Garfieldin seikkailut Puolan maailmankokokoukseen -15

Niin koitti päivä, jolloin olimme valmiit suuntaamaan sätkän propellin siivet kohti Puolaa. Olimme saaneet tuntumaa ulkomaan elävistä viikkoa aikaisemmin Puumalan kansainvälisessä miitingissä. Siellä vietimme hauskan viikonlopun Jukan ja Päivin järjestämissä bileissä, jossa oli kaikkiaan yli sata sätkää. Ainoa huolenaiheeni oli koneesta kuuluva outo jyrinä kytkintä pohjaan painettaessa. Asiantuntijoita kuuntelin mahdollisesta viasta, mutta tyydyttävää vastausta en saanut keltään.

Päätin lähteä Pia, minä ja Garfield sekä outo ääni kohti Puolan maailmankokousta. Jo edesmennyt kaverini tiesi kertoa, että sätkäkuski ottaa aina riskin sätkän oven avatessaan. Tästä huolimatta, otin ehjän kytkinpaketin ja kytkinhaarukan mukaani muiden varaosien lisäksi.

Porukkaa oli lähtenyt pitkin viikkoa kohti maailmankokous paikkakuntaa – Torunia. Olimme vielä perjantaihin asti töissä, joten pakkaukselle ei aivan hirveää aikaa jäänyt. Toisaalta olin jo vuotta aiemmin varannut kaikki hotellimme, joten retkeilytarvikkeita emme tarvinneet. Ainoat retkeilyyn viittaavat esineet olivat pöytä ja kaksi retkituolia, joita saatoimme käyttää kokouspaikalla. Olimme laskeneet, että puolitoista viikkoa tämän kaltaiseen retkeen riittäisi. Päivämatkat tulisivat olemaan reilut 300 km päivässä ja viisi päivää paikoillaan.

Katajanokan satamaan saavuimme hyvissä ajoin, kuten tapanamme on ollut kautta aikain. Täytyy olla aina aikaa vaihtaa puhjennut rengas, jos sellainen tapaus sattuisi kohdalleen. Satamassa oli paljon samanhenkisiä 2 CV kuskeja ja heidän karttureitaan. Laivaan päästyämme siirryimme 10. kerroksen aurinkokannelle.

Istuskelimme aikamme kannella Mikkelin ja Keravan porukoiden kanssa, mutta sitten päätimme tutustua ruokatarjontaan. Aamulla ei ehditty syödä kotona mitään. Buffet oli meille hieman liian raskas vaihtoehto, joten menimme salaattibaariin. Ruoka maksoi 11€ ja sillä sai erilaisia salaatteja, patonkia, kalkkunafileitä ja tonnikalaa. Täysin mahoin saatoimme tutkailla lähestyvää Tallinnaa, jonka tosin olin jo nähnyt menneenä keväänä ja kesänä 5 eri kertaa. Tai oikeastaan Tallinna ei lähestynyt meitä vaan laivamme läheni Tallinnaa. Ajallaan muistelimme minne Garfield oli jäänyt. Oliko se pupu, lehmä vai kotka ovi, josta kulkupeli saattaisi löytyä. Lopulta kuljin löytyi ja saavuimme satamaan ja matkamme saattoi alkaa.

Tallinnassa kiersimme Vanhan kaupungin vastapäivään ja saavuimmekin melko nopeasti Pärnun valtatielle, joka johti meidät lähelle Pärnua. Mainittakoon, että navigaattori neuvoi kiertämään vanhan kaupungin myötä päivään Lasnamäen kautta. Navigaattori on navigaattori ja minä olen minä ja minä teen päätökset. Olimme päättäneet pysähtyä Pärnu-Jaagupin Halingassa kahvilla. Ehdimme juuri ennen kiinalaisten maailmanvalloitusta. Bussilastillinen mustatukkaisia pieniä ihmisiä suorastaan sekoili baarissa. Heille ei mikään ollut normaalia. Välillä oltiin jopa tiskin väärällä puolella, mutta paikallinen myyjätär katsoi heitä vain hiukan hämmästellen. Kahvi, jonka nautimme oli hyvää, mutta leivonnainen oli varsin kuiva. Jäi osittain syömättä.

