Syksyinen retki soolona Belgiaan 2018

  Hotel zur Müehlen yöpöydän aarteita

Vuoden 2018 syksy oli ollut minulle melko kiireistä aikaa. Tuli laitettua muutamia sätkiä kuntoon. Olin vaihtanut yhden nelkun kutoseksi, ja vaihtanut muutamia olkapatteja, prillejä, ja rakentanut jarruja jne. ja lisäksi kävimme syyskuussa Rukalla muutaman päivän. Mia ja Markku olivat jälleen kutsuneet meidät mukaansa patikoimaan. Juhlamöötti teetti melkoisesti töitä, mutta antoi myös paljon iloa. Vanhoja tuttujakin tuli tavattua.

Olin jo alkusyksystä päättänyt lähteä yksin käymään Belgiassa. Ajattelin matkaavani kuten tavallisesti Naantalista Kapellskäriin ja maanteitä pitkin Saksaan. Paluumatkani suunnittelin tulevani Travemündesta Helsinkiin, vaikka olen usein joutunut pettymään ko. laivan aikataulutuksiin.

Asiasta toimeen. Suunnittelin aiotun reittini. En halunnut olla matkalla kuin viikon, ja varasin matkaliput Autoliiton kautta. Siellä lippujen hankkiminen AL:n jäsenille käy tosi vaivattomasti. Saatuani laskun seuraavana päivänä, maksoin sen, jottei jäisi roikkumaan. Google Mapsissa suunnittelin reitin, vaikka se oli ollut jo kauan valmiina päässäni. Koivusen Mikalta hankkimani seurantalaitteen päivitin vitosella Elisan pre-paid sim-kortilla.

Lauantaina 20.10. lähdin retkelleni yksi pieni matkalaukku mukanani ja kolme muovikassillista tuliaisia kavereilleni. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Muurlassa Rajalan Ailan ja Ekin luona. Ihailin siinä samassa heidän juuri hankkimaansa punaista Cactusta. Nätti ja käytännöllinen, mutta pieni auto koivilleni. Kahvit ja pullat nautittuani jatkoin kohti Naantalia ja sen S-Markettia, josta ostin juotavaa ja syötävää seuraavalle päivälle. Eli pari omenaa ja yhden lihapiirakan. En nimittäin ajatellut paljoa pysähdellä Ruotsia ja Tanskaa läpi ajaessani.

Satamaan saavuin hyvissä ajoin, eli vajaat kaksi tuntia ennen aikataulun mukaista lähtöaikaa. Ilta oli viileä ja jonotuspaikka oli jälleen muuttunut viimekertaisesta. Ajoin jonotuspaikalle ja jonkun ajan kuluttua muutama auto ajoi taakseni. Olin varannut ikkunallisen ulkohytin ja sain sen pitää yksin. Menin hyttiin tutustumiseni jälkeen ruokasaliin, sillä päivällinen kuuluu matkan hintaan. Kyytipojaksi otin oluen ja snapsiksi Jaegermeisterin. Ruokailun jälkeen hyttiin nukkumaan. Ikkunahytistä ei yöllä ole mitään iloa, mutta antaa se hieman tilantuntua. 

Aikaisen ja monipuolisen aamupalan jälkeen saavuimme Kapellskärin satamaan, josta pimeässä ja kevyessä sateessa klo 6.30 kohti etelää. Tiesin, että seuraavat 12 tuntia istun tiukasti ratin takana, mutta onneksi etupenkin jakkarassa on hyvät sähköiset säädöt, ettei tarvitse istua koko aikaa samassa asennossa. Koska rekat pääsevät rahtilaivoilla yleensä ensimmäisenä, alkumatka oli yhtä rekkojen ohittamista. Välillä ohituskaistoilla tuli kiire, kun tuntuivat loppuvan aina liian aikaisin.

Tukholman alitin liki koko matkan tunnelissa ja se nopeutti matkantekoa huomattavasti - tosin nyt oli lisäksi sunnuntai ja muutenkin matkanteko oli helppoa, kun ei ruuhkia ollut. Olen aiemmin todennut, että Ruotsissa ajaminen on tosi nopeaa. Kapellskärin ja Rödbyn välin ajoin 99,66 km/h. Siihen ei pysty 900 km:n matkalla koskaan esim. Saksassa. Ranskan maksullisella moottoritiellä eli peagella tähän pystyy silloin tällöin.

Jossain Skoonen laitamilla tein pienen pysähdyksen. Nautin eilen ostamani lihapiirakan ja kyllä taas jaksoi. Skoonessa oli varsin vehreää ja tien laidalla näin runsaasti peuroja laitumella. Taisivat olla jonkin ravintolan herkkuja laiduntamassa. Skoonessa oli mahtava määrä mustavariksia syömässä jyviä vihannasta pellosta. Osa niistä saattoi päätyä ravintolan lautasille. Sehän lienee herkkua Skoonessa.

