Garfieldin uusi tuleminen 2015

Garfieldin uusi tuleminen 2015

Olen ajanut vuosikausia Garfieldillä tekemättä juurikaan muuta kuin vaihtanut öljyt. Korin vanhat massaukset olivat pettäneet ja ruostetta alkoi ilmetä monista paikoissa. Jotain oli siis tehtävä, jotta ajamista saattoi jatkaa.

Viime vuoden syksyllä meillä oli keskustelua Paavolan Masan ja Niemisen Karin kanssa Garfieldin restauroimisesta. Tiesin kummatkin taitaviksi sätkän kunnostajiksi. Minä en osaa sen paremmin hitsata kuin maalatakaan. Asiaa esittäessäni kumpikaan ei hihkunut riemusta, mutta kerroin tarvitsevani kuljinta vasta seuraavana vappuna. Pikkuhiljaa neuvottelut etenivät ja miehet lupasivat tarttua puuhaan.

Toimitin marraskuussa Masalle Dyanen ovet. Takaovet olivat monesta paikasta ruostuneet. Mm. ovien alaosat olivat täysin puhki ja ne piti korjata ja lisäksi lasireunuksessa oli ruostuneita kohtia. Etuovet olivat vuosia varastossani lojuneita käyttämättömiä vanhemman Dyanen ovia, joissa lukot olivat väärinpäin nykyisiin oviini verrattuna. Koska en ole ammattilainen, kerron tapahtuneesta oman versioni. Masa hitsasi vanhat reiät umpeen ja hitsasi oven lukkoihin sopivat palaset.

Karin kanssa poistimme Dyanesta kaiken irtonaisen, joka haittaisi osien purkamista ja uudelleen hitsausta. Kun olimme saaneet kaiken purettua, minun olikin aika lähteä kohti Belgiaa ja Ranskaa. Tuli mieleeni vanha satu heinäsirkasta ja muurahaisesta. Toinen soittelee päivät pitkät viulua ja pitää hauskaa, ja toinen tekee töitä aamusta iltaan.

 

Talven aikana Masa kunnosti ovet, takaluukun ja uuden nokkapellin, joka oli hieman lommoutunut säilytyksessä. Pellit saivat kauniin punaisen maalin ja lakan pintaansa. Olimme hankkineet tarveaineet Oululaisesta nettikaupasta. Täältä hankittuna maali, lakka, pohjamaalit, sekoittimet ym. tulivat tuntuvasti edullisemmaksi kuin paikallisesta maalikaupasta. Enempi kuin Masan puuhia, tulin seuranneeksi Karin hitsailemista.

Dyaneen ei ole helppoa hankkia uusia peltiosia, joten Masa ja Kari rakensivat kaiken tarvittavan. Kynnykset, takaoven karmit, pikkuikkunoiden alareunukset ja monet muut osat tuli taivutettua oikeisiin muotoihinsa. Kari hitsaili ja rakensi sopivia paloja pitkin talvea. Dyanen kirjasta hän katsoi oikeat mitat ja asteet kaikkiin tarvittaviin osiin. Välillä ihmettelin, ettei hän halunnut missään oikaista, vaan kaikki tehtiin kuten kirjassa seisoi. Toisilla on lehmän hermot.

Masa rakenteli takaluukun reunuksineen. Ihmetellä vain täytyy miten hienosti he pikkuhiljaa saivat pelin läjään. Ovet, takaluukku, hiekkapelti ja nokkapelti maalattiin talven aikana. Lokasuojat, jotka ovat lasikuitua jätettiin kevääseen, sillä niissä riitti vielä paklaamista. Huhtikuulla alkoi näyttää siltä, että saisimme laitteen kuntoon ajallaan. Viimeisenä päivänä huhtikuuta ajoin lopulta Garfieldin pois Karin tallista ja vappuajelulla olinkin jo Garfieldin puikoissa.

Tämä on kiitoskirjoitus kahdelle asiansa osaavalle herralle: Paavolan Masalle ja Niemisen Karille.

Kuvat kertovat kaiketi enemmän. Henkka

Tumpulointia Garfieldin kanssa.

Talvella oli tarkoitus vaihtaa kansiin uudet teflon tiivisteet ja keinuvipujen jousiprikat, sillä koneesta kuului joillain kierroksilla outo sirahdus. No homma siirtyi toukokuulle. Karin kanssa ja Karin laitteilla saimme irtokansista poistettua venttiilit. Teflonit vaihdettuamme, vaihdoimme keinuvipujen jousiprikat. Lisäksi uusin Viton prillikumit. Olivat melko pehmeän ja hyvän oloiset.

Koeajon jälkeen totesin äänen säilyneen, joten päästä sinkoili suuret kysymysmerkit. Päätin, etten ääntä kuuntele, vaan vaihdan toisen koneen ääntelevän tilalle. Uudella koneella oli tarkoitus lähteä Puumalan Lintusaloon Helluralliin, mutta kytkimestä kuului outo ääni ja kytkin ei irrottanut joka kerta niin kuin piti. Lähdettiin reissuun sinisellä sätkällä, jota paikalla olleet huuli pyöreänä katsoivat, kunnes totesivat sätkän olevan Pian.

