksenamme oli päästä kauan suljettuun Naissaareen. Kuljettaja ei tiennyt sataman sijaintia, joten hän soitti kollegalleen. Minä kerroin laivan lähtevän Lennusadamasta, mutta kuski oli saanut ohjeen ajaa Kalasadamaan. Kalastamassa olikin pieniä laivoja rannassa. Pienin osoittautui meidän laivaksemme. Matka saarelle maksoi 24€. Istuimme kannella, sillä keli oli mitä parhain. Puolentoista tunnin puksuttelun jälkeen olimme perillä. Meitä odotti paikalla opas, joka tarjosi kolmen tunnin opastettua kierrosta Zil kuorma-auton lavalla hintaan 15€/hlö. 


Meidän lisäksemme lavalla oli kolme 7 – 9 vuotiasta pikkupoikaa ja heidän äitinsä, sekä vanhempi pariskunta. Pikkupojat olivat innoissaan pompuissa ja oksien raapiessa matkustamon pressuseiniä. Meteli oli melkoista. Kävimme bunkkereissa ja tutkimme vanhoja linnoituksia ja miinoja. Kävimme korkeassa majakassa, joka taisi olla korkein, jossa olen käynyt. Ylhäältä oli hyvät näkymät Tallinnaan.
 
Pitkän retken jälkeen saavuimme jälleen satamaan ja menimme syömään ranskalaiset ja oluet. Muona ei ollut ihmeellistä, mutta piti nälän loitolla muutamaksi tunniksi.
Kello kahdeksaltatoista laivamme oli valmis lähtöön. Mia oli mennyt laivaan hieman etuajassa tunnustelemaan, josko saisimme istumapaikat sisätiloista, sillä nyt oli alkanut sataa, - ensimmäisen kerran moneen päivään. Oppaamme päästi meidät sisälle ja istuimme kuin kolme vanhaa varista penkillämme ennen kuin muut tulivat. Laiva tuli aivan täyteen. Alaruumaan, jossa tuskin ilma paljoakaan vaihtui, laskeutui noin 10 ihmistä ja meidän kannella varmaan saman verran. Osa seisoi, osa makasi lattialla ja osa istui keskellä penkkejä sijainneella pöydällä. Ne jotka eivät mahtuneet sisälle istuivat tyrskyssä ja sateessa ulkona. Merellä hieman tuiversi ja pieni laivamme puski läpi aaltojen. Matka kesti puolitoista tuntia ja koko aikana en juurikaan nähnyt merta tai merenkäyntiä, niin täynnä laivamme oli.  
 
Tallinnaan päästyämme kävelimme Kalasadamasta Pikk katua pitkin Lai kadulle, jossa tiesin sijaitsevan italialaisen trattorian, jossa on hyvät ruuat. Koska meillä ei ollut varausta, emme päässeet täysinäiseen ravintolaan. Löysimme toisen italialaisen ravintolan, jonka ateriat olivat melko vaatimattomia, joten ruokalistan tavattuamme päätimme siirtyä ulkotiloihin. Löysimme Pikk katu 33.sta Wana Wiipuri ravintolan, johon puikahdimme. Viihtyisän näköinen ravintola, johon päätimme jäädä. Pöytä oli katettu kauniisti. Meille tuotiin aluksi jääkylmät snapsit ja ruokamme tuli nopeasti. Olin tilannut kuuman pannun, jossa oli perunaa, munaa ja lihaa. Tarjoilija varoitti minua sen kuumuudesta ja samalla poltti kätensä pannuun, jossa oli minun kuuma ruokani. Olimme kaikki tyytyväisiä ruuasta, joten marssimme hanhenmarssia kohti Virukatua ja sen taksiasemaa.
Koska oli viimeinen ilta Talinnassa, päätimme nauttia illasta Mian ja Markun huoneessa, johon me kaikki kuusi olimme tervetulleita. Jokainen toi mukanaan hieman juotavaa. Kertoilimme päivän ohjelmasta. Naiset olivat käyneet tietenkin kaupungilla katsomassa mielenkiintoisia paikkoja ja käyneet mm. Olde Hansa ravintolassa kanelioluella. Kaneliolut on olutta, jota en suostu juomaan, mutta makujahan on tunnetusti monia. Minulla oli iPad mukanani ja jokainen sai valita Spotifystä yhden musiikkikappaleen, jota jokainen kuunteli suurella hartaudella. Me kertoilimme omasta retkestämme ja arvioimme retkeämme. Lopputulemana totesimme matkamme olleen erittäin onnistunut ja retkueemme olleen hyvä kokonaisuus.
Perjantai 29.7. Aamulla Pirita Span hotellissa aamiaiselle ja meidän porukka lähti Lasnamäen kupeeseen Bauhofin rautatavarataloon päivittämään kanta-asiakaskorttini. Ostelin mm.hieman maaleja ja maalausvälineitä. Löysimme Lasnamäestä ortodoksikirkon, jonka olimme vuosia sitten nähneet horisontista. Osoitetta emme olleet koskaan katsoneet netistä, mutta nyt olimme sen kohdalla. Kävimme pikaisesti katsomassa kirkkoa. Ulostultuamme näimme papin ja muutaman henkilön kävelevän uuden hevoskuljetusauton luokse. Pappi vihki kuljetusauton onnettomuuksien varalta. 
 