Päästyäni Helsingborgin kohdalle, taivaanranta oli mustanaan erilaisia lintuja, jotka matkasivat etelään kuin minäkin. Ennen Mälmöä tie E 20 katkesi tietöiden takia, joten oli pakko lähteä harhailemaan kohti Malmön keskustaa etsien uutta kiertotietä, jota pitkin saatoin matkata kohti Öresundin siltaa ja Tanskaa. Opastus oli kuin vanhassa DDR:ssä,- välillä kilvet hävisivät kokonaan.

Kiertotieltä pääsin jonkin ajan kuluttua takaisin E 20:lle. Siltamaksun (n. 50 €) maksettuani jatkoin kohti siltaa, joka on noin 7800 metriä pitkä ja 4 km pitkää tunnelia pitkin pieneen Tanskaan. Sillalta on enää noin 170 km Rödbyn satamaan, josta laivani oli lähtevä. Olin seurannut apumiehen penkillä ollutta paperista aikataulua aiemmista reissuista ja todennut liikkuneeni kutakuinkin aikataulussa. Välillä hieman edellä ja väliin hieman myöhässä. Ei ollut juttukaveria, joten aikataulu oli ainoa matkakaverini. Radiosta tuli melko yksitoikkoista ohjelmaa, joten ei siitäkään seuraa juurikaan ollut. CD:tä en halunnut vinguttaa, vaikka autossani on 10 levyn automaatti.

Koko matkan ajan joku rengas oli hieman jumputtanut ihan missä nopeudessa tahansa. Hieman huoletti, mutta vain hieman. Maribon kohdassa vasen kaista vei kohti Rödbytä, mutta pahaksi onnekseni olin oikealla kaistalla, josta en enää päässyt vasemmalle kaistalle, sillä se oli täynnä autoja. Maribossa seikkailin varmaan kymmenen minuuttia. Navigaattori sekosi, mutta yritin pitää suuntaani samana, eli kohti etelää. Lopulta tuli viitta, jossa luki Rödby. En ollut ottanut mukaani Tanskan enkä Ruotsin karttoja, sillä olen tehnyt matkan niin lukuisia kertoja.

Rantaan kuitenkin saavuin ja maksoin lauttamaksun joka oli n. 88 €.

Laiva lähti melko nopeasti kohti Putgardenia. Nautin jälleen minulle niin perinteisen gulashisopan ja kulta-Tuborgin. Hyvää oli. Jälkiruoaksi kävin yläkannella nauttimassa ison kahvin ja lehtevän tanskalaiswienerin. Joka kerta matkustaessani täällä, mietin miksei Suomessa haluta tehdä tällaisia todella herkullisia wienereitä. No – saahan sitä yksin kaikkea fundeerata.

Tanskan rannikko, kuin myös Saksan puolinen ranta oli täynnään tuulimyllyjä. Täällä niille on varmasti käyttöä. Illan hämärtyessä saavuin Putgardeniin, josta oli Sittenseniin enää reilut 200 km. Renkaan jumputuksesta huolimatta ajoin jonkin aikaa sataakuuttakymppiä. Välillä 120 – 140 km:n vauhtia. Pimeässä vauhti tosin tuntuu kovemmalta ja autojen jarruvalot häikäisivät melkoisesti.

Saksan puolella oli jälleen melko paljon tietöitä, jotka hidastivat matkantekoa. Huvitti, että ensimmäisessä saattoi lukea, että tietyöalueelle on matkaa esim. 4 km. Vauhti hidastui kuutenkymppiin. Tietyötä jatkui 4 km, mutta sen jälkeen tuli uusi kilpi, jossa luki ”vielä 3 km” ja sen jälkeen uusi kilpi missä luki ”vielä 5 km”. Ihmettelin, kuinka saksalaiset kestävät tällaista kusetusta. Olin kuitenkin Sittensenin hotelli zur Müehlen pihassa klo 18.40, parikymmentä minuuttia aiemmin kuin viime kerralla. Ero syntyi melko varmasti siitä, että pääsin ajamaan laivaan odottelematta. Tänään tuli ajettua noin 1170 km.

Hotellin omistajattaren Bettinan kanssa keskustelin jonkin aikaa ja nautin yhden paikallisen oluen ennenkuin vein laukkuni huoneeseen 3, jossa en ennen ollutkaan yöpynyt. Annoin omistajattarelle konvehtirasian. Hotellista astelin pimeään iltaan ja kävelin tuttuun kreikkalaiseen ravintola El Crecoon. Tilasin Rhodos tellerin, ouzon ja pienen kannun retsinaa. Ruoka oli maittavaa, kuten aina ennenkin.

