Citroen Picasson haku Saksasta

Aamulla heräsin neljän kieppeissä, sillä koneemme oli lähtevä Helsinki–Vantaalta aamulla.

Ajoin kotoa Tuusulasta töihin järjestelemään paikkoja, koska siellä oli alkava suurremontti juuri poissaoloaikanani. Putkia viemäreitä ja muuta pientä.


Kaverimme Mauri oli suostunut heittämään meidät, Maran ja minut lentoasemalle aamu kahdekaksi, sillä koneemme oli lähtevä tietojemme ja netistä saadun ilmoituksen mukaan klo 9.15 kohti Münchenia. Tarkoituksenamme oli hakea eräälle henkilölle Citroen Xara Picasso Carmish Partenkirchenistä.

Saavuttuamme lentoaseman tsekkaukseen klo 8.00, meille selvitetttiin, että lento oli lähtevä puolen tunnin päästä ja me olisimme myöhästyvä lennolta. Hieman hermoa pukkasi pintaan, mutta lopulta selvisi että moni muukin olisi väärän informaation takia jäänyt lennolta.

Lopulta kone lähti klo 8.45. Kone ei ollut mitenkään täynnä, joten saattaa olla, että joku oli jäänyt ”rannalle”. Lentoemännät olivat ystävällisiä. Se kuuluu heidän virkaansa. Enemmän heidän työnsä on siivoamista ja tarjoilemista kuin pelkkää hymyilyä. Istuimet olivat ahtaat ja jalkatilaa ei juurikaan ollut tällaiselle 188 senttiselle köriläälle. Ahdasta oli, mutta kirjaa lukiessani retki taittuu.

Matka kesti reilut 2,5 tuntia. Joimme kahvit ja söimme kuivan ruissämpylän ja pilvien päällä paistoi aurinko kuten sen kuuluukin. Lopulta laskeuduimme pehmeästi saksalaisen maan kamaralle. Lentomatkamme tuli maksamaan kahdelta urholta yhteensä 113 €. Frans Josef Straussin lentoasemalla ei paistanut aurinko, kuten marraskuussa ei edes ole usein tapana. Pikemminkin oli sumua ja hieman satoi. Koneen laskeuduttua saimme luvan irroitttaa turvavyömme ja kävelimme paikkaan, josta pääsimme bussiin, joka kuljetti aikansa kierrettyään rahtitermiinaaliin, josta olimme laukkumme mahdollisesti löytävä.

Lentoaseman rahtiterminaalin näytöllä näkyi koko ajan kellon aika, jolloin matkatavaramme olisivat hihnalla noukittavana. Ajallaan laukkumme olivatkin kohdallamme. Tekniikka toimii joskus erinomaisesti.

Kun matkalaukut olivat käsissämme, siirryimme autonvuokrauspisteisiin. Hertzin vuokraamossa juuri Maran kohdalla oli joko hidas tai perusteellinen virkailija. Seurasin sivusta kun muut virkailijat hoitivat keskimäärin kolme virkailijaa siinä ajassa kun Mara sai vihdoin auton paperit. Auton vuokraus maksoi 120 €.

Korkea hinta johtui siitä, että emme luvanneet tuoda autoa takaisin lentoasemalle, vaan jättäisimme tuotteen Garmish Partenkkircheniin. Saimme autoksemme opelin sorsan. Pieni ja pippurinen ajokki ilman jousia. Sillä oli ajettu tuollaiset 6000 km. Auto oli siis liki loppuunajettu. Peli oli vihreä väriltään ja se on liki ainoa muistikuva laitteesta, josta Adam Opel tuskin aikanaan osasi unta nähdä.

Ajomatka Frans Joseph Straussin lentoasemalta Garmish Partenkircheniin kesti 1,5 h sisältäen 1.n huoltoasemalla ruokailun. Mara soitti auton myyjälle.

Tarkoituksenani on hieman selvittää paperisotaa auton hankkimisesta Saksasta ja sen lisäksi, mitä muuta meille tapahtui marraskuun lopussa hyisessä manner- Euroopassa.

Odottelimme myyjää Oberaussa, jossa sovimme odottavamme myyjää ja tulevaa kaupan kohdetta. Oberausta Garmishiin on noin 10 km.

Hän saapuikin puolen tunnin odottelun jälkeen.

Rekisterikilpiasiat hoidimme Zulassungsbürossa Garmishissa. Kilvet ja vakuutus maksoivat 13,- + 80 €. Niillä sai ajaa 5 päivää, mikä oli aivan uusi sääntö, kun aikaisemmin oli saanut ajaa 10 päivää.