Ajoin Garfieldillä vielä kolme päivää miettien mistä irrottautumattomuus voisi johtua. Olinhan tarkastanut uudesta koneesta kytkimen ja painelaakerin. Otettuani koneen pois keulalta, havaitsimme Paavolan Masan kanssa, että kytkinvaijeri oli jumittunut ja jättänyt painelaakerin makaamaan asetelman pintaan. Painelaakerin muovinen sisähylsy oli muuttanut sulaessaan muotoaan. Suorastaan oli mustaksi palanut. Vaihdoin vaijerin ja koko kytkimen ja nyt kytkin tuntui irrottavan. Ei mennyt kuin kaksi päivää, kun ääni palasi jälleen. Ei muuta kuin kone taas nokalta.

Pesin toisen vaihdelaatikon, jolla oli ajettu alta satatonnia. Nostin laatikon nokille ja vaihdoin samalla vaihdelaatikon takakumityynyn. Nyt olen muutaman päivän ajanut uudella yhdistelmällä ja en ole ainakaan vielä mitään ihmeellistä havainnut. Joskus sätkäily on sangen hankalaa. Ja kun vauhtiin olin päässyt, vaihdoin etupyörän laakerit sekä etu, - ja takaiskarit. Vielä aion vaihtaa umpiot, sillä vasemmassa umpion lasissa on ollut halkeama, joka on mennyt tähän asti katsastuksessa läpi. En kuitenkaan vaihtanut umpioita, sillä minulla oli varastossa vain huonompia umpioita, mutta ajoin rohkeasti kuitenkin katsastukseen ja laite meni läpi. Katsastusmies kehui vielä, ettei ole koskaan ajanut näin hyvällä 2cv:llä. Taisi olla ensimmäinen jolla hän ajoi.

Lisäksi toinenkin katsastaja tuli paikalle kysyen sätkäreissuistani. Siinä keskustellessamme havaitsin, etteivät muut katsastuksessa olleet katsoneet meitä hyvällä, joten halusin pois katsastustilanteesta, sillä olihan Dyane läpäissyt testin.

Iltapäivällä lähdimme kohti Kiteetä Karjalan Koukeroihin. Kesälahdella tankkasin ja asemalle ajaessani havaitsin, että kytkintä polkiessani kuului jälleen outo jurina. Päätin ajaa kuitenkin perille, sillä olimme jo niin lähellä maalia. Paluumatkalla ajoimme vielä Rääkkylän kautta Liperiin mökille, jossa viihdyimme peräti 55 minuuttia. Mökkeilyn voi suorittaa tehokkaasti tai sitten ei. Täältä Enonkosken ja Hanhivirran lossin kautta Savonlinnaan torin kupeeseen lounaalle.

Kotiin pääsimme rikkinäisellä voimansiirrolla. Ensimmäinen sopiva kohta painelaakerin vaihtoon osui vasta seuraavalle perjantaille töiden jälkeen. Vaihdoin uuden laakerin, nostin koneen nokille, mutta lämmönvaihtimien rapsuttelun vanhasta pakoputkikitistä jätin lauantaiaamulle.

Puoliltapäivin pääsin kokeilemaan Dyanella ajamista. Hyvin toimii. Kävimme sillä ensin Puumalassa ja sitten seuraavana lauantaina matkustimme kohti Puolaa. Kytkimestä alkoi jälleen kuulua hirveä jurina, mutta päätin lähteä kohti Puolaa, sillä minulla oli riittävästi varaosia kytkinremonttia varten. Toisaalta kone oli ollut jo niin monta kertaa nokalta pois, etten nyt jaksanut keskittyä koneen kummituksiin. Kytkin vihoitteli reissullamme useasti, mutta pääsimme kuin pääsimme kuivin jaloin. Riikassa jouduin kerran pakittamaan kapealla kadulla jossa oli pakko sammuttaa moottori, jotta saisi pakin päälle.

Klaipeidassa yöpyessäni heräsin viiden aikaan ja kristallinkirkkaana välähti mieleeni, että vian täytyy olla silmälaakerissa. Jurina oli aika ajoittaista ja parina päivänä ääntä ei kuulunut juuri lainkaan. Nyt olen reissultani palannut ja ottanut jälleen koneen pois nokalta. Vaikuttaa siltä kuin kytkimen silmälaakeri olisi leikannut kiinni. Laakerin keskiosa oli melko kulahtaneen oloinen.

Karin kanssa löimme kiinnileikkautuneen pronssipuslan vaseliinin kanssa pois ja laitoimme uuden tilalle. Nyt olen pari päivää koeajanut Garfieldiä ja se toimii kuin ennen vanhaan. Toivon näin jatkuvan vastedeskin.

Henkka – rasvaa kynsien alla