Ohitimme Pärnun ja siitä jatkoimme kohti Riikaa, jossa olisi ensimmäinen hotellimme. Latvian rajalta alkoi noin parinkymmen kilometrin pituinen tietyöalue, jossa kulutimme melko runsaasti kallista matka-aikaamme. Ja kytkintä joutui huudattamaan. Riika tuli tutuksi punaisesta liikennevalo aallosta. Tuntui, että joka risteyksessä oli ainoastaan punaista valoa – perua kenties entisistä ajoista.

Löysimme helposti hotelli Avitarin, joka tulisi olemaan kotimme seuraavan yön ajan. Huoneemme oli 24a, toisessa kerroksessa jota emme löytäneet ilman, että respan täti tuli näyttämään huoneemme sijainnin. Huone oli muuten aivan normaalin oloinen ja siisti. Sain ajettua Dyanen valvottuun parkkiin. Respasta saimme tilattua Panda taksin, joka kuulemma on halvin Riikassa. Panda taksin erottaa muista keltamustasta pandatarrasta. Noin 5 km.n matka hotellista vanhaan kaupunkiin maksoi 3,60 €, joten sangen halvasta kyydistä saattoi puhua.

Kiertelimme kaupungin katuja ja kolusimme matkamuistomyymälöitä ja lopulta siirryimme latvialaiseen perinneravintolaan. Ruokailun yhteydessä tuli nautittua pari Riga balsamia. Mustaa yrttiviinaa. Jatkoimme jalkaisin kaupunkiin tutustumista ja valaistun Daugava joen vartta kävelimme lähelle Zeppelin hangaareja. Käännyimme vasemmalle ja kas kummaa olimme tulleet Koskenkorva baariin. Olut oli Karjalaa. Onneksi sai myös paikallista alusta, eli olutta. Musiikki oli jotain karmeaa suomalaista tanssimusiikkia. Emme kauaa paikassa viihtyneet ja siirryimme kadulle etsimään Panda taksia, mutta kun niitä ei löytynyt, turvauduimme tavalliseen. Ja kas kummaa, hinta oli samalta matkalta 4 kertaa kalliimpi.

Aamiaisen jälkeen lähdimme jatkamaan matkaamme kohti etelää ja Liettuaa. Lähellä Liettuan rajaa tie muuttui suoraksi - tosi suoraksi. 20–30 km aivan luotisuoraa ilman mutkan mutkaa. Saattoi heittää automaattiohjauksen päälle ja ottaa pienet torkut. Saavuimme lopulta ristikukkulalle. Mielenkiintoinen ristien kaatopaikka. Muutamia ristejä näkyi, joissa oli jokin muistolause tahi lento- onnettomuuden muistoksi kaiverrettu risti. Vaikuttava paikka. Matkamuistoja löytyi jokaisen makuun, jos risteistä piti ja moni näytti pitäneen.

Siaulialain kaupunki kierrettiin ja jatkoimme matkaamme kohti Klaipeidan satamakaupunkia. Matkallamme kohti Klaipedaa eräässä huoltamon kahvilassa nautimme kahvit ja paikalliset munkit. Kassa varisti tiskillä tomusokerin lämpimän munkin päälle. Oli hyvää.

Kaupungissa vietettiin meripäiviä, mutta suuntasimme suoraan lossille, jolla pääsimme Kuurinkyntäälle. Matka maksoi 15€ ja sillä summalla pääsi kyntäältä vielä takaisin mantereellekin. Kyntään satamassa näimme runsaasti iloisia kiltalaisia palaamassa takaisin mantereelle.

Jono oli noin 5 km pitkä, mutta toivoimme sen lyhenevän, sillä meillä oli 40 km Nidan kaupunkiin ja saman verran takaisin. Kynnäs on melko kapea ja meri näkyi aina silloin tällöin. Muutaman kilometrin ajettuamme tuli jokin tulli, jossa maksoimme 10€. Ties vaikka jotain ekologiaveroa. Nidassa oli runsaasti meripihkakoruja myynnissä, joita monet vilkuilivat. 