Ensin ostettiin vakuutus kilpitoimistosta, sitten mentiin Zulassungsbüroon virkailijan luokse. Virkailija tarkisti edellisen omistajan omistussuhteen päättymisen ja antoi väliaikaisen rekisterikilven numeron, jolla käytiin teettämässä kilpitoimistosssa väliaikainen 5.n päivän rekisterikilpi.

Tämän jälkeen palattiin jälleen virkailijan luokse joka antoi ladatun maksukortin, joka maksettiin automaattiin. Kuitin nähtyään virkailja kiinnitti rekisterikilpeen leiman. On mainittava, että esim. Berliinissä näitä toimistoja on vain kaksi. Viiden päivän kilvillä ei saanut ajaa muuta kuin Saksassa. Näin meille ainakin kerrottiin. Me olimme päättäneet uhmata tätä sääntöä, sillä meidän piti käydä vähän katselemassa ”muailmaa”.

Kaiken ruljanssin jälkeen veimme auton myyjän kotiinsa Garmish Partenkircheniin. Kerroimme, että Suomessa rekisteröinti suoritetaan tieokoneella parissa minuutissa. Saksalainen ei tätä halunnut uskoa. Hän kutsui meidät vielä kahvillekin, mutta meidän oli kieltäydyttävä, sillä pitihän uutta ostosta lähteä kokeilemaan. Picasso oli vuosimallia 2002, ajettu 66,000 km ja maksoi 4500 €. Väriltään se on hopeinen ja varmasti aivan hyvä talviauto sätkän levätessään talviunillaan.

Tankkasimme käytössämme olleen Opelin ja veimme sen paikallisen Hertzin toimistoon, jossa erittäin epäystävällinen virkailija tarkisti auton sanaakaan sanomatta. Tästä innostuneena päätimme näin marraskuun loppupuolella lähteä katsomaan alppeja.


Lumipeitteiset vuoret olivatkin meitä lähellä ja kauniit katsella.

Jonkin aikaa ajettuamme olimmekin Itävallassa, jossa kävimme nauttimassa paikallisen wieninleikkeen, kun listalla ei muutakaan ollut, paikallisen oluen toimiessa kyytipoikana baarissa, jonka naiskyyppari poltti tupakkaa solkenaan ja puhui mystistä saksaa. Taisi olla kylän ainoa baari jossa oli tarjoilua. Muut baarit olivat horroksessa odottaessaan tulevan talven laskettelijoita. Tosin osa rinteistä oli jo tomintakunnossa.

Pimeää vastaaan lähdimme ajamaan kohti Münchenia, jossa odotteli tuleva hotellimme Alfa aivan päärautatiaseman kupeessa. Olimme pitävä hotellia majapaikkana 3 seuraavaa yötä. Kahdelta hengeltä 3.n päivän yöpyminen maksoi 213 € netistä varattuna. Ilmoittautumisemme jälkeen lähdimme Münchenin keskustaan katsomaan nähtävyyksiä. Koska oli pimeää, oli turvaduttava sisänähtävyyksiin, jossa nautimme baijerilaisia herkkuja nestemäisessä ja vähän kiinteämmässäkin muodossa.. Olimme saaneet automme hotellin sisäparkkiin, joten se sai olla siellä pari päivää huilailemassa ja me sitävastoin kipeytimme jalkammme pitkillä päiväkävelyillä. Yhtenä päivänä tulin kavunneeksi 94 metrisen kirkontornin huipulle kuvaamaan kaupunkia. Kyllä oli jalat kipeänä.


Portaat olivat niin jyrkät, että jopa koululaiset huohottivat kavutessaan rappuja ylös. Maisemat olivat upeita ja kuvia tuli otettua.

Mielenkiintoisia tutustumiskohteita Münchennissa on paljon. Viktualienmarkt lukuisine ruokakauppoineen ja kojuineen. Myytävänä oli hedelmien ja vihannesten lisäksi paljon kalaa ja äyriäisiä eri puolilta mailmaa. Lihoja oli jos jonkinlaisessa muodossa. Raatihuone on komea kuten kaksi torninen Frauenkirche.


Iso jalankulkualue ja sen varren putiikit ja ravintolat. Kävimme useassa, mutta parhaiten muistuu mieleen Hofbräuhauss ja sen pitkät pöydät, litraiset tuopit ja isot suolaiset brezelit. Brezelit ovat leivottu viipurin rinkilään muotoon, paistettu tummaksi ja päälle on ripoteltu runsaasti karkeaa merisuolaa.