Sittensenissä, jossa asuu noin 5500 ihmistä, ei montaa ruokapaikkaa löydy. On kebabia ja kiinalaista. Lopulta palasin hotellille ja kaivauduin peiton alle. Peitto tuntui hieman lyhyeltä ja jouduin huilaamaan diagonaalisesti. Lämpöpatteriin yritin yöllä saada lämpöä, mutta seltä tuli lämpöä vain silloin kun patteri oli aivan täysillä. Huomasin sen vasta aamulla. Lisäksi kompressorijääkaappi kännistyi vähän väliä. Yöllä oli pakko repiä töpseli seinästä, mutta hetken aikaa nukuttuani heräsin ja ajattelin, jos jääkaappi alkaisi sulattamaan, olisi vedet kokolattiamatolla. Oli hieman rauhaton ensimmäinen Saksan yö.

Aamiainen oli jälleen kaikin puolin monipuolinen ja herkullinen. Oli tummaa saksalaista leipää, erilaisia sämpylöitä, useaa erilaista juustoa sekä kinkkuja ja makkaraa. Lisäksi oli tarjolla hedelmiä, hedelmäkoktailia, jugurttia ja mehuja. Eikä sovi unohtaa keitettyjä munia, joihin oli tussilla piirretty nauravan naaman kuva. Jugurtin ystävälle oli mahdollisuus lisäksi nauttia pähkinöitä ja müslia. Huoneestani otin matkaevääksi banaanin, johon oli tussilla kirjoitettu” Vitamine sind gesund”, eli vitamiinit pitää kunnossa. Banaanin päähän oli vielä piirretty hymynaama.

Jatkoin matkaani kohti Bremeniä ja siitä muutaman tietyön kautta Kölniin, jonka ulkopuolella huoltoasemalla kävin nauttimassa bockwurstin, joka oli melkoisen maittava. Vessaan piti ostaa 70 sentin lippu automaatista. Sitten ei muuta kuin matkaan ja kohti Koblenzin kaupunkia.

Siellä on paikka, jossa Mosel- ja Rheinjoki yhtyy. Paikan nimi on Deutches Eck. Koska olin tämän jo aiemmin nähnyt ja kun kaikki P-paikat oli maksullisia, päätinkin jatkaa matkaani etelää kohti. Ajoin Loreley kukkulan juureen, joka on tullut tutuksi mm. Blackmore´s Night yhtyeen tuotannosta ja Heindrich Heinen lyriikasta. Mitätön kallio, jossa oli vielä 1800 luvulla pieni koski, josta kuului kuiskauksia. Nykyään ei kuiskauksia enää kuulu, sillä liikenne joen kummallakin puolella sammuttaa kuiskausten äänet. Kukkulalla oli vain ravintola ja kämppäri ja tällä kukkulalla järjestetään rokkikonsertteja - niin ymmärsin. Ajoin takaisin mutkittelevaa mäkistä tietä Reinin rantaan ottamaan muutamia kuvia jokilaivoista ja jatkoin Sankt Goarshausenin lossirantaan.

Lossilla maksoin 4,50 € Rheinin ylityksestä. Vaikka olin ensimmäisenä jonossa, muut ajoivat estoitta ohitseni. Katsoin ettei täällä ollut paikallisille etuajoa lautalle. Toiselta rannalta jatkoin matkaani minne muutkin, sillä navigaattori oli aivan pihalla. Noin 60 km ajettuani saavuin kylään, joka sijaitsee Moseljoen varressa. Kylä on nimeltään Zell an der Mosel. Siellä sijaitsee majoitusliike Haus Grünewald, jonka omistajatar puhui englantia ja hänen pieni koiransa haukkui saksaksi. 

Koska oli jo hämärää, kyselin rouvalta jotain hyvää ruokapaikkaa. Hän neuvoi pizza- tai kebabpaikkaa, mutta se ei oikein tipahtanut. Löysin kylältä italialaisen ravintolan Giovannisin, jossa tilasin itselleni Spaghetti-carbonaran ja lasillisen punaista viiniä. Ruoka oli hyvää ja poistuin Moseljoen rantaan kävelemään ja palasin tyytyväisenä takaisin hotelliini. Hotelli sijaitsi joen rannasta noin 2:n kilometrin päässä mäkisessä maastossa. Tänään tuli ajettua 548 km.