Kävimme kaupungissa myös syömässä herkullisen lounaan. Koska alkoi jo olla iltapäivä, lähdimme ajelemaan kohti lossirantaa. Kuurinkyntäällä on paljon lomakohteita ja lisäksi yhteys Kaliningradiin. Takaisin palattuamme jouduimme samanlaiseen jonoon, kuin aikaisemminkin kulkeneet. Viiden kilometrin kohdalla jäimme jonoon ja siinä oleskelu kesti reilun tunnin.

Mantereelle saavuttuamme, etsiydyimme hotelliimme Promenadeen, joka oli majapaikkamme seuraavan yön. Sisäänkirjautumisen jälkeen lähdimme kävellen kaupungille. Etsimme ruokapaikkaa, joka sittemmin löytyikin. Ruokailun ja jälkiruoan jälkeen pimeyden laskeutuessa kävelimme hotellille, jossa jo uni maistuikin. Aamulla viideltä heräsin ajatukseen, että Garfieldiä vaivaava vika on kytkimen silmälaakerissa. Siinä pienessä pronssiholkissa tai neulalaakerissa, joka sijaitsee kampiakselin päässä. Kaikkea sitä päässä pyöriikin vaikka pitäisi nukkua.

Runsaan aamupalan jälkeen siirryimme samalle moottoritielle, jota olimme Klaipedaan tulleetkin. Katto auki ajaen saavuimme lähelle Kaunasia, josta jatkoimme Mariampoleen ostoksille ja siitä Puolan rajan ylitettyämme suuntasimme Suwalkiin, jossa oli seuraava hotellimme Villa Eden & Spa. Saimme huoneen ylimmästä kerroksesta ja Garfield sai huilata aidatulla piha-alueella. Kysyimme respasta hyvää puolalaista ravintolaa ja lähdimme sitä etsimään. Löysimme etsimämme ja ruoka oli tosi hyvää. Ravintola oli sisustettu vanhoilla puolalaisilla maataloustyökaluilla. Oikein kotoinen ilmapiiri, jos on maalta kotoisin ja ruoka oli tosi hyvää.

Katselimme paluumatkalla kirkkoja, puistoja ja hautausliikkeestä ostimme pari värikästä puolalaista hautakynttilää. En kyllä tiedä minkä takia, mutta turisti on ihmeellinen. Kun jotain tekee mieli, se voidaan ostaa, jos raha riittää. Tutustuimme hengellisiin kirjakauppoihin, joita ei juuri muualla näe. Paavin muotokuvia ja pienoispatsaita oli joka tarpeeseen. 

Paikallisesta leppäkerttukaupassa teimme ostoksia seuraavan päivän maailmankokous seikkailuamme varten. Taisi kassista löytyä ainakin puolalaista olutta ja nektariineja. Huoneeseen päästyämme katselimme telkkaria, joka oli liki ajantuhlausta, sillä puheesta ei ottanut selvää vanha erkkikään.

Aamiaisen jälkeen mietimme, minkä kolmesta järkevästä reitistä Toruniin valitsisimme. Kuten usein arpajaisissa käy, valitsimme pitkän ja kaikkien mahdollisten kaupunkien läpi kulkevan.

Matkalla pysähdyimme paikkakunnalle, jossa oli monta z ja c kirjainta. Yritimme saada ruokaa, mutta vanha mamma ja kolme nuorta olivat täysin ummikkoja, joten jatkoimme matkaamme ja lakkasimme heitä häiritsemästä. Ymmärtäähän tuon tuollaisessa paikassa.

Seuraavalla Shellillä tankkasimme ja samalla saimme nautittavaksemme paksun ja pitkän patongin, jossa oli vihanneshöysteitä ja sulatettua juustoa. Tilaus oli hauska tapahtuma kun kumpikaan osapuoli ei toistaan ymmärtänyt, mutta saimme melkein haluamaamme. Oli hyvää ja halpaa. Lopulta matkamme oli noin 400 km.n pituinen ja kesti noin 9 tuntia. Mopokin olisi mennyt kovempaa.