Hofbräuhausissa soitti nahkahousuyhtye näyttävissä baijerilaisissa asuissaan ja meno oli mitä parhainta.

Paulanerin panimokin tuli tutuksi ja sen mainiot ruokatarjoilut. Siellä tuli maisteltua muun muuassa obazaa. Se on voista ja camemberijuustosta valmistettua baijerilaista erikoisuutta. Samoin ennen maistamaton paikallinen olutlikööri maistui erinomaislta.


Eräänä päivänä kiertelimme sightseeing bussilla nähtävyyksiä katsomassa. Yhden päivän vietimme Deutches Museumissa ja kiertelimme Englishe Gartenissa. Deutches Museum on hajasijoitettu kolmeen eri paikkaan. Me keskityimme kaivostoimintaan, laivoihin, lentokoneisiin ja avaruuteen.

Englishe Garten on Münchenin keuhkot, sillä siellä voi ratsastaa ja ulkoilla monin eri tavoin.

Taksimatkailu Saksassa on kokemukseni mukaan paljon halvempaa kuin Suomessa. Muutaman kilometrin ajelu maksoi noin 7 €. Autot ovat joko teipattu tai maalattu yhtenäisellä beigellä ja taksiautoja ainakin Münchenissa on paljon.

Yövyttyämme kolme yötä hotelli Alfasssa oli aika siirtyä kohti länttä. Karlsuhe ja Saarbrücken tuli ohitettua ja vihdoin saavuimme Luxemburgiin. Maaseutu näytti aivan samalta kuin Saksassa ja moottoritiet olivat yhtä sileitä kuin itäisessä naapurissaan. Kävimme pääkaupungissa tankkaamassa ja syömässä Spaghetti carbonarat.

Matka jatkui välillä Belgian Ardenneilla ja vihdoin käännyimme eräästä pikkukylästä peltoteitä Ranskan puolelle. Tarkoituksenamme oli yöpyä pienessä ranskalaisessa kaupungissa nimeltään Sedan. Olimme hotellihuoneen varanneet aikanaan ja huone oli puulattiainen, hieman kulahtanut mutta niin ranskalainen. Vessa oli toisella ja kylpyhuone toisella puolella huonetta. Huoneen pääväritys oli keltainen. Nautimme hotellin ravintolassa juuri saapunutta Beujoulais Noveauta. Lasi riitti. Ei ollut erikoista.


Lasillisen jälkeen lähdimme katsomaan kaupungin keskustaa, jonne oli matkaa arviolta kolme kilometriä. Satsasimme siihen, että tulisimme taksilla takaisin. Ilma oli kylmä ja ihmisiä ei juuri näkynyt. Yritimme etsiä ravintolaa, jossa olisimme saattaneet syödä, mutta se tuntui olevan mahdotonta. Kyllä pitserioita oli, mutta eihän sitä nyt sentään Ranskassa ensimmäisenä poiketa pitsaa jauhamaan. Vihdoin löysimme kuuden pöydän gourmet ravintolan, jossa saatoimme syödä ja juoda hyvin.

Mara ranskan opiskelijana oli tilannut meille hyvät ruuat ja erikoiset juomat. Söin lampaan noiserit ja Mara jotain vieläkin kummallisempaa. Mitä pienempi annos, sitä kalliimpaa. Näin se vain on hienommassa mailmassa. Juomina mm. punaviini ja digestive Framboise. Lopulta Markku pyysi tarjoilijaa tilaamaan taksin. Se olikin ongelmallisempi juttu. Tarjoilija neuvotteli naapuripöydän ihmisten kanssa siitä miten taksin voisi tilata. Lopulta taksi oli tuleva puolen tunnin kuluttua. Naistaksi oli kuitenkin vasta 45 minuutin kuluttua paikalla. Osoitus ranskalaisesta suurpiirteisyydessä. Ulkona odottelu oli kylmää hommaa kevyissä tamineissa. Taksi löysi meidät nopeasti takaisin hotellille. Eikä tämäkään taksimatka kauheita maksanut. Liki 700 km.n ajamisen ja pitkän päivän jälkeen uni jo maistuikin. Seuraavana aamuna laskeuduimme aamiaistilaan, joka oli täynnään mitä hienompia herkkuja. Patonki oli taivaallista pitkästä aikaa. Croisantit olivat aivan eri makuisia kuin Suomessa. Kinkut, makkarat ja juustot olivat tuoreita ja kahvi oli maistuvaa. Kyllä ensi kesänä on mukavaa matkailla, mikäli yöpyy esim Sedanin Le Relais hotellissa. Sedan tuli tutuksi mm. toisen maailmansodan kovista taisteluistaan.