Ostin majoitusliikkeen rouvalta vielä pullon punaviiniä. Olin vahingossa ottanut huoneeni vieressä olevasta telineestä pullon, jossa luki Süs, eli makea. Se maksoi 7€. Sain juotua noin puoli pulloa ja sen jälkeen painoin korkkikorkin kiinni. Hetken katsoin telkkaria ja pesun jälkeen painuin nukkumaan. Olin varannut aamiaisen kello kahdeksaksi.

 

Heräsin hieman kuuden jälkeen, kävin suihkussa ja laskeuduin hieman ennen kahdeksaa varsin kauniiseen aamiaistilaan. Aamiainen oli mahtava ja nautin siitä todella paljon. Keitettyä kananmunaa etsiessäni, havaitsin sen olevan hopeisessa suojuksessaan aivan edessäni. Pysyi kananmuna pitkään lämpimänä. Olin jälleen ainoa, joka oli asettunut Frühstückille. Valikoimaa oli tosi runsaasti. Liki samankaltainen kuin edellisenä aamuna Hotelli zur Müehlessa.

Lopulta oli matkaa jatkettava ja saavuin Bernkastel-Kuesiin. Kaupunki on todella kaunis ristikkotaloineen. Ostin 4 pulloa paikallista valkoviiniä. Vein pullot autoon ja ajattelin, että voisin hankkia itselleni myös talvikengät, koska saksalaiset kengät ovat mielestäni hyviä. Kello läheni kymmentä, jolloin vaate- ja kenkäkaupat aukesivat.

Kävelin kenkäkuppaan ja olin näyteikkunassa jo havainnut mieleiseni Riekerit. Kysyin myyjältä josko hän puhuisi englantia. Hän vastasi että ”little” ja meni ulos järjestämään kenkiä, sillä liike oli juuri avattu ja olin ensimmäinen asiakas. Toinen myyjätär ei osannut englantia, mutta sain 10:llä saksan sanalla oikeat kengät sovitettavaksi ja ostin ne.

Ajoin aikani Moseljoen kauniita rantoja kun päätin siirtyä Luxemburgiin. Ohitin moottoritietä ajaen pääkaupungin ja jonkin ajan ajettuani saavuin Belgian puolelle. Ajelin Ardenneilla pikkuteitä kunnes tulin kapealle tielle ja edessä meni paku ja traktori peräkärryineen. Matka hidastui tuntuvasti. Jossain vaiheessa traktori tyhjensi kuormansa tielle ja osin tietyön ojaan. Kaivuri siirsi lopulta kuorman kokonaan kuoppaan ja pääsin hetken odoteltuani jatkamaan matkaani hieman nopeammin.

Päätin pysähtyä Hoegardeniin kaupunkiin Hoegardenin panimolle nauttimaan lasillisen omintakeisen makuista mm. korianterilla maustettua vehnäolutta. Oli tiistai-päivä ja panimon ravintola ei ollut avoinna, kun samaan aikaan iPhone ei löytänyt kenttää, jotta olisin voinut etsiä aivan uuden baarin. Panimon vieressä oli onneksi kapakka auki, jossa on tullut käytyä jonkun kerran aiemminkin. Siellä nautin ison Hoegarden oluen. En tosin oikeasta lasista, mutta kuitenkin.

Lähdin ajamaan moottoritielle Brysselin kaupungin ja Zaventemin lentokentän välistä kohti Merelbekeä, jossa tuttuni Jacqueline ja André asustavat. Olen siellä vieraillut vuodesta 1994 saakka vuosittain erilaisilla kokoonpanoilla ja nyt yksin. Aikoinaan kävimme Niemisen Masiksen kanssa heillä joskus 

kaksikin kertaa vuodessa.

Istuimme olohuoneessa Andrén kanssa nauttimassa jotain uutta belgiolutta. Tavanomaisesti pähkinöitä ja juustoja alkupaloiksi. Jacqueline ahersi keittiössä. Jossain vaiheessa hain tuliaiset, joista pariskunta vaikutti olevan varsin tyytyväisiä. Oli Fazerin sinistä, Vihreitä kuulia, Wiener nougatia, hilloja ja Kitkan muikkuja säilykkeenä. Pienenä kuriositeettina Andrén suursuosikki iso pullo kalanmaksaöljyä. Varsinkin André oli innostunut Arctic raidisorsasta ja isosta Raid Arctic duck tarrasta sekä RA- banderollista, jotka hän aikoi ripustaa talliinsa. Kävimme välillä tallissa katsastamassa uusia projekteja.

André oli ostanut uuden polkupyörän maantieajoon ja joutunut laittamaan siihen paremmat vanteet ja renkaat. Maksoivat kuulemma 160/kpl. Hänellä on pyörät niin maantielle kuin velodroomille. Mainittakoon, että André on jo seitsenvitonen ja vetelee huikeita keskinopeuksia velodroomilla. Tarkkana miehenä hänellä on kaikesta tilastot ja katselin, että hän ajaa jopa reilun 40 km:n keskinopeuksia velodroomilla.