Ajoimme Toruniin saavuttuamme Mostowa kadulle, jolla sijaitsi hotelimme Pod Orlem. Oli lähellä Raatihuoneen toria ja Wisla jokea. Ilmoittauduimme, veimme laukkumme huoneeseemme ja lähdimme ajamaan kohti Moto Areenaa, jossa kävimme rekisteröitymässä. Saimme kassin täynnään erilaisia tuotteita ja rannekkeen, jolla osoitimme olevamme 2cv hörhöjä liki viiden päivän ajan. Tosin sitä olemme vieläkin. Jatkoimme matkaamme kohti tiettyjen suomalaisten leiriä.

Lopulta löysimme leirin, jossa oli mm. Hakojärvet, Rajalat, Kannistot, Linnapuomin Paula ja Vetrin Anneli monien muiden lisäksi. Kävimme tutustumassa myytäviin tuotteisiin. Burtonilta olin tilannut muutaman osan, jotka kävin noutamassa. Löysin kytkimen silmälaakerin. Otin pronssisen ja neulalaakerin, sillä en ollut varma kumpi laakeri koneessani on. Laakerit maksoivat reilun 6 euroa kappale.

Paikalla oli paljon tarjontaa, mutta tällä kertaa Frantszöse loisti poissaolollaan. Muovikolikkosysteemi ei alkuun toiminut lainkaan, vaan jonot olivat pitkät kolikkokioskille. En ostanut kolikkoja lainkaan, sillä varaosat myytiin euroissa ja euroilla sai parista paikasta ruokaakin. Illalla osallistuimme speedway areenalla avajaistapahtumaan. 

Eri maita edustavat sätkät ajoivat maittensa liput hulmuten iloisesti rataa ympäri. Puheita pidettiin ja kaikilla tuntui olevan hauskaa. Ensimmäisenä iltana vein Garfieldin hotellin parkkiin. Havaitsin siellä asustelevan Huoposen pariskunnan ja Tapsan Keski -Suomesta. Lähdimme vielä kävelemään kaupungille ja keskustahan olikin minulle tuttu sillä marraskuussa 2013 seikkailin sumuisilla ja sateisilla kaduilla toverini Maran kanssa. Silloin kun kävin Saksasta ostamassa nykyisen C vitoseni.

Kaupungissa oli paljon nähtävää. Raatihuoneen torin laidalla oli paljon ravintoloita, ja piparkakkukauppoja. Eräänä päivänä tutustuimme paikalliseen kauppatoriin, jossa oli tarjolla vaikka mitä. Mieleen jäi rintaliivikoju. Mietimme miten sovitus käy, mutta se selvisi hetken päästä kun joku mummo kokeili liivien päällä uusia rintsikoita. Neon keltaiset ja vihreät rintaliivit olivat torilla kovaa huutoa. 

Vihannestarjonta oli mahtavaa ja vihannekset olivat paljon suurempia kuin Suomessa. Merkillepantavaa oli, että kynityt kanat myytiin täytettyinä ja kanojen jalat oli työnnetty niiden takapuoleen. Kyllä turisti sai taas ihmetellä suuren maailman menoa. Otimme taksin ja ajoimme leiriin hakemaan Maran Dyanen Sersetten leiristä ja samalla saimme Linnapuomin Paulan mukaamme. Ajoimme Dyanen Wislajoen rannan parkkipaikalle ja lähdimme kävelemään läheiseen keskustaan.

Nautimme lounaamme Piernikassa, joka taisi olla piirakkaravintola ja saimme sinne houkuteltua mukaamme vielä Kivisen Pirkon ja Kiurun Tuulankin. Kävimme tutkailemassa Kopernikuksen kotia, piparkakkumuseota ja Planetaariota. Minä ja Mara nukahdimme siellä hetkeksi. Onneksi ihmisillä oli tulkkaus korvanapit korvissaan. Eivät kuulleet kuorsauksia. Esitys oli kuitenkin lopulta melko mielenkiintoinen. Meillä oli Paula mukanamme. Hän pääsi myös tutustumaan hotellihuoneeseemme. Parina kertana tulimme ratikalla hotellillemme. Kävelymatkaa oli melko reilusti.