Hotellin pihassa olimme jo nähneet tullessamme keltaisen sätkän, mutta päätimme tutustua siihen vasta lähtöaamuna. Pelillä oli aikoinaan ajettu 2 cv crossia ja se oli menettänyt ryhtinsä ja varmasti menossa paaliin mikäli joku harrastaja ei siihen sorru. Kiersimme kaupungin vanhan osan kautta ja nousimme metsäiseen ja mäkiseen Ardenneille. Ohitimme Namurin ja Brysselin ja saavuimme aikanaan kaverimme Andrén ja Jacquelinen luokse. Tutustuimme sätkän osiin ja juttelimme. Illalla nautimme jälleen,- ties monenneko kerran maittavan illallisen.

Talo oli meikäläisittäin viileä, mutta uni maittoi kunhan sai sängyn lämpimäksi. Seitsemältä ylös ja ruiskuun. Talon väki oli jo alakerrassa aamupalaa tekemässä.


Olimme pakanneet tavaramme valmiiksi, sillä tiesimme, että Andrén kanssa aamupalaan menee helposti tunti. Aamiainen oli kattava ja maittava. Olimme jo lähdössä, kun Picassosta piti tarkistaa öljyt ja kuinkas ollakaan toinen polttimo oli kärähtänyt, joka sekin piti vaihtaa. Olimme kuitenkin tien päällä jo vähän kymmenen jälkeen.

Ennen Antwerpeniä jouduimme aivan hirveään ruuhkaan joten siirryimme jollekin pikkutielle. Ajettuamme parikymmentä kilometriä pikkukylissä, siirryimme takaisin moottoritielle. Liittymästä no 2 siirryimme kohti Hoogstratenia, jossa kaverillani Frans van Rielillä on Citroen liike. Frans oli lomalla Monte Negrossa, mutta hänen vaimonsa Rita oli töissä ja juttelimme hänen kanssaan jonkin aikaa, kunnes lähdimme ajamaan kohti Wuustwesseliä ja sen bierhalleaa, josta hankimme joitain erikoisia oluita. Ja erikoisia löytyikin.

Saavuimme Hollantiin ja tänä päivänä ajoimme koko päivän ilman vakuutusta, koska emme olleet tietoisia siitä mistä hankkisimme vakuutuksen. Iltapäivällä saavuimme Saksan puolelle ja kävimme Gildehausissa  tapaamassa kaveriamme Frankia, joka kertoi, missä voisimme saada vakuutukseen lisääaikaa. Frankilla oli kiire katsastamaan asiakkaansa sätkää, joten hän antoi lapun mihin hän oli piirtänyyt missä Bad Bentheimin Zulassungsbüro sijaitsee.

Meillä meni kymmenensosa siitä ajasta mitä meillä meni Carmish Parten-kirchenissä kuusi päivää aikaisemmin.

Sillä aikaa kun Mara oli toimistohommissa, minä irroittelin rekisterikilvet Picassosta. Ainoa työkaluni oli auton virta-avain. Lähtihän kilvet irti kun jaksoi vääntää. Uudet kilvet kiinnitin helposti ja vartin päästä olimme matkalla hotelliimme. Bad Bentheimin hotellissamme maistoimme helpottuneena lasilliset paikallista Veltinin olutta. Pienen keskustelun jälkeen päätimme demokraattisesti lähteä meille niin tuttuun Altes Museumiin syömään. Aterian jälkeen takaisin hotelliin ja nukkumaan.

Maittavan aamuaterian jälkeen varaosastoksille. Täydellinen auton penkkien purku ja osien lastaaminen, maksaminen ja baanalle. Oli kiva ajella, kun oli puhtaat jauhot pussissa. Vechtassa kävimme tekemässä ostoksia Fransösenillä. Olimme lähettäneet tilauksemme edelllisenä iltana läppärillä, joten tavarat olivat melkoisen valmiina. Pulmaa tuotti Picasson vanteellisten kesärenkaiden lisäksi saada mukaan yksi sätkän kone, 4 misukkaa, puskuri ja sätkän katto sekä 10 kiloa muita sätkän osia.