Jollekin henkilölle hän oli rakentanut uuden koneen Citroënin osista. Hän ei ainakaan vielä käytä Französen tai Burtonin osia. Osat oli kaikki uudelleen maalattuja ja alumiiniosat olivat kuin uusia. Huolellinen mies. Minullakin on tallessa yksi hänen rakentamansa vaihdelaatikko, jota en aio myydä.

Illemmalla nautimme Jacquelinen loihtiman ilta-aterian. Siinä oli tarjolla possunposkia, endiivejä, ruusukaalia, juustolla terästettyä perunalaatikkoa ja tietysti makeaa jälkiruokaa, hedelmiä ja punaviiniä unohtamatta. Illalla nautin vielä pienen lasillisen slaapmötchkeä eli yömyssyn TV:tä katsellessamme.

Makuuhuone oli viileä kuten aiemminkin syksyisin. Yksin sain nukkua raskaan peiton alla ja uni taisi tulla heti. Kilometrejä tuli kulutettua tänään vain 460 km ja oltua kolmessa maassa päivän aikana.

Aamu seiskalta kuuntelin, että ainakin toinen talon henkilöistä on alakerrassa. Aina se on ollut Jacqueline, joka oli siellä rakentamassa aamiaista meille.

Ehdin käydä ruiskussa ja astelin alakertaan, jossa jo kahvi tuoksuikin. Nautimme kolmistaan monipuolisen ja runsaan belgiaamiaisen. Tällä kertaa en pitänyt lähdöllä kovaa kiirettä, sillä seuraavaksi minulla oli treffit Liegén pohjoispuolella Viséssä klo 14.00.

Ehdin vielä pistäytyä läheisen kylän Mellen Bierhallessa ostamassa herkullisia belgioluita. En tosin sillä mitalla mitä aikoinaan Niemisen Masan kanssa, vaan ehkä 20 pulloa vahvaa olutta, jotka kestävät hyvin ainakin ensi kesään. Merelbekestä Visén on matkaa noin 190 km, joten matkaan meni reilut 2 tuntia.

                                          Taustalla Maasjoki

Viséssä Marcelilla on samantapainen teippausfirma kuin minullakin, aivan Maas-joen rannassa. Luulen, ettei Marcel tule kauaa olemaan paikassa, sillä ainakin meillä noin lähellä suurta jokea olisi aivan hyvä kohde grynderille rakentaa kalliita asuntoja. Jaoin tuliaiseni ja Marcelin työkaveri nautti kiitollisena suomalaisista suklaakonvehteista. Mainittakoon, että hän on nainen, Claudia tai Yvonne, tai joku vastaava nimeltään.

Lähdimme minun autollani ostamaan Herveä ja Liegen siirappia juustokaupasta sillä aikaa kun Marcelin paku oli pesussa. Täti pakkasi juuston kolminkertaisesti ja laittoi sen vielä muovilaatikkoon. Pelkäsi, että haisee muuten liikaa lentokoneessa. Vaikka Marcel kertoi, että olin liikkeellä autolla. Rouva ojensi paketin vakavailmeisenä ja maksoin tuotteet. Herve juusto on hyvää, mutta haisee kuin kärpänraato. Herve juusto tehdään pääosin samannimisessä kaupungissa Liegen lähellä. Jatkoimme kylältä vielä ruokakauppaan, josta ostin Douwe Egberts kahvia muutaman paketin. Lisäksi lupasin kaverilleni Maralle hankkia Herran siunaus -olutta eli Val Dieuta. Siinä on prosentit kohdallaan, sillä se on 10 prosenttista ja 0,75 l.n kokoinen lekkeri. En ostanut itselleni mitään sillä minulla oli vielä viime vuotistakin pullo jäljellä.

Marcel hankki kokonaisen kanan ja pottuja. Haimme pesusta Marcelin pakun ja ajoin hänen perässään hänen talolleen. Mutkikasta pimeää tietä. Kotonaan  hän pesi kanan ja täytti sen.  Punasipulit ja perunat laitettiin uunipellille. Kana pyöri ympyrää uunissa, kun me nautimme ruokaa odotellassamme Palmin olutta pari purkillista. Ruoka oli herkullista ja keskustelimme vakavamielisiä keskusteluja Marcelin kanssa, kunnes Marcel kysyi, josko haluaisin kuulla, kun hän soittaa huilullaan säveltämänsä kappaleen. Kauniilta kuullosti. Videoin esityksen, mutta kotona tumpuloin sen jonnekin bittiavaruuteen. 