Jonkin kerran ajoimme taksilla leiriin. Garfield majaili ja huilasi kolme yötä leirissä. Kelit olivat kaikkiaan tapahtuman aikana melko hyvät. Jonain aamuna kuulemma kelit laskivat yöllä leirissä + 4. n asteeseen. Tosin meillä oli huoneessamme hyvät oltavat. Meillä oli huoneessamme paksut tummanpuhuvat lautalattiat. Kaksi leveää nahkaista nojatuolia ja sohva. Sänky oli ainakin 2 metriä leveä ja muutenkin puitteet olivat erinomaiset. Erikseen oli vessa ja erikseen kylpyhuone ammeineen.

Aamiainen oli varsin kattava, etten sanoisi runsas. Kinkkua, makkaroita, juustoja, erilaisia leipiä, jugurttia, viinirypäleitä, ananasta, vesimelonia jne. Ja hyvää kahvia. Usein oli vielä tuttuja suomalaisia nauttimassa aamiaisesta kanssamme. Huoneemme ovi sijaitsi toisessa kerroksessa suoraan leveiden portaiden kohdalla.

Parkkipaikalle ajettiin kapeasta porttikongista ja pysäköintipaikka oli melko ahdas, mutta hyvin sätkä mahtui siellä olemaan. Ja peruuttamalla ajettiin pois.

Kävimme lauantaina Petten kanssa kerhojen välisessä kokouksessa isossa ravintolateltassa. Puheet olivat pitkiä ja väsyttäviä. Amicale Citroenin edustaja kertoili tehtaan ja AC:n välisistä tulevista suhteista. Suhteet ovat hieman väljähtyneet, mutta lisää löytyy netissä Amicalen sivuilta. Sitten oli vuorossa vuoden 2019 maailmankokouksen äänestys. Kandidaatteina oli Kroatia ja Italia. Italia kävi kiihkeää lobbaamista ja jakoi lahjoja. Äänestys suoritettiin, syötiin hyvin. Kahvit ja mustikkatortut nautittiin.

Kroaatit jakoivat jokaiselle maalle kassit, jossa oli karttoja, esitteitä ja T-paitoja. Tekivät ihan oikein, että lahjoivat vasta äänestyksen jälkeen. Italialaiset olivat polttaneet paljon rahaa mainostamiseen. Muun muassa eräs Acadyane oli teipattu Cuneo- teipillä kokonaan. Ei ollut mikään muutaman sadan euron teippaus.

Koska tapahtuma oli päättymäisillään, piti tehdä vielä viimeiset ostokset. Citro Partsilta tuli hankittua Pian Lommomummoon Michelinin halvat kopiorenkat hintaan 165 €. Kannoin ne Garfieldiin ja täytin renkaat ostamillani olutpurkeilla. Paljon sinne mahtui. Ja kun renkaat olivat kyljellään, syntyneeseen aukkoon mahtui kaikkea sellaista mitä ei loppumatkalla tarvinnut kuten sylinteri- mäntäsarja ja likavaatteet.

Lauantai-iltana olivat vuorossa tapahtuman juhlalliset päättäjäiset pitkine puheineen. Äänestyksen tulos julkistettiin ja lopputulos oli 54-2 Kroatialle. Arvannette kuka antoi ne pari ääntä. Lavalla saimme komean pokaalin siksi, että Suomi järjesti ensimmäisen maailmankokouksen vuonna 1975. Jätimme pystin raadin haltuun.

Jossain vaiheessa iltaa luovutimme Petten kansa killan lahjan kiitossanoin. Lahjana luovutimme sätkän muotoisen tarjottimen, jonka Isoo Jukka oli tekstannut ja sommitellut sekä kaksi kuksaa. Pimeässä illassa oli kerrassaan näyttävä ilotulitus. Ihan varmasti Torunin kaupungin voimainponnistus, sen verran kalliilta räiskiminen näytti. Paljon rahaa lensi taivaalle. Kaikkiaan jäi erittäin hyvät fiilikset tapahtumasta.

Lopulta jatkoimme kohti hotelliamme ja ajoimme porttikongin kautta parkkiin ja menimme vielä iltaruokapaikkaan nauttimaan kevyen illallisen. Taisimmepa juoda vielä jäähyväisoluen ja yhden snapsin Värtön Mikon ja hänen kaverinsa kanssa.