Pohjalla oli jokunen kassi belgiolutta, matkatavarat, muutama vetoakseli ja muita matkamuistoja. Auto oli jo melko täynnä, mutta lisää oli tulossa kunhan pääsisimmme Lyypekin Cittti Marktiin. Sieltä tuli hankittua kelloradio, villapusero, jonkun verran joulujuomia ja muuta vähemmän tarpeelllista. Cittistä lähdimme ajamaan kohti vanhaa derkkulaa ja sen uljasta Hansakaupunkia Wismaria, jossa tuli viime vuonnnakin käytyä. Talot ovat komeita ja niitä on sodan tuhoista huolimatta runsaasti jäljellä. Ulkona oli kylmää, mutta kävelimme urhesti yhteen vanhaan ravintolaan, jossa Mara nautti soljankakeiton ja minä gulashi- vastaavan. Radeenbegin oluella huuhtelimme ruokaisat huulemme. Joulumarkkinat olivat avautuneet, mutta emme niistä vielä innostuneet, vaan lähdimme ajamaan kohti Warnemündeä, jossa oli sijaitseva seuraava hotellimme.

Lunta tuli ja oli kylmää. Mereltä tuuli voimalla. Hotellimme sijaitsi rantakadulla, joka oli samalla kävelykatu. Löysimme hotellimme, mutta hotellin respa ei löytänyt meitä. Maran sukunimi oli muuttunut etunimeksi ja se ei löytynyt tietokannasta. Kävelimme kylmässä ja pyryssä kyselemässä maksullisia tai maksuttomia WLAN verkkoja, mutta Saksa ei ole aivan yhtä avoin tietoyhteiskunta, kuin Suomi, että hommat toimisivat pelkillä miniläppäreillä.

Kaikki olisi pitänyt tulostaa paperille, jotta varaukset olisivat toimineet. Tulostin ei olisi mahtunut edes kyytiimme. Lopulta pääsimme hotelliin ja saimmekin komean huoneen. Illalla kiersimme Warnemündea, mutta kaupunki kuoli heti kahdeksan jälkeen. Saavuttuamme hotelliin siirryimme ravintolaan maistelmaan sen tarjoamia herkkuja.

Aamiaisen jälkeen tyhjensimme huoneemme ja siirryimme Rostockiin tutustumaan sen Citti Marktiin. Täältä löytyi vielä lisää autontäytettä. Jalkauduimme ja tutustuimme muun muuassa joulumarkkinoihin, jotka olivatkin melko suuret ja näyttävät. Raatihuoneen kellarissa, joka oli toiminut yli 700 vuotta ravintolana, nautimme oluet. Palasimme vielä kerran joulumarkkinoille, kun olimme niin joulumielisä. Nautimme retkemme toiset Glühweinit. Kyllä lämmitti ja oli hauskaa seurata saksalaista elämänmenoa. Useimmalla oli vilpittömän hauskaa. Lapset saivat ajaa autoradalla ja roikkua ja keinua kaikenmoisissa kieputtimissa.

Iltapävällä kahden jälkeen kävimme Rostokin satamassa syömässä. Maittava ateria kahdelle maksoi ohraisine juomineen tasan 10 €. Eli vastaavaa ateriaa et saa Suomessa edes yhdelle. Kello 15 pääsimme Rostockissa laivaan. Matkustajia oli niin vähän, ettei ole ollut vielä koskaan minun matkustusaikana. Heitä oli arviolta noin 40 henkeä.

Gdyniasta saattoi tulla muutama lisää. Ruokailussa lounaalla oli parhaimmillaan 17 syöjää.

Kymmenen päivän aikana tuli Picassoon noin 2000 km. Maita joissa kävimme oli Saksa, Itävalta, Luxemburg, Ranska, Belgia ja Hollanti. Laivamme seisoi 4 tuntia Puolan Gdynian satamassa. Kahden laivassa vietetyn yön jälkeen saavuimme Helsingin Vuosaareen. Laivamatka kokonaisuudessaan maksoi Autoliiton kautta 290 €. Hintaan ei sisältynyt ruokailuja. Auton tullaus ja rekisteritarrat satamasta ja kotiin.

Henkka

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

5:th RAID LAPONIE Nyytiset 2/94 ELI SAATTUE MUURMANSKIIN

KUUSAMON KITROEN KÄPPÄILY

LAPIN KULTAA

Retki Lontooseen

Retkeilyä myöhäissyksyisessä Euroopassa

Kevättä etsimässä Belgiasta

OPERAATIO SALLAN KERÄYSTILI

1st RAID LAPONIE winter 86 Nyytiset 2/86

TANSKAN MAASSA VAIN VÄHÄN MÄTÄÄ