Marcel piirsi minulle kartan siitä miten löydän hotellilleni. En karttaa voinut kuitenkaan lukea pilkkopimeässä sateisessa Belgian illassa, vaan tyydyin navigaattorin neuvoihin.

Hotellini sijaitsi muutaman kilometrin päässä Petit Rechainissa. Parkkipaikat olivat tosi kortilla. Jouduin jättämään autoni läheiselle pellolle ja peltokin oli täynnä autoja. Yöpymispaikkani yhteydessä toimi hotellin lisäksi urheilukeskus ja porukkaa oli tosi paljon pelaamassa tennistä ja squashia. Respan kupeessa oli baari, jossa paikalliset söivät ja joivat juomiaan.

Sain lopulta huoneeni ja en sieltä poistunut ennen aamua minnekkään. Yritin katsoa telkkaria, mutta kuva oli niin rakeinen, etten jaksanut katsoa sitä. Toisaalta ei kielikään oikein uponnut. Kilometrejä taittui tosi vähän eli noin 250 km.

Aamulla pitkiä käytäviä kuljettuani päädyin aamiaishuoneeseen, jossa kavereinani oli iäkkäitä belginaikkosia. Aamiainen oli varsin runsas, mutta tie alkoi polttaa ja maksoin itseni ulos. Pellolla oli joku sutinut lähtiessään oikein kunnolla, mutta onneksi savinen rapa oli vain autoni apumiehen puolella, joten se ei haitannut. Lähdin ajamaan kohti Frans van Rieliä ja luoteis-Belgian Wuustwesseliä. Laitoin hänelle viestin, että olen tulossa, mutta en kuullut hänestä mitään. Päätinpä siis kääntyä kohti Hollantia. Vaikka Belgiassa polttoaine on halvempaa, tankkasin Hollannissa ja nautin kupin kahvia ja gehakt ball patongin. Se on herkullista lihapullapatonkia.

Jatkoin Zutpheniin ja Burtonin sitikkakauppaan. Tuttu kylä, tuttu 2 cv -kauppa ja tutut myyjät. Tilaukseni oli valmiina ja ostin lisäksi Dyanen käytetyn kojetaulun, uuden virtalukon Dyaneen ja kaksi poikittaispönttöä. Lasku hieman yli 1200 egeä. Myyjän kanssa pakkasimme autoni ja annoin kaverille suomalaisen konvehtirasian, kuten tapanani on ollut.

Ajelin kohti pohjoista ja Oldenzaalia. Siellä oli minulle varattuna huone hotelli Het Landshuisista, jossa on tullut vierailtua aiemminkin. Respan neitonen sanoi, ettei kannata varata hotellia Bookingin kautta, sillä hän antoi kortin, jolla voin varata hotellin ilman välityspalkkiota. Huoneen tsekattuani, lähdin kaupungille ja jätin autoni isolle parkkipaikalle. Kävin tutussa pubissa nauttimassa hollantilaisen oluen ja kuorellisia maapähkinöitä. Koska satoi, minulla oli sontsa mukana.

Huomasin yhtäkkiä, että parkkiaika oli menossa umpeen, enkä muistanut mihin olin autoni jättänyt. Muistin vain, että siinä oli iso kirkko vieressä. Parkkiaika oli mennyt jo 10 minuuttia yli, kunnes löysin autoni. Nyt päätin ottaa parkkipaikastani kuvan ja huomasin, että olin pysäköinnyt Ganzenmarktille, eli hanhitorille. Lähdin vielä tuttuun juustokauppaan ja ostin kimpaleen Oude Amsterdamia. Sanoin myyjättärelle, että viimeksi sitä ei ollut vaan sain Oude Oldenzaaleria. Myyjätär totesi sen olevan samaa juustoa. Selvä juttu. Näillä mentiin.

Pyysin häntä pakkaamaan juuston vakuumiin, minkä hän tekikin. Lisäksi hän antoi mukaani juustoon sopivan pakkauspaperin. Ostin lisäksi pähkinäsekoituksen kotiin viemisiksi. Normaalit ruokakaupat ovat Hollannissa joskus vaikeita löytää, niin nytkin. Kävin kuitenkin ostamassa kotiin muutaman laatikon Oldtimer lakukarkkeja, koska me pidämme niistä.

Lopulta tallustin takaisin autolleni ja jatkoin hotellilleni. Tilasin oluen ja iltapalan, jossa oli iso lihapulla, kastiketta ja useita muita ruoka-aineksia omissa astioissaan. Taisinpa nauttia lasillillen Oude geneveriä, eli vanhaa geneveriä snapsiksi.