Sunnuntaiaamuna heräsimme aikaisin. Tukevan aamiaisen jälkeen maksoimme viiden vuorokauden yöpymisen. Oli naurettavan halpa lasku. Täällä Suomessa olisi yöpynyt kenties sillä summalla kaksi vuorokautta. Aamiaisen jälkeen kannoimme tavaramme Dyaneen ja peruutin kadulle. Ennen kahdeksaa lähdimme ajelemaan hiljaista Mostowa katua pitkin kohti Wisla joen rantaa ja seuraavasta risteyksestä sillan kautta yli leveän virran kohti Olzyniä ja Elkiä sekä sitä kautta Suwalkiin. Nyt matka kesti vain kuusi tuntia. Paljon oli ihmisiä matkalla kirkkoon ja sieltä pois. Kirkon seinillä oli kovaäänisiä, joista myöhään tulleet saattoivat kuunnella saarnaa. Puolalaiset ovat hyvin harrasta kansaa.

Navigaattori ehdotti kaikkia poikkeavia teitä, mutta olimme päättäneet seurata vain Pian lukemaa karttaa. Navigaattorin mukaan matkamme olisi lyhentynyt parikymmentä kilometriä, mutta päätimme ajaa pääteitä. Suwalkissa kävimme ostoksilla ja täytimme renkaita vielä muutamalla lisäpurkilla ja jatkoimme matkaamme kohti Liettuaa. Puolan tullissa oli pari tullimiestä tarkastamassa rekkoja.

Marijampolessa oli paljon katutöitä ja navigaattori löysi täältäkin kaikki poikkinaisena olevat tiet. Lopulta löysimme pienen tien, joka johti meidät Trakaihin, joka sijaitsee lähellä Vilnaa. Trakaista olin varannut huoneen keskustasta isosta kaksikerroksisesta rakennuksesta, mutta kukaan ei ollut paikalla. Katselin puhelintani ja siellä oli viesti, jossa kehotettiin soittamaan omistajalle kunhan olemme paikalla. Viestiä en ollut huomannut, sillä boxerin jyhkeä jyrinä oli peittänyt viestin ääneen ajaessani kohti Trakaita.

Soitettuani, hymyilevä omistajapariskunta saapui paikalle tien toiselta puolelta. Rouva oli tainnut juosta ylämäkeä ponnekkaasti, sillä hän halusi tulevan asiakkaan mahdolliset rahat. Saimme avaimet ja maksoimme huoneen. Huoneemme sijaitsi yläkerrassa ja hyvällä mielikuvituksella saattoi nähdä Trakain linnan. Huoneessa oli 4 vuodetta ja moderni kylpyhuone. 

Huoneen tsekattuamme lähdimme etsimään pitkän päivän päätteeksi ruokapaikkaa, jonka helposti löysimmekin. Tummalla Swytyrus oluella huuhtelimme ruokamme alas. Jälkiruuaksi liettualainen versio Creme brulésta. Seurasimme sivusilmällä lentomuurahaisten siipienpudottelua. Kaikenlaisia ohjelmanumeroita sitä turisteille keksitäänkin. Pöydällämme oli lukemattomia siipipareja. Ei tainnut enää olla niille käyttöä.

Aamiaista ei huoneeseemme kuulunut, joten pakkasimme Garfieldin ja kävimme aluksi parkkeeraamassa kulkimemme erään viittilöivän rouvan pihalle. Neljällä eurolla olisimme saaneet parkkeerata vaikka koko päiväksi. Trakain linnassa, jossa kävin jo toissa vuonna ensimmäisen kerran, kävimme katsomassa vanhoja kamppeita.

Linna oli alkujaan rakennettu 1200-luvulla saarelle ja monien hyökkäysten jälkeen se oli viime vuosina saatu lopulliseen kuntoonsa. Linnan koluttuamme, menimme jälkiaamiaiselle. Järven rannassa kahvin, pienen oluen ja kuuman piirakan nauttiminen riitti moneksi tunniksi. Järven rannassa kävimme tutkimassa meripihka- ja muita aarteita. Jotain tuli hankittuakin. Jopa minäkin, joka en niin välitä hipelöidä vaatteita ja pikkuesineitä. Poikkeuksena sätkän osat.