 

Meillä oli treffit muiden kanssa klo 14 Telliskivenkadun F- hoone ravintolassa. Meillä oli vielä runsaasti aikaa, joten ajoimme Kopliin ja Paljassaareen, alueeseen, jossa asuu köyhempi Tallinnan väestö. Kadut olivat kuoppaisia ja useasti paikattuja. Lopulta kävin tankkaamassa Garfieldin ja menimme Telliskivenkadun Rimiin tyhjentämään muutaman pullon ja tölkin ja kävimme ostamassa Gruusialaisen Lavas leivän. Ajoin kulkimeni maksulliseen parkkiin, tutustuimme Balti Jaam turgiin ja lopulta F-hooneelle, jossa muu porukka jo odottikin. Tilasimme juomat ja ruuat, jotka Markku maksoi yhteisestä matkakassastamme. Matkakassaa oli pidetty alusta asti. Sillä maksettiin yöpymiset ja maksulliset aamiaiset. Jokainen oli laittanut kolmesataa euroa, jolla nämä kyseiset asiat tuli hoidettua. Ruokailun jälkeen kävelimme viereiselle Balti jaam torille katsomaan vihanneksia ja vanhaa venäläistä krääsää.
Me lähdimme omia aikojamme ajamaan kohti satamaa, koska minun piti käydä mittaamassa Vikingin terminaalissa 18 ikkunaa. Eli vähän oli työkeikkaakin tiedossa. Mikään ei mene niin kuin ajattelee. Kohde oli yläkerrassa, jonne jalkamatkustajat menivät, mutta koska olin automatkustaja, minulla ei ollut sinne asiaa. Viikarin lipputoimistosta pyysin visitor- kortin, jolla pääsin toiseen kerrokseen. Mittasin ikkunat ja valokilven ja palasin sataman parkkiin, jossa muut jo olivatkin. Aikanaan ajoimme laivaan ja löysimme 10. kannelta tyhjän riittävän ison pöydän, jonne kaikki mahtuivat. Kävin juttelemassa kaverini Nicholaksen jälkeen duunista ja päätimme tavata uudestaan matkan loppuessa, sillä hän joutui johonkin kokoukseen. Palasin takaisin kannelle, jossa istuimme vielä jonkin aikaa. Markku poistui vuorostaan pöydästä. Hetken kuluttua hän palasi takaisin ja ojensi minulle Grants viskipullon. Porukka oli päättänyt antaa pullon kiitokseksi reissumme suunnittelusta. 
Kaikki muutkin olisivat ansainneet vastaavaa. Mialta sain vielä pusun poskelle. Olin täysin sanaton, mutta sain kuitenkin kiitoksen sanottua. Menimme seiska kannelle tax-frehen ja kävin tapaamassa kaveriani Nicholasta uudestaan. Juttelimme porukalla hänen kanssaan ja hän halusi tarjota meidän jokaiselle porukalle autoristeilyn ilmaiseksi. Kiittelimme ja ehdimme tax- frestä ennen kuin kalteri laskeutui alas. Siirryimme autokannelle ja silloin tiesimme, että Katajanokan läpi kestäisi pitkään, sillä laivalla oli ollut täysi poka. Laivasta päävartioon kesti reilut puoli tuntia. Kaksi viikkoa oli retkemme kestänyt ja kilometrejä oli kertynyt liki 2200 km. Ainoa haaveri oli Markun Acadienessa, kun valot tai jokin muu sähkölaite oli jäänyt päälle Muhussa strutsitarhan parkissa. Akku otettiin Paulan sätkästä ja matka jatkui.
Henkka Castrén



 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

5:th RAID LAPONIE Nyytiset 2/94 ELI SAATTUE MUURMANSKIIN

KUUSAMON KITROEN KÄPPÄILY

LAPIN KULTAA

Retki Lontooseen

Retkeilyä myöhäissyksyisessä Euroopassa

Kevättä etsimässä Belgiasta

OPERAATIO SALLAN KERÄYSTILI

1st RAID LAPONIE winter 86 Nyytiset 2/86

TANSKAN MAASSA VAIN VÄHÄN MÄTÄÄ