Meillä oli treffit Gert-Jan van Asperenin kanssa, mutta häntä ei kuulunut eikä näkynyt. On nuo flaamit ja hollandeerot - toiset heistä melko epäluotettavia. No jäipä tuliaiset jakamatta. Mainittakoon, että Frans soitti minulle kun olin jo Suomessa. Oli kuulemma ollut sairaana.

Huoneessani katselin hetken telkkaria. Ei siksi, että olisin ymmärtänyt ohjelmasta mitään, mutta kuva oli hyvä ja katselin lopulta huomisen säätiedoituksen. Sadetta lupasi. Tänään kilsoja tuli mittariin 360 km.

Aamiainen oli katettu kuudelle henkilölle. Tarjoilija sanoi, että kaikki tämä ruoka on yksin minulle. Kerroin, etten jaksa syödä kuin oman osani. Aamiasta oli niin kylmää kuin lämmintä. Oli suolaista ja makeaa. Sangen maittavaa, mutta ei sitä jaksa syödä enempää kuin reppu vetää. Maksettuani, lähdin ajamaan kohti Saksaa ja Gildehausia. Hotellilta oli pikkuteitä ajaen alle 10 kilometriä Saksaan.

Duckservicestä noudin tilaukseni. Taisin jutella veljesten kanssa reilun tunnin ja jätin kaikki ylijääneet tuliaiseni de Weeghin veljeksille Frankille ja Julienille. Hankin yhden levyjarruvaihdelaatikon, rattiputken, muovitankin, lämmönvaihtimet, etuakseliston, muovimassaiset lämpöpellit ja muita pikkuosia. Nyt olikin auto jo melko täynnä, mutta saksalaiset oluet puuttuivat kuin myös ainakin jouluglögit. Matkalla Gildehausista Osnabrückin kautta Bremenin ja Hampurin kautta Lübecin Cittimarktiin, ei ollut lainkaan stauta tai hidastavia tietöitä.

Cittimarktissa kävin syömässä kunnon pihvin ja nautin vehnäoluen. Ostin hyttievästä jonkin verran, sillä en ollut ajatellut nauttia Finnlinesin kallista ja melko mitäänsanomatonta muonaa kovaan hintaan.

Sari Bernerin kaupasta ostin pari kartonkia entisen Itä-Saksan Darguner Pilsner olutta ja jonkin viinipullon. Mainittakoon, että kartonki olutta maksoi alle 9 € ja on mielestäni melko hyvän ja pehmeän makuista. Eräs rekkakuski oli aikoinaan kehunut minulle sillä olevan hyvän hinta-laatusuhteen. En sitä aluksi uskonut, mutta nyttemmin olen sitä aina hankkinut käydessäni Sari Bernerillä. Lisäksi oli pakko ostaa martsipaania - sehän oli naapurista, Lyypekistä.

Koska olin hyvissä ajoin perillä, päätin ajaa Travemündeen, mutta pimeässä ja sateessa siellä ei ollut juurikaan mitään nähtävää. Olihan siellä tuttu Hein Muek -ravintola, mutta nyt oli maha niin täynnä, ettei tullut mieleeni nauttia esim. Labskaussia, jota on tullut aiemmin siellä maisteltua. Se on vanhaa merimiesruokaa, jota tarjoillaan kuulemma myös Rauman suunnalla. Siinä on paistinperunoita, lihaa, silliä ja punajuurta sekä suolakurkkua.

Pällisteltyäni jonkin aikaa Travea, päätin lähteä takaisin lauttarantaan Skandinavienkajlle ja rantaan. Autoja oli paljon, sillä täältä lähti laivoja myös ainakin Trelleborgiin, Liepajaan, Riikaan ja Malmöön Helsingin lisäksi. Koska olin hyvissä ajoin rannassa, siirryin hissillä takaisin satamarakennukseen, jossa sijaitse satamakonttori, vaatimaton ravintola ja Sari Bernerin taxfree kauppa. Muistan, että Sarin kauppa oli aiemmin Travemünden vanhassa satamassa Mikos-nimisenä kauppana, josta ostin vuonna -80 Philipsin automankan. Se oli niin hieno, että se piti asentaa jo satamassa. Äänet oli hienot, vaikka nykypäivänä ääni olisi kuin kidekoneesta.

Join baarissa yhden vehnäisen. Saatoin sen tehdä, sillä laivaan ajoon oli vielä kolme tuntia. Tyylini saattaa kuulostaa hullulta, että väijytään satamassa tunteja, mutta en halua siihen tilanteeseen, jossa joudun pitkään stauhun tai rengasrikkoon. Syksyllä kylmässä odottelu on melko pitkästyttävää, sillä yleensä kartturi vetää jo tässä vaiheessa sikeitä. Nyt ei ollut sitä vaaraa. Muut autoilijat kävivät välillä vessassa tai polttivat tupakkaa laivaa odotellessaan. Välillä porukka laittoi autot käymään samalla lämmitellen itseään ja matkustajiaan. Tänä sateisena päivänä tuli ajettua hieman yli 400 km. Otin vihdoin seurantalaitteen pois toiminnasta.