Tutkimukset tehtyämme lähdimme ajamaan kohti Riikaa, jossa odotti Best hotellimme Daugava joen etelärannalla. Hotellilla oli oma kuljetuspalvelu. Matka vanhaan kaupunkiin Transit bussilla kaupunkiin maksoi 7,50 €. Kaupungin katuja kävellessämme havaitsin Järvenpääläisten Huoposen Maaritin ja Auliksen istuvan saman ravintolan terassilla, jossa olimme ruokailleet reilua viikkoa aiemmin. Liityimme seuraan ja nautimme ruuan - ihan vain seuraksi.

Lisäksi tutustutin heidät Riga Balsamin ihmeelliseen maailmaan. Nelistään jatkoimme kaupunkiin tutustumista. Illan pimetessä, otimme taksin ja ajoimme hotelleillemme, koska ne olivat melko lähellä toisiaan. Kuskina oli naiskuski, joka ajoi hyvin, mutta VW Passat oli jo ehtoopuolella. Perille kuitenkin pääsimme.

Aamulla 8 kieppeillä Pette Kannisto soitti Saulkrastin pohjoispuolelta kämppäriltä, ettei Paulan laturi toimi. Minulla oli laturi, jonka lupasin tuoda kunhan ensin käymme aamiaisella. Kaupungin eteläpuolelta kesti noin tunnin Saulkrastiin. Vaihdoimme laturin, mutta ei se toiminut. Sovimme että porukat vaihtelevat akun kertaalleen ja toimivalla laturilla heikko akku ladataan täyteen. Vika oli lopulta latausreleessä, jonka vaihdoin sitten myöhemmin kotonani.

Täältä jatkoimme omaa matkaamme kohti Viljandia, sillä rikkoutuneella kytkimellä en halunnut ajaa tietyön liikennevaloihin. Puoli päivää ajettuamme, huomasin että polttoaine alkaa loppua vääjäämättömästi. Viljandin reunoille päästiin Nesteen asemalle, jossa tankkasin. Tankissa oli vielä noin 2 dl bensaa. Varakannussakin oli tosin 2 litraa varalla. Turhaan tuli hätäiltyä.

Tankkauksen jälkeen siirryimme syömään spagetti aterian ja tietty – oluet. Taidetaan vähän tykätä oluesta, mutta ihan vähän. Viljandiin emme tällä kertaa enempää tutustuneet, sillä siellä on tullut käytyä muutaman kerran. Jätetään parempi tutustuminen vaikka ensi kesään. Lähdimme ajamaan kohti Tallinnaa, kunnes tuli viitta – "tie poikki". Surkeita hiekkaisia ja kuoppaisia kiertoteitä ajaen pääsimme Tarton tielle. Matkaa Tallinnaan oli 100 km ja Tarttoon 80 km. Olin varannut Unique hotellin Paldinskin maantien varresta. 

Tapamme mukaan pidimme kaksi tuntia omaa aikaa. Kiinnostuksemme kohteet ovat hieman erilaisia. Käsityöliikkeet alkavat haukotuttaa. Siispä tein jälleen reippaan kävelylenkin vanhan kaupungin ulkopuolella. Vanha kaupunki on jo nähty lukuisia kertoja ja jotain uutta haluaa nähdä.

Tapasimme Harjukadulla, josta olimme löytäneet muutama vuosi sitten hyvän Daube nimisen ravintolan. Unique hotellin respa toimi läheisen hotellin respassa. No meneehän se noinkin. Olimme saaneet retkemme heikoimman huoneen. Huoneemme oli ensimmäisessä kerroksessa bussipysäkin kohdalla. Huone oli varsin lämmin, mutta ikkunaa ei voinut pitää auki. Kaikki muut hotellit matkallamme olivatkin olleet hyviä. Aamiainen nautittiin naapurihotellissa ja Garfield huilaili yön suljetussa parkissa.