Laivaan pääsimme klo 23.00 heti kun lastaajien ruokatunti oli päättynyt. Kannella sai autoa peruutella ja parkkeerata ahtaaseen rakoon, vaikka lapsikin ymmärsi, ettei laiva tule täyteen. Lastaajat pääsivät näyttämään auktoriteettiään – aivan turhaan. Enempi huvitti se tärkeily. Otin laukun ja snaksit, leivän, juuston ja kinkun, jotka olin ostanut evääksi.

Astelin hyttiini, jossa tulisin yöpymään pari yötä. Ikkunoista näkyi vain sataman valot. Päätin käydä kahvilassa ja nautin siellä katkarapuleivän ja oluen. Kun oltiin vielä satamassa, netti toimi jotenkuten. Laitoin jotain viestiä olemassaolostani. Tiesin, että mahdollisesti netti toimii 12. kannella Bornholmin, Gotlannin ja mahdollisesti Öölannin kohdilla riippuen laivan kurssista.

Seuraavana aamuna heräsin, kun olimme Bornholmin edustalla. Nettihän ei toiminut, eikä puhelinta voinut käyttää. Kävin jossain vaiheessa taxfree shopissa. Kuten olen tainnut aiemminkin mainita, ettei taxfree hintaa ole olemassa - se on vain se hinta mitä laivalla on. Enpä ostanut mitään.

Makasin hyttini sängyllä ja luin ruotsalaista dekkaria, jonka olin ottanut kotoa mukaani. Sain sen valmiiksi illansuussa. Telkkarista tuli nauhoitettuja ohjelmia Saksasta, Ruotsista ja Suomesta. Illalla nousi melkoinen myrsky. Seiskakannen korkeudelle nousivat valkoisen vaahtoavat pärskeet. Keula kävi välillä syvällä aaltojen sisällä ja nousi pamahtaen merenpintaan. Kakkoskanavalta katsoin, että laivan nopeus oli laskenut myrskystä johtuen. Laskeskelin, että olemme Vuosaaressa aikaisintaan klo 10 - 11 välissä, vaikka meidän piti olla siellä klo 9.00.

Finnlinesille tyypillistä - he eivät kuuluttaneet missään vaiheessa, että saavumme myöhässä Helsinkiin. Lopulta pääsimme laivasta klo 11.30. Pientä liikkumavaraa. Eikä ole ensimmäinen kerta. Finlines tuntuu olevan melko välinpitämätön matkustajistaan. Jollain aiemmalla kerralla huomasimme taxfreessä purserin, jota ripitimme Maran kanssa toden teolla. Purseri lupasi hoitaa kuulutukset ja kaikille eväät ravintolassa. Ja niin kävikin, mutta eivät olisi varmaan tehneet mitään ellemme olisi purseria kovistelleet. Kannattaa avata suunsa, jos kaikki ei mene kuten pitää.

Kestää kauan ennenkuin matkustan Trave - Stadi väliä uudestaan.

Ennen Finnlinesillä oli muuttuvat ruokailut ja mielenkiintoiset ruuat. Nyt aamiainen ja buffet liudentuvat toisiinsa. Toisaalta onhan ruokailukin ajanvietettä.

Alhaalla kustannuslaskelma yksin ajaen. Kaksin ajaen matka muuttuu suhteessa edullisemmaksi.

Naantali - Kapellskär auto ja ulkohytti 109,-

Nafta n. 1,50:-/l. 6,5l./100 km n. 3200 km 490,-

Öresundin siltamaksu 50,-

Puttgardenin lautta 90,-

Travemünde - Helsinki 326,-

Travemünden satamassa klo 23.00, seuraava vuorokausi laivalla ja lopullinen laivasta pääsy klo 11.30 = 35 h. Otettu huomioon aikaero.

Naantalin satamassa klo 21.00 ja Sittensenissä seuraavana päivänä klo 18.30 = 22,5 h. Otettu huomioon aikaero.

Tässä syy, miksi kannatan Ruotsin läpi ajoa. Olen ajanut aikoinaan Dyanella pari kertaa Lübeckin tasolle, mutta perille Sittenseniin en ole kertaakaan ehtinyt pienten perhehotellien aukioloaikana. Pitäisiköhän kokeilla?

Henkka Castrén