Aamiaisen jälkeen ajoimme Nõmmen torille. Sieltä olen usein hankkinut tosi maukasta kuminajuustoa. Lisäksi ostimme perunoita ja vadelmia, sekä kirsikoita. Violetti ruukkuruusukin tuli mukaamme Torunissa lahjaksi saamamme Papyruskasvin kaveriksi. Tähän liittyy pieni anekdootti: Eräs saksalainen nainen kiersi Torunissa leirillä etsien adoptioperheitä papyruskasvilleen. Me otimme iloisina kasvin vastaan.

Nömmen torilta jatkoimme Rocca al Mareen ulkoilmamuseoon eli Eesti Vabaõhumuuseumiin. Kiertelimme alueella tunnin verran. Suosittelen paikkaa kaikille, joilla on aikaa Tallinnassa katsoa jotain muutakin kuin vain vanhaa kaupunkia. Esillä on rakennuksia Viron maaseudulta ja mielenkiintoisimpana pidin kauppaa, jossa oli vanhan ajan tavaraa näytillä ja osa oli jopa myynnissäkin. Tuli hieman lapsuus mieleeni, sillä sellaisessa kaupassa tuli kesällä mökillä käydessäni käytyä. Nevan Kallen kaupassa Lopen Kesijärvellä. 

Täältä ajoimme läheiseen kauppakeskukseen juusto, - ja leipäostoksille. Taisi joku kuohuviinikin tarttua mukaamme. Kun meillä oli aikaa, ajoimme lentokentän ohi Bauhofiin rautakauppahalliin vaihtamaan alennuskorttiani, joka oli vanhentunut. Kassan Svetlana rouva sekoili jonkin asiakkaan kanssa, etten korttiasiaa ehtinyt selvittää.

Kahdeltatoista meillä oli treffit Mian ja Markun kanssa Telliskivikadun F-Hoone ravintolassa. Myöhästyimme sovitusta ajasta 2 minuuttia. Reissumies saanee tällaisen aikatauluista piittaamattomuuden lomallaan anteeksi. Tilasimme ruokamme ja juomamme ja jokainen oli tyytyväinen ateriaansa. Hinta ja laatu olivat kohdillaan. 

Paljon edullisempaa kuin vanhassa kaupungissa. Samassa rakennuksessa sijaitsi useita boutiqueita, joten jouduimme käymään nelistään vielä kaupoissa ja sieltä sitten kohti satamaa. Laivassa oli yhtä tylsää kuin aina. Tapasin laivatuttuja ja kävin intendentin kanssa mittailemassa muutamia mahdollisia työkohteita myöhemmin syksylle.

Seuraavana aamuna nostin jälleen koneen keulalta ja Niemisen Karin kanssa poistimme vaseliinilla ja sopivalla tuurnalla vanhan puslan ja laitoimme ehjän tilalle. Vanha oli leikannut melko pahasti kiinni. Nyt on ajettu reilut neljä viikkoa ja käyty Kuopion Kujeiluissa, Liperissä ja Pohjanmaankautta ajoissa ja ääniä ei enää kuulu.

Kaiken kaikkiaan harrastuksellisesti sangen antoisa vuosi. Garfield tuli valmiiksi vapuksi. Kolme kertaa olen ottanut koneen nokilta. Olen vaihtanut kerran koneen ja vaihdelaatikon. Kaksi kertaa olen pelkän koneen poistanut keulalta. Lisäksi Pian Lommomummoon vaihdoin sylinterit ja männät. Samalla vaihdoin Burtonin pakoputken klemmarit siihen. 

Nyt tätä kirjoittaessani olen taittanut Garfieldillä reilut 12,000 km. Vapusta syyskuun loppuun ja vappuna ajoin viikon aikana toisella pelillä yli 4000 km pitkin Eurooppa, jolloin Garfield sai huilata. Kone, joka on nokalla ei ole lainkaan niin menohaluinen kuin tallissa oleva, mutta yritän opettaa sitä nöyräksi. Jos kelit sallivat, niin ajaminen jatkunee marraskuun alkuun saakka. Suolata en enää halua Garfieldin herkkää hipiää.

Mukava ajella jälleen normaalisti. Uskoo Henkka